Olen jo pitkään miettinyt lähtöä.

Olet varmastikin liian lapsellinen äidiksi, mutta jokainen voi kehittyä. Älä luovuta liian helposti.

Osta menolippu ja tule takaisin kun ajatukset ovat selkeytyneet ja olo helpottanut.

MUTTA kerro siitä etukäteen, sovi jotain reunaehtoja, kuten se, että luet tekstiviestejä joka ilta tms.



Minä olen tehnyt noin jo vuosia, tosin meillä ei ole lapsia. Lähden joskus mökille, joskus parin sadan kilsan päähän, joskus ulkomaille. Olo helpottuu muutaman päivän päästä nukkumalla ja tuijottamalla syliä. Kun olen kohdannut nollapisteen, piristyn ja teen jotain kivaa, mökillä innostun siivoamaan tai ulkomailla shoppailemaan. Kai se jotain masennusta on, mutta ainakin mä osaan sen hoitaa pois. Se vie vain viikon kerran - pari vuodessa.

Mutta mieti kuitenkin, mistä luovut. Oletko varma, ette kadu?



Miehesi ehkä pärjää lapsenne kanssa, mutta pärjääkö lapsesi ilman äitiä?

Mutta sovi etukäteen jotain. Mene vaikka kahden viikon matkalle, tule takaisin ja katso miltä tuntuu. Kyseessä voi olla loppuunpalaminen, sinun täytyy löytää itsesi

yhtään sen paremmalla silmällä en katso miestä, joka hylkää perheensä, kun " se ei oo enää kivaa" .



Jos miehet on joskus - paheksuttuina silloinkin - noin tehneet, niin pitääkö nyt helvetti soikoon TASA-ARVON mukaan katsoa, että on ok, jos äiti jättää pienen lapsensa siksi, ettei tykkää perhearjesta.



Miksi ihmeessä sitten lapsen hankit, ap? Jos ottaa itselleen velvollisuuksia, ne pitää hoitaa.



Olen samaa mieltä parin aiemman kirjoittajan kanssa siinä, että loma varmaan auttaisi sinua. Mutta vastuullinen aikuinen ei noin vain katoa ja häivy.

Tarvitsen vapautta ja elämää vailla rajoja. Sellaista elämäni oli. Tunteiden vietävissä olemista ja joka hetki esiin tulevien unelmien välitöntä täyttämistä. En jää tähän. Niin moni lukitsee itsensä normeihin. En minä. Ihmiset selviävät kidutuksista, katastrofeista, kamalista sairauksista ja läheisten kuolemista. He selviävät myös siitä, että äiti tai isä on jossain kaukana. Älkää huoliko. Ihminen on vahva olento. Mikään ei käännä päätäni.

Mieheni tosiaan teki sen tempun että lähti. Eikä ole näkynyt! Jäin yksin puolivuotiaan lapsen kanssa 22-vuotiaana. Ootko ajatellut miltä lapsestasi tuntuu kun kyselee äitinsä perään, mitä oot ajatellut että miehesi vastaa?



Et voi edes kuvitella sitä tuskan määrää mitä lapsi kokee kun toinen vanhempi on jättänyt. Lapselle se on hylkääminen vaikka sen miten selität! Miten noloa ja ahdistavaa on kertoa ihmisille että jäi yksin lapsen kanssa ja on selvittävä vaan kaikesta yksin. Sitä käy läpi niin paljon kaikkea kauheaa ettet voi tajuta. Et voi antaa oman mukavuudenhalusi tuhota kahden ihmisen elämää.



Toivon että olet joku idioottiprovo.

Ja nykyaikana jopa vielä luulevat itse, että se on HIENOA tekaista lapsi ja jättää se jonkun vaivoiksi.

Toivon myös, että tää on provo. Jos ei ole, niin neuvon vakavasti kääntymään psykiatrisen avun puoleen. Tuo on tyypillisen narsistisesta luonnehäiriöstä kärsivän puhetta:

Vierailija:

Tarvitsen vapautta ja elämää vailla rajoja. Sellaista elämäni oli. Tunteiden vietävissä olemista ja joka hetki esiin tulevien unelmien välitöntä täyttämistä. En jää tähän. Niin moni lukitsee itsensä normeihin. En minä. Ihmiset selviävät kidutuksista, katastrofeista, kamalista sairauksista ja läheisten kuolemista. He selviävät myös siitä, että äiti tai isä on jossain kaukana. Älkää huoliko. Ihminen on vahva olento. Mikään ei käännä päätäni.

