purkaus Englannista:o0
Olen asustellut Englannissa nyt jonkin aikaa (3v.) ja tuntuu, etta pakko paasta normaaleiden ihmisten pariin.
Alussa en olisi voinut arvata, miten selvasti olen ulkomaalainen taalla. Asun pienehkossa kaupungissa ja olen toissa paikassa, jossa tapaan paikallisia paivittain. Joskus tuntuu, etta minun ulkomaalaisuuteni on minussa se ainut asia nimeni lisaksi, minulla ei ole mitaan muuta, kun suomalaisuuteni.
Ei juuri mielipiteita mistaan muusta asiasta, kun ulkomaalaisiin liittyvista. Monia kertoja paivassa kertaan Suomen historiaa, silla jokatoinen haluaa tietaa suomalaisten suhteesta venajaan ita -eurooppaan ym. Mika on suomen tarkein vientituote ja bruttokansantuote ym.ym. (pitais kai ne tietaa lonkalta mutten ole koskaan ollu oikein kiinnostunut) Ymmarran ettei suomalaisia pyori nailla nurkilla ja ihmiset ystavallisyyttaan kyselee, muttei kaikki. Ja kuinka englantilaiset ovatkaan ennakkoluuloisia, pahempia kun suomalaiset.. Tottakai olen tullut tanne tyon perassa tai paremman elaman, mitaan muuta syytahan ei ole.
Elamani on hieman kutistunutta kayn lahinna toissa ja kotona nukkumassa, kattelen tv:ta ja surffailen netissa. Olen jonkun englantilaisen kaverin saanut aikaiseksi, (toista) mutten aina edes viitti niiden kanssa yrittaa mitaan kun tuntuu etta olen hieman ulkopuolinen aina kuitenkin. Vitsit ei oikein naurata ja tuntuu kun olisin joku Suomi -maskotti, kun aina minun kanssa jutellessa puhe kaantyy millasta tama tai tuo on Suomessa, vaikka mielestani en sanallakaan mainosta Suomea (tuskin ollenkaan) siis enaa... alussa ehka, mutta luulis, etta pikkuhiljaa ne olis jo saaneet tarpeekseen, mutta en tieda.
Mina tuskin annan hyvaa kuvaa suomalaisista kun istua nokotan vaan, kun en jaksa puhua Suomesta. Nyt viimeisen parin kuukauden ajan olen potenut jo koti-ikavaa ihan siksi etten oikeen jaksa olla se ainut erilainen (suomalainen) vaan olisin kiitollinen paastakseni kaltaisteni pariin eli paikkaan, jossa ei joka paiva nousisi asiaksi mista olen ja miksi olen taalla.
Toisaalta olen oppinut jotain kun sitten viimein muutan Suomeen aion olla kiltti kaikille ulkomaalaisille ja kysella vahan muustakin kun heidan kotimaahansa liittyvista asioista. Silla kaikki ihmiset ovat myos muuta kun mista he ovat kotoisin.
Kuulostan saalittavalta, kun maailmassa on suurempiakin ongelmia, mutta tuntuu joskus etta kun joku viela kerran kysyy, niin poksahdan ja alan vaan kiljua, niin kun tyypillinen suomalainen (silla sellainenhan mina olen) pitaa sisallaan kunnes pamahtaa...
Kiitos, jo tuntuu paremmalta
Kommentit (10)
Mullakin on ollut ihan samanlainen kokemus asuessani pikkukaupungissa eraassa toisessa maassa, olin tosiaan se " suomi-maskotti" enka mitenkaan kokonainen ihminen, ja se otti paasta. Mutta kuten edellinen niin makin luulen etta tuo liittyy juuri siihen etta asut etnisesti ja kulttuurisesti hyvin homogeenisessa pikkukaupungissa jossa ei paljon ulkomaalaisia nahda eika niinkaan Englantiin. Asuin itsekin Lontoossa useamman vuoden ja siella mulla ei ollut koskaan tuollaista fiilista, siella kaikki olivat mista olivat eika kukaan jaksanut sita paivitella. Varmaan muissakin suuremmissa kaupungeissa UK:ssa sama juttu. Eli ei valttamatta tarvitse muuttaa Suomeen, vaan ehka vahan isommalle paikkakunnalle -- tietysti siis jos perhesuhteet, tyot jne. sen sallii.
Ja mieskin on ihan brittilainen ja sen koko suku asuu taalla alueella eli ei oikein kauaksi voi muuttaa. Tiedanhan mina, etta jos vaan vaihdan asennetta enka anna sen minua hairita niin ehka selvian. Minusta vaan tuntuu etta alan olla jo aikalainen automaattinen kyselykone.
