Nainen - Kävisitkö rintojen korjaus-/suurennusleikkauksessa, jos...

En missään nimessä. Mulla on itse asiassa tubulaariset rinnat, isohkot sellaiset. Ei rintojeni ulkonäöllä ole mulle mitään väliä, kuten ei ulkonäöllä muutenkaan. Minun kroppaani ei leikellä, ellei joku sairaus sitä välttämättä vaadi, niin paljon sitä rakastan että silpoa en turhaan anna.

Ilmaiseksi voisin käydä, koska olen epävarma itsestäni. Omaa rahaa en laittaisi.

Pidän itsestäni sellaisena kuin olen.

Hmm, paha sanoa kun ei ole oikeasti tuossa tilanteessa. Mutta luulen, että kävisin. Normaalius on helpotus. Vaikka tietenkin vallalla mentaliteetti on se, että pitää olla vahva nainen ja kantaa itsensä ylpeästi virheistä huolimatta... Mutta minusta normaaliuden tavoittelu on hyvin luonnollista eikä siinä(kään) ole mitään pahaa. 

Olen käynyt. Ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin kauniimmat rinnat. 

Rintani ovat erikokoiset, mikä häiritsee minua jatkuvasti. En kuitenkaan ole lähtenyt korjauttamaan niitä, tuskin koskaan korjautankaan. Sitten voisin asiaa harkita, jos leikkaus olisi ilmainen, mutta omat rahani haluan kuluttaa matkusteluun mielummin. Ei auta kuin toivoa, että koko ero joskus tasoittuisi...

Kävisin korjauttamassa, koska rinnat roikkuvat. Ja siis todella paljon! Ikää on 21 v. mutta rinnat vastaa 50 v. suurperheen äidin rintoja. Ei näillä kehtaa hirveästi uimahallissa käydä tai kylpylöissä, vaikka uimista rakastan. Hyvä mies on vierellä ja itsevarmuuttani hän on kasvattanut paljon. Mutta en pääse yli enkä ympäri siitä, että inhoan rintojani. En tosin tykkää plastiikkakirurgiasta ja siksi aihe onkin ristiriitainen. Jokaisen tulisi rakastaa itseään sellaisena kun on. Mutta jos siihen ei vain pysty täysin? Mitään muuta kehossani en veitsellä korjauttaisi, muut "kauneusvirheet" eivät haittaa. Niihin voin tyytyä tai yrittää tehdä jotain liikunnalla. Mutta tissejä et voi nostaa paria kolmea tuumaa ylemmäs liikunnalla...

Suurehkot tubulaariset rinnat ja todellakin menossa leikkaukseen heti kun on rahat kasassa opiskeluiden jälkeen. Mies ei haluaisi että menen mutta vitunkos väliä sillä on, itse en tällaisia roikkuvia säkkejä katsele yhtään kauemmin kun on pakko. Yksi syy lisää miksei näitä geenejä kannata levittää enää eteenpäin. N24.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, paha sanoa kun ei ole oikeasti tuossa tilanteessa. Mutta luulen, että kävisin. Normaalius on helpotus. Vaikka tietenkin vallalla mentaliteetti on se, että pitää olla vahva nainen ja kantaa itsensä ylpeästi virheistä huolimatta... Mutta minusta normaaliuden tavoittelu on hyvin luonnollista eikä siinä(kään) ole mitään pahaa. 

Mä en ihan oikeasti tajua, miten elämäni olisi parempaa, jos olisin tässä asiassa "normaali". Ehkä johtuu siitä, että mulla on elämässäni tärkeämpääkin ajateltavaa kuin oma tai muiden ulkonäkö, mm. vaativa ura. Miehen olen jo saanut ajat sitten tubulaarisista rinnoista ja muista piirteistäni huolimatta, ja lapsiakin 2. Vaatteet päällä ja tissiliiveissä kukaan ei edes huomaa rinnoissani mitään erikoista, joten ei siinä mielessäkään tarvi normaaliutta tavoitella että ihmiset tuijottaisivat...

