uhmaikäinen 2vee ja äidin maltti??
Tuntuu pahalta, kun lapseni ei tottele yhtään. Yritän tosissani olla hermoastumatta, mutta pinna ei kestä pitkään. Sitten huudan, tukistan ja sitten itse itken. Poika on tosi vilkas ja tekee kaikenmaailman tempauksia. Esim, äskeisellä kauppareissulla karkasi kaupan tuulikaapista ja juoksi karkuun suoraan autotielle.Minä juoksin perässä hätäntyneenä kassit leviten ovien eteen.Sain juuri ja juuri pojan hupusta kiinni ja autokin tuli onneksemme kauempana. Kerättiin tavarat ja kiikutin nauravan pojan ryysyistä autoon. Hänen mielestään se oli kivaa. Itse autoon päästyäni pillahdin poruun ja kerroin pojalle, että äidillä on paha mieli, kun poika ei usko. Sitten poika totesi, äiti vihainen, ei äiti itke...
Tämä oli yksi esimerkki tapaus, mutta kotona näitä tilanteita sattuu lähes päivittäin. Olenko äitinä huono, kun näytän heikkouteni poikani edessä, Olen pitänyt kovaa kuria ja rutiinit, mutta välillä en jaksa.Tulee sellainen tunne ettei pärjää, onko tuntemukset normaaleita?Meillä on aivan normaali perhe ja hyvät kotiolot.Mies on myös paljon lapsen kanssa. Kirjotelkaa kokemuksistanne!
Kommentit (25)
Hei vielä,
Keskustelu tukkapöllyistä ja fyysisestä kurittamisesta on muuten kovin mustavalkoista. Kuvittelevatko ne, jotka eivät koskaan rankaise lastaan fyysisesti, että ne, jotka rankaisevat antavat tukkapöllyä ja muuta höykytystä varttitunnin välein päivittäin? Kyllä harmaassa on vaaleitakin sävyjä ennen kuin pikimustaan päästään. En myöskään ole valmis uskomaan kenenkään olevan vitivalkoinen, puhui palstalla mitä hyvänsä. ;-)
Oletko tosiaan sitä mieltä, että on täysin toisiinsa verrattavissa oleva asia, jos oma äiti/isä tukistaa/nippaa/muuten fyysisesti kurittaa tai tarha-/koulukaveri tekee saman tai sitten vetää turpaan niin kuin asian ilmaisit? Jos olet, niin ilman yhdenkään kasvatusoppaan lukemista voin sanoa, että väärässä olet! Eiköhän oma äiti ja isä (ja kaikki muut läheiset aikuiset) ole ne ihmiset, joihinka lapsen tulisi pystyä luottamaan 100 %:sti?? Ja minä sanon, että jokainen tukistaminen tms. fyysinen alistaminen syö tuota luottamusta. Sen verran raaka/fyysinen on tämä maailma, niin eikö lasten olisi hyvä kasvaa edes kotona ilman tällaista uhkaa? Kyllä ne kotihoidossakin olevan lapset jossain vaiheessa joutuvat kodin ulkopuolisten monstereiden kynsiin. :-)
Jonskuponsku:
Oletko tosiaan sitä mieltä, että on täysin toisiinsa verrattavissa oleva asia, jos oma äiti/isä tukistaa/nippaa/muuten fyysisesti kurittaa tai tarha-/koulukaveri tekee saman tai sitten vetää turpaan niin kuin asian ilmaisit?Vastaus: En vertaa yksittäisiä tapahtumia toisiinsa vaan kokonaisuuksia toisiinsa. Vastaukseni kysymykseesi on siis ei.
Onko sinusta pahoinpitely viedä kuumeinen puolitoistavuotias panadoleilla puudutettuna päiväkotiin kun kiireisten vanhempien on päästävä töihin?
Onko sinusta pahoinpitely, että lapsi on toisen elinvuotensa jatkuvassa korvatulehduskierteessä koska ei kestä päiväkodissa pakosta pyörivää virus- ja bakteerimyllyä?
Onko sinusta lapsen laiminlyömistä, että hänellä ei ole mahdollista keskutella aikuisen kanssa mieltään askarruttavista kysymyksistä kuin tunnin verran arkipäivinä?
Kaikki on suhteellista. Itse katson, että kokonaisuutena lapsilleni aiheutuu vähemmän henkisiä ja fyysisiä vaurioita kun heitä hoidetaan kotona. Tämä on meidän perheen arvovalinta. Tiedän, että suurin osa valitsee toisin. Se on heidän asiansa.
