Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko tiedon puute syy lihavuuteen?

Vierailija
11.10.2015 |

Ihan rehellisesti uskon että osittain voi olla näin. Useinhan on niin että pulleat/lihavat vanhemmat niin näkee että myös lapset aika hyvänkokoisia, myös pienet lapset. Äiti kassajonossa puhui lapselle eilen että ensin pitää syödä "kunnon välipala", ja sitten tyttö saisi lähteä ulos kaverin kanssa. Tytön kädessä oli lihapasteija? Olikohan kenties se just se "hyvä välipala"?! En tiedä, mutta siitä lähti tämä ajatus, koska perhe oli aika hyvänkokoinen. Korissa oli myös croissantteja ja nutellaa. Miten pitäisi valistaa jos jo kotoa tulee väärät mallit? Toiset eivät edes osta vihanneksia kotiin. Toiset luulee oikeesti että paahtoleipä ja lauantamakkarasiivu on terveellistä, samoin kun hedelmämyslikin kaupan hyllyltä. Pitäisikö kouluihin lisätä tietoa, päiväkoteihin? Tähän pitäisi satsata, oikeesti. Tänä päivänä liian moni on ylipainoinen, missä syy. Olen kätilönä tehnyt töitä yli 10vuotta ja huomaan suuri ero nuorten naisten bmi:ssa. Riskit synnytyksessäkin kasvaa valtavasti kun ylipainoinen mutta se kuuluukin toiseen ketjuun. Mietteitä, ajatuksia....mikä voisi olla syynä tähän, onko tietdon puute osasyynä, ja mikä ratkaisuna?

Kommentit (56)

Vierailija
41/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä itse olet syyllistynyt juuri rasismiin ja tiedon puutteeseen. Lihavat eivät ole laiskoja ja itsekkäitä, usein aivan päinvastoin.

Jaa läskien pilkkaaminen on rasismia nykyään? Voi vitun paksukaiset, kun aina on jonkun muun vika. Laihduta nyt jo! Saatana!

Tiedätkö mitä, sinä olen vitun tyhmä idiootti. Minä olen laihtunut jo miltei 30 kiloa, ihan sillä että olen voinut hyvin ja elämä ei ole niin raskasta, että siitä selviäminen vie kaiken energian.

Mutta sen sijaan sinä olet empatiakyvytön, nähtävästi myös äärettömön typerä idiootti, jolle ei ole valitettavasti mitään tehtävissä. Minä sen sijaan laihduttuani olen täydellinen

Vierailija
42/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä sanoisin, että opetellaan syömään vähemmän, pienempiä annoksia, akkuun on varmasti nälkä, mutta vähän ajan päästä vatsa tottuu. Aina kun tekee mieli napostella, syödään esim pieni purkki raejuustoa, jos sen jälkeen vielä napostelunälkä, voi napostella. Omenoissa on vähän kaloreita, minä syön niitä joka välipaloina. Naposteltavatkin voi valita kalorien mukaan. Esim laku patempi valinta kuin suklaapatukka. Nälkä / napostelunhalu voi olla myös jano, eli pitää pitää huoli juomisesta. Näillä kikoilla -25 ja lisää putoaa. Liikkumistakin llen lisännyt. Minä en laihduta vaan teen elämäntapamuutosta. Lautasmalli toimii hienosti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ainakin minulle kalorit ovat täysin hebreaa eikä pakkausmerkinnät ainakaan sitä auta. muuten olen kyllä mielestäni melko normaalilla järjellä varustettu.

Kaloreilla ei mitata terveellisyyttä.

no syön nyt läskinä niin sanottua terveellistä ruokaa liian paljon niin onko se muka terveellistä?  Jos  joku selostaisi kuinka tehdään terveellinen ruoka jossa ei ole liikaa kaloreita olisin tosi onnellinen :)

Yksinkertaisesti tehdään sellaista ruokaa, joka tekee kylläiseksi vähemmällä määrällä ja myös pitää nälän loitolla seuraavaan ateriaan asti. Kaloreitakin saa olla tarpeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan taatusti on tosi paljon ihmisiä, joiden mielestä vaikka murot on ihan hyvä aamupala tai pasteija / jugurtti välipalaksi. Mutta sillä, onko nämä ihmiset hoikkia vai ylipainoisia, ei tunnu olevan merkitystä. Melkein tuntuu, että hoikissa on enemmän virheellistä tietoa. 

Sentään laihat ihmiset hallitsevat sen tärkeimmän: älä syö yli kulutuksesi.

