Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

lupicaia

01.02.2006 |

Ihan näin mielenkiinnosta, kuinka vanha olet?



Keskusteluja selaillessani tuli niccisi aika usein vastaan ja sinulla on aika kärkkäät mielipiteet asiasta, jos toisesta.



Esimerkiksi minusta on kovin outoa, että pyörit täällä palstalla ja silti pidät itseäsi jotenkin vanhempana ja kypsempänä kuin muut!



Tuo irc-galleria keskustelu on hyvä esimerkki mielipiteistäsi. Sinusta on kamalaa, kun joku laittaa lapsensa kuvia internettiin pervojen katseltavaksi. Oletko koskaan miettinyt, että sinun lastasi saattaa joku pervo tuijotella vaikka ihan ruokakaupassa?



Onko teillä televisiokin pannassa, koska siellähän näkyy myös silloin tällöin lasten kuvia, joita nämä mainitsemasi pervot tuijottelee. Etkö mene vähän liiallisuuksiin. Minusta on katsojan silmissä vikaa, jos näkee pienen lapsen kuvassa jonkin ärsykkeen pervoille.



Et koskaan pysty lastasi niin hyvin ulkomaailmalta turvaamaan, ettäkö pystyisit estämään sairaiden ihmisten tuijottelut.



Minä odotan vasta esikoistani, eikä kyllä käynyt mielessäkään, että tulevaisuudessa laittaessani lapsestani kuvia irc-galleriaan, asettaisin hänet jotenkin vaaraan saati altistaisin hänet hyväksikäytölle.



On väärin, jos tavallisten ihmisten täytyy alistua sairaiden mielihaluille. Eikö ole väärät lähtökohdat, jos pieni lapsi täytyy piilottaa maailmalta, jotta pahat ihmiset ei pääse tekemään pahaa. Eikös sen pitäisi olla juuri toisinpäin? Piilotetaan nämä pervot ulkomaailmalta ja annetaan tavallisten ihmisten elää elämäänsä, sillä harmitontahan tuo kuvien laittaminen on.



Mikäli kuvat pitäisi kieltää, niin pistetään pannaan samantien nämä vauva-lehden nettisivut muiden muassa, siis missä lapsia vain esiintyy. Ja kun kerta sille linjalle lähdetään, niin poltetaan roviolla kaikki lehdetkin mitkä liittyy vähässäkään määrin vauvoihin tai lapsiin. Samassa siinä menee televisiosarjat sekä elokuvat ja kirjat.

Pääasia, ettei lasten kuvia ole enää missään julkisuudessa pervojen käytettävissä. Mutta mikäli kuvat on poltettu, niin mihis me pistetään ihkaelävät lapset?



Samoin kiihkoilusi vauvan tarvikkeista on todella pikkusieluista. Ja heti ensi kättelyssä kerron sinulle, etten ole koskaan joutunut sossusta rahaa hakemaan, asumme mieheni kanssa omakotitalossa ja meillä on vuoden 2002 Peugeot 307. Juuri kävimme ostamassa tulevalle lapsellemme 850 euron Emmaljungat ja täysin uuden pinnasängyn, tarvikkeineen yht. 350 euroa. Aiomme hankkia lapselle vakuutuksen, vaikka meillä sitä ei kummallakaan olekaan.



Nyt kun statukseni on sinulle selvä, ettet luule minun arvostelevan sinua alempiarvoisena (uskon kuitenkin olevani sinua arvojärjestyksessä ylempänä), voin jatkaa etten vaadi kenenkään ostavan yhtä kalliita vaunuja tai tarvikkeita kuin meillä, etenkään jos siihen ei yksinkertaisesti ole varaa.



Minä olen pentuna joutunu elämään yh-äitini kanssa tiukkaa elämää mutta koskaan en ole taustojani joutunut häpeämään, paitsi silloin kun kaltaisesi lapset kiusasivat minua, koska minulla ei ollut niitä uusimpia farkkuja. Koskaan ei ole meidän perheestä rakkautta puuttunut, eikä tule puuttumaan. Jos lapsen turvattu elämä merkkaa sinulle vain taloudellista arvoa, niin voi pyhä sylvi. Tule nyt hyvä ihminen pois sieltä kaapista, jooko???



Minusta on todella hienoa, jos nuoret ovat valmiita ottamaan vastuuta tekemistään " virheistä" ja kasvattamaan lapsensa, vaikkei olisikaan yhtä vakaita taloudellisia edellytyksiä kuin sinulla.



Olisihan se aika rankkaa, jos lapsia saisi tehdä vain ne kenellä siihen todella on varaa, etenkään kun lasten kanssa pärjää todella vähällä, jos on valmis nielemään avustukset.