Lupaan olla palaamatta enää tähän ketjuun, voitte rauhassa tulkita viestini ihan niin kuin haluatte. ;-)
" Lapseni pöydän ympärillä - nämä ovat niitä ihmisiä, joille minut on tarkoitettu olemaan hyvä"
" Eeva Kilpi"
Nyt taisi Sentillä itsellään mennä vähän mustavalkoiseksi ajatteluksi :)
Jos hoitaa lapsensa kotona (ja hankkii tietysti vain yhden lapsen, välttää yleisiä paikkoja ja julkisia kulkuvälineitä jne.), on lupa vähän nipata ja läpsiä, koska kokonaisuus ratkaisee? Arvovalinta???
Ninni-03:
Jos hoitaa lapsensa kotona (ja hankkii tietysti vain yhden lapsen, välttää yleisiä paikkoja ja julkisia kulkuvälineitä jne.), on lupa vähän nipata ja läpsiä, koska kokonaisuus ratkaisee? Arvovalinta???
Niin ja tämä vaan sen takia, koska kotiäidin elämä on niin helvetin rankkaa pienten uhmaikäisten, tottelemattomien lasten kanssa! Voin kertoa sen, että kyllä se on " välillä" työssäkäyvälläkin rankkaa ja silti sitä pystyy elämään vapaa-ajat lapsen kanssa ja olemaan fyysisesti kurittamatta lastaan ja puolisoaan, niin ja työajalla fyysisesti tai henkisesti kurittamatta työkavereitaan. Tähän voisin nyt sanoa, että tämä on minun arvovalintani. Ja yhtään en siis väheksy kotiäidin työtä, tiedän, että se on ajoittain tosi rankkaa. Arvostelen vaan kotiäitejä, jotka eivät pidä nappejään kurissa fyysisen kurittamisen suhteen.
Ja täytyy rehellisesti myöntää, että aina kun näkee tarhakaverin tarttuvan jotain tukasta kiinni, mieleen tulee, että pöllyääköhän tuon lapsen kotona tukka.. Tietenkään tätä ei voi yleistää ja tiedän, että useat lapset tekevät tätä toisilleen, vaikkei itse olisi vanhempien taholta sitä kokenutkaan. Ja koskaan en ääneen aio sitä kenellekään epäillä, kerronpahan sen vaan täällä netissä. :-) Yksi syy miksi itse en tukistele lasta, on, etten halua antaa hänelle mallia siitä mitä hän ei taas saisi tehdä toisille. Lasten kasvatukseen EI päde sananparsi: " Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon."
Niin ja arvovalinnoista päästään järkeviin valintoihin. Eli jokaisen pienellä ikäerolla lapsia suunnittelevan (erityisesti kotihoitoa suunnittelevan) kannattaa tosiaan arvovalintojen lisäksi kiinnittää huomiota järkeviin valintoihin, jotka jatkossa taas vaikuttaa niihin arvovalintoihin. " Jaksanko hoitaa kaksikin vaippaikäistä, riittääkö puhti, riittääkö hermot." Itse en jaksaisi. Tässä puhutaan nyt sitten meidän perheen järkevistä valinnoista. :-)
selvennykseksi vielä, että jos ei tekstistäni tullut ilmi, niin olin Ninnin kanssa samaa mieltä Sentin kommentista. :-)
meillä on 2.5v poika ja uhma sen kun pahenee...poika ei usko mitään nauraa vain. itsekkin syyllistyn huutamiseen,ja sen seurauksena tulee paha mieli.lohduttelen sillä ajatuksella että tämä vaihe menee ohi..joskus..
meillä poika " tottelee" isäänsä paremmin eli viimeisen sanan sanoo meillä mieheni
en osaa muuta sanoa kuin on pidettävä kiinni rajoista(rajat on rakkautta) ja rutiineista ja kyllä se ajallaan helpottaa!!
olisiko mahdollista jos lähtisit vaikka viikonlopuksi pois kotoa(esm.kylpylään) yksin tai ystäviesi kanssa niin että lapsesi jäisi isänsä kanssa kotiin?
saisit omaa aikaa ja vähän vaihtelua..tuntuu että olet aika väsynyt..
itse olen nimittäin suunnittelemassa juuri tälläistä vapaa viikonloppu ja pelkästään siitä saa voimia jaksaa tämä vaihe joka saattaa olla joskus kovinkin raskas..
voimia sinulle ja meille muille jotka olemme samassa vaiheessa!
