60-luvun kuumeilija: viikko 5
Ja niin se alkoi sitten taas uusi viikko ja olisi taas kyllä yksi päivä lisää vapaata ollut paikallaan. Kun viikonloppuna oli kuitenkin ohjelmaa taas jonkun verran niin jotenkin tuntuu ettei oikein saanut levättyä tarpeeksi. Km kummittelee kuitenkin mielessä ja töissä on vähän stressiä niin tuntuu että on henkisesti aika uupunut. Hiihtoloma tulee kyllä tarpeeseen, vielä neljä viikkoa pitäisi jaksaa. Ja reilut kaksi viikkoa sinne NKL ivf-infoon. Se on kai vain juttelutunti, mutta ultraisikohan ne nopsaa ja katsoisi onko kohtu tyhjä ja siisti. Jos ei niin sitten voisi vaikka mennä yksityiselle ultraan...
Vielä on tiputellut ja lauantaina ja eilen tuli taas hieman enemmän rusehtavaa.
Mitäs piinaailijoille kuuluuu? Entäpä miten Emmi jakselee uuden ruokavalion kanssa?
Pakkashuomenia !
Voi pietu, älä yhtään pode omantunnon tuskia, jos kirjoitat asioista niiden oikeilla nimillä. Olen 100% varma, että lapsen saaminen on yksi maailman upeimmista asioista ja sen jakaminen upean puolison kanssa tekee siitä ' extra bonuksen'
Itse elin ed. parisuhteessani kymmenisen vuotta ja lapsi/lapset puuttuivat ja koska mieskään ei ollut se napakymppi niin tunteet vain laimenivat (kaiken kokemani jälk.) Tavallaan olen aina huokaissut helpotuksesta, ettei meille saatu lasta/lapsia, koska silloin se olisi vaikuttanut eroprosessiin ja myös loppuelämääni, nyt oli helppo vain erota ja aloittaa uusi elämä ilman mennyttä elämää.
Kun kirjoitin tuosta ' kadehtimisesta' niin se ei ole kadehtimistä sanan oikeassa muodossa, mutta jotakin sellaista mikä aiheuttaa itselle huononmuuden tunnetta. Yleensä koen näitä tunteita vain ja ainoastaan kun olen tutussa porukassa. Ja olen alkanut pelkäämään kysymyksiä, milloinkas teille tulee vauva, oletteko suunnitelleet perheenlisäystä jne, se ahdistaa ja satuttaa. Ihmiset eivät yleensäkään ilkeyttään kysele ed. mainittuja asioita, mutta tietämättömyys tekee tepposet monelle ja siksi joutuu vastailemaan kaikenlaisiin kysymyksiin.
Trattis-kirjoitit, että et oikein osaa kuvitella itseäsi puiston reunalle seisomaan. En minäkään. Mutta aina kun touhuan lasten kanssa, on ihanaa olla vaikka sitten siellä puistossa heidän kanssaan. Mutta ajatus tuntuu vieraalta. Mieheni rakastaa lapsia, sisarrustensa, naapureiden ja kaikkien. Jatkuvasti oli naapurin pikkutyttö hänen sylissään kun olimme srilankassa. Itse pidän lapsista myös, mutta en omaa hänenlaistaan kiintymystä, mutta ehkä sekin on kulttuurista kiinni. Olen ajatellut lapsettomuutta hänen aivoillaan, tai yrittänyt ajatella, miten hän ottaa tämän asian .. Olemme keskustelleet ja tulleet siihen tulokseen, että oli miten oli niin yhdessä on hyvä olla. Meidänkin 1v hääpäivää vietetään kohtapuolin, siis edelleen nuoripari. Voi voi on tämä elämä niin hankalaa .. plaah-
Tetin perjantai kuullosti mukavalta. Meillä oli oikea toiminnan perjantai, asioiden hoitamista, ulkoilua, koirailua jne. Mitenkäs teidän muiden viikonloppu on käynnistynyt ? Täällä on kohta edessä pesutupa ja ulkoilua, jos tuonne pakkaseen kehtaa lähteä lenkille.
terveisiä kaikille t.emmi