Vierailija kirjoitti:

Kävisin korjauttamassa, koska rinnat roikkuvat. Ja siis todella paljon! Ikää on 21 v. mutta rinnat vastaa 50 v. suurperheen äidin rintoja. Ei näillä kehtaa hirveästi uimahallissa käydä tai kylpylöissä, vaikka uimista rakastan. Hyvä mies on vierellä ja itsevarmuuttani hän on kasvattanut paljon. Mutta en pääse yli enkä ympäri siitä, että inhoan rintojani. En tosin tykkää plastiikkakirurgiasta ja siksi aihe onkin ristiriitainen. Jokaisen tulisi rakastaa itseään sellaisena kun on. Mutta jos siihen ei vain pysty täysin? Mitään muuta kehossani en veitsellä korjauttaisi, muut "kauneusvirheet" eivät haittaa. Niihin voin tyytyä tai yrittää tehdä jotain liikunnalla. Mutta tissejä et voi nostaa paria kolmea tuumaa ylemmäs liikunnalla...

Mulle tuli tästä viestistä mieleen, että eikös sekin olisi itsensä rakastamista, että helpottaisi oloaan ja kävisi korjauttamassa häiritsevän asian? 

t. 4

Vaikea sanoa. Minulle on tehty rintojen pienennysleikkaus, ja syyt sille olivat pääasiassa terveydelliset. Voin silti sanoa että itsetuntoni kohentui, sillä koen olevani nyt olevani normaali vartaloltani. Eli en voi jeesustella asian suhteen.

En. Minulla on eri kokoiset tubut, mutta mielestäni on kuitenkin aivan liian säälittävää lähteä kirurgin veitsen alle ulkoisista syistä. Viestii pinnallisuudesta, heikkoudesta ja typeryydestä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Hmm, paha sanoa kun ei ole oikeasti tuossa tilanteessa. Mutta luulen, että kävisin. Normaalius on helpotus. Vaikka tietenkin vallalla mentaliteetti on se, että pitää olla vahva nainen ja kantaa itsensä ylpeästi virheistä huolimatta... Mutta minusta normaaliuden tavoittelu on hyvin luonnollista eikä siinä(kään) ole mitään pahaa. 

 

 

Mä en ihan oikeasti tajua, miten elämäni olisi parempaa, jos olisin tässä asiassa "normaali". Ehkä johtuu siitä, että mulla on elämässäni tärkeämpääkin ajateltavaa kuin oma tai muiden ulkonäkö, mm. vaativa ura. Miehen olen jo saanut ajat sitten tubulaarisista rinnoista ja muista piirteistäni huolimatta, ja lapsiakin 2. Vaatteet päällä ja tissiliiveissä kukaan ei edes huomaa rinnoissani mitään erikoista, joten ei siinä mielessäkään tarvi normaaliutta tavoitella että ihmiset tuijottaisivat...

Olet onnekas tai onnistunut ajattelemaan jotain oikein, kun asia ei häiritse :) Jollekulle toiselle kaipuu ns. normaaliuteen voi olla hyvinkin suurta. En koittanut sanoa, että olisimme kaikki samanlaisia tässä. 

Musta se ei ole kiinni siitä millaiset rinnat on vaan siitä minkälainen suhde niihin itsellä on. Jos asia häiritsee itseä niin operointi on ihan ok. Jos ei häiritse niin sitten ihan tarpeetonta.

Oikeestaan mun mielestäni ei oo edes merkitystä sillä onko rinnat jotenkin "kehityshäiriöiset" vai ei, mutta tietysti voi olla suuren yleisön mielestä perusteltu syy silloin. On kuitenkin musta eri asia kuin esim.syöpäleikkauksen jäljiltä tehty rinnan uudelleenrakentaminen.

Mulla imetys lössäytti tissit aika rimpuloiksi, mutta en oo nähnyt syytä alkaa "korjaamaan".. tissit nekin on ja ihan riittävän toimivat, vaikka edeltäjiinsä nähden kalpenevatkin. Jos asia kuiteny arkitasolla vaivaudu kokoajan ja siten vaikuttaisi myös mun henkiseen hyvinvointiin niin leikkaus olisi aika pieni juttu jos sillä saavuttaisi merkittävät hyödyt. Tosi henkilökohtainen juttu mun mielestäni (harvalle toisten tissit niin tärkeitä edes ovat).

Enpä usko. Jos sille tielle lähtee, niin koskaan ei tule valmista ja täydellistä. Olen imettänyt kolme lastani noin vuoden ikään saakka ja sen jälkeen rintani olivat muutaman vuoden aika kamalat löysät roiskot, mutta jossakin vaiheessa pyöreys ja muoto palautuivat ja nyt ne ovat ihan nätit. Hyvillä kauniilla liiveillä jopa upeat.

Vierailija kirjoitti:

Enpä usko. Jos sille tielle lähtee, niin koskaan ei tule valmista ja täydellistä. 

