tunne-elämä haittaa parisuhdetta

Sain minä alussa huomiota ja mies jaksoi puhua kanssani ja puhuttiin paljon. Minua ei ole kukaan koskaan niin hyvin kohdellut kuin hän silloin.

Ap

Asia on oikeasti hyvin yksinkertainen. Jos mies ei ole valmis parantamaan suhdetta, sun o joko hyväksyttävä se ja jäätävä. Tai lähdettävä. Ei hirveän kauaa kannata olla huonossa suhteessa jossa joutuu vaatimaan ja kerjäämään. On oma valinta, millaiseen suhteeseen jää. Ja toista ei tosiaan voi muuttaa. Tiedän pariskuntia jotka ovat vuosikymmenet keränneet katkeruutta siksi ettei se toinen ole vieläkään muuttunut. Sen typerämpää ei voi olla.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mikset sä saisi ap olla tarvitseva?? Anna kuin arvaan: jokin kotioloissasi on leikannut tämän tarpeen kokonaan pois? Ja nyt on sitten tuttua, kun miehestä sä et sais olla tarvitseva, etkä itsekään hyväksy sitä itsellesi. 

 

 

tietenkään kotioloni ei ole ollut ihan normaalit. Mies ei halua että tarvitsen häntä. En ole koskaan ennen tarvinnutkaan muissa parisuhteissa vaan olen osannut elää omaa elämääni. En voi antaa mitään hänelle kun hän ei halua minulta mitään. Ei me nytkään syödä yhdessä, yhteiset laskut maksetaan sentilleen puoliksi ja kumpikin omat menonsa ja omat ruokamme. Käymme itsekseen ulkona ja vietämme aikaa omien ystäviemme kanssa. Muutaman kerran ollaan kaupassa käyty yhdessä.
ap
ap

Eihän tuo ole mikään parisuhde, ei sinnepäinkään. Kämppiksiltä kuulostaa, vieläpä sellaisilta joilla ei ole mitään yhteistä.

Kuullostaa ap niin tutulta... 😳 olen ihan väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu etten OIKEASTI saa sellaista huomiota, jota normaaliin parisuhteeseen kuuluu. Me emme käy yhdessä missään, miehellä 100 % omat menot ja viikolla kelpaa kyllä töiden jälkeen mun valmistama ruoka ja puhdas koti. Asutaan siis yhdessä ja tämä alkanut oikeastaan vasta tuon yhteenmuuton jälkeen. Ennen oli parisen vuotta aivan ihana mies, huomioi, vei syömään ja tykkäsi ihan normaalista jutustelusta kanssani. Nyt kaikki tuntuu niin helvetin vaikealta ja NYT myös mun nalkutus, vihaisuus ja väsymys on nostanut päätään. Ihmettelee mikä mulla on, miksi yritän kahlita(???) häntä ym. Ja en kahli, en kiellä kaverimenoja ja itselläkin on paljon ystäviä, joita tapaan. Mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä enää!! Hän ei halua erota, mutta itsestäni en enää ole varma... Ajan itseni hulluuden partaalle.

Joo ei kannata. En tiedä mikä roikotuttaa kun olen ensimmäistä kertaa onnellinen meidän parisuhteen aikana kun en ole nähnyt kuin hätäisesti tämän yli kuukauden eron aikana. Ensimmäisellä viikolla soitti kolme kertaa. Sen jälkeen ei ole. Silloin pyysi käymäänkin mutta ei ole sitäkään neljään viikkoon tehnyt. Välillä vaan tulee näitä kilahtamispäiviä ja ajattelen selkeästi häntä liikaa koska on ollut tekemisen puutetta sairastelun takia. Sydän ongelmia. Joutuu olemaan rauhallisesti eli liikaa lepäämään. Onneksi ensiviikolle on puuhaa.
Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa ap niin tutulta... 😳 olen ihan väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu etten OIKEASTI saa sellaista huomiota, jota normaaliin parisuhteeseen kuuluu. Me emme käy yhdessä missään, miehellä 100 % omat menot ja viikolla kelpaa kyllä töiden jälkeen mun valmistama ruoka ja puhdas koti. Asutaan siis yhdessä ja tämä alkanut oikeastaan vasta tuon yhteenmuuton jälkeen. Ennen oli parisen vuotta aivan ihana mies, huomioi, vei syömään ja tykkäsi ihan normaalista jutustelusta kanssani. Nyt kaikki tuntuu niin helvetin vaikealta ja NYT myös mun nalkutus, vihaisuus ja väsymys on nostanut päätään. Ihmettelee mikä mulla on, miksi yritän kahlita(???) häntä ym. Ja en kahli, en kiellä kaverimenoja ja itselläkin on paljon ystäviä, joita tapaan. Mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä enää!! Hän ei halua erota, mutta itsestäni en enää ole varma... Ajan itseni hulluuden partaalle.