Toiset ihmiset yrittävät selvitä elämästä rahavaikeuksineen mutta silti onnellisena, kaikilla ei ole vain niin hyviä edellytyksiä kuin sinulla.



Oletko koskaan miettinyt, miksi meillä Suomessa on toimiva sosiaalinen turva? Juuri siksi, että opiskelijat, nuoret, kodittomat ja vanhukset eivät kuolisi nälkään tai kylmyyteen vain siksi, että toiset arvostavat vain aristokraattista elämää. Minusta henk. kohtaisesti kauhistuttaa ajatus säätyluokista ja taloudellisen statuksen määräävyydestä.



Sinusta on varmaan hienoa käydessäsi esim. Tallinnassa, kun toiset siellä ajelee hienoilla Mersuilla ja toiset yrittävät myydä villasukkia kadun kulmilla, jotta saisi edes leivän pöytään illaksi. Kannattaa muutta sinne, jos haluat yhteiskunnan jakautuvan vain kahteen; rikkaisiin ja köyhiin.



Onneksi maailmassa on muitakin ihmisiä, kuin sinä ja ahdasmielisyytesi. Toivo sydämesi pohjaasta, ettet koskaan joudu elämään esimerkiksi työttömyystuilla tai sairauspäivärahoilla.



Onnea ja menestystä sinulle, tunnut sitä todella tarvitsevan.



Kurmeli rv 24+1

Kommentit (121)

Vierailija
101/121 |
06.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

enkä todellakaan jaksanut lukea kuin ensimmäiset sivut, mutta tulenpa työntämään nokkani tähänkin soppaan..

Lupicaia:

Sanot, että pitää itse pystyä elättämään itsensä ollakseen kypsä vanhemmaksi. Ihmettelen kantaasi, olethan miehesi elätettävänä? Eli olet työtön,miehesi vuosia (?) ollut työelämässä. Kuka teillä siis kustantaa kaiken? Mies. Ja sinä leveilet täällä vakuutuksilla ja uudenkarheilla tavaroilla? Oho.. Minä ainakin koen tulevani taloudellisesti toimeen vasta sitten kun en ole kenestäkään riippuvainen.

Mites jos mies jättää? Muistathan olla hakematta tukia? Muista, on huono äiti jos saa tukea.

Vierailija
102/121 |
06.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei olis pitäny loppuun lukeakkaan :D Huh mitä tekstiä.. Tuli mieleen, että sattuisko sulla oleen lipicaia jonkin sortin jakomielitauti? Kun niin

ensin ollaan aikuista ja järjestelmällistä ja sitten haukutaan," huudetaan" ,lehmitellään ja sen sellasta. Käy läheisiä sääliks jos heidän tarvitsee aina tuollaisia räjähdyksiä pelätä?



Noh, pari juttua mitkä vielä jäi vaivaamaan..



Lapsesi on tervetullut kotiin ilman puolisoa, jos et puolisoa hyväksy.

Hmhm..Eli sinun valtuutesi on päättää kenen kanssa lapsesi viettää elämänsä? Oho. Ei minun äidilläni ainakaan tällaista valtaa ole? (Onneksi hän miehestäsi tykkää :) .. Mahtaa olla lapsellasi rankkaa elää äitinsä elämää.Äiti päättää.



Kun lapsesi täyttää 18v, tulee hänen itse tulla taloudellisesti toimeen ja kustantaa täysin oma elämänsä. Oho. Tavataanko täällä uudestaan sitten kun lapsesi on 18v?

Minä ainakin haluan lapseni opiskelevan niin pitkään kuin haluaa, saavuttaakseen unelma-ammatinsa. Opiskelut kun usein keskeytyy rahan takia, eli töihin pitää mennä ja sitten saa tehdä hanttihommia lopun elämäänsä. Haluan lapselleni paremaa; vaikka sitten auttamalla rahallisesti.



Sekin, että sanoit hällä väliä- ihmisiä olevan tarpeeksi kun ihmeteltiin että osaatko koskaan olla huoleton ja iloinen. Hällä väliä-asenne on aivan eri asia kuin elämästä nauttiminen..