Toi oli niin helpottavaa. Joskus sitä ajattelee olevansa tilanteessa niin yksin.Jostain kuitenkin sitä samanlaisia tilanteita kokeneita ihmisiä löytyy. Olisi mukava keskustella lisääkin.Jos sua kiinnostaa kirjotella, niin laita osoitetta tai jotain ehdotuksia.Kiitos!
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Nuorimmaiseni on 2 v ja aivan eri kaliperia kuin sisarensa. Rajoja ja hermoja koittelee minkä kerkiää. Samanlaiset rutiinit ja määrätietoiset kieltämiset on ollut niin hänellä kuin sisarella mutta nuorempi on vaan jääräpäisempi. Luulen, että toiset lapset ovat hankalampia oman temperamenttinsa vuoksi ja vain aika auttaa. En tiedä mitään neuvoa antaa muuta kuin myötätuntoa:)koska meillä ihan sama tilanne.
Voimia sinulle:)
Että äidin maltti on koetuksella joka päivä useasti. Talossa kun on 4kk ikäinen täysimetetty vauva myös, ja mies töissä tosi paljon ja työmatkoilla, niin väsymykseltä ei edes pääse karkuun.
Rajoja vaan, mm. kaupassa ja ulkona karkaamiset olen saanut minimoitua ennakoimalla eli meillä ei pääse vapaana MISSÄÄN missä voisi olla mahdollisuus ja vaara karata väärään paikkaan. Käytössä siis sisarusrattaat, joissa lapsi kököttää sidottuna aina ennakoivasti, tai muutenkin jos vähänkin alkaa temppuilla. Jos ollaan koko perhe liikkeellä, niin sitten voidaan olla sallivampia, että saa vaikka siellä kaupassa olla vapaana kun on kaksi peräänkatsojaa...
Ja tuo ennakointi pätee muutenkin, mutta meillä kompastuskivi tuntuu olevan nukkumaanmenot. Eilen meni taas kerran kahteentoista. Lapsi on ihan väsynyt, mutta riekkuu vaan, ja vauva huutaa myös ja sitten itse alkaa myös huutaa ja purkaa siten nukkumaanmenoa vastaan taistelevaan 2-vuotiaaseen väsymystään ja sitten itkettää kaikkia. :(
Ei tarvitse olla täydellinen, mutta pitäisi koittaa vaan saada jostain sitä malttia lisää olla rauhallinen loppuun asti ja ylikin. Huuto kun ei auta mitään..
Meillä kolmas lapsi on nyt tuossa vaiheessa. Huutoa mahtuu joka päivään ja välillä tosiaan tarvitsee vähän etäisyyttä. Edellä mainittu " loma" olisi ihana juttu, mutta auttaa sekin vähän, kun mies katsoo lapsia ja pääsee yksin vaikka sitten lähikauppaan, jos ei muuta.
Ja kun tietää, että uhmaikä menee ohi ja lapsesta tulee vähäksi aikaa ihastuttavan ystävällinen ja yhteistyöhaluinen...
Päivä kerrallaan tässä taas mennään. Ja saa tunteita näyttää lapsellekin. Ihan pienelle vähän selittää, mitä tapahtuu tai miksi itkee, niin hyvähän se on. Jos välillä muistaa sanoa ihan muuten vaan jotain kivaakin tai ettää tykkää toisesta, niin lapsi oppii ymmärtämään ja tuntemaan eri tunnetilat ja itsekin ilmaisemaan oloaan sanoinkin. Toivoisin niin...
Isommat lapseni ovat koulun ja päiväkodin mukaan mukavia ja tasapainoisia tyyppejä, vaikka karjuin välillä naama punaisena ja nyyhkytin vessassa likapyykin keskellä omaa surkeuttani. Eihän äidit ole rähjäisiä rähjääjiä vaan hymysuin askareista toiseen liihottelevia pyhimyksiä?
Itse taidan olla äitimonsteri...
Lopeta se heti. Lapsella pitää olla oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Nykyään se on kirjattu myös lakiin.
Tukistaminen on aivan luonnollinen tapa kasvattaa. Niin on kautta aikojen tehty meillekkin. Se on pakollista silloin ainoastaan, kun se puhe ei enää auta. Ja mietippä tukistamista muutenkin, kysymys ei ole kuitenkaan tukasta repimisestä väkivaltaisesti, vain pieni nipistys. Minusta se on aivan hyvin verrattavissa, nappaamiseen sormille tai luunapin antamista, ja sitäkään ei ole lakipykälään vedetty. Ymmärrän mielipiteesi, mutta minun ja monen muun kasvattajan näkökulmasta tukistaminen on ihan normaalia, kun sitä ei jatku toistuvasti. Ilmeisesti itse, et ole joutunut vilkkaita lapsia kasvattamaankaan....