liikaa pyörii elämä parisuhteessa. Sen pitäisi olla tietääkseni sivuseikka elämässä. En minäkään perään soittele enkä kysele mitä reissuillaan tekee. Jos minä olen kipeä niin ihan sama. Jos en reagoi hänen sairastamiseensa tarpeeksi voimakkaasti alkaa huuto että en huomioi. Normaali voinnin kysyminen ja olon helpottamisyritykset ei riitä. Kuule ei tässä hommassa ole loppua kun tähän suohon on astunut


ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Jos sä osaisit rakastaa ei sulla olis tuollaista ongelmaa. Rakkaus on sitä että kunnioittaa, arvostaa, haluaa tehdä toiselle hyvää. Eikä vaadi itselleen mitään. Toki käytännön asioita pitää sopia. Mut rakkaudessa ei ole draamaa. Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella. Ja luulee, että toinen on sun henkkoht tunnevammojasi ja vaille jäämisiäsi varten ja usein myös vastuussa sun onnellisuudestasi. Näin ei o. Jos oikeasti haluat onnistua ihmissuhteessa, kannattaa mennä ammattilaisen kanssa selvittämään omia ongelmia. Muuta tietä ei oikeastaan edes ole.  Aika moni ihinen kärsii läheisriippuvuudesta. SE on semmoista, että kun sä sitten saat osaksesi ihan oikeaa rakkautta- sä haluat toiselta aina vaan lisää eikä mikään riitä ja silloin alkaa tuollainen ripustautuminen. Tsemppiä. vastuu on 100% sinun. Voit siis auttaa itseäsi. Jos hyvin käy, kumppanisi osaa tukea sua.

Aika ärsyttävästi sanottu tää (vaikka muuten hyvin kirjoitettu): "Draamaa on silloin kun on jäänyt rakastumisvaiheeseen pönkittämään omia tarpeitaan toisen kustannuksella." Miten niin pönkittämään? Jokainen ihminen tarvitsee tunteen kelpaamisesta toiselle tai tarpeittensa täyttymisestä. Onko se pönkitystä, jos niitä hakee? Hyvähän se on, ettei jää johonkin nurkkaan mykkänä, vaan vaatii osaansa. 

Varmaan pitäisi kasvattaa itsetuntoa, että kykenisi rakastamaan? Se on vaikeaa, ellei toinen tue. Jos toinen haukkuu pönkittäjäksi niin ei se toisen itsetunto paljoa kohene.

 

 

