pakko-oireinen häiriö vie tunteja päivästä

Täällä ollut identtinen tilanne ap:n kanssa mutta nyt on suunta ehkä vihdoin hieman ylöspäin. Huomasin että oireet ja ahdistus vaan pahenevat mitä enemmän niille antaa valtaa ja päätin alkaa tehosiedättää itseäni menemällä kouluun. Kyllästyin siihen että vuosien ajan lähes jokainen lähtötilanne sai aikaan paniikkikohtausmaisia oireita.

Alkuun piti ottaa rauhoittavia, kuvata kaikki tarkistelukohteet lukuisten tarkistusten lisäksi, videokuvata lähtö (että tietää että ovi meni varmasti kiinni eikä sitä enää käynyt avaamassa) yms. Alkuun niitä kuvia ja videota tuli katseltua useasti päivän aikana kun meinasi paniikki vallata mielen mutta pikkuhiljaa alkoi riittää että tietää että on todisteita kännykässä.

Nyt parin kuukauden jälkeen riittää noin kaksi kämppätarkastusta ja yksi ainoa videotaltiointi siitä kun astuu ovesta ulos ja lukitsee oven. Kauppareissuja ja vastaavia lyhyitä pyörähdyksiä varten ei tarvitse kuin katsoa että hella ja kahvinkeitin on pois päältä.

Suosittelisin sitä siedätystä mutta vaikeahan se on jos ei ilman apua onnistu eikä pelkät rauhoittavat riitä avuksi. :/

Jaksaako mies odottaa jos pitää uudestaa ja uudestaan tarkistaa onko kortsu laitettu

Kiitos kirjavinkistä. Minun kannattanee tutustua kirjaan. Oireet ovat nykyään melko lievät mutta häiritseviä kuitenkin. Itselle pahin paikka on ulko-ovi, onko lukossa. Muita tarkistettavia hella, pesukoneiden hanat,  kahvinkeitin, leivänpaahdin. Pahoina aikoina silitysrauta ja saunan kiuas (vaikkei olisi edes viikkoon käytetty).  Pahoina aikoina auttoi kun mies lähti viimeisenä ja tarkisti ja sanoi että kaikki kunnossa. Vastuu siirtyi minulta pois.

t.2

On tuo kyllä kauhea sairaus. Meidän 13-vuotiaalla tytöllä on pakko-oireita ja hänen sairautensa uhkaa sairastuttaa koko perheen. Onneksi hän alkaa nyt saada psykoterapiaa ja toivon todellakin, että se auttaa. Ja uskon, että auttaa, koska pelkät juttelut psykologin kanssa ovat hieman jo alkaneet vaikuttaa. Tuo on tosiaan sairaus, jota ulkopuolinen ei voi oikein ymmärtää. Itsekin yritin alkuun vain "reipastuttaa" tyttöä, mutta eihän sellainen toimi ollenkaan. 

Voi, tsemppiä sulle niin paljon! :( Itsellä sama vaiva ollut lapsesta asti, diagnoosin sain teininä mutta sitten se "unohtui" kun tapahtui kaikkea raskasta, ja upposin siihen pakkotoimintojen maailmaan kokonaan. Olen siis pystynyt esim. opiskelemaan ja työelämässä olen ollut nyt nelisen vuotta, nyt tosin jouduin jäämään sairaslomalle kun tunnistin ocd:n itselläni ja aloin kuntouttamaan itseäni. Vuosikaudet on ollut kyllä yhtä helvettiä kun en tajunnut olevani sairas vaan ajattelin olevani huono ja laiska, ja piiskasin itseäni säälimättä että saisin työt tehtyä ja jäätävällä pokerinaamalla esitin "normaalia" vaikka sain pahimmillaan 5 paniikkikohtausta päivässä ja mistään elämänilosta ei ollut tietoakaan. Kunnes sitten romahdin ihan kunnolla. Älkää rakkaat ihmiset tehkö tuota itsellenne vaan ottakaa se mt-sairaus sairautena ja hoitakaa ja hellikää itseänne. Itse olen muuten kokenut hyväksi työkaluksi Youtube-kanavan nimeltä Ocd Victory, englanninkielinen toki, mutta Matt kertoo asiat simppelisti ja hyvällä meiningillä, itselle tulee lisää taistelutahtoa ja siitä. :) Mulle rohkaiseva ajatus on se, että ocd:n voittamisessa on lopulta kyse vaan yhden pakkotoiminnon tekemättä jättämisestä kerralla, sen mikä on nyt tapahtumassa. Ei kannata huolehtia siitä isosta kuvasta niinkään, vaan siitä että juuri nyt pystyn jättää tekemättä juuri tämän pakkotoiminnon.

