Kel onni on se onnen kätkeköön. MIKSI?

Tuo ei ole fraasi vaan Eino Leinon runon alku.

Minulle toi homma sopii elämänfilosofianakin. Mielestäni oma onnellisuus saa näkyä niin, että on hyvä toisille ihmisille. Onnellisuudesta puhuminen vesittää koko onnen. Uskon, että todellinen onnellisuus näkyy rakkautena toisia ihmisiä kohtaan.

Karsastan sitä, että hehkutetaan itseä ja omaa fiilistä. En ole kateellinen, amerikkalaistyylinen brassailu vain tökkii. Ehkä olen imenyt oman ikäpolveni elämänkatsomuksen, olenhan yli nelikymppinen jo.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 11:29"]

En vain ymmärrä tuota "suurta viisautta" tämän tyhmän ja kuluneen fraasin takana. 

Kehotetaanko muuallakin maailmassa piilottelemaan onneaan?

Onko onni väärin?

[/quote]

"Suomi on ainoa maa jossa kateus voittaa kiiman."

Siksi.

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 12:10"]

Ei niin. Ja jos luotat mieheesi, niin heti kirjoitellaan, että kyllä se sua kohta pettää. Aukaise silmäsi ja haukutaan sinisilmäiseksi. Ei voida uskoa, että kaikki eivät petä.

Aina löytyy kateellisia. Oli sitten kyse varallisuudesta tai arjen onnesta. Jopa sairaslomalta voidaan olla kateellisia, koska silloin ei tarvitse mennä töihin.

[/quote]

Ei nämä ole mitään kateellisuutta. Minua ei ole kukaan koskaan pettänyt, mutta silti olen sitä mieltä, että kuka tahansa (minä itsekin) voi sopivan hetken tullen pettää. Ihan vain realismia se on. Sarjasaikuttajissa taas ärsyttää se, että joka toinen viikko kirppu potkaisee, ja ollaan 2 päivää pois, jolloin muiden työtaakka ja stressi kasvaa. Ei se ole kateutta, että ei haluta tehdä muiden tehtäviä.

Kateutta on kahta lajia. Kun kateus jyllää omien korvien välissä, siitä ei käytetä nimitystä kateus. Se on vain tasa-arvon, reilun pelin ja oikeudenmukaisuuden vaatimista. Mutta kun joku toinen on kateellinen, sen tunnetilan nimi on kateus.

Väitän, että puoletkaan kateuduksi tulkitsemistanne kommenteista tai käytöksestä EI OLE kateutta. Kateuskortti vaan vedetään esiin aina ja joka paikassa. Jos naapuria muistuttaa, että järjestyssäännöissä kielletään häiritsevä käyttäytyminen kello 22 jälkeen, hän ajattelee, että sanoja on vain kateellinen, kun heillä on elämää. Tai jos työkaverille sanoo, että ai, te menette Pariisiin, minä en ole koskaan tykännyt siitä kaupungista, työkaveri ajattelee, että sanoja kadehtii häntä ja "mollaa" matkakohdetta.

Vuorovaikutuksesta iso osa on TULKINTAA. Tulkinnat kertovat usein enemmän tulkitsijasta kuin alkuperäisestä puhujasta.

Olen joskus miettinyt, että mikä riittää siihen että koetaan toisen ihmisen kehuskelevan tai revittelevän varallisuuttaan näkyvästi? Tuntuu, että joidenkin mielestä siihen riittää se, että näkee toisen päällä vaikka merkkivaatteen, eikä toisen tarvitse sanoa tästä vaatteesta yhtään mitään. Niin jo se on sitä itseään.

Tai jos on hiljainen ja ujo, mutta ajaa kalliilla autolla, niin se riittää. Tai esimerkki omasta elämästä:

tuttu: mitä te teette jouluna, menettekö esim. vanhempiesi luo? (Tuttu ei tiedä, että vanhempani ovat rappioalkoholisteja)

minä: ei mennä, lähdetään reissuun joulun ajaksi. 

tuttu. aijaa, minne te lähdette?

minä: Floridaan lähdetään

tuttu: syvä hiljaisuus ja puhetta sitten myöhemmin selän takana. 

Todella inhottavaa :( 

Joo se on kyl todella surullista ja ilkeä, et pitää yrittää tuhota toiselta se onni pois.

Tuntuu, et pitää olla sairas päästään. Eihän kukaan normaali ihminen ala kateuden vuoksi tuhoamaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei ole fraasi vaan Eino Leinon runon alku.

Minulle toi homma sopii elämänfilosofianakin. Mielestäni oma onnellisuus saa näkyä niin, että on hyvä toisille ihmisille. Onnellisuudesta puhuminen vesittää koko onnen. Uskon, että todellinen onnellisuus näkyy rakkautena toisia ihmisiä kohtaan.

Karsastan sitä, että hehkutetaan itseä ja omaa fiilistä. En ole kateellinen, amerikkalaistyylinen brassailu vain tökkii. Ehkä olen imenyt oman ikäpolveni elämänkatsomuksen, olenhan yli nelikymppinen jo.

Hienosti ajateltu, noin pitäisi onnen näkyä ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Kateutta on kahta lajia. Kun kateus jyllää omien korvien välissä, siitä ei käytetä nimitystä kateus. Se on vain tasa-arvon, reilun pelin ja oikeudenmukaisuuden vaatimista. Mutta kun joku toinen on kateellinen, sen tunnetilan nimi on kateus.