Ärsyttävää tai ei mutta niin se on. Toiselta ihmiseltä ei ole oikeus vaatia yhtään mitään. Jos se ei itse halua antaa, niin ei sille mitään voi. Silloin ennen pitkää huomaa ettei toiselta saa mitään ja ymmärtää lähteä muihin maisemiin. Paitsi jos on se läheisriippuvainen joka alkaa vaatia entistä enemmän. Kenenkään velvollisuus ei ole täyttää toisen tarpeita vaikka kuinka vaadittais. Rakkaus on nimenomaan hyvää ja vapaata tahtoa. Ja se toimii ainoastaan niin. Eikä sitä kelvatuksi tulemisen tunnetta tule koskaan vaatimalla saamaan. Mut tässä se just onkin. Kovin harva osaa rakastaa. Suuri osa ihmisistä luulee että rakkaus on se läheisriippuvuusdraama jossa vaaditaan. Sekin unohtuu ettei toista voi muuttaa. Ei sitten milliäkään. Ainoastaan hyväksyä sellaisena kuin tämä on. Itseään voi muuttaa. Rakkaus ei ole osansa vaatimista. SE on toisen rakastamista. Hyvässä lykyssä saa osakseen toisen rakkauden. Vaatimalla ei koskaan. Tästä syystä ihmisillä usein on yllättävän huonot ihmissuhteet.

Kyllä minusta on oikeus vaatia. Eri asia on kykeneekö toinen antamaan (tai tahtooko). Jos ei saa mitä haluaa, voi toki itsekin lähteä. Mutta miksei se toinenkin osapuoli voi tehdä jotain suhteen onnistumisen eteen, jos kerran rakastaa, kuten ap:n kumppani sanoo tekevänsä? Kannattaisi varmaan hänenkin, jostain syystä hänkin on ap:n kanssa, tuskin aivan ajan tappamiseksi. Kyllä minusta hyvässä parisuhteessa osapuolilla onntietty vastuu toisistaan. Toki jokaisella itsestäänkin, mutta asenteesi on itsekkyyttä minusta. 

Ja läheisriippuvaiseksi ei "ryhdytä" tai "muututa" vaan sen siemenet ovat ihmisessä itsessään lapsuudesta johtuen jos ovat, ja näköjään tulevat joskus esille vasta aika myöhään aikuisuudessa ja tietyn ihmisen esilletuomina. Minusta ne olisi hyvä työstää jollainlailla, eikä vaihtaa vain suhdetta. Jos siis itse olisin ap.

Ap on ihan ok, mutta vaikuttaa siltä, että mies ei ole. Mies on halunnut saada Ap:n riippuvaiseksi itsestään ja on tehnyt sen huomiota ja hyväksyntää säätelemällä. Hän on jopa saanut Ap:n tuntemaan itsensä jotenkin epänormaaliksi. Mies saattaa tehdä sen tahallaan ja nauttii vallastaan. Lopeta tuo suhde ja hae mies, joka ei pelaile valtapelejä kanssasi. Tuo mies ei luultavasti kykene normaaliin suhteeseen. Ja vika ei ole sinun!

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Kuullostaa ap niin tutulta... 😳 olen ihan väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu etten OIKEASTI saa sellaista huomiota, jota normaaliin parisuhteeseen kuuluu. Me emme käy yhdessä missään, miehellä 100 % omat menot ja viikolla kelpaa kyllä töiden jälkeen mun valmistama ruoka ja puhdas koti. Asutaan siis yhdessä ja tämä alkanut oikeastaan vasta tuon yhteenmuuton jälkeen. Ennen oli parisen vuotta aivan ihana mies, huomioi, vei syömään ja tykkäsi ihan normaalista jutustelusta kanssani. Nyt kaikki tuntuu niin helvetin vaikealta ja NYT myös mun nalkutus, vihaisuus ja väsymys on nostanut päätään. Ihmettelee mikä mulla on, miksi yritän kahlita(???) häntä ym. Ja en kahli, en kiellä kaverimenoja ja itselläkin on paljon ystäviä, joita tapaan. Mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä enää!! Hän ei halua erota, mutta itsestäni en enää ole varma... Ajan itseni hulluuden partaalle.

 

 

liikaa pyörii elämä parisuhteessa. Sen pitäisi olla tietääkseni sivuseikka elämässä. En minäkään perään soittele enkä kysele mitä reissuillaan tekee. Jos minä olen kipeä niin ihan sama. Jos en reagoi hänen sairastamiseensa tarpeeksi voimakkaasti alkaa huuto että en huomioi. Normaali voinnin kysyminen ja olon helpottamisyritykset ei riitä. Kuule ei tässä hommassa ole loppua kun tähän suohon on astunut
ap

Parisuhde sivuseikka elämässä?! Minusta se on hyvinkin tärkeää, aivan keskiössä! Jos et arvosta toista niin miten kuvittelet itse saavasi mitään?