Äläpäs yleistä. Yllättävän harva oikeasti hallitsee ruokaan liittyviä asioita. Myös laihoilla on sairauksia, bulimiaa, anoreksiaa ja aika moni laiha ainakin tuttavapiirissäni on ns. läpipasko eli vedetään mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa eikä tarvitse lainkaan miettiä, mitä syö ja kuinka paljon. Sitten on vielä niitä sairaalloisen tarkasti ruokavaliotaan vahtivia, jotka saavat sydänkohtauksen, jos kuulevat, että salaattiin oli piilotettu yksi ylimääräinen pähkinä - siinähän on nyt jo koko viikon energiat. Eräs sukulaiseni on luullut eläneensä terveellisesti, kun on vahtinut ruokiaan väsymättä mutta niin vain verikokeet paljastivat isoja puutteita. Kun se salaatinlehti ja kuppi marjoja ei riitä terveyden ylläpitämiseksi, vaikka laihana pysyykin sillä ruokavaliolla.

On surullista, että vaikka yhteiskuntamme iso ongelma on lihavuus, niin edelleen jaksetaan vängätä laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä. Kuinka moni toteaa anorektikolle, että olet vain laiska syömään tai tietämätön siitä, mitä ravinto tekee sinulle? Syömishäiriöt lihavuuden osalta ovat vakavasti alidiagnosoituja ja on arvioitu, että esim. BEDistä (ahmimishäiriö) kärsii moninkertainen määrä ihmisiä kuin mitä on diagnosoitu. Kyseessä on aivan vastaava sairaus kuin anoreksia ja lopputuloskin johtaa samaan mutta vain eri keinoin.

Kyllä yleistän. Mainitsemiesi syömishäiriöiden sairastavuus on luokkaa 1-5%, kun taas ylipainoisia tässä maassa on yli 60%. 

Huomaa myös, etten ottanut kantaa ravintotietämykseen. 

Ylipainoisia on noin 20% väestöstä. En tiedä, mistä revit tuon 60%.

Anoreksiaa sairastaa 12-24-vuotiaista naisista noin 1%.

Bulimiaa sairastaa aikuisväestöstä noin 10% mutta bulimian kaltaisia oireita on 20% väestöstä.

BEDiä sairastaa 2-3% aikuisista mutta tämä on erittäin alidiagnosoitu ja on laskettu, että 25% lihavista sairastaa BEDiä. Diagnoosin saa vain murto-osa.

Tuli tässä mieleen, että myös masennusta sairastaa noin 20% väestöstä.

Noin 20% suomalaisista tupakoi.

Nopeasti laskettuna väittäisin, että noin 15-25% koko väestöstä kärsii syömishäiriöistä eli ei puhuta enää mistään ihan pikkuprosenteista.

Ja palaten alkuperäiseen väitteeseen: laihatkaan eivät usein osaa syödä oikein, vaikka niin väitit. Heillä se keho ei välttämättä anna huonoja syömistottumuksia ilmi yhdellä vilkaisulla eikä nyky-yhteiskunta edes tahdo huomata laihojen ongelmia. Moni bulimiasta kärsivä on laiha. Laihuus ei takaa terveyttä eikä terveellisiä ruokailutottumuksia.

Lihavuudesta:
https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/k...

Syömishäiriöistä:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Syömishäiriö

^Lähteet luvuilleni.

"Nopeasti laskettuna väittäisin, että noin 15-25% koko väestöstä kärsii syömishäiriöistä eli ei puhuta enää mistään ihan pikkuprosenteista."

No ei todellakaan kärsi. Yrität vain oikeuttaa lihavuutenne heittämällä hatusta tuollaisen lukeman.

Oikeuttaa? Onko lihavuus siis jossain kielletty? Minä olen lihava ja tällaisena aion pysyäkin enkä todellakaan kysele keneltäkään mitään oikeutuksia, hah!

Vierailija
44/56 |

En heittänyt hatusta mutta sinun linkkisi vain vahvistaa omaa väittämääni. Otsikosta voi lukea, että joka viides suomalainen on lihava eli siis 20%. Wikipedian linkki ei toiminut enkä ole mikään wikipedian fani muutenkaan.

Tässä joitakin linkeistä:

http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot5.html

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…

http://www.terve.fi/teini/syomishairio-ei-ole-leikin-asia

Viimeisessä linkissä on tuo väite siitä, että 20% suomalaisista naisista  sairastaa syömishäiriötä, ja kun muissa on maininta siitä, että syömishäiriöisistä noin 10 prosenttia on miehiä, niin oma arvioni on aika oikea.