Noiden ero vain on veteen piirreetty viiva. Vähän kuin tasa-arvon ja tasa-arvoisten mahdollisuuksien väkinen ero. Toinen käyttää mahdollisuutensa, toinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että puoletkaan kateuduksi tulkitsemistanne kommenteista tai käytöksestä EI OLE kateutta. Kateuskortti vaan vedetään esiin aina ja joka paikassa. Jos naapuria muistuttaa, että järjestyssäännöissä kielletään häiritsevä käyttäytyminen kello 22 jälkeen, hän ajattelee, että sanoja on vain kateellinen, kun heillä on elämää. Tai jos työkaverille sanoo, että ai, te menette Pariisiin, minä en ole koskaan tykännyt siitä kaupungista, työkaveri ajattelee, että sanoja kadehtii häntä ja "mollaa" matkakohdetta.

Vuorovaikutuksesta iso osa on TULKINTAA. Tulkinnat kertovat usein enemmän tulkitsijasta kuin alkuperäisestä puhujasta.

Jos työkaveri sanoo menevänsä Pariisiin, niin on aika huonoa tilannetajua sanoa, ettei pidä Pariisista. Eikä sillä, ettäkö minäkään Pariisista parin vierailun kokemuksella pitäisin. Kyse on toisen ilon pilaamisesta, ei välttämättä kateellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Eino Leino: Laulu onnesta

Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kell’ aarre on, se aarteen peittäköön, ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten. Kell’ onni on, se käyköön korpehen ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

Sillä ei tarkoiteta rikkautta ja ostettua tavaraa vaan sydämen onnea. Jos on juuri löytänyt onnen, vaikka on uusi suhde aluillaan tai pitkän yrittämisen jälkeen raskaana, on parempi pitää sitä onnea sydämessään piilossa ja vaalia sitä siellä kuin antaa se heti ihmisten riepoteltavaksi. Jos kaikki meneekin pieleen ja on jo selittänyt asioitansa ties kenelle, on suolaa haavoille ruveta selittämään, että enää ei olekaan mitään onnea elämässä. Kun onnen aihe on ns. vakiintunut, ei sitä sitten enää tarvitse piilotella.

Minusta tuollainen on niin perisuomalaista ja harmillista. Miksei vaikkapa tulevasta lomamatkasta saisi fiilistellä ääneen, vaikka ainahan paikan päällä voi olla vaikka tsunami? Mitä haittaa siitä on kellekään? Miksi sitä pidetään typeränä kehuskeluna?

Kateushan tämän sanonnan takana on. Jos et usko, ala tienata hyvin tai näyttää hyvältä etc.

Ehkä syvempi analyysi tästä ongelmasta voisi olla se, että ihmiset eivät ole tarpeeksi valikoivia ihmissuhteidensa kanssa. Ihanteelliset kaverithan eivät ole kateellisia vaan iloisia puolestasi. Tämän saavuttaakseen pitäisi löytää kavereita, jotka ihan aidosti välittävät sinusta. Tämä on se suurin kynnys. Ihan yhtä suuri kuin kannustinloukun ylittäminen. Moni jättää yrittämättä.

Ihmiset alkaa puhua pahaa herkemmin jos tuo paljon onneaan esiin. Alkaa etsiä vikoja ja haukkumisenaiheita. Alkaa mennä jopa tuttujen kans huonommin.

Läheisetkin muuttuu. Lakkaa olemasta suopeita.

Minusta omasta onnesta kertominen on paljon parempi vaihtoehto kuin muiden haukkuminen ja epäonnella mässäily.

Vierailija kirjoitti:

Ei täällä kannata ainakaan huudella ydinperheen onnea, sillä uusperheet ja yksinhuoltajat repivät pelihousunsa.

En satu tietämään yhtään ydinperhettä, jossa ei olisi samoja ongelmia kuin kaikilla muillakin. Kysymys kuuluu ennemminkin miksi joillain on tarve hehkuttaa kulisseja? Omaisuus kannattaa kätkeä ihan syystä, että ei tule kutsumattomia jakajia paikalle. Miksi kenenkään toisen pitäisi osallistua jonkun toisen onneen ylipäätään? Hehkutat siksi toiselle, että saisit ihannointia ja sellainen on narsistista.

Näkyihän se taas kun U20 Leijonat palasivat kotiin maailmamestareina. Pitikö sen Ahokkaan perheen nyt esitellä sitä vauvaa siellä lentoasemalla. Voi herran jestas jos isä ei saa nähdä lastaan mahdollisimman pian kotiinpaluun jälkeen ja miksi sitä ei saisi näyttää kaikille. Onhan tuollainen onni nyt aivan liikaa yhdellä kertaa.

Eino Leino oli aspergeri, joten ei kaikkea pidä ottaa todesta vaikka mitä lukisi missäkin. Suomalaiset ovat niin säälittäviä ja selkärangattomia sääntöjen noudattajia etteivät kykene kyseenalaistamaan mitään.

Minäkin olen välillä kateellinen millon mistäkin asiasta mutta yritän pitää sen positiivisena. En koskaan hauku ketään vaan kadehdin ihastellen oi jospa voisin olla tuon näköinen tai noin lahjakas tai menestyvä.

Onni kannattaa piilottaa, koska se kerää niin kateellisia katseita ja puheita kuin erilaisia haaskalintuja ja rikollisiakin.