Haluan yliopistoon, mutta INHOAN olla fyysisesti paikalla

niin silloin on kyllä kyse niin suuresta häiriöstä, että sille pitää hakea apua. Lääkitys voi silloin olla oikein relevantti apu. Miten ihmeessä kykenet ap tekemään ylipäätään mitään töitä, jos et kykene olemaan kanssakäymisessä tavanomaiseen tapaan? Miksi hakeutua opintoihin, jos et kerran pystyisi kuitenkaan työelämään? Kannattaisiko hakeutua suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle tai sitten hakea apu tuohon itse ongelmaan?

[quote author="Vierailija" time="28.12.2012 klo 13:33"]

Yliopisto-opinnot johtavat usein toimenkuvaan jossa kommunikaatio, yhteistyökyvyt ja esiintymistaidot ovat oleellisia. Kauheeta kun korkeakoulututkintoja pukkaa nuo puhe - ja kommunikaatiotaidottomat. Teistä on tosi vaikea saada mitään irti työpaikalla, kun ei tosiaan tiedä mitä siellä päässä liikkuu. Sitten teistä hankkiudutaan jollain keinolla eroon ja seuraavaksi olette piinaamassa jotain toista työpaikkaa palkattomassa harjoittelussa. Eli jos ette pysty olemaan läsnä ja tekemään yhteistyötä, niin säästäkää ne opiskelupaikat jollekin muulle.

Olen tietojenkäsittelytieteen FM ja hyvin introvertti, suorastaan erakko. Oikein hyvin olen pärjännyt erittäin itsenäisessä työssäni. Ei tässä juuri sosiaalisuutta tarvita että koodailee yksin päivät pitkät. Kommunikointi asiakkaiden ja työkaverien kanssa käy lähinnä sähköpostilla. Voi mennä viikkokausia etten töissä puhu sanaakaan kellekään eikä kukaan mulle. Meitä on täällä oikein lauma samanlaisia ihmispelkoisia nörttejä ja loistavaa tulosta on yksikkömme tehnyt :) Löytyy kaltaisillemmekin paikkoja siis :)

Valitettavasti tosin työtä hakiessa joutuu näyttelemään olevansa tosi ekstrovertti ja tiimisuuntautunut, koska jostain syystä työhönottajat jostain syystä haluavat jopa ääriyksinäiseen koodaushommaan semmoisia. Multa tuo näytteleminen on hyvin onnistunut, ja sisään päästyään voikin sitetn alkaa olla oma erakkomainen itsensä :)

Opinnoissa ei minusta myös juuri tarvinnut olla sosiaalinen. Minä tein kaikki ns. ryhmätyöt yksin, koska en halunnut tehdä mitään ryhmässä. Onhan siitä enemmän toki työtä että tekee yksin, mutta mulle se pienempi paha kuin tarve tehdä yhdessä joidenkin muiden kanssa. Mä en tosin ole koskaan pelännyt esiintymistä erityisemmin, vaikka tiedänkin olevani huono puhuja ja esiintyjä. Minä kammoan enemmänkin sellaisia sosiaalisia tilanteita joissa ei ole tarkkaan määritelty mitä siinä kuuluu tehdä, esim. naapurin kohtaaminen rapussa tai epämuodollinen ryhmätyötilanne.

Ihmiset ovat erilaisia. Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitaan. Erilaisuus on rikkautta. Itse pidän enemmän hiljaisista ihmisitä kuin puheliaista. Ovat fiksumpia ja älykkäämpiä usein. Nauti ihanasta työstäsi<3

[quote author="Vierailija" time="28.12.2012 klo 13:33"]

Yliopisto-opinnot johtavat usein toimenkuvaan jossa kommunikaatio, yhteistyökyvyt ja esiintymistaidot ovat oleellisia. Kauheeta kun korkeakoulututkintoja pukkaa nuo puhe - ja kommunikaatiotaidottomat. Teistä on tosi vaikea saada mitään irti työpaikalla, kun ei tosiaan tiedä mitä siellä päässä liikkuu. Sitten teistä hankkiudutaan jollain keinolla eroon ja seuraavaksi olette piinaamassa jotain toista työpaikkaa palkattomassa harjoittelussa. Eli jos ette pysty olemaan läsnä ja tekemään yhteistyötä, niin säästäkää ne opiskelupaikat jollekin muulle.

