Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vastasyntyneen kanssa ahdistaa iltaisin

Vierailija

Mikä avuksi? Poika on kymmenen päivän ikäinen. Päivät sujuvat tosi hyvin ja olen hyvällä tuulella, mutta iltaisin olen itkuinen, väsynyt ja pelokas. Kuuntelen jokaista vauvan ääntä ja pelkään, että vauva lopettaa hengittämisen yhtäkkiä. En usko tätä synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi, koska vauva on vielä niin tuore ja voin muuten hyvin, ainoastaan illat on pahoja. Pelottaa jo valmiiksi miehen töihinpaluu ja tulevat iltavuorot. Heti kun alkaa hämärtää, ajatukset alkavat tuntua epäselviltä ja sumuisilta ja mieliala laskee välittömästi.

Kokemuksia?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

No tuota noin... itsellä oli n. 1.5 vk vauvan syntymän jälkeen babyblues ja varsinkin illantullen olin itkuinen ja ajatuksissa pyöri mitä kummallisimpia asioita, pelkoja yms. Tarkistelin vauvan hengitystä vähänväliä ja ajattelin, että mitähän olen tehnyt ansaitakseni näin ihanan vauvan, jotain varmaan tapahtuu... sitten se vaihe meni ohitse ja kaikki on sujunut mielialankin puolesta hyvin! Yleensä babyblues kestää viikosta pariin, joten anna vielä aikaa itsellesi, ennen kuin huolestut liikaa:)

Vierailija

Babybluesilta kuulostaa (eri asia kuin synn. jälk. masis). Anna itsellesi aikaa ja/tai hakeudu neuvolaan/neuvolan kautta saamaan apua.

Vierailija

joo, ei huolta, ihan normaalia. Mulla ollut myös vaikeeta aluksi molempien vauvojen kanssa. En ymmärtänyt yhtään itseäni; pelotti kaikki, en olis uskaltanut olla yhtään yksin vauvan kanssa. Jos miehellä oli joku meno, menin äidin luo vauvan kanssa. Tuo menee kyllä ohi, hormoneista se johtuu. Ja vauvaan tutustuu ja tottuu pikkuhiljaa. Tsemppiä sulle 😊!

Vierailija

Baby blues on tosiaan normaalia, siitä pitäisi puhua enemmän. Se ei ole sama kuin masennus, vaan menee itsekseen ohi parissa kuukaudessa. Olo tasoittuu kun hormonitkin tasoittuvat.

Vierailija

No onhan se nyt hyvänen aika stressaavaa pitää tuollainen pieni reppana pötkylä hengissä ja tyytyväisenä. :) Anna nyt edes pikkaisen armoa itsellesi, kun elämäntilanne on muuttunut noin isosti ja sinä olet vasta opettelun alkumetreillä. Ihan yhtä paljon jännittäisi, jos olisit ekaa kertaa lentokoneen ovella hyppäämässä laskuvarjohyppyä: teoriatunnit käyty, kamppeet saatu selkään, kone on päässyt ilmaan ja nyt pitäisi mennä. Vaikka hyppy menisi hyvin, niin kyllä se seuraavakin hyppy jännittäisi. Sitten vasta jännittäisikin kun pitäisi ekaa kertaa hypätä ihan itse. Saati sitten kun hyppäät koneesta muodostelmaan muiden hyppääjien kanssa. Sitten kun olet konkari, niin muistelet hymähdellen sitä ihkaensimmäistä jännityshyppyä ja mietit, että kylläpä siitäkin tuli selvittyä. :)

Jännityksen ja uuden opettelun lisäksi (ja osaksi sen vuoksi) olet varmasti myös väsynyt iltaan mennessä ja ehkä vähän alitajuisesti mietit, että montako kertaa yöllä pitää herätä ja jännität, mitä kaikkea seuraavana päivänä voi tapahtua ja mistä kaikesta sinä olet vastuussa. Anna armoa itsellesi, opettele rauhassa, koita vaikka käydä illalla puolen tunnin kävelylenkillä haukkaamassa happea ihan keskenäsi. Muista ottaa omaa aikaa, ettet liikoja uuvahda.

Vierailija

Meidän pojalla oli apneoita ja sykkeenlaskuja,vaikka sairaalassa sanottiin että lasta ei päästetä kotiin ennen kuin kaikki on varmaasti kunnossa,ostin kätkyt hälyttimen ja en saanut nukuttua kun kyttäsin että lapsi hengittää ym.ym.

ja voitte arvata kun tuo hälytin huusi ekan kerran yöllä tuliko paniikki,mutta siellä lapsi ihmetteli silmät selällään että mikä siellä vaipanreunassa piippaa ja pärisee.

yöllä kun alkoi liikkua enemmän tuli myös vääriä hälytyksiä jatkuvasti ja jossain vaiheessa jäi kyttääminenkin pois.

lapsi on nyt reipas 3v.

t.m

Vierailija

Tuttua. Iltaisin ahdisti ja rintaan koski. Neuvolasta sanottiin että ei pitäisi olla mitään oireita, höpöhöpöä tuollainen. Hoidat nyt vaivaa ja pysyt iloisena ettei vauva ahdistu.

Minulla oli paha baby blues ja oli vaikea tottua muutokseen. Se meni ohi 2kk kuluttua ja alkaa helpottaa pian.

Halaus sinulle. Juttele muiden äitien kanssa. Hyvin sinä selviät, olet emo poikaselle ja luonto ohjaa.