On ymmärrettävää, että joskus on pinna kireällä, varsinkin uhmaikäisen kanssa, mutta kirjoituksestasi sai sen kuvan, että käytät tukistamista todellakin järjestelmällisesti ja usein. Olet oikeassa siinä, että tukistaminen on verrattavissa sormille nappaamiseen tai luunappiin, mutta väärässä siinä, että nämä olisivat laillisesti hyväksyttäviä lapsenkasvatusmenetelmiä. Lastaan tukistanut isä on tosiaankin todettu oikeudessa syylliseksi lapseen kohdistuneeseen väkivaltaan, vaikka rangaistusta tapauksessa ei kuitenkaan jaettu. Fakta on, että tukistaminen yms. fyysiset rangaistusmenetelmät vaikuttavat lapseen monella tavoin negatiivisesti.
Maltti on kuitenkin valttia. Uhmaikäinen lapsi huomaa kyllä, millä tavalla saa äidin tai muun aikuisen reagoimaan ja sitten koettelee rajojaan juuri niillä tempuilla, jotka aikaansaavat voimakkaimman reaktion. Toki tunteensa voi näyttää lapsellekin, mutta kannattaa vähän yrittää hillitä itseään. Lapsi nimittäin huomaa nopeasti, mistä narusta kannattaa vetää, jotta saa huomiota, niin hyvässä kuin pahassakin.
Minulla muuten on erittäin vilkas lapsi ja juuri pahimmassa uhmaiässä. Pinna on välillä kireällä, varsinkin kun on itsekin väsynyt, mutta tukistaminen ei tulisi pieneen mieleenkään. Kuvaamasi tilanteet autotielle ryntäämisestä ovat tuttuja ja ne tulee tietenkin estää, mutta tukistaminen ei ole siihenkään oikea ratkaisu.
Jos uhmaikäisen kanssa tuntuu hankalalta, niin neuvolasta saa kyllä neuvoja ja apuja kasvatuspulmiin. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen äiti, jonka uhamikäinen lapsi on saanut ymmälle. Jossain vaiheessa tämäkin (kuulemma) menee ohi, mutta siihen asti pitäisi jotenkin pärjätä ja neuvot olisivat varmaan tarpeen.
Paras neuvo (tuon maltin säilyttämisen lisäksi), jonka olen uhmaikäisen käsittelyä varten saanut, on se, että antaa lapsen tehdä valintoja niissä tilanteissa, joissa se on mahdollista. Uhmaiässähän kyse on siitä, että lapsi opettelee tahtomista ja lapsen pitää oppia, mitä asioita hän voi tahtoa ja mitä ei. Lapsi voi esimerkiksi valita, laitetaanko vihreät vai punaiset sukat, mutta ei sitä. laitetaanko auton turvaistuimen vyö kiinni vai ei. Lapsi ei voi rynnätä kaupasta ajotielle, mutta voi esimerkiksi valita jonkin tavaran, jonka kantaa autolle.
Sitten on tietysti uhkailu, kiristys ja lahjonta... Esim. jos et ole kunnolla, mennään sisälle. Ja sitten jos uhkailee, eikä lapsi tottele, niin uhkaus pitää myös toteuttaa. Eikä sitten uhkailla sillä tukistamisella, vaan jollain asialla, joka on jotenkin looginen seuraus tilanteesta. Esim. jos heittelet tavaroita, kerätään tavarat pois.
marke75:
Tukistaminen on aivan luonnollinen tapa kasvattaa. Niin on kautta aikojen tehty meillekkin. Se on pakollista silloin ainoastaan, kun se puhe ei enää auta. Ja mietippä tukistamista muutenkin, kysymys ei ole kuitenkaan tukasta repimisestä väkivaltaisesti, vain pieni nipistys. Minusta se on aivan hyvin verrattavissa, nappaamiseen sormille tai luunapin antamista, ja sitäkään ei ole lakipykälään vedetty. Ymmärrän mielipiteesi, mutta minun ja monen muun kasvattajan näkökulmasta tukistaminen on ihan normaalia, kun sitä ei jatku toistuvasti. Ilmeisesti itse, et ole joutunut vilkkaita lapsia kasvattamaankaan....
