Lue keskustelun säännöt.
Oletteko kateellisia toisten lapsista?
15.10.2015 |
Mulla rumahko tytär, joka ei koulussakaan menesty kummoisesti. Vetäytyvä ja ja aina jotenkin nolo.
Naapurissa ihanat lapset, hyvin käyttäytyviä, kauniita, aina kivat vaatteet ja kympin oppilaita joka ikinen.
Rakastan toki tytärtäni, mutta en voi olla vertailematta näihin täydellisyyksiin. Miten ovatkin saaneet aikaiseksi nämä superihmiset.
Myöntääkö joku toinen kateuden pistoksen sisimmässään, vaikka kuinka lastaan rakastaisi?
Kommentit (18)
Toivon tämän olevan provo!! Mulla ihan normaaleja lapsia, vikoineen kaikkineen. Joku suosittu, joku ei, toinen pärjää koulussa, toinen ei... Mutta että kateellinen muille? En! En edes erityislapseni kanssa koe kateutta niille, jotka helpommalla kenties pääsevät. Onneksi heidät on minulle annettu, kaikki kauniita omissa silmissäni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kateellinen että toisilla on lapsia, itsellä ei ole aika valmis siihen vielä. Rakastan lasten kanssa puuhailua ja usein olenkin hoitoapuna tmv. Olen myöskin hivenen kateellinen ja katkera eräälle laitapuolenkulkija pariskunnalle jotka ovat pykänneet liudan lapsia, kaikki otettu huostaan ja todennäköisesti saavat lapset takaisin jossain vaiheessa. Lapset ovat hurmaavia ja hyväkäytöksisiä mikä on vain sijaisperheiden aikaansaannosta. Ne "vanhemmat" eivät ansaitse saada lapsiaan takaisin.
En kadehdi, mutta joitain yksilöitä joskus vain positiivisesti ihastelen, jos on vaikka oikein mukavaluonteinen lapsi, on oppinut hyvät tavat varhain (tai ylipäätään oppinut ne) tmv. Minua hymyilyttää jos lapsi kajauttaa kiitos vaikka ravintolan pöydästä noustessaan tai jäädessään bussista, tai jos lapsi on sellainen pieni ja omissa maailmoissaan hiljaisena ja fiksuna viihtyvä tiedemiehen tai -naisen alku. Jotenkin silloin pidän heti ajatuksen tasolla helposti heidän vanhemmistaan. :)
Itse olen vapaaehtoisesti lapseton.
En ole kateellinen. oma lapsi on kaikkein ihanin ja paras.
Puhutpa todella kivasti lapsestasi. Mites, jos mollaamisen sijaan tekisit kuten äidin kuuluukin, eli kannustaisit. Ei ihme, että tuollaisella äidillä tulee lapsesta vetäytyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni ovat ihanimpia kaikista, mutta lähipiirissä on yksi perhe, jota hieman kadehdin. Heillä on kolme toinen toistaan kauniimpaa ja komeampaa lasta. Ja vielä hirveän mukavia ja reippaita. Kaksi tyttöä ja poika. Perhe on muutenkin hyvin toimeentuleva, ihana koti jne.
Ehkä kadehdin sitä että heillä on kolme lasta, meillä "vain" kaksi.
Yksilapsisena kadehdin ystäväni perhettä. Heillä on iso omakotitalo ja neljä (!) upeaa lasta. Kaverini on näiden neljän jälkeenkin parempikroppainen kuin minä, aina hoikka ja reipas.
Olen onnellinen perheestäni, mutta näiden elämä tuntuu täydelliseltä ja rikkaalta, siis henkisellä tavalla myös. Sisaruksilla on mahtavat välit ja harrastavat yhdessä. Perheellä on melkein aina hyvä meininki, kaikki iloisia ja tekevät asioita yhdessä. Tuntuu utopistiselta että tollaista on oikeesti olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puhutpa todella kivasti lapsestasi. Mites, jos mollaamisen sijaan tekisit kuten äidin kuuluukin, eli kannustaisit. Ei ihme, että tuollaisella äidillä tulee lapsesta vetäytyvä.
Juu... lapsi on vain temperamentiltaan ujo ollut jo pienestä pitäen. Eli parempi jättää rauhaan kuin yrittää omaan pirtaan ajaa. En varmasti ole mollannut.
Tyttö voi siis ihan hyvin.
Tarkoitukseni oli pureutua arkaaisiin tunteisiin eli kateuteen. Tunnetteko kateutta muiden lapsista. Se oli nyt kysymys.