Toisaalta asuttiinhan me suomessakin vuosia myos ja mies ehka silloin joutui olemaan omanlainen maskotti ja enlannintietosanakirja. Nyt vaan on ilm. minun vuoro. Ja kai se koti-ikava vaan iski ja sen pyorteista ei helposti nakojaan pois paase:)
Toista tulleena ei sana kulje.
squatter:
Asun itse Lontoossa ja kukaan ei taalla kysele mitaan varsinkaan enaa kun aksenttini taitaa olla niin paikallista (7 ja puoli vuotta Etela-Lontoolaisen miehen kanssa...), mutta jos joku huomaa ja kysyy " where are you from" ja mua ei huvita alkaa Suomi-oppaaksi sanon vaan etta " from London" ja teen selvaksi etta asia on siina.
Eiko aina kannata sanoa asuinpaikka kun kysytään? Asuinpaikan suomessakin sanoisit.
Eri asia on kun jotkut sanovat where are you really from?
Mina viela 12 vuoden jalkeenkin sanon, etta olen Suomesta. Yleensa tasta seuraa jatko kysymys, kuinka kauan olen ollut taalla.
Tulee vaan mieleen ennenmuinoin Helsingissa, kun ex-kollega vankalla savon murteella vakuuttelivat etta on Helsingista. Toki, toki, saahan sita kukin asua missa haluaa, mutta yleensa jos asiaa pitaa kysya, se on paivanselvaa etta juuret ovat jossain muualla. Ja sielta me yleensa ollaan.
perinteista ' not very nice weather' . Sina olet paikallinen small talk aihe. Todennakoisesti juttelevat sinusta keskenaan tyyliin ' do you know the nice finnish lady... blaah blaah blaah.
Kavereiden kesken voit varmaan sanoa jo illan alkajaisiksi, etta nyt ei yhtaan Suomi aiheista keskustelua.
Mulla eri asuinpaikoilla juuri samanlaisia kokemuksia. Mutta yleensa se helpottaa kun kaikki tulevat tutuiksi. Sen olen huomannut etta yleensa britit yrittavat kylla sen heti kysya mista olen kotoisin ja jos jotenkin " missaavat" sen hetken, eivat millaan voi sita enaa kysya! Ja sekos huvittaa kun huomaa etta toisen tekis kovasti mieli tietaa etta mista olen kotoisin muttei ilkea enaa kysya ja en ihan piruillessanikaan ota puheeksi itse. ;o)
Toinen mita minulta yleensa aina udellaan (kun on saatu tietaa etta olen suomalainen) ovat lapseni juuret. Paivitellaan etta kyllapas lapsellasi on tummat hiukset ja silmat jne. Joskus tyydyn sanomaan vain etta eikos olekin... Sitten sitkeimmat kysyvat etta onko miehesikin suomalainen ja ai etta no mista sitten??? Ja sitten tyytyvaisena myhailevat etta joo, sehan selittaakin nuo tummat piirteet. Kuin parhaitakin Sherlock Holmeseja, hihhii!
Mutta en ma siis pahalla noita juttuja ota. Jotenkin siihen on niin tottunut. Ja vaikka olen asunut taalla jo 11 vuotta niin kylla minut vielakin saadaan aksentistani kiinni.
Minulla hieman samantyylisia kokemuksia, tosin ei varmaan ihan samassa mittakaavassa koska asun metropoliittikaupungissa jossa kaikki ovat jostain muualta. Mutta kun smalltalk seuraavan kerran kaantyy Suomeen, niin olisiko mahollista etta vastaisit kysymykseen mutta heti sen jalkeen kaantaisit puheen pois Suomesta... Tyyliin, did you happen to see in the news this morning about... did you know this and that store has the greatest sale going on right now... you should have seen my kids the other day, they were so funny... I' m reading this really great book right now.... Have you seen the x movie.... tai mika tahansa aihe paikallisia siella kiehtookaan silla hetkella. Eikohan se puhe siita lahde sitten urkenemaan ihan uusiin uomiin kun tyokaverisi huomaavat etta sinulla on muutakin puhuttavaa kuin se iankaikkinen Suomi-aihe.
Mä koin myös pienemmällä asuinpaikkakunnalla, että kaikki tunsi mut " kaupunkiin muuttaneeksi suomalaiseksi..." Olivat uteliaita, suurinosa kyllä hyväntahtoisessa mielessä tietysti, mutta sana kiiri nopeasti. Siinä oli se etu, että kaikkia kiinnosti kovasti jutella edes vähän mun kanssa... Käytin tilanteen hyväkseni, vastailin muutamaan suomikysymykseeen ja sitten käänsin jutut johonkin " vastapeluria" koskevaan... Ihan mukavia tuttuja löytyi ja ne suomikysymykset väheni kun tutustui vähän muutenkin, että oli muitakin aiheita ihmisten kanssa... siis musta se oli mulle ainakin etu, vaikka joskus tuntui, että ihmiset kiinnitti kiusallisenkin paljon huomiota. Mies vielä oli sellasessa työssä, että oli myös " tarkkailun alla" , vaikka oli hänen kotimaansa, muttei oma kaupunki kuitenkaan... nyt asutaan isossa kaupungissa, täällä on enemmän vapautta, ihmiset ei viitsi kysellä kovin paljon. Ihan silloin tällöin joku kysyy mistä ollaan, ja sitten kerron kyllä mielelläni ja teen taas pian aiheenvaihdon tyyliin, että mitäs sinä teet työksesi, onko lapsia... tms... Se auttaa kun heittäytyy small talkiin sen verran, että kertoo iloisesti jotakin merkityksetöntä mutta henkilökohtaista myös keskustelun laajentamiseksi... Siis käytä tilaisuus hyväksesi. Rascalin tyyliin ystävällisesti aihetta vaihtamalla pikimmiten...