Vierailija
45/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedätkö mitä, ei tippaakaan. Mua hymyilyttää sun keuhkoaminen. Sä voidit miettiä, miksi otat toisten ihmisten ylipainon noin henkilökohtaisesti. Sussa on pakko olla paljon vaikaa kun teet noin. Etkä edes ymmärrä, että sun kanssasi keskustelee tällä hetkellä täyysin normaalipainoinen vetävännäköinen nainen, jolla on perhe ja erittäin hyväpalkkainen työpaikka. Mä olen 'parantunut lihavuudesta', sulla sen sijaan näyttää olevan todella paljon tekemistä oman itsesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä itse olet syyllistynyt juuri rasismiin ja tiedon puutteeseen. Lihavat eivät ole laiskoja ja itsekkäitä, usein aivan päinvastoin.

Jaa läskien pilkkaaminen on rasismia nykyään? Voi vitun paksukaiset, kun aina on jonkun muun vika. Laihduta nyt jo! Saatana!

Tiedätkö mitä, sinä olen vitun tyhmä idiootti. Minä olen laihtunut jo miltei 30 kiloa, ihan sillä että olen voinut hyvin ja elämä ei ole niin raskasta, että siitä selviäminen vie kaiken energian.

Mutta sen sijaan sinä olet empatiakyvytön, nähtävästi myös äärettömön typerä idiootti, jolle ei ole valitettavasti mitään tehtävissä. Minä sen sijaan laihduttuani olen täydellinen

Itkettääkö? Menikö TUNTEISIIIIIIIIIIN! Läskien denialismi on usein käsinkosketeltavaa. Aina haetaan jotain lääketieteellistä vikaa sille läskeydelle, vaikka suurimmassa osassa tapauksista on Kaloriinan omat ruokatottumukset päin helvettiä. Pelkällä ruokavalion muutoksella pystyy jo laihtumaan.

Vierailija
46/56 |

Tosissaan täällä netissä kaikki ovat. Luuletko oikeasti, että tuota trollia kiinnostaa lihavuutesi? Vittuilun vuoksi se nuo jutut kirjoitti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun kohdalla ei ole. Syy on siinä että en liiku vapaa-aikana.

15v. poika on 172/55

Vierailija
48/56 |

Trolliksi tunnistettu :) Yhteys vihamielisiin läskikirjoituksiin ja baarista kotiin tulematta jääneen miehen välillä on kiistaton :D Nooh, ap & co on hyvä ja purkaa tuskaansa lisää :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mulla ainakaan. Syy on ihan vaan huono itsekuri ja persous makealle + laiskuus. Lapset syövät huomattavasti terveellisemmin mitä itse syö, herkuttelen yleensä lapsilta salaa 😕

Vierailija
50/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö mitä, ei tippaakaan. Mua hymyilyttää sun keuhkoaminen. Sä voidit miettiä, miksi otat toisten ihmisten ylipainon noin henkilökohtaisesti. Sussa on pakko olla paljon vaikaa kun teet noin. Etkä edes ymmärrä, että sun kanssasi keskustelee tällä hetkellä täyysin normaalipainoinen vetävännäköinen nainen, jolla on perhe ja erittäin hyväpalkkainen työpaikka. Mä olen 'parantunut lihavuudesta', sulla sen sijaan näyttää olevan todella paljon tekemistä oman itsesi kanssa.

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

Vierailija kirjoitti:

Ja sinä itse olet syyllistynyt juuri rasismiin ja tiedon puutteeseen. Lihavat eivät ole laiskoja ja itsekkäitä, usein aivan päinvastoin.

Jaa läskien pilkkaaminen on rasismia nykyään? Voi vitun paksukaiset, kun aina on jonkun muun vika. Laihduta nyt jo! Saatana!

Tiedätkö mitä, sinä olen vitun tyhmä idiootti. Minä olen laihtunut jo miltei 30 kiloa, ihan sillä että olen voinut hyvin ja elämä ei ole niin raskasta, että siitä selviäminen vie kaiken energian.

Mutta sen sijaan sinä olet empatiakyvytön, nähtävästi myös äärettömön typerä idiootti, jolle ei ole valitettavasti mitään tehtävissä. Minä sen sijaan laihduttuani olen täydellinen

Itkettääkö? Menikö TUNTEISIIIIIIIIIIN! Läskien denialismi on usein käsinkosketeltavaa. Aina haetaan jotain lääketieteellistä vikaa sille läskeydelle, vaikka suurimmassa osassa tapauksista on Kaloriinan omat ruokatottumukset päin helvettiä. Pelkällä ruokavalion muutoksella pystyy jo laihtumaan.

Tosissaan täällä netissä kaikki ovat. Luuletko oikeasti, että tuota trollia kiinnostaa lihavuutesi? Vittuilun vuoksi se nuo jutut kirjoitti.