Ap:llä ON narsistinen luonnehäiriö.



http://www.sampo2002.oulu.fi/psykopatit/kehityspsykologia.htm

" Narsistiset ihmiset ovat suunnattoman itsekeskeisiä ja kyvyttömiä huomioimaan muita ihmisiä. He uskovat olevansa aina oikeassa, ja heillä on oikeus tehdä mitä he haluavat ja tulkita sääntöjä omalla tavallaan. Heikko itsetunto aikaansaa sen, että narsistinen ihminen on herkästi haavoittuva, loukkaantuu kaikesta, eikä kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä tai leikkipuhetta. Hän ei pysty tuntemaan myötätuntoa tai asettumaan toisen ihmisen asemaan ja katsoo myös oikeutetuksi toisiin ihmisiin kohdistamansa ruumiilliset tai henkiset loukkaukset."



Ilmetty ap.

olla myös kyky kantaa vastuuta. Tottakai jokainen haluaa välillä häipyä omasta elämästään, itse haluan useinkin mutta vastuuntunto on tuota halua suurempi. Odota, kunnes lapsesi ei enää tarvitse sinua tai ainakin jotenkin ymmärtäisi ratkaisusi paremmin. Nyt hän kokisi ainoastaan äidin hylkäämisen.

Ihminen on tilivelvollinen vain itselleen. Lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin, vaikka haavoittuvampi. Lapsen haavat paranevat kuitenkin nopeammin kuin aikuisen. Ihmisen täytyy olla itsekäs sillä kukaan muu ei pidä meistä huolta kuin me itse. Minä teen ratkaisuni. En kulje sen virran mukana mihin suurin osa ihmisistä pakottaa itsensä. Lähden ja kuljen. Se on minun elämäni.

Ihminen on olemassa ennenkaikkea suhteessa muihin ihmisiin. Elämme sosiaalisina olentoina: rakastamme ja tulemme rakastetuiksi, tunnemme tunteita, olemme lähimmäisiä.



Joka noista luopuu vain ollakseen " erilainen" , luopuu tärkeimmästä asiasta mitä on.



Ja lapsi ei todellakaan toivu noin vain. Päinvastoin lapseen jätät elinikäiset vammat sillä, että lähdet noin vain mukavuudenhalusi takia menemään.



Mutta kuten tuossa sanottiin, sinun on kyllä paras lähteä. Noin itsekeskeisestä äidistä voi todella olla lapsellesi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Täällä on näköjään yksi tälläinen reissumieskulkuri jolla on romanttinen maailmankuva ja ylevät ajatukset itsestään:



" Lähden ja kuljen. Se on minun elämäni."

" Tarvitsen vapautta ja elämää vailla rajoja.

" Niin moni lukitsee itsensä normeihin. En minä."



...tuota, taidat itse ihan vakavasti uskoa tähän soopaan jota suollat, näet itsesi jonain yksinäisenä ratsastajana joka ratsastaa auringonlaskuun :) Mene lähikapakkaan ja ala kantapeikkojen kaveriksi, siellä sinulla on loistava ura edessäsi ja olet muiden haaveilijoiden seurassa.



Tosimiehet ja -naiset eivät ruikuta ja ryve itsekkäästi elämäntuskassaan, he nousevat joka aamu ylös, laittavat lapsille ruuan, tekevät työnsä ja palaavat illalla kotiin, vain tehdäkseen saman uudestaan seuraavana päivänä. Ei siksi, että se olisi aina niin hauskaa ja kivaa, vaan siksi että he ovat elämän tosisankareita, ihmisiä jotka ottavat vastuun itsestään ja muista. Se on sitä aikuisena olemista jota sinä yrität vältellä.



Jos et parempaan pysty, ehkä onkin parempi että lähdet, miehesi ja lapsesi taatusti ansaitsevat parempaa.