Olen tietojenkäsittelytieteen FM ja hyvin introvertti, suorastaan erakko. Oikein hyvin olen pärjännyt erittäin itsenäisessä työssäni. Ei tässä juuri sosiaalisuutta tarvita että koodailee yksin päivät pitkät. Kommunikointi asiakkaiden ja työkaverien kanssa käy lähinnä sähköpostilla. Voi mennä viikkokausia etten töissä puhu sanaakaan kellekään eikä kukaan mulle. Meitä on täällä oikein lauma samanlaisia ihmispelkoisia nörttejä ja loistavaa tulosta on yksikkömme tehnyt :) Löytyy kaltaisillemmekin paikkoja siis :)

Valitettavasti tosin työtä hakiessa joutuu näyttelemään olevansa tosi ekstrovertti ja tiimisuuntautunut, koska jostain syystä työhönottajat jostain syystä haluavat jopa ääriyksinäiseen koodaushommaan semmoisia. Multa tuo näytteleminen on hyvin onnistunut, ja sisään päästyään voikin sitetn alkaa olla oma erakkomainen itsensä :)

Opinnoissa ei minusta myös juuri tarvinnut olla sosiaalinen. Minä tein kaikki ns. ryhmätyöt yksin, koska en halunnut tehdä mitään ryhmässä. Onhan siitä enemmän toki työtä että tekee yksin, mutta mulle se pienempi paha kuin tarve tehdä yhdessä joidenkin muiden kanssa. Mä en tosin ole koskaan pelännyt esiintymistä erityisemmin, vaikka tiedänkin olevani huono puhuja ja esiintyjä. Minä kammoan enemmänkin sellaisia sosiaalisia tilanteita joissa ei ole tarkkaan määritelty mitä siinä kuuluu tehdä, esim. naapurin kohtaaminen rapussa tai epämuodollinen ryhmätyötilanne.

Ihmiset ovat erilaisia. Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitaan. Erilaisuus on rikkautta. Itse pidän enemmän hiljaisista ihmisitä kuin puheliaista. Ovat fiksumpia ja älykkäämpiä usein. Nauti ihanasta työstäsi<3

Aika pitkälle olen noin toiminutkin, kuten tässä fiksut ihmiset kehottavat ;)



Eli asun jo maalla, melkeinpä metsän keskellä. Tervehdin naapureita lenkillä, monien kanssa juttelenkin niitänäitä. Ei se minua ahdista. Olen väleissä koko sukuni ja mieheni suvun kanssa, käymme häissä ja ylioppilasjuhlissa jne. En tykkää niistä, mutta kohteliaisuudesta käyn. Ne ahdistavat, mutta selviydyn niistä kyllä niin, ettei kukaan edes huomaa mitään.



Minulla on ammatti ja teen töitä, uskokaa tai älkää, mutta on olemassa töitä joissa ei tarvitse olla hirveän sosiaalinen. Ja minä kyllä ihan mielellänikin toimin kahden kesken jonkun kanssa, myös pienet ryhmät on siedettäviä.



Ihmisten on ilmeisesti edelleen hirveän vaikea hyväksyä erilaisuutta. Lukekaapa loistava kirja "Hiljaiset", ehkä ymmärrätte sitten meitä hiljaisia vähän paremmin. Tutkimusten mukaan meitä introvertteja on n. 40 prosenttia, että emme mikään pieni vähemmistö ole. Monikohan syö lääkkeitä, että pärjää näissä pakkososiaalisuuden paineissa??