Vierailija kirjoitti:

Ap on ihan ok, mutta vaikuttaa siltä, että mies ei ole. Mies on halunnut saada Ap:n riippuvaiseksi itsestään ja on tehnyt sen huomiota ja hyväksyntää säätelemällä. Hän on jopa saanut Ap:n tuntemaan itsensä jotenkin epänormaaliksi. Mies saattaa tehdä sen tahallaan ja nauttii vallastaan. Lopeta tuo suhde ja hae mies, joka ei pelaile valtapelejä kanssasi. Tuo mies ei luultavasti kykene normaaliin suhteeseen. Ja vika ei ole sinun!

olen sanonut miehelle että me pelataan, mutta mies syyttää minua pelaamisesta. Hyvin on onnistunutkin. Minua pidetään vaarallisena hulluna, on mustamaalannut minut joka virastoon ja kerran soittanut poliisit perääni kauppareissulla että riehun puukon kanssa. No tietenkään mitään puukkoa ei ollut mutta kansissa on että olen muka kotona riehunut. Jos termi gaslighting on tuttu niin se on hänen tapansa toimia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa ap niin tutulta... 😳 olen ihan väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu etten OIKEASTI saa sellaista huomiota, jota normaaliin parisuhteeseen kuuluu. Me emme käy yhdessä missään, miehellä 100 % omat menot ja viikolla kelpaa kyllä töiden jälkeen mun valmistama ruoka ja puhdas koti. Asutaan siis yhdessä ja tämä alkanut oikeastaan vasta tuon yhteenmuuton jälkeen. Ennen oli parisen vuotta aivan ihana mies, huomioi, vei syömään ja tykkäsi ihan normaalista jutustelusta kanssani. Nyt kaikki tuntuu niin helvetin vaikealta ja NYT myös mun nalkutus, vihaisuus ja väsymys on nostanut päätään. Ihmettelee mikä mulla on, miksi yritän kahlita(???) häntä ym. Ja en kahli, en kiellä kaverimenoja ja itselläkin on paljon ystäviä, joita tapaan. Mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä enää!! Hän ei halua erota, mutta itsestäni en enää ole varma... Ajan itseni hulluuden partaalle.

liikaa pyörii elämä parisuhteessa. Sen pitäisi olla tietääkseni sivuseikka elämässä. En minäkään perään soittele enkä kysele mitä reissuillaan tekee. Jos minä olen kipeä niin ihan sama. Jos en reagoi hänen sairastamiseensa tarpeeksi voimakkaasti alkaa huuto että en huomioi. Normaali voinnin kysyminen ja olon helpottamisyritykset ei riitä. Kuule ei tässä hommassa ole loppua kun tähän suohon on astunut
ap

Parisuhde sivuseikka elämässä?! Minusta se on hyvinkin tärkeää, aivan keskiössä! Jos et arvosta toista niin miten kuvittelet itse saavasi mitään?

näin minä olen ymmärtänyt miehen käytöksestä että asia on.


ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa ap niin tutulta... 😳 olen ihan väsynyt tähän kaikkeen. Tuntuu etten OIKEASTI saa sellaista huomiota, jota normaaliin parisuhteeseen kuuluu. Me emme käy yhdessä missään, miehellä 100 % omat menot ja viikolla kelpaa kyllä töiden jälkeen mun valmistama ruoka ja puhdas koti. Asutaan siis yhdessä ja tämä alkanut oikeastaan vasta tuon yhteenmuuton jälkeen. Ennen oli parisen vuotta aivan ihana mies, huomioi, vei syömään ja tykkäsi ihan normaalista jutustelusta kanssani. Nyt kaikki tuntuu niin helvetin vaikealta ja NYT myös mun nalkutus, vihaisuus ja väsymys on nostanut päätään. Ihmettelee mikä mulla on, miksi yritän kahlita(???) häntä ym. Ja en kahli, en kiellä kaverimenoja ja itselläkin on paljon ystäviä, joita tapaan. Mutta kun meillä ei ole mitään yhteistä enää!! Hän ei halua erota, mutta itsestäni en enää ole varma... Ajan itseni hulluuden partaalle.

liikaa pyörii elämä parisuhteessa. Sen pitäisi olla tietääkseni sivuseikka elämässä. En minäkään perään soittele enkä kysele mitä reissuillaan tekee. Jos minä olen kipeä niin ihan sama. Jos en reagoi hänen sairastamiseensa tarpeeksi voimakkaasti alkaa huuto että en huomioi. Normaali voinnin kysyminen ja olon helpottamisyritykset ei riitä. Kuule ei tässä hommassa ole loppua kun tähän suohon on astunut
ap

Parisuhde sivuseikka elämässä?! Minusta se on hyvinkin tärkeää, aivan keskiössä! Jos et arvosta toista niin miten kuvittelet itse saavasi mitään?

 

 

näin minä olen ymmärtänyt miehen käytöksestä että asia on.
ap

Aa, no joo ei. Mutta tuo kaasuvalottaminen sai huoleni nousemaan... Olet löytänyt narsistin?

Kuulostaa kyllä niiiiin tutulle tuo gaslighting, vaikka en ollut termiin aiemmin törmännyt. Minullakin oli tuollaista kokemusta, kun rakastuin ekan kerran oikeasti mieheen. Hän oli tunne-elämältään vaurioitunut tai on ja se oli osa viehätystä, miksi häneen rakastuin, vaikka olen itsekin kokenut suht kylmän lapsuuden. Narsistisen äidin varjossa. Eli koin voivani vihdoinkin antaa jollekin jotain, mies ei vaatisi paljon, kun tuntui tarvitsevan niin paljon. Mutta hänkään ei vastaanottanut loppujenlopuksi mitään ja meillä ei ollut edes suhdetta, tapa jolla hän sen torjui muistutti tuota gaslighting -ilmiötä... Eli ensin antaa oikein ymmärtää, että meillä on tässä jotain ihanaa spesiaalia kehittymässä ja kun mä rakastun ja kerron siitä niin suunnilleen oksentaa, että mitä sä tahdot!? Ja silti mä uskon oman tunteeni kertomisen olleen se ongelma jne ja jatkan välittämistäni... HUOH.

Psykopaatin. Ystävä tutustutti minut termiin kun on tästä minun suhteesta kuunnellut ja tuntee minut että en ole hullu, mutta on sitä mieltä että kukaan ei selviä pää hajoamatta tässä suhteessa. Samaa on ihmetelleet ihmiset jotka on tunteneet minut parikymmentä vuotta että onpa outoa kun he ei tuollaista ihmistä tunne. Jopas on villiä juttua ja onhan se. Kukaan ei tunnu huomaavan että en ole edes parkkisakkoa saanut elämäni aikana ja viranomaiset on samassa hysteriassa mukana. Viimeksi kun kuulin miehen juttelevan sosiaalityöntekijälle niin sossu avautui omista ongelmistaan miehelleni ja mies siteerasi hänelle runoja ja näin tuntuu käyvän kaikkien naisten kanssa kun hän päättää laittaa "valot päälle". Myös minulle.
Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä niiiiin tutulle tuo gaslighting, vaikka en ollut termiin aiemmin törmännyt. Minullakin oli tuollaista kokemusta, kun rakastuin ekan kerran oikeasti mieheen. Hän oli tunne-elämältään vaurioitunut tai on ja se oli osa viehätystä, miksi häneen rakastuin, vaikka olen itsekin kokenut suht kylmän lapsuuden. Narsistisen äidin varjossa. Eli koin voivani vihdoinkin antaa jollekin jotain, mies ei vaatisi paljon, kun tuntui tarvitsevan niin paljon. Mutta hänkään ei vastaanottanut loppujenlopuksi mitään ja meillä ei ollut edes suhdetta, tapa jolla hän sen torjui muistutti tuota gaslighting -ilmiötä... Eli ensin antaa oikein ymmärtää, että meillä on tässä jotain ihanaa spesiaalia kehittymässä ja kun mä rakastun ja kerron siitä niin suunnilleen oksentaa, että mitä sä tahdot!? Ja silti mä uskon oman tunteeni kertomisen olleen se ongelma jne ja jatkan välittämistäni... HUOH.

Huomasin sanoneeni ehkä vähän epäselvästi, siis tarkoitan että mies alkuun ihastui vähästäkin saamastaan välittämisestä, jollaista muut eivät noteeranneetkaan, kun oli niin vailla. Osaan huonosti välittää, kun minustakaan ei olla välitetty ja kärsin aina siitä, ettei pieni kykenemiseni "riitä". Hänelle se kuitenkin tuntui olevan arvokasta. Totta kai rakastuin kuin häkä. Sitten hän kohteli minua kuin roskaa, kun kerroin olevani häneen ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä niiiiin tutulle tuo gaslighting, vaikka en ollut termiin aiemmin törmännyt. Minullakin oli tuollaista kokemusta, kun rakastuin ekan kerran oikeasti mieheen. Hän oli tunne-elämältään vaurioitunut tai on ja se oli osa viehätystä, miksi häneen rakastuin, vaikka olen itsekin kokenut suht kylmän lapsuuden. Narsistisen äidin varjossa. Eli koin voivani vihdoinkin antaa jollekin jotain, mies ei vaatisi paljon, kun tuntui tarvitsevan niin paljon. Mutta hänkään ei vastaanottanut loppujenlopuksi mitään ja meillä ei ollut edes suhdetta, tapa jolla hän sen torjui muistutti tuota gaslighting -ilmiötä... Eli ensin antaa oikein ymmärtää, että meillä on tässä jotain ihanaa spesiaalia kehittymässä ja kun mä rakastun ja kerron siitä niin suunnilleen oksentaa, että mitä sä tahdot!? Ja silti mä uskon oman tunteeni kertomisen olleen se ongelma jne ja jatkan välittämistäni... HUOH.

Huomasin sanoneeni ehkä vähän epäselvästi, siis tarkoitan että mies alkuun ihastui vähästäkin saamastaan välittämisestä, jollaista muut eivät noteeranneetkaan, kun oli niin vailla. Osaan huonosti välittää, kun minustakaan ei olla välitetty ja kärsin aina siitä, ettei pieni kykenemiseni "riitä". Hänelle se kuitenkin tuntui olevan arvokasta. Totta kai rakastuin kuin häkä. Sitten hän kohteli minua kuin roskaa, kun kerroin olevani häneen ihastunut.

mulla kesti tasan niin kauan että sai kamat yhteen. Siihen loppui. Seinään.


ap

Vierailija kirjoitti:

Psykopaatin. Ystävä tutustutti minut termiin kun on tästä minun suhteesta kuunnellut ja tuntee minut että en ole hullu, mutta on sitä mieltä että kukaan ei selviä pää hajoamatta tässä suhteessa. Samaa on ihmetelleet ihmiset jotka on tunteneet minut parikymmentä vuotta että onpa outoa kun he ei tuollaista ihmistä tunne. Jopas on villiä juttua ja onhan se. Kukaan ei tunnu huomaavan että en ole edes parkkisakkoa saanut elämäni aikana ja viranomaiset on samassa hysteriassa mukana. Viimeksi kun kuulin miehen juttelevan sosiaalityöntekijälle niin sossu avautui omista ongelmistaan miehelleni ja mies siteerasi hänelle runoja ja näin tuntuu käyvän kaikkien naisten kanssa kun hän päättää laittaa "valot päälle". Myös minulle.
Ap

Mies on sairas. Kuulostaa todella kylmälle. Pelasta itsesi! Mies on mahdollisesti narsisti tai psykopaatti tai molempia, ei omasta syystään, mutta se ei ole sinun ongelmasi, vaan sun on jätettävä tuo suhde. Tajuathan, että mies ei omien ongelmiensa takia pysty lunastamaan antamaansa ensivaikutelmaa? Voit laittaa miehen nimen tilalle sanan huijari, koska se hän on, vaikkei haluaisi tai vaikka haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä niiiiin tutulle tuo gaslighting, vaikka en ollut termiin aiemmin törmännyt. Minullakin oli tuollaista kokemusta, kun rakastuin ekan kerran oikeasti mieheen. Hän oli tunne-elämältään vaurioitunut tai on ja se oli osa viehätystä, miksi häneen rakastuin, vaikka olen itsekin kokenut suht kylmän lapsuuden. Narsistisen äidin varjossa. Eli koin voivani vihdoinkin antaa jollekin jotain, mies ei vaatisi paljon, kun tuntui tarvitsevan niin paljon. Mutta hänkään ei vastaanottanut loppujenlopuksi mitään ja meillä ei ollut edes suhdetta, tapa jolla hän sen torjui muistutti tuota gaslighting -ilmiötä... Eli ensin antaa oikein ymmärtää, että meillä on tässä jotain ihanaa spesiaalia kehittymässä ja kun mä rakastun ja kerron siitä niin suunnilleen oksentaa, että mitä sä tahdot!? Ja silti mä uskon oman tunteeni kertomisen olleen se ongelma jne ja jatkan välittämistäni... HUOH.

Huomasin sanoneeni ehkä vähän epäselvästi, siis tarkoitan että mies alkuun ihastui vähästäkin saamastaan välittämisestä, jollaista muut eivät noteeranneetkaan, kun oli niin vailla. Osaan huonosti välittää, kun minustakaan ei olla välitetty ja kärsin aina siitä, ettei pieni kykenemiseni "riitä". Hänelle se kuitenkin tuntui olevan arvokasta. Totta kai rakastuin kuin häkä. Sitten hän kohteli minua kuin roskaa, kun kerroin olevani häneen ihastunut.

 

 

mulla kesti tasan niin kauan että sai kamat yhteen. Siihen loppui. Seinään.
ap

Oi voi :((  Olet saanut arvokasta tietoa ITSESTÄSI tämän miehen kautta. Ota suhde niin. Ja lopeta suhde, kun sulla on nyt tuon tiedon valossa erilainen kuva ja tilanne miehestä, kuin se häneen tutustuessasi oli.

Kieltämättä on palanut pinna kun viranomaiset on niin helvetin tyhmiä tai sitten sosiaalityöntekijätkin oikeasti pitää lähes tunnin avautumissessioita asiakkailleen. Tämäkin miehen sossu on juuri niin kauan kiva kuin siitä on hyötyä. Jos se lakkaa on vanha hirveä kurppa ja täysi idiootti. Minäkin olen idiootti kun seuraan kun mies tekee petoksia ja levittää minusta valheita. Kaikki tietysti minun hyväksi. En tiedä miten mutta jotenkin senkin saa minulle myytyä. Viikon olin turvakodissa miehen uhkailtua. Poliisit tullessa paikalle kysyi minun lääkitystä ja koenko olevani normaali. Nauroivat minulle viedessään mieheni.

Tämä on muuten hyvä kirjoittaa. Kun itse nyt luen tätä niin minä olen hullu. Ja todellakin minun pitää hankkia itseni irti tästä.

Ap

Voi ap, onneksi siis kirjoiti tänne! Ja sanon tämän 100% vilpittömyydellä. Katsos rakkaus tekee hulluksi, mutta et varmasti ole sen hullumpi kuin minä tai kukaan muukaan. 

t. tähän ketjuun kirjoitellut "kohtalotoverisi"