Että nyt risoo... Tukistaminen ei ole luonnollinen tapa kasvattaa, se ei ole edes kasvattamista, se on väkivaltaa. Se ei ole pakollista missään tapauksessa. Luunappi ja sormille nappaaminen ovat myös pahoinpitelyä. Vanhemmillani oli viisi lasta eikä tarvinnut turvautua mihinkään tekosyyhyn, jotta olisi " lupa" pahoinpidellä. Meillä on 2-vuotias tyttö, jolla on ollut vauvasta pitäen ongelmia itsesäätelyssä, muttei tulisi mieleenkään satuttamalla yrittää opettaa.
Kärsivällisyyttä, hyvät äidit! Ei se helppoa ole, kun joka asiaan vastataan " en halua/tule/mene/syö/nuku" jne., mutta se menee ohi. Lapsi vasta opettelee, mitä on oma tahto ja miten sitä voi käyttää. Ei ole tarkoituskaan, että 2-vuotias aina tottelee. Silloin kun on esimerkiksi vaara kyseessä, on vanhempien tehtävä estää lasta tämän oman turvallisuuden takia. Mutta sen voi tehdä ilman väkivaltaa.
marke75:
Tukistaminen on aivan luonnollinen tapa kasvattaa. Niin on kautta aikojen tehty meillekkin. Se on pakollista silloin ainoastaan, kun se puhe ei enää auta. Ja mietippä tukistamista muutenkin, kysymys ei ole kuitenkaan tukasta repimisestä väkivaltaisesti, vain pieni nipistys. Minusta se on aivan hyvin verrattavissa, nappaamiseen sormille tai luunapin antamista, ja sitäkään ei ole lakipykälään vedetty. Ymmärrän mielipiteesi, mutta minun ja monen muun kasvattajan näkökulmasta tukistaminen on ihan normaalia, kun sitä ei jatku toistuvasti. Ilmeisesti itse, et ole joutunut vilkkaita lapsia kasvattamaankaan....
olen saanut lapsena tukkapöllyä ja se on kyllä jättänyt ikäviä muistoja ja nyt aikuisena jo ennen lasta päätin, että ikinä en lapseeni fyysisesti kajoa. Ehkä joskus ennen on näin tehty, mutta nykyään se tosiaan on jo laissa kielletty.
Satuttamalla fyysisesti lasta (vaikkakin vaan tukistamalla), annat hänelle myös mallin siitä, mitä vihaisena saa tehdä. Eli siis saa satuttaa toista ihmistä fyysisesti. Ja on ihan täyttä peetä, ettei lasta saa tottelemaan muuten kuin tukistamalla.
Jos nyt mennään vähän laajempiin juttuihin, niin tutkitusti perheväkivallasssa on myös kyse siitä, että lyöjä on nähnyt lapsuudessa vanhempansa lyövän toista vanhempaa tai häntä itseään on lyöty lapsena. Tämä tietty poikkeaa aiheesta, mutta mielestäni tämä tukistaminen/luunappi-linja on jo tarpeeksi harmaata aluetta, kun puhutaan fyysisestä satuttamisesta, koska satuttaahan siinäkin halutaan.
Tämä vuodatus oli sille tukistelun puolestapuhujalle. Ap:lle sympatiat siitä, että kadut jälkeenpäin, kun olet tukistanut. Jaksamista sulle, mulla myös 2 vee tyttö, joka saa mut melko usein ihan raivon partaalle.
Ymmärrän hyvin tunteen kun keinot loppuu ja uhmis vaan nauraa päälle. Siinä tulee itsellekin sellainen primitiivireaktio ja raivon tunne. Itsellä esikoisen uhmaikä todella yllätti, ennen kaikkea siinä miten omat tunteet joutuu myllerryksiin.
Silti: aikuisen tehtävä on pysyä aikuisena ja säilyttää malttinsa ilman fyysistä kuritusta. Tämä on minulla ollut ohjenuorana kasvatuksessa, vaikka en aina tähän ole pystynytkään. Koen kuitenkin että ne tilanteet jossa oma maltti on mennyt ja olen tukistanut lasta, niin olen tehnyt väärin ja syvästi asiaa kadun.
Omasta jaksamisesta on todella hyvä huolehtia kun elää uhmaikäisen vanhempana, että jaksaa olla johdonmukainen ja pinna kestää. Itsellä ainakin vauva + uhmis yhdistelmä oli hankala ja johti pinnan lyhyyteen. Jos nyt saisin tuota aikaa takaisin pitäisin paremmin huolta omasta jaksamisesta ihan oikeasti, kyse on kuitenkin myös lasten hyvinvoinnista!
