Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten tottua pettymyksiin deittaillessa?

Vierailija
25.03.2014 |

Olen ollut kolme vuotta sinkkuna (olen 27) ja olen aktiivisesti (mutta en hampaat irvessä väkisin) etsiskellyt miestä koko tämän ajan. Olen kokeillut nettitreffipalstoja, ja olen käynyt n. 20 miehen kanssa treffeillä.

 

Jotkut näistä miehistä ovat olleet todella mukavia, ja myönnän että toiveeni nousevat nopeasti jos molemmat tuntuvat pitävän toisistaan. Tähän mennessä on kuitenkin aina käynyt niin, että miehen kiinnostus lopahtaa viimeistään kuukauden tai kahden päästä, kun minun mielestäni homma on vielä vaikuttanut lupaavalta, treffeillä synkkaa jne.

 

Turha varmaan sanoakaan että näin kävi juuri viime päivien aikana. Tapailemani mies perui seuraavat treffit sanomalla, ettei oikein tunne sellaisia tunteita mitä pitäisi, vaikka olenkin tosi mukava "ystävätasolla". En ole niin kovapintainen että voisin ohittaa tällaiset tapaukset olankohautuksella, ja nytkin tuntuu tosi pahalta koska itse olin ihastumassa tuohonkin mieheen. Torjunta ei koskaan tunnu hyvältä.

 

En tietenkään minäkään kaikista treffikumppaneistani ole pitänyt, mutta niissä tapauksissa tunne on ollut molemminpuolinen. Kertaakaan minä en ole joutunut lopettamaan juttua jota mies olisi halunnut jatkaa.

 

Miten näihin pettymyksiin voi tottua? Olen jo vakuuttunut siitä etten löydä ketään jonka kiinnostus pysyisi yllä. Tuntuu ettei mikään riitä, sillä olen ihan perusnätti ja hyväkuntoinen, koulutettu, hyvässä työssä, ja yritän olla kaikille kiva ja huomaavainen, ja silti minusta aina puuttuu jotain.

Kommentit (41)

Vierailija
21/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata ravata metsästämässä treffeillä, oikea tulee vastaan kun on tullakseen ja etsimättä.

Vierailija
22/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 13:46"]Ei kannata ravata metsästämässä treffeillä, oikea tulee vastaan kun on tullakseen ja etsimättä.

[/quote]

Ei tule. Ainakaan miehelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 10:44"]Minun huomioni ap:n aloituksessa kiinnittyi näihin kohtiin: a) miehen kiinnostus lopahtaa viimeistään 1-2kk kuluttua, ja b) miehen mielestä olet mukava ystävätasolla.

 

Minusta nuo deittailut kestävät sinulla aivan liian kauan! Kyllä sitä tietää jo viimeistään toisten treffien jälkeen onko toinen kiinnostava ja viehättävä. Oletko päätynyt jonkun treffikumppanin kanssa seksiasteelle? Jollet ole niin siinäkin voi olla syy. Eihän normaali nuori mies jaksa rampata naisen kanssa treffeillä jos tuntuu ettei suhde siitä mihinkään etene. En mitenkään kannusta yhden yön juttuihin, en itsekään tekisi niin, mutta kolmansilla treffeillä voi suhteessa edetä tuohonkin suuntaan olematta yhtään kevytkenkäinen. Ja joka tapauksessa, kyllä suhde kuukaudessa tai kahdessa etenee vakavalle seurusteluasteelle jos kiinnostus on molemminpuolista. Oikean ihmisen kanssa haluaakin edetä aika nopeasti.

 

Kokemuksesta kirjoitan; olen käynyt itsekin monilla nettitreffeillä ja löytänyt sieltä kaksi pitkäaikaista kumppania, mukaanlukien nykyisen mieheni.

[/quote]

No mä olen samaa mieltä. Kyllä minö deittailin aikanaan monia OK-tyyppejä, mutta en niitä edes kotiini pyytänyt. Mieheni tavattuani totesin aika pian että "siinäpä kuuma rauta". Taisipa miehenikin ajatella samoin. Ja kyllä sitä kuumaa rautaa sitten taottiinkin aluksi. Nyt 8 vuotta jo naimisissa ja pari lasta perheessä. Oi niitä alkuaikoja :-)

Vierailija
24/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 13:46"]

Ei kannata ravata metsästämässä treffeillä, oikea tulee vastaan kun on tullakseen ja etsimättä.

[/quote]

 

Aivan uskomatonta paskapuhetta!