Tuo on osalla leikkauksiin ryhtyvistä totta. Omassa tuttavapiirissäni on pari tällaista tapausta, joissa ilmeisesti ulkonäköä parantelemalla yritetään korjata ihan muista syistä huonoa itsetuntoa, ja siksi aina kun yksi ulkonäön vika on korjautettu, löytyy seuraava häiritsevä. Ja aina vaan ihminen on onneton, ja uskoo että kunhan tämä seuraava vika korjataan, niin sitten alkaa uusi onnellisempi elämä...

Yksi näistä on jo korjauttanut rinnat, nenän, liian isot korvalehdet, ottanut reilusti botoxia, ja nyt on keksinyt että hänen elämänsä pilaavat rumat hampaat ja harkitsee lainan ottamista hampaiden kuorittamiseen. Näin ulkopuolisen silmään hampaat ei ole rumat ollenkaan, yksittäinen hammas nyt juuri ja juuri huomattavasti "vinossa", mutta eihän sellainen tietenkään kenenkään elämää voi pilata.

En ainakaan, jos olisivat vain erittäin pienet, koska sellainen on nättiä minun mielestäni.

En. En kuitenkaan kulje julkisesti tissit näkyvissä, joten en koe tarvetta moiseen. Minua niiden olemattomuus ja ulkonäkö ei häiritse. Jos jotain muuta häiritsee lauta nainen ja "vääränlainen" ulkomuotoni, olkoot se hänen ongelmansa.

Minä hankin silikonit 21-vuotiaana. Rinnat olivat olemattomat ja samankokoiset kuin 12-vuotiaana. Yritin pitkään hyväksyä rinnattomuuden ja pystyin kyllä elämään asian kanssa, mutta en koskaan tullut sinuiksi sen kanssa vaikka kovasti toivoin. Päädyin pinnalliseen ratkaisuun, mutta olen ollut tyytyväinen. Tärkeää on tehdä itselle selväksi ennen leikkausta lähteekö havittelemaan parempaa itseluottamusta tai haluttavuutta miesten silmissä - ne ovat asioita joita ei leikkauksella saa. Nyt jälkikäteen tuntuu siltä, että nämä tissit ovat kivat mutta ne ovat kuitenkin niin toissijaiset. Opiskelu, elämän sisältö, mahdolliset lapset tulevaisuudessa, kaikki se mitä tapahtuu ja konkreettisesti tehdään ja se fiilis mitä kokee ovat niin riippumattomia tisseistä. Kun sain ne "hyvät" tissit en oikeastaan ole miettinyt mitään tisseihin liittyvää. Kun taas ennen leikkausta näin vain ne isotissiset kauniit naiset missä ikinä kuljinkaan.. Nykyään ympärillä näkyy myös upeita persoonia joilla olemattomat rinnat. Siitä huolimatta heidän persoonassaan on jotain mikä saa heidät hehkumaan. Niimpä päätin että jos jonain päivänä ilmenee komplikaatioita näiden tissien kanssa hankkiudun niistä eroon - näytän sitten mummolta poiston jälkeen tai en. Kannan vastuuni päätöksestäni. Ristiriitaiset fiilikset, olen toistaiseksi ollut tyytyväinen mutta en ole juurikaan ajatellut asiaa. Koska en ole sen koommin ajatellut sitä, se ei kaiketi ole elämässäni ensisijaista.. Asiaa ei kuitenkaan tule ajatella niin subjektiivisesti - osa leikkaukseen päätyneistä kokee yhä 10 vuotta operaatiosta tehneensä oikein ja ovat tyytyväisiä. Unohtamatta sitä totuutta että suuri osa katuu päätöstään. Osa on ihan tyytyväisiä, mutta eivät koe sen muuttaneen mitään.

Jos olisi ylimääräistä rahaa muutama tonni, kävisin korjauttamassa eriparitissini. 20-vuotiaana erikokoisuus häiritsi niin, että itkin usein, mutta nyt 25-vuotiaana en asiaa edes kauhean usein ajattele. Ja jos peilistä daisareitani tiirailen, huvitun lähinnä tuosta pikkutissistäni. Mieheni tykkää omien sanojensa mukaan tisseistäni, ja tykkään nykyään itsekin kun kokoero on hieman tasoittunut. Muoto on nimittäin hyvä, pyöreä ja kiinteä. Nätit nännit ja tarpeeksi pienet tissit.