Nyt toisen uhmiksen kanssa olen jo huomattavasti viisaampi, enkä niin väsynytkään kun ei ole vauvaa. Ja todella olen pärjännyt ilman fyysistä rangaistusta. On hyvä erottaa milloin lapsi on yliväsynyt ja riehuu/on tottelematon siksi, ja milloin taas uhmaa muuten vaan. Yliväsyneelle lapselle mitkään uhkailut ja sanomiset on ihan turhia, ja paras konsti on vaan yksinkertaisesti hoitaa asiat ilman turhia puheita, esim. pukeminen tms.
Ja se oma rauhallisuus / hermostuneisuus tarttuu kyllä lapseenkin, eli jos oman maltin menettää, sen jälkeen lapsi menee vaan lisää ylikierroksille. Ja päin vastoin, kun itse komentaessa hiljentää ääntään, menee lapsen tasolle ja katsoo silmiin, ja säilyttää malttinsa, niin on ainakin toivoa siitä että lapsen saa toimimaan niin kuin pitää sillä hetkellä.
Sitten siihen vaikeimpaan eli oman maltin pitämiseen. Mulla on auttanut aikalisä, eli vetää syvään henkeä, hetkeksi jos mahdollista pois tilanteesta itse. Itse mielessään kiroaa ja huutaa, muttei päästä sitä ulos. Jos ei pääse tilanteesta pois, lopettaa ainakin huutamisen, laskee kymmeneen (ihan oikeesti se auttaa!) ja alkaa vaikka ajatella jotain ihan muuta että pääse ikään kuin juuri käsillä olevan tilanteen ulkopuolelle, ja hetkeksi rauhoittuu mielessään, suunnittelee vaikka päivän ruokaa tai jotain.
Minulle se opetti vain sen, että virheitä ei saa tehdä. Olen aikuisena turhankin arka, koska jos en pysty täydelliseen suoritukseen (mihin en tietenkään pysty) niin jätän asian tekemättä. Eli paljon jää asioita kokematta. Eikä asian tiedostaminen paljon helpota. Omia lapsiani en lyö. Ne muutamat kerrat kun olen sortunut nippaamaan, olen katunut ankarasti. Lapsen itku ja oma morkkis tuntuvat niin kamalilta ettei kannata.
En siis halua arvostella kenenkään äidin pahaa oloa, vaan vain kertoa oman kokemukseni. Ymmärrän hyvin miltä tuntuu 2-vuotiaan uhmailu ja kuinka primitiivisiä tunteita se saattaa herättää.
Kannattaa todella kysyä neuvolasta tai muualta apua. Meillä todella hyväksi keinoksi on todettu jäähypenkki. Ensin lasketaan hitaasti viiteen ja jos sen aikana ei yhteistyökyky parane, joutuu joksikin aikaa jäähypenkille istumaan. Tämän rangaistuskeinon käyttöönoton jälkeen, on meillä istuttu jäähyllä vain muutaman kerran. Yleensä laskeminen riittää. Monasti riittää pelkkä laskemisen mainitseminen. Tiedä sitten kuinka kauan tehoaa, mutta ainakin vielä on oikein hyvä keino.
Rutkasti hermoja kaikille uhmaikäisten äideille!
Moi,
Provosoivaa viestiäni on näköjään luettu väärin. Kirjoitin:
" Kuinka moni niistä, jotka täällä arvostelevat hermojen menettämistä hoitaa lastaan itse kotona? Kuinka moni niistä, joiden lapsi on päiväkodissa, on varma siitä, että lapsi ei koskaan joudu kokemaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa _toisten_lasten_taholta_ päiväkodissa? Kädet pystyyn ja suhteellisuudentajua peliin. Meidän lapset saavat turpiinsa (ja antavat välillä myös) vaikka ovat kotihoidossa. "
En siis epäillyt, että päiväkodin tädit kurittaisivat lapsia. Tuo viimeinen lause turpiin saamisesta ja antamisesta viittaa lasten keskinäiseen kahakointiin.
Itse olen saanut tukkapöllyä pienenä ja oma muistikuvani on, että aina ihan ansiosta ja vasta usean varoituksen jälkeen. Suhteeni omiin vanhempiini on erinomainen. Varmasti huomattavasti parempi kuin jos äitini olisi laittanut minut seimeen heti äitiysloman päätyttyä, olisinkohan ollut 3kk silloin vuonna -75...