Perusteletko miten yksilövapautta pitäisi rajoittaa? Mielestäni mielipiteitä saa olla, mutta niitä pitää osata sitten perustellakkin.. Tässä tältä erää..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/121 |
07.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luna_Maisa:


Olet jo Mar_i muutamaan otteeseen tiedustellut, että kuinka monella on vakuutus. Itse olen lapsen vakuutuksen ottanut jo hyvissä ajoin (olen raskaus viikolla 21+5. ) Oletko nähnyt sitä telkkari mainosta.. oisko ollu pohjolan, missä on pienen tyttö- lapsen ja auton kuva, ja vieressä teksti; kumman olet vakuuttanut paremmin?! Siinäpä sulle vähän mietittävää!!! Miksi vaivautua vakuttamaan edes autoa tai kämppää, jos ei pidä omista perheen jäsenistä huolen (... mielestäni jokaisella perheen jäsenellä pitäisi olla vakuutus)

Oletko tulut miettineeksi kuinka monet sadat vuodet on pärjätty ilman vakuutuksia? Täällä pääkaupunkiseudulla terveydenhuolto pelaa sen verran hyvin, että me ei vakuutuksella tehtäisi yhtään mitään. Vammautuminen tai vastaava on tietysti eri asia, mutta kuitenkin aika harvinaista, ja yhteiskunnalla on kyllä erilaisia tukia ja vastaavia jos näin sattuisi käymään että lapsemme vammautuisi. Olisin valmis elämään varattomana loppuelämäni, jos lapseni vammautuisi, raha ei siinä tilanteessa auttaisi. En halua elää koko elämääni yhteiskunnan avustamana, mutta lasken sen verran yhteiskunnan varaan että, jos lapsi sattuisi vammautumaan, mutta kuten jo sanoin aiemminkin on pärjätty ilman vakuutuksia. Ja jos rahatilanne sen sallisi, niin saattaisin ehkä vakuutuksen lapselle ottaa, mutta esim. äitini sanoi että he lopettivat minun vakuutukseni lapsena lyhyeen siksi, että sille ei ollut yhtään mitään käyttöä.

Onnea sinulle syntyvästä vauvasta, toivottavasti kaikki menee hyvin, ettekä vakuutusta tarvii :).

Mari

Vierailija
104/121 |
07.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuo viimeinen lause olisi pitänyt muotoilla hieman eri tavalla, siis toivon että odotusaika, synnytys, jne. menee hyvin.

Vierailija
105/121 |
07.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ole autoon kuin pakollinen liikennevakuutus, että autolla saa ajaa. Hyvähän siihen on verrata, viksusti laadittu mainos. Kolahtaa jokaiseen, koska ei autoa voi ajaa ilman vakuutuksia.



Meillä ei ole vakuutuksia, eikä tule aikoihin olemaankaan. Toivotaan, ettei mitään satu.

Täälläkin terveydenhuolto pelaa hyvin ja väki on ammattitaitoista.

Vierailija
106/121 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

" Ymmärsin muuten mihin Mar_in perheen varat menee; asumiseen pääkaupunkiseudulla"



Itse asun maaseudulla, jossa ehkä vuokrat halvemmat kuin Helsingissä, mutta muu ei sitten olekaan. Kaupat ovat sen verran pitkällä että bensat maksaa, jos taas bussilla haluat mennä, kulkee täällä vain yksityinen linja, jossa alle 5km maksaa aikuiselta 2.5e ja siitä enemmän taas maksaa 3e jne jne. ja bussit kulkevat todella harvoin. Ja täällä ei pääse ilmaiseksi, vaikka rattaat olisikin.

Ja, täällä kuntalisää maksetaan vasta 20kuisesta lapsesta, kun taas Helsingissä maksetaan sitä heti äitiysloman päätyttyä. Mutta, jos täällä teet toisen lapsen kuntalisää saa sitten kun nuorin on 20kk, Helsingissä ei vissiin ole näin(?). Helsingissä pystyt kulkemaan julkisilla vaunujen kanssa ilmaiseksi, eikä bussit ole niin korkeita kuin yksityisillä. Helsingissä voi tehdä helpommin hintavertailuja ym, sillä kaupoissa on varaa valita.



Olemme muuttamassa Helsinkiin, jossa saan kuntalisää jo lapsestani ja bensakulutkin vähenee kummasti, kun joka paikkaan on lyhyt kävelymatka tai julkisilla pääsee ilmaiseksi kulkemaan. Eli toisaalta, vaikka vuokramme nouseekin 200e, niin kuntalisä+vähenevä bensa alentavat vuokraamme.

Niin ja kun miehen työpaikkakin on vain 5km päässä, pääsemme toisesta autosta eroon ja näin ollen säästämme vakuutukset, autoveron, katsastukset, korjaukset jne jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/121 |
24.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

että jos ostamme Helsingistä hyvältä alueelta omakotitalon niin se tulee halvemmaksi kuin esim. Kuopiosta vastaavan hankkiminen, ja lisäksi kaikki ruoka, vaatteet yms. on muka saman hintaista? Voithan toki uskotella itsellesi niin ;D

Kyllä siellä pääkaupunkiseudullakin tulee sitä ajoa, sitä kertyy tosi nopeasti kaupunkiajossa, varsinkin kun en itse pysty käyttämään julkisia ajoneuvoja.