Ehkäpä pysyn entisessä työssäni, se voi olla parempi niin. Tai voisin alkaa kirjailijaksi. Aika moni kirjailija on varsin erakkoluonteinen, tunnenkin pari erittäin menestynyttä kirjailijaa, jotka kaihtavat julkisuutta hyvinkin pitkälle :D

tomuutta ja käsitystä että kaikkien kuuluisi olla samasta muotista tai pitää hankkia lääkitys:(( Vaikka moni "sosiaalinen" todellisuudessa suorittaa elämäänsä yrittäen täyttää jotain oikeanlaista ihmiskuvaa kykenemättä koskaan kuuntelemaan omaa sisintään. Sekö on se oikea tapa? Itse olen sosiaalinen, mutta tunnistan itsestäni myös erakkoluonnetta- ystäväni joskus hämmästelevät miten voin viihtyä koiran kanssa metsissä ja omissa ajatuksissani niin usein sen sijaan että tällaisin itseäni bilettämään. Vaikka elämäni siis käytännössä on sosiaalista ja nautin siitä myös, tunnen sisälläni jonkin- ehkä esi-isiltä perityn hilajisuuden ja tarpeen kulkea yksin tuulessa ja tuiskussa. Tosiasia on että tämän ajan ihmiskuva on ohut ja kapea, markkinavoimien määrittelemä ja suuri osa ihmisistä on onnettomia yrittäessään tavoitella näitä kuvia. Jos ihmiset uskaltaisivat kuunnella enemmän omia tarpeitaan ja toimia enemmän niiden mukaan- he olisivat varmasti paljon onnnellisempia ja rikkaampia.

Joku naistutkimus tai vastaava. Ei siitä sinulle kyllä mitään hyötyä tulevaisuudessa ole, mutta jos et halua panostaa niin siinä yksi mahdollisuus.

Taas näitä, joilla on täysin väärä käsitys humanistisista oppiaineista. Olen valmis FM ja työskentelen toimittajana. Naistutkimuksen (nykyisin sukupuolentutkimuksen) sivuiaineopinnot osoittautuivat työni kannalta suureksi eduksi, sillä ne harjaannuttivat löytämään juttuihin myös valtavirrasta poikkeavia näkökulmia. Mitä hörhöilyä se on, että on perillä yhteiskunnan toiminnasta ja osaa taustoittaa ja analysoida ajankohtaisia aiheita myös muusta kuin valkoisen, terveen, keski-ikäisen ja keskiluokkaisen heteromiehen näkökulmasta? Olen työskennellyt myös tasa-arvokoordinaattorina eräässä nuoriin liittyvässä projektissa. Esimerkiksi ilman gender-ajattelun tuntemusta tehtävään olisi ollut ihan turha edes yrittää hakea.

Mutta av-muumimammojenhan mielestä Suomen yhteiskunnanllisten rakenteiden sisällä ei ole seikkoja, jotka huomaamattakaan asettaisivat ihmisiä eriarvoiseen asemaan esimerkiksi iän, vamman tai sukupuolen perusteella. Eli hörhöhumanisteja ei tarvita kyseenalaistamaan mitään, johon on totuttu. :)

omiin sukupuolikäsityksiin liittyviä asenteita ja ajatuksia, jotta pystyy paremmin tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä. Kun ymmärtää sukupuoliin liittyvät stereotypiansa niin pystyy paremmin totuettamaan tasa-arvoista opetusta, kannustamaan tyttöjä teknisille aloille, tukemaan nuorten kasvua omannäköiseen elämään eikä elämään stereotyyppien mukaisesti. Sukupuolen kulttuurisen rakentumisen ymmärtäminen auttaa opettajan työssä huomioimaan paremmin lasten erityislaadun ja yksilöllisyyden ja auttaa tukemaan lapsen kokonaispersoonallisuuden kehitystä.

"erakkotapaus": naimisissa oleva, työssäkäyvä, sukulaisiin yhteyksiä pitävä "oman tien yksinäinen kulkija."



Olet naurettava. Kuvittelet olevasi hyvinkin erilainen, huokaus.



ja ne, jotka eivät "fyyaisesti pysty" olemaan sosiaalisessa kanssakäymisessä, hajotkaa tai hakekaa lääkkeet. Ihna vitinää.

Lisäänpä vielä viestiini, että ihminen voi kyllä kehittää itseään paljonkin esimerkiksi sosiaalisten taitojen osalta. Omaa persoonallisuutta ei tietenkään tarvitse vaihtaa, mutta aloittajankin arki voisi pienellä tsemppaamisella muuttua huomattavasti rikkaammaksi ja helpommaksi, kunhan turhat rajoitteet saataisiin raivattua pois.



Itse olin koko lapsuuteni ajan koulukiusattu. Kaikki alkoi siitä, kun pienssä koulussa jouduin yhden ihmisen silmätikuksi, minkä myötä murentunut itsetuntoni ruokki sosiaalista eristäytymistä ja kiusatuksi tulemista. Minulle kehittyi jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko, joka rajoitti elämääni huomattavasti. Päätin kuitenkin hakeutua yliopistoon, ja uudessa ympäristössäni sitten vain pakotin itseni erilsiin tilanteisiin ja tutustumaan ihmisiin. Olen edelleen sisimmässäni hieman ujo, mutta olen onnistunut peittämään sen melko hyvin. Nyt elän varsin vapaata ja mukavaa elämää. Kohtaan päivittäin uusia ihmisiä ja nautin niistä kokemuksista, joita uudet tuttavuudet aina tuovat. Työyhteisöissäni minua on pidetty varsin ulospäinsuuntautuneena ja toimeliaana ihmisenä. En uskaltaisi edes ajatella, millaisessa tilanteessa olisin nyt, jos olisin vain vältellyt kaikkea uutta.



- Se toimittajana työskentelevä FM

Meillä oikiksessa on todellakin pakko olla läsnä, ja vieläpä aika paljon. Useit pakollisia luentoja joilla siis 80%:n läsnäolo pakko.



Oikeustapaukset yms. on mys pakko olla paikanpäällä.

Kävin ehkä yhdellä viidestä luennosta. Ei läsnäolopakkoa. Vain labratyöt ja yksi johdatuskurssi vaativat läsnäoloa. Luennot olivat oikeasti aika yhtä tyhjän kanssa, en saanut niistä yhtään sen enempää irti kuin muistiinpanoist,a jotka löytyivät netistä.

Yliopisto-opinnot johtavat usein toimenkuvaan jossa kommunikaatio, yhteistyökyvyt ja esiintymistaidot ovat oleellisia. Kauheeta kun korkeakoulututkintoja pukkaa nuo puhe - ja kommunikaatiotaidottomat. Teistä on tosi vaikea saada mitään irti työpaikalla, kun ei tosiaan tiedä mitä siellä päässä liikkuu. Sitten teistä hankkiudutaan jollain keinolla eroon ja seuraavaksi olette piinaamassa jotain toista työpaikkaa palkattomassa harjoittelussa. Eli jos ette pysty olemaan läsnä ja tekemään yhteistyötä, niin säästäkää ne opiskelupaikat jollekin muulle.

Olen tietojenkäsittelytieteen FM ja hyvin introvertti, suorastaan erakko. Oikein hyvin olen pärjännyt erittäin itsenäisessä työssäni. Ei tässä juuri sosiaalisuutta tarvita että koodailee yksin päivät pitkät. Kommunikointi asiakkaiden ja työkaverien kanssa käy lähinnä sähköpostilla. Voi mennä viikkokausia etten töissä puhu sanaakaan kellekään eikä kukaan mulle. Meitä on täällä oikein lauma samanlaisia ihmispelkoisia nörttejä ja loistavaa tulosta on yksikkömme tehnyt :) Löytyy kaltaisillemmekin paikkoja siis :)

Valitettavasti tosin työtä hakiessa joutuu näyttelemään olevansa tosi ekstrovertti ja tiimisuuntautunut, koska jostain syystä työhönottajat jostain syystä haluavat jopa ääriyksinäiseen koodaushommaan semmoisia. Multa tuo näytteleminen on hyvin onnistunut, ja sisään päästyään voikin sitetn alkaa olla oma erakkomainen itsensä :)

Opinnoissa ei minusta myös juuri tarvinnut olla sosiaalinen. Minä tein kaikki ns. ryhmätyöt yksin, koska en halunnut tehdä mitään ryhmässä. Onhan siitä enemmän toki työtä että tekee yksin, mutta mulle se pienempi paha kuin tarve tehdä yhdessä joidenkin muiden kanssa. Mä en tosin ole koskaan pelännyt esiintymistä erityisemmin, vaikka tiedänkin olevani huono puhuja ja esiintyjä. Minä kammoan enemmänkin sellaisia sosiaalisia tilanteita joissa ei ole tarkkaan määritelty mitä siinä kuuluu tehdä, esim. naapurin kohtaaminen rapussa tai epämuodollinen ryhmätyötilanne.