Vakaat ja rauhalliset ihmiset

Kaikki asiat ovat pikkuasioita. Kukaan ei muista tätä episodia kymmenen vuoden päästä, et edes itse, vaikka se nyt isolta vastoinkäymiseltä tuntuukin. Hätätilanteessa tosin panikoin.

Se, miten ihminen reagoi tunteensa ulospäin, ei kerro siitä miten hän itse ne tuntee. Eikä kerro myöskään siitä, että ihminen olisi henkisesti kypsempi. Hän vaan reagoi hillitysti. Monella ulospäin vakaalla ja rauhallisella ihmisellä on aivan yhtä huono itsetunto ja hän epäilee itseään yhtä lailla kuin sekin, joka ilmentää näitä asioita ulospäin. Ja jotkut vaan on oppineet, ettei ne heidän tunteensa ja ajatuksensa ketään kiinnosta, ja opetelleet käsittelemään niitä itsekseen.

Joten sillä vakaalla voi olla pään sisällä yhtä suuri hässäkkä kuin sullakin, ap. Teidän molempien tapa tuntea ja reagoida on yhtä oikea. Ei sun edes tarvitse yrittää tulla toisenlaiseksi kuin olet, vaan löytää ne vahvuudet siitä omasta persoonasta ja omista toimintamalleista, ja vahvistaa niitä.

Hengitän, katson asiaa ulkopuolelta, muistan että tämäkin on vain yksi ohimenevä hetki, ja teen vain sen minkä voin. Yksi asia kerrallaan, paniikilla ja hosumisella aiheuttaa vain lisää ahdistusta.

Pidän kaikesta kärsivällisyyttä vaativasta ja myös meditatiivisesta (mm. aasialaisesta) musiikista. Olo on valtaosin hyvä ja levollinen koko ajan. Se säästää ihmistä huomattavasti verrattuna kireyteen ja kielteisyyteen.

Sekoilu ja säntäily ei auta mitään. Juuri silloin, kun on ratkaisua vaativa ongelma, kannattaa pysyä rauhallisena.

Ei ole mitään salaisuutta. Uskon, että tämä on synnynnäinen ominaisuus. En ole vaan hermostuvaa tyyppiä, vaan järjellä vaikeuksien tullen mietin että ei tässä hermoilu mitään auta, vaan se kuluttaisi vain turhaa energiaa. Lisäksi luotan, että aina pärjään jotenin, vaikka menisi parisuhde, työ, terveys, mikä vaan. Sitten kun en pärjää enää, kuolen, eikä siinäkään ole mitään pelättävää, kuolleet kun ei tiettävästi kärsi.

Vierailija kirjoitti:

Sekoilu ja säntäily ei auta mitään. Juuri silloin, kun on ratkaisua vaativa ongelma, kannattaa pysyä rauhallisena.

Minullakin tämä. Lisäksi auttaa ymmärrys siitä, että on asioita joihin ei vain voi vaikuttaa ja sellaisia, joihin vaikuttaminen ei toisi niin vakuuttavaa lopputulosta, että se olisi nähdyn vaivan arvoista. 

Olen luonteeltani muutenkin sellainen ihminen, etten jaksa ottaa turhia paineita ja luotan siihen, että useimmat asiat hoituvat omalla painollaan. Ylenpalttinen touhottaminen ei koskaan ainakaan helpota asioita. 

Mottoni on.

Älä murehdi asiaa jolle et voi mitään. Älä murehdi asioita etukäteen. Jos voit vaikuttaa asiaan niin vaikuta mutta tee se harkiten.

On hyvä aina pysähtyä ja katsoa asiaa monelta eri kantilta. Silloin huomaa että ongelmaan on monta näkökantaa.

Huutamalla, mesuamalla ja hosumalla ei asiat parane, ne vain menee entistä enemmän solmuun.

Aina on hyvä ensin antaa aikaa hieman itselle, ennen kuin alkaa tehdä päätöksiä tai hoitaa vaikeaa ja ikävää asiaa.

Tuo taitaa tosiaan olla synnynnäinen ominaisuus. Itse olen niitä päinvastaisia, että kiihdyn nollasta sataan tunne-elämässäni hetkessä. Pienetkin asiat voi herättää suurta ahdistusta tai raivoa, ja kroppa menee heti stressitilaan. Mutta toisaalta tämä on vahvuuskin, olen nimittäin siinä "pakene tai taistele" tilassa ihan uskomattoman tehokas ja nopea esimm. tekemään työtä ja saamaan aikaan. 

Sitten kun makaat kuolinvuoteellasi niin olikohan tuollakaan riidalla paljoakaan väliä. Tai tällä tai sillä. Onko silläkään oikeastaan väliä, että makaat kuolinvuoteella. Voisitkin ehkä vetää itsesi hirteen jo tänään?