Tai voisin, jos kaikki lopettaisivat hajuveden, hiuslakan yms. käytön ja luopuisivat lemmikeistään.

Mutta tervemenoa sinne vaan :)

Vierailija
108/121 |
24.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin kuin viestissäni sanoin, vuokrat ovat muualla halvempia.

Kaupoissa ei ole sen kalliimpaa kuin missään muuallakaan. Riippuu tietenkin kaupastakin millainen hinta-taso on.

Ja puhuin itsestäni tuossa äskeisessä kommentissa, että meille tulee halvemmaksi asua Helsingissä, kuin täällä. Kuntamme ei ole niin suuri kuin Kuopio, missä varmasti liikennöinti pelaa paremmin jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/121 |
26.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kävin äskettäin pääkaupunkiseudulla ja olin todella hämmästynyt miten kallista kaikki on. Siis elintarvikkeet ei olleet kovin paljon kalliimpia, mutta bensa, vaatteet yms olivat törkeän kalliita.

Katselin myös tontteja ja myytäviä taloja, ne kyllä oli todella kalliita!

Sovitaan sitten että kaikki on saman hintaista kuin täälläkin :)

Vierailija
110/121 |
27.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

bensa oli ainakin halvempaa helsingissä kuin täällä paljon pidemmällä pienellä paikkakunnalla kun viimeksi pk seudulla kävin...



Miksei jokainen voisi kasvattaa lastaan niinkuin haluavat?

Itse otan kaikki sossusta nyt irti kun saan, kun menen hyväpalkkaiseen työhön maksan moninkertaisesti takaisin rahat joita olen sossusta saanut...

Mutta jos joku pärjää ilman niin onhan se aika mieletöntä, olo on varmasti upea kun ei ole riippuvainen... sossu hakemusten kanssa leikkiminen on inhottavaa..

Vakuutukseen mulla ei silti ole rahaa... Olen 2 lapsen yksinhuoltaja...



Jokaisen täytyy saada kasvattaa lapsensa niinkuin haluaa! Raha ei tuo onnea, sen kaikki varmasti tietää...

Pääasia on rakkaus lasta kohtaan. Älkää stressatko mitä muut ajattelevat, näyttäkää itsellenne ja lapsellenne että kuinka tärkeää rakkaus on!



Täällä on monta hyvää äitiä ja yhtämonta kasvatustapaa!



<3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/121 |
27.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen lueskellut läpi jonkin verran näitä juttuja ja kommentteja.En kyllä läheskään kaikkia, joten jotai on voinu jäää huomaamatta, joten suokaa anteeksi jos loukkaan jota kuta.



Kaikki ovat selkeästi ilmaisseet mielipiteensä, mutta tuntuu että kaikki melko selkeästi ja järjestään haluavat ymmärtää toistensa sanomiset väärin ja loukkaavina....



Sanompa omankin kantani ja koitan vielä kaupan päälle perustella ne.



Vakuutukset kannattaa mielestäni ottaa lapselle,(vaikka kaikki ovatkin valtion puolelta vakuutettuja elämän kolhujen varalta) siksi että siitä on rahallista hyötyä. Omat vanhempani ottivat minulle ja siskolleni vakuutukset sen jälkeen kun minä olin useista leikkauksista selvinnyt. Ne eivät kata niitä sairauksia, jotka oli sairastettu ennen vakuutuksen ottoa, mutta koska minulla on astma ja ajoittaista migreenia( ja lääke allergioita ---> josta seuraa kalliit lääkkeet) on etu vuosi tasolla useita satoja euroja joten vakuutuksesta on taloudellista hyötyä. Paras hyöty tulee kun vakuutus otetaan ennen kuin mitään kuluja on tullut.



Mutta ei ukaan ole huono vanhempi vain siksi että ei ole ottanut vakuutuksia. Koska valtio on jo meidät kaikki vakuuttanut ja joudumme veroina niitä vakuutus maksuja joka eri tapauksessa makselemaan. Mistä tulikin mieleeni että ne jotka kokevat huonoiksi ihmisiksi sellaiset jotka hakevat valtion tukija niin tuleeko joku arvostelemaan teitä kun menette vakuutuksesta hakemaan korvauksia, että ettäs kehtaatte. Molemmista palveluista on maksettu kuitenkin.