Vierailija

Ihan normaalia. Mikä tuossa nyt mättää? Eihän pienen vastasyntyneen kanssa nyt voi aina olla aurinkoista ja ihanaa. Ja tuo ajatus että hengittääkö normaalisti on tuttu kaikille vanhemmille. Paniikki pois ja opettele äitiyteen. Jotenkin tuntuu siltä että et ole ihan perillä mitä se vanhemmuus tarkoittaa.

Vierailija

Kirsi42 kirjoitti:

Kannattaa soittaa neuvolaan, varmaan ihan normaalia hormonien kanssa :)

Jep, pari kuukautta kun jaksaisi odottaa. Mutta kun nykyään on kaikkitänne heti asenne.

Vierailija

Uskon että "tilasi" on täysin normaalia, onko sulla jotain selkeää syytä käytöksellesi? Mulla oli todella vaikea synnytys jossa lapsi oli lähellä menehtyä. Tehtiin hätäsektio ja lapsi elvytettiin. Jäi aika traumat kotiin mukaan viemisiksi. Menee ohi ajan kanssa... tosin omalla kohdallani, vaikka lapsi on 1,5 v käyn edelleen kurkkaamassa hänet ennen kuin käyn itse nukkumaan :)

Vierailija

Minä olen molempien lasten kohdalla ajatellut niin, että jos se vauva tosiaan lakkaa hengittämästä nukkuessaan, todennäköisesti siinä vaiheessa kun menen asiaa tarkistamaan, on joka tapauksessa jo liian myöhäistä tehdä mitään. Siksi en käynyt tarkistelemassa vauvojen hengitystä.

Vierailija

Kiitos tsempeistä ja ihanista vastauksista. Minua oli varoiteltu vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, en edes tiennyt että baby blues on eri asia. Googlailin aihetta ja siitähän tässä on selvästi kyse :) 

Osasin odottaa hormonihöyryjä ja tiesin kyllä että alkuaika vauvan kanssa on kaaosta, en vain mitenkään olisi osannut odottaa sitä valtavaa avuttomuuden tunnetta kun ei osaakaan kaikkea ihan heti. Tämä siis sinulle joka epäilit että olen hukassa vanhemmuuden kanssa: totta hitossa olen, olen ollut äiti vasta reilun viikon ajan!! En odottanut pelkkää onnea ja vaaleanpunaista pumpulia, mutta en näin selkeää ja musertavaa ilta-ahdistustakaan.

Kai se on vain opeteltava olemaan vähän armollisempi itselleen... :) -ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tsempeistä ja ihanista vastauksista. Minua oli varoiteltu vain synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, en edes tiennyt että baby blues on eri asia. Googlailin aihetta ja siitähän tässä on selvästi kyse :) 

Osasin odottaa hormonihöyryjä ja tiesin kyllä että alkuaika vauvan kanssa on kaaosta, en vain mitenkään olisi osannut odottaa sitä valtavaa avuttomuuden tunnetta kun ei osaakaan kaikkea ihan heti. Tämä siis sinulle joka epäilit että olen hukassa vanhemmuuden kanssa: totta hitossa olen, olen ollut äiti vasta reilun viikon ajan!! En odottanut pelkkää onnea ja vaaleanpunaista pumpulia, mutta en näin selkeää ja musertavaa ilta-ahdistustakaan.

Kai se on vain opeteltava olemaan vähän armollisempi itselleen... :) -ap

Kyllä joudut opettelemaan sitä armollisuutta. :) Aina et keksi mikä vauvaa milloinkin vauvaa ja auta armias kun lapsi ekan kerran muksahtaa ja saa kuhmun otsaan tai imuroi lattialta suuhunsa paperiliittimen tai huutaa pää punaisena bussissa koko matkan ajan tai huutaa sinun kanssasi pää punaisena koko päivän ja hiljenee sillä sekunnilla, kun isi-mummi-naapuri-puolituttu-ihankukatahansa ottaa lapsen hetkeksi syliin. :D Ei ole aina olemassa tasan oikeita vastauksia, pitää vain yrittää tehdä parhaansa ja olla sujut sen kanssa, että aina ei kaikki mene just niin kuin itse haluaisi.

Olen muuten työssäni lapsiperheiden kanssa huomannut, että noin 30-vuotiaana esikoisen saaneilla on paljon enemmän vaikeuksia relata vauvan kanssa ja suhtautua äitiyden tuomiin muutoksiin mutkattomiksi. 30-vuotiaana on ehtinyt elää paljon "omaa" elämää, on vastannut lähinnä itsestään, saanut syödä ja nukkua ja reissata miten haluaa, kotona on just sellaista kuin tahtoo ja jos itsellään on paha mieli, on ihan rauhassa saanut vetää viltin korville, vetää pussillisen karkkeja ja haistattaa pitkät huilut muille ihmisille. Vauvan kanssa mikään noista ei enää olekaan itsestäänselvää, eli pitää a) luopua tai ainakin joustaa omista rutiineista, toiveista ja tavoista ja b) laittaa vauvan rutiinit, toiveet ja tavat etusijalle ja c) pitää sekä vauva että itsensä hengissä ja d) ainiin, onhan mulla tuo mieskin tuossa, ai mikä parisuhde, mitäs sille pitää tehdä öööääööö.

Tsemiä, asiat paranevat pohtimalla, mutta eivät murehtimalla. Kannattaa lukaista vaikka tämä MLL:n "Vauva tulee taloon" -työkirja, josta ei tarvitse tehdä tehtäviä, mutta johon on aika hyvin kerätty pikkulapsiperheiden yleisimpiä pohdintoja ja vanhemmuuden pähkäilyjä: http://mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/7339505d4bedfe3e13ac0c79da1d0fe1/14445...

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat