Kissan hankkiminen löytöeläinpaikoista mahdotonta
En tiedä millainen super-ihminen kissan ostajan pitäisi olla että nämä resque-kissojen hoitajat ym. löytöeläinpaikat suostuvat kissan myymään tai edes vastaamaan kissasta tehtyihin kyselyihin kun ensin on kirjoittanut taustatiedot, millaiseen perheeseen kissa olisi tulossa. Ainakaan lemmikkieläinkokemusta (myös kissoista) omaava perhe ei ole tarpeeksi kelvollinen, jossa lapsista nuorin on 6. luokkalainen.
Vastauksia ei saa ja samat kissat ovat viikko- ja kuukausitolkulla myynti-ilmoituksissa. En ymmärrä.
Kommentit (75)
Haimme Hesyltä kissan. Eli kävimme ensin Pakilan kissatalolla kyselemässä. Meidän vaatimukset olivat että kissa on sisäsiisti ja sen verran reipas että soveltuun pikkulapsi perheeseen. Tarkoitan reippaudella sitä ettei pelkää jos lapset hihkuvat ja kolistelevat lelujaan.
Sillä hetkellä oli vain suht. arkoja kisuja. Laitoimme hesylle erikseen sähköpostia. Kerroin että on kissakokemusta ja pieniä lapsia.
Jo parin päivän päästä sain sähköpostia ja kerrottiin että yksi meille sopiva kissa olisi tarjolla. Menimme yhdessä katsomaan sitä. Vielä kyseltiin miten asumme (kerrostalo), osataanko esim. leikata kynnet jne. Hoitaja sanoi että arkoja kissoja tulee todella paljon ja meillä kävi tuuri kun sattui juuri reipas kissa samoihin aikoihin hakemuksen kanssa.
Jos olet kysynyt useammalta eri ihmiseltä (eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodeilta, joissa kissa tilapäisesti asuu), eikä sinulle ole vastattu, niin kyllähän se jostain kertoo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millaiset taustatiedot sulla ja perheellä on? Millainen koti olisi tarjolla kissalle? Kerro meille, niin voidaan ehkä auttaa...
En mä nyt tässä ala enempää itsestäni ja perheestäni kertomaan. Kissan saan kyllä lemmikiksi muualtakin kuin rescue-toiminnan kautta. Lähinnä vain ihmettelin tuota ettei niitä kissoja myydä kellekään kovin herkästi jos samat myynti-ilmoitukset ovat aina näytillä ja jos kissoista on tullut mahdollisesti muitakin kyselyitä kuin omani. Hyvähän se toki on, ettei kuka tahansa saa lemmikkiä ostettua ja myyjä käyttää harkintaansa mutta kun ei ole taustalla mitään, mikä olisi esteenä lemmikin hankkimiselle. ap
Jaa no sitten on turha kitistä ja vinkua, että miksi miksi miksi. Vaikka aika kovia mammoja ollaankin, niin sentään orakkeleiksi ei meistäkään ole.
Missä mä olen kitissyt tai vinkunut? Ihmetellyt kyllä olen ja todennut että hankin kissan muualta kuin rescue-toiminnan kautta. ap

Miksi sitten muut tahot (yksityiset kissojen myyjät ja kasvattajat) ovat halukkaita myymään meille kissansa? En vain ole kelvollinen ostajaehdokas rescue-kissalle/kissoille mutta muille kylläkin. Kaupat (3 kpl) ovat vaan harmillisesti kaatuneet itsestäni riippumattomiin seikkoihin. Aikuista kissaa olen ensisijaisesti etsimässä. ap

No öö, esim. tässä ketjussa. Mutta kannattaisi nyt kyllä ennen kissan hankintaa kertoa ne taustatiedot ihan rehellisesti, että voidaan tarkistaa sun kelpoisuus ja soveltuvuus kissan omistajaksi.
Satuitko yrittämään ottaa kissaa pelastetaankissat24-yhdistykseltä? Siellä on tosiaan todella outo ja epämääräinen meno ja epäasiallistakin tenttausta. Kokemusta on.
Hesyltä on myös vaikea saada pentuja, koska kysyntää on niin paljon, että voivat olla todella nirsoja. Aikuisia kissoja luulisi sieltäkin saavan ihan normaaliin perheeseen, kubhan kissan luonne sopii lapsiperheeseen. Itse olen ottanut rescue-pennun toisen kissan kaveriksi Rekku Rescuelta ja yhdistyksen porukka oli tosi mukavaa ja asiallista. Maakuntien esyiltä on myös helpompi saada pentuja kuin Hesyltä, koska tarjontaa on siellä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kysynyt useammalta eri ihmiseltä (eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodeilta, joissa kissa tilapäisesti asuu), eikä sinulle ole vastattu, niin kyllähän se jostain kertoo...
Miksi sitten muut tahot (yksityiset kissojen myyjät ja kasvattajat) ovat halukkaita myymään meille kissansa? En vain ole kelvollinen ostajaehdokas rescue-kissalle/kissoille mutta muille kylläkin. Kaupat (3 kpl) ovat vaan harmillisesti kaatuneet itsestäni riippumattomiin seikkoihin. Aikuista kissaa olen ensisijaisesti etsimässä. ap
No vaikkapa siksi, että kasvattajalta tulevat kissat ovat vakaista oloista, joissa ne on yleensä parhaalla mahdollisella tavalla sosiaalistettu ym. Löytökissan taustat voivat olla hyvinkin traumaattiset, eivätkä siksi sovellu aina keskivertoperheeseen, vaan saattavat edellyttää esim. aiempaa kokemusta aroista ja hylätyistä kissoista.
Vierailija kirjoitti:
Missä mä olen kitissyt tai vinkunut? Ihmetellyt kyllä olen ja todennut että hankin kissan muualta kuin rescue-toiminnan kautta. ap
Viestissä nro 12 kysyit: "Olis vaan ollut kiva tietää mitä vikaa mussa ja perheessäni sitten on?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No millaiset taustatiedot sulla ja perheellä on? Millainen koti olisi tarjolla kissalle? Kerro meille, niin voidaan ehkä auttaa...
En mä nyt tässä ala enempää itsestäni ja perheestäni kertomaan. Kissan saan kyllä lemmikiksi muualtakin kuin rescue-toiminnan kautta. Lähinnä vain ihmettelin tuota ettei niitä kissoja myydä kellekään kovin herkästi jos samat myynti-ilmoitukset ovat aina näytillä ja jos kissoista on tullut mahdollisesti muitakin kyselyitä kuin omani. Hyvähän se toki on, ettei kuka tahansa saa lemmikkiä ostettua ja myyjä käyttää harkintaansa mutta kun ei ole taustalla mitään, mikä olisi esteenä lemmikin hankkimiselle. ap
Jaa no sitten on turha kitistä ja vinkua, että miksi miksi miksi. Vaikka aika kovia mammoja ollaankin, niin sentään orakkeleiksi ei meistäkään ole.
Missä mä olen kitissyt tai vinkunut? Ihmetellyt kyllä olen ja todennut että hankin kissan muualta kuin rescue-toiminnan kautta. ap
No öö, esim. tässä ketjussa. Mutta kannattaisi nyt kyllä ennen kissan hankintaa kertoa ne taustatiedot ihan rehellisesti, että voidaan tarkistaa sun kelpoisuus ja soveltuvuus kissan omistajaksi.
No öö, en ole. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä mä olen kitissyt tai vinkunut? Ihmetellyt kyllä olen ja todennut että hankin kissan muualta kuin rescue-toiminnan kautta. ap
Viestissä nro 12 kysyit: "Olis vaan ollut kiva tietää mitä vikaa mussa ja perheessäni sitten on?"
Niin, heiltä keneltä olen kissoista kysynyt, en tältä palstalta. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet kysynyt useammalta eri ihmiseltä (eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodeilta, joissa kissa tilapäisesti asuu), eikä sinulle ole vastattu, niin kyllähän se jostain kertoo...
Miksi sitten muut tahot (yksityiset kissojen myyjät ja kasvattajat) ovat halukkaita myymään meille kissansa? En vain ole kelvollinen ostajaehdokas rescue-kissalle/kissoille mutta muille kylläkin. Kaupat (3 kpl) ovat vaan harmillisesti kaatuneet itsestäni riippumattomiin seikkoihin. Aikuista kissaa olen ensisijaisesti etsimässä. ap
Koska joitakin rotukissojen myyjiä motivoi raha.
Outoa kyllä tuo, että niissäkin kaupat on peruuntuneet jopa kolme kertaa. Olerko varma, että kaupat peruuntui sinusta riippumattomista syistä, vaikka myyjä niin saattoi kohteliaasti sanoakin..?
Miten pyydetään ottamaan yhteyttä? Itse kun hain kissaa meille löytöeläinkodilta oli tarkkaan määritelty että uudet kodit soittavat, eivät lähetä säpoa tai tekstareita. Puhelimessa ensin käytiin keskustelut läpi (kunhan ehtivät vastaamaan), sen jälkeen sain s-postiosoitteen johon laitoin lisätiedot. Näissä paikoissa täytyy muistaa että moni tekee tuota hommaa vapaaehtoistyönä joten välillä vastaamisessa kestää/unohtuu. Eli luuri kouraan ja soittamaan hakemusten perään, se on ihan vain voinut unohtua/kadota bittitaivaaseen :)

Yksi 10 v kissa kuoli ennen kuin päästiin edes sitä katsomaan. Johtui kaiketi minusta palstan mielestä. Toisen kohdalla myyjä painotti jo alun alkaen että vasta harkitsee, myykö kissaa ollenkaan vaikka laittoikin myynti-ilmoituksen. Heidän perhetilanteessa tapahtui muutos, joka sallikin kissan pitämisen itsellään eikä kissaa tarvinnut myydä ja kolmannen myynti-ilmoitus ja todellisuus eivät kohdanneet. Myytiin sisäkissaa mutta sähköpostiviestittelyissä selvisikin, että kissalla on kotonaan vapaa pääsy ulos ja tykkää nukkuakin ulkona. Lisäksi ilmoituksessa mainittiin että kissa tykkää lapsista mutta myyjä selvensi että kissa on arvaamaton lapsia kohtaan. Taas minun syyni, eikö totta? ap
Jos totta puhutaan, niin en minäkään ehkä ap:lle hoidossani olevaa löytökissaa antaisi. Ap ei vaikuta helpostilähestyttävältä ja pitkäjänteiseltä ihmiseltä. Ei ehkä soveltuisi kovia kokeneen kissan hoitajaksi. Kummallisesti ap myös yrittää loata löytöeläinkotien mainetta. Koska en keksi mitään muuta syytä tälle aloitukselle, sillä apukaan ei kelvannut (pohdinta mikä yhteydenotoissa mahdollisesti mätti).
Vierailija kirjoitti:
Miten pyydetään ottamaan yhteyttä? Itse kun hain kissaa meille löytöeläinkodilta oli tarkkaan määritelty että uudet kodit soittavat, eivät lähetä säpoa tai tekstareita. Puhelimessa ensin käytiin keskustelut läpi (kunhan ehtivät vastaamaan), sen jälkeen sain s-postiosoitteen johon laitoin lisätiedot. Näissä paikoissa täytyy muistaa että moni tekee tuota hommaa vapaaehtoistyönä joten välillä vastaamisessa kestää/unohtuu. Eli luuri kouraan ja soittamaan hakemusten perään, se on ihan vain voinut unohtua/kadota bittitaivaaseen :)
Jos pyydetään ensin ottaa yhteyttä soittamalla niin toki soitan. Toiset taas haluavat yhteydenoton sähköpostitse, jolloin otan yhteyttä niin. Ihan sen mukaan olen ottanut yhteyttä, miten kissan myyjä ilmoituksessa haluaa. ap
Vierailija kirjoitti:
Jos totta puhutaan, niin en minäkään ehkä ap:lle hoidossani olevaa löytökissaa antaisi. Ap ei vaikuta helpostilähestyttävältä ja pitkäjänteiseltä ihmiseltä. Ei ehkä soveltuisi kovia kokeneen kissan hoitajaksi. Kummallisesti ap myös yrittää loata löytöeläinkotien mainetta. Koska en keksi mitään muuta syytä tälle aloitukselle, sillä apukaan ei kelvannut (pohdinta mikä yhteydenotoissa mahdollisesti mätti).
Kun en pyytänyt apua tuohon vaan edelleenkin ihmettelin vain että samat kissat jäävät aina vaan myymättä. Ei ole tarkoitus loata löytökissatoimintaa. ap
Etsin viime maaliskuussa meidän perheeseemme kissaa ja kävin muutaman yhdistyksen sivuilla. Tosi monen eläimen kohdalla luki, että yhteydenotot vain puhelimitse ja että, he eivät vastaa sähköposteihin tai tekstiviesteihin. Jos näin ei ole ollut sinun kohdallasi, niin kannattaa laittaa yhdistykselle palautetta.
Itse en antaisi kissaa kenellekkään "Tatskamuijalle" tai "Hupparipää" pojalle.
Selvä asia sanomattakkin.
Ei helvetti. Täällä ei näköjään edes sivu vaihdu, kun tulee pitkä viestiketju. Tähän allekain vaan vaikka 1000 viestiä? Kyllä saa scrollailla kätensä kipeeksi.
Joo, ap oli varmasti humalassa xDDD