Tuli mieleen, että mulla oli paras kun yksi vanha täti kysyi mun mieheltä (mä vieressä) ihan säälitellen pää kenossa, että asuuko ne siellä suomessa ihan köyhissä mökkioloissa ilman nykyajan mukavuuksia... :) Mies (saksal) repes täysin nauruun ja alkoi samantien tosissaan kehua, miten suomalainen high tec (esim. Nokia, kännykät vasta teki tuloaan saksaan, siis niitä oli vain tärkeillä ihmisillä, ei jokaisella), pankkien tietokonesysteemit (silloin saksa oli vielä huomattavasti jäljessä pankkiautomaatteineen ja solo-pankkeineen, tästä jouduttiin vielä muutama vuosi odottamaan ennenkuin saatiin pankkiasiat hoidetttua omalla koneella kotoa käsin), asumistaso ovat paljon paremmin kuin Saksassa... Mummeli katsoi vähän epäluuloisena, mutta lopetti tyhmät kysymykset siihen. Sinä päivänä en muista, että muutkaan seurueesta olisivat paljon kyselleet... :)
Mitä useat kyllä kysyyvät samaan hengen vetoon että onkos koti-ikävä... se joskus hermostuttaa kun oon jo niinkauan ollut pois suomesta, että en sieltä osaa muuta ikävöidä kun omaa perhettäni, ja heitäkin näen useamman kerran vuodessa, joten asiat siellä olis tuskin sen kummemmin. Toisaalta sitä vielä mietin, että mun mielestä Suomi on maana ollut kyllä noissa kyselyissä yleensä etu, siis paljon positiivisempi paikka olla kotoisin kuin vaikka afrikan maat tai eteläeurooopan, lähi-idän maat, tms. mitä kohtaan ihmisillä vieläkin on enemmän ennakkoluuloja...
Hyvä, että joku purkaa vähän tuntoja, koska ei se ulkomailla asuminen mitään herkkua aina ole.
Asun tällä hetkellä Englannissa ja tämä on kolmas maa, missä nyt olen. Nuorempana olin hetken ulkomailla ja innoissani tekemässä tuttavuutta paikallisten ja muiden ulkomaalaisten kanssa. Kerroin nuoruuden innolla Suomesta ja suomalaisuudesta ja tutustuin paljon ihmisiin.
Nyt olen eri tilanteessa. Olen kahden lapsen äiti ja vaihtanut maata pari kertaa suomalaisen mieheni työn takia. Ikävää todeta, mutta tosi ystäviä tällä matkalla paikallisista en edes yritä. ' Hengailen' mielummin muiden suomalaisten kanssa, koska koen sen helpommaksi.
Paikallisille olen ystävällinen ja vaihdan naapureiden kanssa muutaman sanan, käymme joskus kahvillakin joidenkin kotona. Hienoa sinänsä, mutta olen näiden englantilaisten kanssa ihan jotain muuta kuin suomalaisten tuttujeni kanssa. Olen siis pidättyväinen, varovainen ja hyvin korrekti. Suomalaisten kanssa pääsen puhumaan asiat halki niinkuin haluan ja olen oma itseni.
No, tämä ehkä siksi, että olemme vain komennuksella ja koko perhe suomalainen. Meillä ei olekaan tarkoitus jäädä maahan pysyvästi.
Sainpas sanottua asiani minäkin, kiitos!
...vai lapsen kanssa? Ajattelin vaan kun taa on vauva-lehden palsta...No, ei silla valia -- mun mielesta sun pitaa sanoa suoraan ettet jaksa keskustella Suomesta ja piste. Asun itse Lontoossa ja kukaan ei taalla kysele mitaan varsinkaan enaa kun aksenttini taitaa olla niin paikallista (7 ja puoli vuotta Etela-Lontoolaisen miehen kanssa...), mutta jos joku huomaa ja kysyy " where are you from" ja mua ei huvita alkaa Suomi-oppaaksi sanon vaan etta " from London" ja teen selvaksi etta asia on siina. Joskus taas on kiva palattaa kotimaasta ja kertoa miten vahan siella on ihmisia ja paljon jarvia tms. Bruttokansantuotteista en tieda, mutta ei tieda kylla moni englantilainenkaan omasta maastaan sen enempaa.
Jos pikku kaupunki kyllastyttaa muuta isompaan! Lontoota ei voita mikaan! ;)