Vierailija
25/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo kiva ja huomaavainen ehkä nousi esiin kirjoituksessasi. Pakko sanoa että itsekin tapailin maailman mukavinta ihmistä, mutta siitä puuttui jotain. Kuulostaa hölmöltä mutta sitä tunnetta alkoi tulla sitten kuin näin hänessä muutakin luonnetta kuin olla "kiva". Näin missä tilanteissa hän suuttuu, tai milloin hän on eri mieltä kanssani tai milloin hän on surullinen.

 

En sano että ryhdy idiootiksi, mutta uskalla näyttää omat tunteet toiselle, silloin herätät todennäköisesti jotain vastapuolessa.

 

Vierailija
26/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 11:10"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 11:02"]

Hei ap,

 

olet saanut harvinaisen hyviä kommentteja, selvästi aihe herättää myötätuntoa muissa lukijoissa. Millaista miestä olet hakemassa? Sehän on se toinen puoli kolikkoa, että onko kriteerit sellaiset, jolla löytyy sitoutuvia miehiä :)

[/quote]

 

Totta, palstalla on selkeästi tänään liikkeellä avuliaita ihmisiä :-)

 

Yritän nimenomaan etsiä sitoutumiseen halukkaita, menovaiheen ohittaneita tasapainoisia miehiä. Lähes kaikki tapaamani miehet ovat painottaneet sitä, että ovat tositarkoituksella liikkeellä ja kaipaavat elämäänsä jotain pysyvää. Ehkä sitten en ole kenellekään tuntunut siltä loppuelämän puolisolta... Yhteenkään pelimieheen en ole (tietääkseni) törmännyt.

 

Ap

[/quote]

 

Hei AP,

nro 20 täällä palailee vielä asiaan. Olen itsekin pikkuhiljaa tuollaisilla ajatuksilla liikkeellä oleva mies. Jos kiinnostaa kirjoittele osoitteeseen juoksutonjuostu@gmail.com en voi taata muuta kuin, että vastaan varmasti. Mutta olisi mielenkiintoista nähdä toimiiko kemiat :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikille meille on olemassa joku, ja sen kyllä tuntee kun sen oikean tapaa :)

Vierailija
28/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 16:11"]

kaikille meille on olemassa joku, ja sen kyllä tuntee kun sen oikean tapaa :)

[/quote]

 

Ei ole meikäläiselle ainakaan 40 vuoden ikään mennessä löytynyt... Enkä oikein usko että enää löytyykään.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 16:11"]

kaikille meille on olemassa joku, ja sen kyllä tuntee kun sen oikean tapaa :)

[/quote]

 

 

Älä hei viitsi lässyttää!

Vierailija
30/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea sanoa missä mättää. Onko seksi ollut hyvää? Ne joiden kanssa olet päätynyt seksiin, ovatko he kaikonneet heti kohta seksin jälkeen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asutko kenties isossa kaupungissa? Tuon ikäisiä miehiähän on ihan tutkitusti vähemmän vapaana kuin sinkkunaisia, joten miehillä on vara valita.

En usko että seksillä on kovin suurta merkitystä. Vaikka seksi olisi kuinka hyvää, saattaa suhde silti jäädä vain lyhyehköksi seksisuhteeksi. Edelleen, naisia riittää.

Vierailija
32/41 |
25.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

oletko liian takertuva? miehet ei tykkää jos nainen alkaa pommittaa viesteillä ja vaatia suhteen vakavoitumista liian nopeasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/41 |
26.03.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.03.2014 klo 09:04"]

Miehet eivät pidä...[/quote]

 

Jos haluat elämänkumppanin tositarkoituksella, en suosittele ottamaan näitä kommentteja vakavasti. On olemassa asioita, joista miehet keskimäärin pitävät, mutta niihin kiinnitetään huomiota silloin, kun haetaan mahdollisimman paljon miehiä mahdollisimman vähällä vaivalla.

 

Millaisen miehen itse haluat? Ilmeisesti turvallisuushakuisen ja luotettavan. Sellaiset miehet ovat usein aika epävarmoja ja luovuttavat helposti, jos nainen tekee etenemisen liian vaikeaksi. Itsevarmempaan, joka on tottunut "saamaan helposti", vaikeasti tavoiteltavuus voi toimia paremmin. Muutenkin sinun on syytä olla oma itsesi, vaikka se olisikin tilastollisesti epäedullista. Teeskentely herättää sellaisten miesten kiinnostuksen, joilla sinä joudut sanomaan ei.

Vierailija
34/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko kuinka lihava, onko finnejä tms.?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
35/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloitus on 10v vanha.

Sanon silti, että todennäköisesti AP kiinnostuu vain niistä kaikista suosituimmista miehistä, joilla muutenkin on valinnanvaraa ja jos tällainen mies ei edes haaveile avioliitosta ja lapsista tai ylipäätään halua vakavaa parisuhdetta, niin hän voi vaihtaa naista kuin sukkaa.