Trolliksi tunnistettu :) Yhteys vihamielisiin läskikirjoituksiin ja baarista kotiin tulematta jääneen miehen välillä on kiistaton :D Nooh, ap & co on hyvä ja purkaa tuskaansa lisää :D

Miksi hakisin baarista miehen? Olen itsekkin mies. En edes käy baareissa. Läskit kitisee ja maailma pyörii. Ei mitään uutta auringon alla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/56 |

No anna sitten olla, jos ei kerran mitään uutta ole sulla tarjota. Miksi nämä samat iänikuiset lätinät on täällä aina yhtä tuloksettomina käytävä? Et sinä reppana pysty kenenkään leukoja pysäyttämään. :D Elä ja anna muidenkin elää, et stressaa ihan noin paljon :)

Vierailija
52/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole. Syy on liiallinen syöminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

pöllö oon

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Miksi ihmiset lipittävät alkoholia, Tupakoivat, ylensyövät, oksentavat, käyttävät huumeita, hakkaavat lapsiaan ja vaimoa kun an, menevät naimisiin, eroavat ???

Hei , olen naimisissa ollut jo jo kauan. En ilmeisesti rakasta enää puolisoani kun hän ei tunnu enää miltään. Ainoastaan jonkinlaiselta kaverilta. Ruoka on tuntunut kauan aikaa jo paremmalta.

Tapasin jokin aika sitten erään ihmisen joka tuntuu paremmalta kuin ruoka. Mutta kun totuus pitää myöntää niin se jää vain tunnetasolle. Kyllä se niin on.

Niin kuin eräässä laulussa sanotaan että kipu korvaa ystävän

Hieno kommentti mutta kuinka monen läskipoliisin ja moraalivartijan luulet

kommenttisi sisällön?

Av mammojen kirjoituksista päätellen ei kovinkaan moni.

Vierailija
54/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä viestissä on ihan tyypillinen esimerkki siitä mihin johtaa tiedon puute. Ravintoterapeutilla on käyty monta kertaa ja jankataan lautasmallista (se kyllä tiedetään) Kun se lautasmalli ei toimikaan, ei äly sano sen vertaa, että miettisi missä mättää. Eihän se vika voi olla siinä lautasmallissa :(

Ei ole halua itse etsiä jotain muuta ratkaisua.

Ja, muuten, halpaa ruokaa on muutakin kuin porkkana.

Kuule, osaatko sinä lukea? Tekstissä ei sanottu syötävän lautasmallin mukaiseati, vaan nimenomaan, ettei sitä noudateta. Lautasmalli toimii! Pelkästää sitä noudattamalla ja kiinnittämällä huomiota ruuan määrään olen laihtunut yli 20 kiloa!

Jep. Jos OIKEASTI noudatat lautasmallia (puolet lautasista kasviksia, 1/4 lisäkettä ja 1/4  "pääruokaa" niin takuulla pysyt normaalimitoissa. Vatsa täyttyy niistä kasviksista :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi ap:n syytä pohtia omaa tiedonpuutettaan ylipainon syistä, eikä niinkään ylipainoisten mahdollista tiedonpuutetta? Tutkimustietoa kun löytyy läjäpäin - vai onko ap:lla puutteita tiedonhaussa? Ensin omat viat ja puutteet kuntoon! Terveydenhuollon henkilöllä jo ammattietiikkaan kuuluu pitää yllä tietotaitoa. P.S. Ymmärsin kyllä, että aloitus oli huono yritys fat shamingia: "tyhmät ja tietämättömät läskit" bla bla...

Vierailija
56/56 |
11.10.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä viestissä on ihan tyypillinen esimerkki siitä mihin johtaa tiedon puute. Ravintoterapeutilla on käyty monta kertaa ja jankataan lautasmallista (se kyllä tiedetään) Kun se lautasmalli ei toimikaan, ei äly sano sen vertaa, että miettisi missä mättää. Eihän se vika voi olla siinä lautasmallissa :(

Ei ole halua itse etsiä jotain muuta ratkaisua.

Ja, muuten, halpaa ruokaa on muutakin kuin porkkana.

Kuule, osaatko sinä lukea? Tekstissä ei sanottu syötävän lautasmallin mukaiseati, vaan nimenomaan, ettei sitä noudateta. Lautasmalli toimii! Pelkästää sitä noudattamalla ja kiinnittämällä huomiota ruuan määrään olen laihtunut yli 20 kiloa!

Jep. Jos OIKEASTI noudatat lautasmallia (puolet lautasista kasviksia, 1/4 lisäkettä ja 1/4  "pääruokaa" niin takuulla pysyt normaalimitoissa. Vatsa täyttyy niistä kasviksista :)

Lautasmallia on vaikea noudattaa, koska nälkä on aina läsnä. Vatsa täyttyy kasviksista, mutta ilman rasvaa ne vain ylläpitävät nälkää.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yhdeksän