Noh, en tunne. Tunsin vain silloin kun minulla ei ollut lapsia. Minusta suoraan sanottuna muiden lapset ovat pikemminkin ei-niin-hyviä kuin meidän lapset :)) Vaikka muilla olisi miten taitavia tai muutenkin "mahtavia" lapsia tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kateellinen. oma lapsi on kaikkein ihanin ja paras.
Juuri näin, en edes pidä lapsista paitsi omasta
Tai no yhdellä kaverilla on tyttö mikä on oikein valloittava persoona ja tosi nätti, mielenkiinnolla voi seurata minkälainen siitä tulee isona.
Sillei että toivoisin minunkin lapseni olevan ns. helppoja. Meillä ovat todella kovapäisiä ja itsepäisiä tapauksia. Ovat kyllä fiksuja, mutta silti on raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo käyttämäsi sana "nolo" lapsestasi kertoo kaiken tarvittavan. Ehkä et ole mollannut, mutta tiedätkö kuinka intuitiivisia lapset luonnostaan ovat varsinkin suhteessa vanhempiinsa? Lapsi peilaa ihmisyyttään omiin huoltajiinsa, jo vauvaiässä koettu kylmyys äidin taholta vaurioittaa tunne-elämän, kuten perusturvallisuuden, kehitystä, jota ei koskaan vanhempana voi täysin parantaa. Menehän todella itseesi, säälin tyttöäsi.
Terv. Aikuinen "nolo" nainen, joka oli aina se ruma ankanpoika hemmoteltujen ja rakastettujen prinsessojen varjossa.
En ole. Omat lapseni ovat valloittavia, kauniita, kaikinpuolin ihania yksilöitä, kuten kaikki maailman lapset. Miksi kadehtisin jotain mitä minulla jo on? Miksi sinä kadehtisit jotain mitä sinulla jo on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä olen mutta myönnän että välillä myös häpeän lasta. Ei ole erityisen hyvä yhtään missään, oppinut kaiken (tyyliin ilman apupyöriä pyöräilemisen, uimisen jne.) ikätovereitaan myöhemmin. Käy erityiskoulua (eikä sekään mene hyvin) enkä mielelläni koskaan vieraammassa porukassa sano lapsen koulua jos ei ole ihan pakko. Luonteen on sellainen erakkoluonne ja porukassa aina hiljaa ja syrjässä. Sosiaalista hänestä ei saa tekemälläkään. Rakas hän silti minulle on.
Nyt saa kivittää.
En kadehdi minäkään.
Minulla on todella komeat pojat jotka vaan komistuu iän myötä :)
Pikkusiskonsakin on siro ja kaunis, tosin vasta viisivuotias pikkutyllerö.
Joskus ihailen jonkun lapsen hiuksia, vaatteita, silmiä tmv muttei se kateutta ole.
Omat vaan on omia ja niin sen kuuluu ollakin että omat on niitä kauneimpia ja parhaimpia lapsia. :)
En edes pystyisi kirjoittamaan, edes ajattelemaan jotain noin inhottavaa omista lapsista kuten ap!
Vauvavuonna kadehdin kaveriperheen vauvan unenlahjoja ja syömisintoa. Meillä on melkein päivälleen saman ikäiset lapset ja omani nukkui alkuun huonosti ja vääriin vuorokauden aikoihin. Kiinteitä ei meinannut millään alkaa syömään ja vieläkin nirsoilee. Kaverin vauva nukkui jo parikuisena täysiä öitä omassa huoneessaan ja lusikalle avasi aina suuta kuin linnunpoikanen. Noh, nämä ongelmat on meillä jo selätetty ja eiköhän heilläkin omat kriisinsä olleet. Oma lapsi on rakkain ja ihanin.
Mä rakastan lastani yli kaiken.Hänessä on omat tapansa,jotka eivät aina viehätä minua.Suorastaan joskus ärsyttävät.Mutta en aina pidä myöskään ystävistäni,naapuristani, miehestäni,sisaruksistani ja joskus jopa oma äitinikin ärsyttää.Silti rakastan lastani hänen kummallistenkin tapojen vuoksi( tai ehkä juuri siksi).Hän muistuttaa itseäni paljon.Poikani on hyvää seuraa, osaa keskustella, ilmaista mielipiteensä perustellen ne hyvin, mutta kunnioittaa muidenkin mielipiteitä.
Minusta noloa on se , että vertaat omaa lastasi näihin naapureiden lapsiin, ulkonäköön, vaatteisiin yms.Mistä tiedät miten he kotonaan käyttäytyvät?Kukaan ei ole täydellinen eivät edes naapureiden lapset.
Yritä edes iloita ja rakastaa tytärtäsi.Tuollainen heijastaa vaan ,että kärsit huonosta itsetunnosta.
,
Mitä ihmettä joriset?