Ja käytetyistä tavaroista. Meidän perheessä on tapana kierrättää tavaroita ja kun jollekkin sukulaiselle on tulossa perheen lisäystä kaikki ovat innolla ostamassa tavaroita tulokkaalle. Jos joku kieltäytyisi tavaroista pidettäisiin häntä ylimielisenä ja loukkaavana. Se on meidän suvussa, mutta monella muulla saattaa olla eri tavalla... Asenne avun saantiin ja vastaan ottoon riippuu paljon siitäkin miten on kasvatettu.

Vähän harhautu eli käytetyista tavaroista... voihan sitä ihan hyvin ostaa käytetyn sängen, kuten moni tutuistani on tehnytkin, mutta he ovat ostaneet siihen uuden patjan. AAAh.. eli minksi ostaa uusi sänky vain sen takia että patja on vanha ostaa vain uuden patjan.. Kierrättäminen on sitä paitsi luonto ystävällistä.. Jos haluaa ostaa uutta niin antaa palaa... mutta vaikka minulla on varaa niin on monia asioita mitä en osta uutena, koska se on minusta tyhmää kun ihn hyvää käytettyäkin saa. Jää silloin ylimääräistä muuhun kuten esim. että aina kun on mahdollista lapsilisät sujahtaa lapsen tilille että on sitten opiskelu ajalle tulevaisuudessa rahaa säästössä. Tai sitten voi ihan yksinkertaisesti käyttää itseensä ne rahat mitkä jää yli, täytyy vanhempienkin joskus saada piristystä elämään, silloin sitä jaksaa paljon paremmin toimia vanhempana.



Uudet rattaat ostin esmi. ihan omaa turhamaisuuttani. Kävin katsomassa useita käytettyjä rattaita, mitkä olivat tosi hyvä kuntoisia ja yhdetkin olivat vain puolivuotta vanhat. Halusin kuitenkin juuri tietyn laiset rattaat tietyllä kuosilla ja renkailla

Vierailija
112/121 |
27.04.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli siis sanoin hiukan väärin tossa ei ollut kyse rattaista, vaan yhdistelmä vaunuista... mutta jos lapsen etu olisi ollut olennaisinta olisin ostanut jotkut niistä käytetyistä joita kävin katsomassa ja ylijäämä rahalla jotain muuta tarpeellista, mutta koska oli varaa sillä hetkellä eikä tarvinnut mistään muusta luopua niin valitsin uudet.



En nyt muista kuka sanoi ja kenelle, mutta minusta se että kysyy jolta kulta että miksi pitää lasen, koska on sitä mieltä että lapsi ei saa kaikkea tarvittavaa on mielestäni törkeyden huippu. Suomessa kuten aiemmin jo mainitsin on kaikilla vakuutus minkä turvin taataan kaikille toimeen tulo. Sen avulla joutuu elämään niukasti, mutta sen avulla pystyy kuitenkin elämään. Millä oikeudella joku sanoo että jonkun toisen ei ole oikeutta pitää lastaan, koska omistaa kissoja ja niiden ruokaan menee rahaa(muistaakseni siitä oli kysymys) kukaan ei taatusti katsele kun kissat lihoo vain ja vauva riutuu kuoliaaksi (ja jos katsoo niin silloin kysessä on mieleltään sairas ihminen jota ei voi pitää henkisesti kykenevänä olemaan vastuussa tekemisistään).



Minusta ainakin on hauskaa kuulla miten muut tekevät asiat ja kertoa miten itse. en tuomitse muita ja useasti olen vahingossa kuulemma antanut hyviä neuvoja ja vieläkin useammin saanut niitä muilta... On paljon erilaisia tapoja tulla toimeen ja kasvattaa lapsensa ja iso osa niistä on hyviä tapoja. Mutta se mitä minä pidän lapsen kasvatuksessa melko lailla haitallisena on nimenomaan toisten tuomitseminen ja haukkuminen. Lapset ottavat mallia vanhemmista ja tuomitsevilla vanhemmilla tulee tod. näk. olemaan tuomitsevat ja suvaitsemattomat lapset, vaikka nykypäivänä kasvatukseen vaikuttaa kyllä isolta osalta myös hoitopaikat, koulut, yms... monet muut tahot joten on aina vain epätodennäköisempää että vanhemmat pystyvät pilaamaan lapsensa... Ja nyt ei saa ymmärtää väärin en tarkoita että vanhemmat joilla on tapana arvostella muita pilaisivat lapsensa.. vaan yritän kertoa että oma käytös saattaa vaikuttaa vahvasti lapseen ja siihen miten hän näkee maailmaan ympärillään, näin ei kuitenkaan aina ole...