36/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä treffit 20 eri miehen kanssa kolmen vuoden aikana ei edes ole kovin paljon. Mä olin Tinderissä 2 vuotta ja kävin treffeillä 25 eri miehen kanssa eli n. Kerran kuussa tapasin uuden miehen.   Heistä 19 antoi minulle pakit ja minä taasen annoin pakit 6:lle. Tosin noista, jotka antoivat minulle pakit, oli 4 sellaista, että kumpikin oli sitä mieltä, ettei kannata jatkaa tutustumista eli tunne oli molemminpuolinen 

Vierailija
37/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaan, että ap:n ongelma on se, että yrittää liikaa ja kertoo liikaa itsestään. Kannattaa olla vähän salaperäinen.

Mutta mitä kysymykseen tulee, luin kerran naistenmiehen haastattelun, ja kun häneltä kysyttiin miten hän onnistuu niin usein, vastaus oli, että hän oli opetellut kestämään torjumista.

Hänet torjuttiin melkein aina, mutta hän ei luovuttanut, vaan jatkoi vain. Eli kyllä torjumiseenkin voi tottua, vaikka eihän se helppoa ole.

Vierailija
38/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ajattele sitä siltä kantilta, että olet elämässäsi tavannut jo tuhansia ihmisiä, eikä niistäkään ole ollut kuin muutama, parikymmentä korkeintaan, joista on tullut sinulle ystäviä. Eikä sekään aika ole hukkaan mennyt, vaikka olet koulussa, töissä, opiskellessa, harrastuksissa viettänyt paljon aikaa juttelemalla ihmisten kanssa. Jotenkin "deitille" meno on kuluttavaa, jos joka kerta ajattelee siitä, että jos nyt onnistun olemaan "hyvä" niin sitten tästä tulee jotain pysyvämpää. En voi väittää, ettenkö itsekin tuntisi samalla tavalla, mutta yritän päästä siitä eitästämitääntulekuitenkaan -fiiliksestä eroon ennen deittiä. Ajattelen asiaa niin, että jos voisin ystävystyä sen miehen kanssa ensin, niin sitten voi jotain muutakin kehittyä.

 

Kyllä se oikea vielä löytyy, joskus se on deittaamisen takana, tai joskus vain tapaat ohimennen jonkun ihmisen, jonka kanssa voi synkata.  Etsi ensisijaisesti uutta "parasta ystävää"

Olen pari vuotta ap:ta vanhempi nainen ja mulle on esitetty joskus ehdotuks että ollaan ystäviä, kun tarvittava "jokin muu" miehen mielestä puuttuu. En ole koskaan ollut kiinnostunut tällaisista tarjouksista, sillä jos itsellä kuitenkin on jo muitakin tunteita kuin ystävyyttä miestä kohtaan, tuntuisi väärältä esittää muuta. Myöskin se että roikkuisin miehen ystävänä elätellen toiveita hänen kiinnostuksensa heräämisestä on itseni kiusaamista, koska ei niin satavarmasti tule tapahtumaan. Ja miestäkin kohtaan tuo on aika ikävää, sillä ei se mitään aitoa ystävyyttä ole, jos toisella on jotain taka-ajatuksia. Joskus on todella sattunut laittaa välit poikki mutta se on kummankin kannalta paras ratkaisu.

Vierailija
39/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ole salaperäinen, älä ole heti miehen saatavissa. Laita mies tavoittelemaan sinua. Miehet haluaa metsästää ja harvempi haluaa naisen joka on täysin miehen saatavilla ja tulee kuin "manulle illallinen".

Toimii kummallakin sukupuolella ja se on luotaantyöntävää jos on liian tyrkky. Etäinen ja mystinen taas viehättää suuresti ja saa juoksemaan perässä. Itsellä ollut aina näin kun en ole ollut aivan täysillä mukana ja jos alan hölläämään niin toinen vain pistää pökköä pesään. Sitten samainen vauhtityyppi itse on jarrutellut jos joku toinen on ollut kiinnostuneena kimpussa.

40/41 |
17.02.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Christiiina kirjoitti:

Mun mielestä treffit 20 eri miehen kanssa kolmen vuoden aikana ei edes ole kovin paljon. Mä olin Tinderissä 2 vuotta ja kävin treffeillä 25 eri miehen kanssa eli n. Kerran kuussa tapasin uuden miehen.   Heistä 19 antoi minulle pakit ja minä taasen annoin pakit 6:lle. Tosin noista, jotka antoivat minulle pakit, oli 4 sellaista, että kumpikin oli sitä mieltä, ettei kannata jatkaa tutustumista eli tunne oli molemminpuolinen 

!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän kuusi