Sitä ihmettelen, että miksi ihmeessä kelalta saa vain tieyn pituisen jakson jos sairaus kuitenkin jatkuu ja olisi kuitenkin kuntouttavissa? Onko järkeä että ap ja muut joutuvat odottamaan viisi vuotta sitä uutta psykoterapiajaksoa??

Luin vain avauksen. Sairaanhoitajalla käynti tuskin auttaa.

Hakeudu kognitiiviseen psykoterapiaan. Tästä on ollut tyttärelleni hyötyä. Aiemmat terapiat olivat hänen mielestään hymistelyä ja lässytystä.

Nykyään pakko-oireita ei ole kuin erittäin stressaavissa tilanteissa, normiarki sujuu ihan hyvin.

Tässä lisätietoa aiheesta

http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4

Toivottavasti saat avun sillä pakko-oireet ovat erittäin raastavia myös läheisille puhumattakaan niistä kärsivästä. 

Vierailija kirjoitti:

Luin vain avauksen. Sairaanhoitajalla käynti tuskin auttaa.

Hakeudu kognitiiviseen psykoterapiaan. Tästä on ollut tyttärelleni hyötyä. Aiemmat terapiat olivat hänen mielestään hymistelyä ja lässytystä.

Nykyään pakko-oireita ei ole kuin erittäin stressaavissa tilanteissa, normiarki sujuu ihan hyvin.

Tässä lisätietoa aiheesta

http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4

Toivottavasti saat avun sillä pakko-oireet ovat erittäin raastavia myös läheisille puhumattakaan niistä kärsivästä. 

AP:han sanoi, ettei voi vielä hakea psykoterapiaa, koska kelalla on se viiden vuoden karenssi siinä miten tukee psykoterapiaa. Ja ap on pääasiassa toiseen sairauteen jo saanut sen kolme vuotta. Ja psykoterapia on todella kallista itse maksaen.

Ja sinä tekstini lainaaja et lukenut ensimmäistä lausettani "LUIN VAIN AVAUKSEN" ja avauksessa ei mainita mitään jo käytetyistä psykoterapiasta - ainostaan että käy sairaanhoitajalla.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Luin vain avauksen. Sairaanhoitajalla käynti tuskin auttaa.

Hakeudu kognitiiviseen psykoterapiaan. Tästä on ollut tyttärelleni hyötyä. Aiemmat terapiat olivat hänen mielestään hymistelyä ja lässytystä.

Nykyään pakko-oireita ei ole kuin erittäin stressaavissa tilanteissa, normiarki sujuu ihan hyvin.

Tässä lisätietoa aiheesta

http://www.kognitiivinenpsykoterapia.fi/?page_id=4

Toivottavasti saat avun sillä pakko-oireet ovat erittäin raastavia myös läheisille puhumattakaan niistä kärsivästä. 

 

 

AP:han sanoi, ettei voi vielä hakea psykoterapiaa, koska kelalla on se viiden vuoden karenssi siinä miten tukee psykoterapiaa. Ja ap on pääasiassa toiseen sairauteen jo saanut sen kolme vuotta. Ja psykoterapia on todella kallista itse maksaen.