Mutta nyt on kuitenkin melko mitättömistä asioista kyse.. Tässä joitain kuukausia sitten palstalla kävi kova keskustelu siitä kuinka jotkut äidit kertoivat tuohtuneina että jos joku lapsi lyö hänen omaansa leikki kentällä, niin hän lyö varmasti muitta mutkitta tät lasta... hmmm minusta se jos mikään on keskustelun ja riidan arvoinen aihe. Se että aikuinen ihminen on niin kyvytön että lyö pientä lasta eikä esimerkiksi puhuttele tätä ja laita pyytämään anteeksi tms. siihen ei todellakaan riitä mielestäni puolustelut että kuka minun lastani puolustaa jos en minä....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/121 |
11.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja NAUROIN!!!

Siis lapsellisuuden huipentuma oli lupicaia erilaisine lehmittelyineen ja haukkumisineen eikä muutkaan ihan puhtain paperein selviä.



Olenpa siis kamalan huono äiti:

Lapseni asuvat kaupungissa, heillä on käytetyt tavarat ja minä tupakoin. Saamme myös kelalta asumistukea ja hoitorahaa.Harvempi tavara meillä on uutena hankittu, lukuunottamatta turvakaukaloa, joka on kylläkin nyt jo toisella lapsella.

Vaikka tupakoin, en tee sitä lasteni edessä, vaan menen ulos tupakalle. En altista lastani tupakansavulle.

Lasteni vaatteet olemme saaneet käytettyinä tai esim. syntymäpäivälahjoina.

Lasten tarpeet menevät kuitenkin omien tarpeiden edelle: jos rahaa on vähän, ostetaan kaupasta lapsille ruokaa eikä äidille tupakkaa.



Hauskinta tässä on, että minulla on ollut kaksi täysin erilaista kotia: Köyhän yh-äitini luona tai isän ja rikkaan uuden vaimon luona. Mieluummin asuin äitini luona, koska sieltä sain sitä mitä eniten tarvitsin: läsnäoloa ja rakkautta.

Ei raha merkitse kaikkea, ei edes murto-osaa, jos vanhemmilla on muita ongelmia, kuten alkoholi. Nyt tietysti mietit, että eihän rikkailla näitä ongelmia ole. VÄÄRIN! Löytyy rikkailtakin alkoholismia, henkisiä sairauksia ja vielä jotain, välinpitämättömyyttä. Älä siis ihannoi rikkautta ja maallista mammonaa.



Ja miksi olen nyt köyhä: että pystyisin tulevaisuudessa elättämään lapseni. Mieheni opiskelee ja kun hän valmistuu, menen minä takaisin kouluun. Näin siihen mennessä, kun lapsemme menevät kouluun, meillä molemmilla on todennäköisesti työpaikka ja varaa ostaa lapsille niitä hienoja vaatteita.



Mutta, innostuinpa taas...



T: 23-vuotias äippä 1,5-vuotiaan pojan ja 5-kuisen tytön kera

Vierailija
114/121 |
13.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulit rehentelemään sillä miten mahtava äiti olet kun vedät tupakkaa?



Tämäkin keskustelu on ollut ohi jo ajat sitten, olisit tullut ajoissa meuhkaamaan. Tekstistäsi kuulsi kilometrin päähän ettet ymmärtänyt ollenkaan mistä täällä keskusteltiin. Etkä kyllä ollut ainoa!



Mutta en nyt jaksaisi kiinnostua vielä sinustakin, pikkurouva. Menehän vaikka tupakalle ja keksi itsellesi jotain tekemistä, muuta kuin vanhojen ketjujen kaivelua ja niistä saivartelua.



Vai vieläkö joku haluaa syyttää minua esimerkiksi globaalisaatiosta, entäs otsonikerroksen saastumisesta?

Täytyyhän minun olla niihinkin syypää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/121 |
13.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta tämähän on mielenkiintoinen paikka:) Tämä ketju on tosiaan aika vanha jo,mutta eihän se estä tänne kirjoittamista...vai?

Lupicaialelle sen verran,että onhan se mukava että sullakin on omia mietteitä ja periaatteita...vaikka en olekkaan mistään asiasta samaa mieltä kanssasi! Enkä kehtaa ruveta omistani selvittämään ja tappelemaan. Tuo sinun KAMALA kiroulu ja lehmittely yhdessä viestissä oli kyllä todella lapsellista,mutta jospa olet jo vähän rauhoittunut...!

Eipä mulla tämän kummempaa asiaa ollutkaan:)kunhan kirjoittelin ajan kuluksi.

t.jossu 23v ja tyttö 2½v







Vierailija
116/121 |
13.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko tulla tätä kommentoimaan tätä asumisasiaa, muuhun keskusteluun sen enempää puuttumatta.

