Täällä on puhuttu niin paljon älykkyydestä, että päätin kirjoittaa mitä itse olen mieltä

Vierailija

Määritellään vaikka ensin hieman että mitä (ainakin minä) älykkyydellä tarkoitan.

Rajataan heti pois se että vaikka olisit huippumatemaatikko, niin et välttämättä ole älykäs, sillä jos on älykäs niin se näkyy sinussa kokonaisvaltaisesti, eikä vain esimerkiksi matemaattisena älynä.

Mielestäni älykäs ihminen sopeutuu ja suunnittelee tietoisesti tulevaa. Älykäs tukeutuu muiden apuun vain jos se tapahtuu rakentavassa mielessä, eli älykäs ihminen ei oleta että hänen ongelmansa ratkeaisi ilman hänen itsensä panosta.

Älykäs tietää ja tiedostaa asemansa esimerkiksi töissä ja yhteiskunnassa. Älykäs tietää myös että hänen asemansa riippuu paljolti häntä ympäröivistä ihmisistä.

Älykäs ei liialti välitä muiden mielipiteistä, mutta ei myöskään jätä niitä huomioimatta, vaan tekee korjauksia jos näkee muiden mielipiteet järkeviksi. Älykäs ei siis omaa hirveästi absoluuttisia mielipiteitä ja on valmis muuttamaan niitä.

Älykäs pyrkii koko ajan kehittämään itseään, pienin tai suurin askelin, kunhan kehitystä tapahtuu. Älykäs siis oppii myös virheistään, mutta ei välttämättä pelkää toistaa niitä, jos se voi johtaakin onnistumiseen.

Älykkyys ei katso persoonaa, ainakaan paljoa. Pikemminkin persoona voi joko korostaa tai varjostaa älykkyyttä. Älykäs vois siis olla sosiaalinen tai ujo, äkkipikainen tai varmistava, työläs tai laiska.

Älykäs panostaa kohtuullisesti ulkonäköönsä, koska tietää sen vaikuttavan muiden suhtautumiseen. Älykäs ei kuitenkaan mielistele, vaan tekee sen mikä on tarpeen.

Älykästä kiinnostaa enemmän asiat ja ideat, kuin arkiset asiat. Arki on älykkäälle siis hyvin pitkälti vain yhteiskunnan luoma osa elämää ja päivää, oikeat tulokset, mietteet ja päätelmät saadaan aikaan arjen ulkopuolella.

Älykäs jakaa tietoa, mutta kohtuullisessa määrin. Älykäs siis osaa pitää puolensa.

Älykäs panostaa enemmän psyykkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin, mutta koittaa silti tasapainottaa kummankin.

No se meni aika lentäväksi. Sain kuitenkin hyvä "flowin" tuossa päälle, niin en viitsinyt lopettaakaan. Tuossa siis ainakin jossain muodossa asioita mitä minä katson älykkääksi.

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Uh. En jaksanut lukea. Mitä tautologiaa!

Vaikuttaa siltä, että suorastaan hekumoit oman ihailusi loisteessa ja pidät itseäsi erittäin älykkäänä ihmisenä. Toista sanat älykäs ihminen. Ja vielä kerran.

Vierailija

Itse olen tyhmä..en opi kieliä enkä matematiikkaa..osaan toimia kun täytyy ja tehdä kotihommat hyvin ja laittaa ruokaa.Olen siis käytännön ihminen.

Mies osaa kieliä ja on matemaattisesti älykäs.Osaa vaihtaa autoon vaikka minkä osan kun vaan rupeaa tekemään..se on musta uskomatonta!!Se on kuitenkin sotkuinen eikä osaa korjata jälkiään tai siivota esimerkiksi autotallia vaan levittelee tavarat ja luovuttaa kun ei kertakaikkiaan saa niitä paikalleen.On siis vaan viisas?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Osaa vaihtaa autoon vaikka minkä osan kun vaan rupeaa tekemään.

Vierailija kirjoitti:

levittelee tavarat ja luovuttaa kun ei kertakaikkiaan saa niitä paikalleen

Mielestäni mahdollisesti älykäs. Osat eivät vaihdu vaihtamatta ja riittää että tavarat ovat kohtuullisessa järjestyksessä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Uh. En jaksanut lukea. Mitä tautologiaa!

Vaikuttaa siltä, että suorastaan hekumoit oman ihailusi loisteessa ja pidät itseäsi erittäin älykkäänä ihmisenä. Toista sanat älykäs ihminen. Ja vielä kerran.