Ei varmasti saa helsingistä omakotitaloa hyvältä alueelta samaan hintaa kuin maakunnista. sehän nyt on selvää.

Puhe taisi siinä esimerkissä (en muista nimimerkkiä) olla vuokra-asunnosta, ja ovathan nekin kalliimpia.

Kaikilla vain ei ole mahdollisuutta asua keskisuomessa. Pääkaupunkiseudulla kun on monikertaisesti työpaikkoja esim. Kuopioon verrattuna. Onneksi palkkataso täällä edes hieman kompensoi asuntojen hintoja.

Jos on koko elämänsä asunut pääkaupunkiseudulla ja kaikki tukiverkot on täälläpäin ei ehkä ole järkevää lähteä satoja kilometrejä pohjoiseen vain halvempien asuntojen perässä. Sitä paitsi jotkut ihmiset haluavat asua ja kasvattaa lapsensa siellä missä löytyy kulttuuritoimintaa ja harrasteita joka lähtöön, kaupungissa missä opinahjot yms. voi valita tarpeittensa mukaan ja mistä ei tarvitse lähteä kauas pois heti lukion jälkeen vaan opintoja voi jatkaa lähietäisyydellä lapsuudenkodistaan.

Täällä asunnon arvon voi odottaa pysyvän samassa tai nousevan, monissa paikoissa voi häädä luu käteen jos jotain yllättävää tapahtuu (vrt. kuusankoski). Mutta törkyhintaisiahan asunnot täällä ovat.

Onneksi lasten onnellisuutta ei mitata sen enempää neliömetreissä kuin euroissakaan :)

Sinulla tuntuu olevan melkoisen ehdottomat mielipiteen. Vähän avarakatseisuutta asententeeseesi saattaisi tehdä hyvää jo oman itsesi kannalta.

lupicaia:


että jos ostamme Helsingistä hyvältä alueelta omakotitalon niin se tulee halvemmaksi kuin esim. Kuopiosta vastaavan hankkiminen, ja lisäksi kaikki ruoka, vaatteet yms. on muka saman hintaista? Voithan toki uskotella itsellesi niin ;D

Kyllä siellä pääkaupunkiseudullakin tulee sitä ajoa, sitä kertyy tosi nopeasti kaupunkiajossa, varsinkin kun en itse pysty käyttämään julkisia ajoneuvoja.

Tai voisin, jos kaikki lopettaisivat hajuveden, hiuslakan yms. käytön ja luopuisivat lemmikeistään.

Mutta tervemenoa sinne vaan :)

Vierailija
117/121 |
13.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen seurannut tätä ketjua muutamia päiviä, ekalla kerralla luin kaikki viestit läpi... Ensinnäkin on inhottavaa, että yksi nimimerkki nostetaan näin jalustalle. Se ei ole oikeutettua, vaikka lupician mielipiteet hipovatkin törkeyksiä, niin tässä ketjussa kuin muuallakin.

Lupicia, et taida ymmärtää että maailman napa ja itse täydellisyys et ole sinä, ja tänne mahtuu monenlaisia ihmisiä. Erillainen kuin sinä ei välttämättä ole huonompi kuin sinä! Minulla on ollut tosi inha olo sen jälkeen kun tajusin, että lupicia on yksi mailikaverini. Ja ihmeellisintähän tässä onkin se, että en yhdistänyt henkilöä mielipiteiden mukaan, vaan vain nimimerkistä. Puhutko totta minulle vai täällä, en tiedä, koska jutut on aivan eri tasoilla.

Inhottavaa lukea täältä että pidät minuakin varmaan " loisena" , kun isäni on maksanut osan meidän rattaista, käytetyn pinnasängyn ja korvakuumemittarin. Kaikki tämä, vaikka emme taloudellisesti sitä olisi tarvinneetkaan!

Hieman taustojasi tuntien (ainakin luulen niin) ihmettelen miksi täällä mesoat ja möskyät, vaikka sinulla ei ole siihen sen enempää oikeutta ja edellytyksiä kuin muillakaan.



Terveisin Heidi T (Jeren äiti)

Vierailija
118/121 |
13.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

lupicaia:

En aio tyrkyttää pojalleni rahaa, mielestäni 18 vuotta täytettyään täytyy tulla omillaan toimeen.

Ensin vauhkoat, että koulusta pitää olla ja kaikki, mutta jo 18-vuotiaana pitäisi sitten tulla toimeen omillaan. Kuinkakohan hyvän koulutuksen mahtaa saada, jos päivisin on koulussa ja iltaisin täytyy niska limassa painaa hommia, että saa vuokrat ja laskut maksettua, sekä ehkä vielä ruokaa kaappiin?

Missään nimessä en ole sitä mieltä, että mitä enemmän rahaa vanhemmat antaa, sitä enemmän he sinua rakastavat, mutta en oikein ymmärrä miksi avusta (taloudellisesta tai muusta) pitää niin hanakasti kieltäytyä. Onko se niin vaikeaa myöntää, että vanhempasi eivät ehkä silloin aikanaan olleet hyviä vanhempia, mutta nyt heistä saattaisi olla edes pientä apua? Tietenkään raha ei ole mikään hyvityskeino vanhoista vääryyksistä.

Meillä ei ole nyt paljon rahaa, kaikki ylimääräinen menee kiinteistömme hoitoon. Mutta sitten joskus kun, talo on maksettu ja rahaa jää vähän enemmän käyttöön, aiomme auttaa lapsiamme elämisen alkuun, niin taloudellisesti kuin muutenkin, parhaan kykymme mukaan. Meille miehemme kanssa raha ei ole niin tärkeää, että meidän pitäisi sitä hamstrata itsellemme mahdollisimman paljon vaan enemmän siitä on meille iloa kun saamme hyödyntää sitä lastemme elämään!

Näin ulkopuolisena sanon sinulle; mene itseesi ja mieti mitä raha sinulle oikeasti merkitsee. Nyt ainakin tuntuu, että koko elämisesi pyörii sen ympärillä ja siinä että omistaa ja on saavuttanut maallista mammonaa mahdollisimman paljon. Ettei nyt vain käy niin, että poikasi jää rahan jälkeen vasta toiselle sijalle elämässäsi?

Vierailija
119/121 |
14.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on kyllä ihan totta kun asian ajattelee noin!



Heidi:



En tiedä, lukaisen tämä ketjun läpi asap. koska ne muista enää yhtään mitä olen kirjoittanut ja sanon sitten olenko oikeasti tätä mieltä.

Se on hiukan eri asia saada hiukan avustusta vanhemmilta, joilla on mahtava taloudellinen tilanne (joilla jotkut vaunut ei tunnu budjetissa miltään), kuin sellaisilta jotka viimeisistä rovoistaan joutuvat elättämään vielä teini-ikäisen lapsensa perhettä haluamattaan.

Itse ne ottanut vaunuja vastaan - se jos sinä olet ottanut ei ole minulta pois eikä minua haittaa, sillä en tiedä vanhempiesi tulotasoa yms. Enkä ole asiaa edes ajatellut sinun kohdallasi!



Ja Maria tai joku vastaava:



Minusta raha ei ole tärkeintä maailmassa. Toki se helpottaa hirveästi elämistä, jos on sen verran että ei tarvitse miettiä jatkuvasti että mistä ruokarahat revitään.

Myönnän kyllä, että kunnioitan ihmisiä, jotka ovat omalla työllään hankkineet kaiken ja tarjonneet hyvät elämän edellytykset lapsilleen, enemmän kuin niitä jotka eivät koskaan tee mitään ja vonkuvat vielä kuinka kaikki on niin epistä.



Huoh, on kyllä niin syntisen pitkä ketju että lukiessa menee kauan :)

(Harmittaa kyllä että vastasin alunperin kertaakaan koko perkeleen teini-palstalle ;D)

Vierailija
120/121 |
15.03.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset


En nyt kuitenkaan jaksanut lukea kuin muutaman ekan kirjoituksen, oli niin tylsiä juttuja.

Mutta minkä takia menisin katumaan puheitani?

Korkeintaan pyydän anteeksi tulistumistani ja lehmittelyä asianosaisilta.



Pakko tänne on kirjoittaa hiukan eri tavalla kuin mailissa suoraan " tuntemalleen" ihmiselle. Tänne ei voi kirjoittaa esim. että taas tuolla naapurin yksinhuoltajalla oli joku pano siellä, pitää vetäistä muotoon " tiedän joidenkin yksinhuoltajien olevan hiukan kevytkenkäisiä" jne.

Lisäksi olen saattanut kirjoittaa hiukan provosoivasti tahallani. Olen halunnut herättää ihmisiä ajattelemaan.

Mitä siitä tulisi jos kaikki saisivat lapsensa 15-vuotiaina?

Mitä tapahtuisi jos kaikki eläisivät toimeentulotuella?

Mitä tapahtuisi jos itse joutuisin elättämään lapsenlapseni?



En ole koskaan salaillut tai häpeillyt ajatuksiani. Et vain ole kysynyt suoraan?

Jos sinusta tuntuu ettet halua mailailla kanssani niin se on sinun päätöksesi, eikä sille mitään voi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän seitsemän