Viestin formaatti rakentui sitä kirjoittaessa, ei siitä nyt niin paha tullut, joskin vähän lentävähkö. Siinä on kuitenkin mielestäni yllättävän hyvä rakenne :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Lueppa toi sun lista ja nää vastaukset ja mieti sitten oletko itse kovinkaan viisas?

Oletan että' puhut itsestäsi?

En ymmärrä mitä haet / tarkoitat? Kyllä osa noista tosiaan kuvaa itseäni ja kyllä, pidän itseäni ihan kohtuullisen älykkäänä, jos sitä haet? Tässä oli kuitenkin nyt kyse asioista joita minä yhdistän älykkäisiin ihmisiin - miten tämän olisi sitten voinut kirjoittaa niin, että se ei "provosoi" ketään?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uh. En jaksanut lukea. Mitä tautologiaa!

Vaikuttaa siltä, että suorastaan hekumoit oman ihailusi loisteessa ja pidät itseäsi erittäin älykkäänä ihmisenä. Toista sanat älykäs ihminen. Ja vielä kerran.

Viestin formaatti rakentui sitä kirjoittaessa, ei siitä nyt niin paha tullut, joskin vähän lentävähkö. Siinä on kuitenkin mielestäni yllättävän hyvä rakenne :D

Tää on hyvä strategia, kehuu itte, niin tulee mieluisat kehut!

Aika paradoksaalista. Mitä jos vaikka olet ja tiedät olevasi hyvä työssäsi ja sinua käsketään kirjoittamaan pieni artikkeli siitä, että millainen on hyvä työntekijä sinun työhösi. Miten kirjoitat sen miettimättä asioita itsessäsi?

Tästähän sinä nyt kuitenkin vedät esiin sen että väitän olevani älykäs, joten myönnän olevani omasta mielestäni älykäs. En usko että "älytön" ihminen edes onnistuisi tuomaan esille kyseisiä piirteitä, joita minä toin esille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Älykäs panostaa kohtuullisesti ulkonäköönsä, koska tietää sen vaikuttavan muiden suhtautumiseen. Älykäs ei kuitenkaan mielistele, vaan tekee sen mikä on tarpeen.

Ei välttämättä. Älykäs voi kyllä tiedostaa pukeutumisen merkityksen sosiaalisissa tilanteissa, mutta ei välttämättä koe tarvetta muuttaa itseään sosiaalisen paineen ja yhteenkuuluvuuden vuoksi.

Vierailija

Mielestäni lähdit kuvailemaan älykkyyttä liian yksityiskohtaisten esimerkkien kautta. Nuo kaikki esimerkkisi voivat kertoa älykkyydestä, mutta toisaalta niissä voi olla paljon opittuja malleja joihin ihminen on kasvanut eikä ole todella joutunut haastamaan itseään. Mielestäni älykkyys on yksinkertaisesti sitä että älyää asioita. Olen kanssasi eri mieltä myös tuosta arki vs. ideat -asetelmasta. Älykäs ihminen voi olla tiukasti kiinni arjessa, mutta suhtautuu siihen luovasti ja uteliaasti. Monet suuret keksinnöt ovat lähteneet liikkeelle nimenomaan paneutumisesta arjen ilmiöihin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uh. En jaksanut lukea. Mitä tautologiaa!

Vaikuttaa siltä, että suorastaan hekumoit oman ihailusi loisteessa ja pidät itseäsi erittäin älykkäänä ihmisenä. Toista sanat älykäs ihminen. Ja vielä kerran.

Viestin formaatti rakentui sitä kirjoittaessa, ei siitä nyt niin paha tullut, joskin vähän lentävähkö. Siinä on kuitenkin mielestäni yllättävän hyvä rakenne :D

Tää on hyvä strategia, kehuu itte, niin tulee mieluisat kehut!

Aika paradoksaalista. Mitä jos vaikka olet ja tiedät olevasi hyvä työssäsi ja sinua käsketään kirjoittamaan pieni artikkeli siitä, että millainen on hyvä työntekijä sinun työhösi. Miten kirjoitat sen miettimättä asioita itsessäsi?

Tästähän sinä nyt kuitenkin vedät esiin sen että väitän olevani älykäs, joten myönnän olevani omasta mielestäni älykäs. En usko että "älytön" ihminen edes onnistuisi tuomaan esille kyseisiä piirteitä, joita minä toin esille.

Älykkään ihmisen pitäisi ymmärtää, että itsensä kehuminen ei ole kovinkaan sosiaalisesti hyväksyttyä eikä sitä pidetä millään muotoa älykkyyden merkkinä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat