Oon tosi kyllästynyt tähän köyhyyteen!
Auttakaa mua päättämään mitä mä tekisin! Mikä kannattais rahallisesti eniten? Mulla on 1v tyttö kotihoidossa ja kolme koululaista (vanhin 11v). Päiväkotiin en tyttöä pistä, tuttujen yksityiseen ryhmikseen voisin pistää, mutta siellä on täyttä, joten päivähoito on toistaiseksi pois suljettu. Oon itse miettinyt seuraavia vaihtoehtoja:
- Lehdenjakoa aamuöisin. Oon sitä joskus tehnytkin. Palkka liikkuu siellä 500 euron kummallakin puolin. Illalla on päästävä kuudelta nukkumaan ja silti väsy pukkaa päälle päivisin. Mies on välillä työmatkoilla joten silloin joutuisi ottamaan kotiin MLL:n tytön nukkumaan, hinta kai nelisenkymmentä euroa. Omaa autoa joutuu käyttämään ja se hajoaa takuuvarmasti jossain vaiheessa. Lisäksi olen aika pelokas ihminen ja välillä ton tyyppinen työ käy pahasti hermojen päälle.
- Yksityiseksi perhepäivähoitajaksi. Sitäkin olen tehnyt. Tuttujen lapsia löytyisi hoitoonkin. Ongelmana on vaan se että omilla lapsilla harrastuksia löytyy päivittäin ja parhaimmillaan alkavat jo kahden tienoilla. Miten lapset sinne pääsisivät jos en voisi kuskata? Miehen työ on periaatteessa sellaista että kuskaus voisi olla mahdollista, mutta eihän hän sellaiseen suostu ainakaan vakituisesti. Lisäksi mun on vaikea saada siivottua ja laitettua ruoka. Hoitolasten aikaan en sellaista tekisi, vaan keskittyisin heidän kanssaan olemiseen. Mutta kun olen kaikki illat kuskina, niin eipä silloinkaan sitten kerkiäisi. Pitäisi melkein hankkia siivooja tekemään ne hommat...
- Verkostomarkkinointi/kotimyyjäksi. Lähinnä jotain lapsiin liittyvää tavaraa ajattelin. Voisi tehdä iltaisin joustavasti silloin kun saa miehen lapsia vahtimaan/kuskaamaan. Onko tietoa millaisiin tuloihin näissä voi päästä? Ongelmana on se että mies on niin työnarkkari että häntä suututtaa joutua vahtimaan säännöllisesti lapsia, eli voi olla että loppujen lopuksi pääsen vain pari kertaa kuussa myyntikeikalle (sama ongelma lehdenjaossa, saattaa olla että joudun valvomaan illat lasten kanssa kun mies ei " jouda" )
- Mystery shopping -työntekijäksi (" haamuostajana" kaupoissa tutkimusmielessä). Saisiko näissä pitää lasta mukana ja mitähän palkka mahtaisi olla?
- Opettajan sijaisuudet. Vaihtoehto kyllä pelottaa. Mulla on aineenopen kelpoisuus 10 vuoden takaa mutta ei kokemusta eikä tietoa. Ei myöskään kurinpitotaitoja. Jos omasta aineestakin on heikot tiedot niin muista aineista sitten surkiat. En esim matikasta ossaa itse laskea edes prosenttilaskuja. Ja millä ajalla mä valmistelisin tunteja jos tulis pitempiä sijaisuuksia? Sitä paitsi päivähoito-ongelma pitäis sitten ratkaista. Yksi mahdollisuus olisi ottaa au pair kotiin, sitä olen miettinyt jo isompien lasten englannin taitojenkin takia. Mutta miten löytää riittävän luotettava jolle uskaltaa antaa lapsensa hoidettavaksi kun ei ole itse paikalla? Tai miehensä ;) Onko tietoa miten paljon sijaisuuksia olisi saatavana Tampereella ja millainen palkkaus sijaisuuksista on? Au pairiin kuitenkin menee noin 500 euroa kuussa + ylläpito- ja huvituskulut, niin että nettotulojakin pitäisi olla vähintään tuplat, että yhtään kannattaa...
- Muita ehdotuksia? Voisikohan netissä myydä jotakin tai tehdä jotain muuta kotoa käsin?
Kommentit (44)
Vierailija:
tai iltaduuni vaikka ravintolassa, baarissa...onhan noita vaihtoehtoja. Tai sitten opettelet tekemään netti-sivuja ja pistät oman firman pystyyn ja teet niitä kotoa. Tai voisit tarjota yksityisiä oppitunteja koululaisille.
Ravintolat on ihan poissuljettu koska en siedä edes katsella alkoholinkäyttöä. Siivoamista en edes harkitse, oman kodin siivous on ihan tarpeeksi kamalaa.
Nettisivut vois olla sinänsä varteenotettava vaihtoehto. En kyllä ole ollut mitenkään teknisesti orientoitunut, joten opeteltavaa olis aika rutkasti. Se voisi kyllä olla ihan hyvä vaihtoehto että opettelisin sen verran että saisin aikaan omat nettisivut ja sitten perustaisin jonkun verkkokaupan. Olisiko kenelläkään ideoita mitä kannattaa myydä ja mistä niitä löytäisi? Tavaroitten maahantuonnin esteenä on surkea kielitaitoni, mutta ehkä voisin houkutella miehen jelppaamaan sen verran että neuvottelisi minulle jotkut hyvät yhteydet ;)
Yksityisistä oppituneista tykkäisin kuin hullu puurosta. Harmi että oma opetusalani on sellainen, jossa yksityistunneille ei taida olla kysyntää. Soittotunteja voisin tietysti harkita sellaisille jotka eivät niin välitä opetuksen tasosta, mitään varsinaista pätevyyttä kun ei löydy eikä ole tullut viimeiseen kymmeneen vuoteen paljon edes soiteltua. Mutta jotain tyyliin nokkahuilukoulu pystyisin kyllä vetämään. Teininä vedin omille kavereille nokkis- ja kitarakouluja ;) Opettaminen on itse asiassa suorastaan intohimoni (joskin luokkatilanne lannistaa helposti opettamisen ilon). Jos olisi rahaa perustaisin heti oman Montessori-leikkikoulun jonne tietysti ottaisin omat lapset mukaan. Itsellä ei ole montsapätevyyttä (ainakaan vielä), mutta johtamiseen on aina pätevyys, ideologia on tuttu ja koulutettua työvoimaa voi hankkia. Mutta toi viimenen on toki vaan haave, niin rikkaaksi muutun ainoastaan lottovoiton saadessani...
jos katot ajankohtia niin huomaat että mä roikun täällä vaan myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Kohta lähden vapaaehtoistöihin vauvani kanssa, joten en enää roiku kauaa. Töitten loputtua kuskaan yhden lapsista 20 km päähän harrastukseen ja takas, teen äkkiä ruuan ja sitten varustan kaikki kolme isompaa lasta esiintymään konsertissa illalla. Menee myöhään joten voipi olla että palaan asiaan vasta huomenna...
Kuka ihmeessä haluaisikaan oikeisiin töihin noin lyhytjänteistä idealistia.
Toimintasi muistuttaa erään pvk:n lastentarhanopettajaa, joka palasi töihin 20 v. kotiäitiyden jälkeen. Tämä sitkeä, ahkera puurtaja kesti oikeissa töissä tasan 2 viikkoa, jonka jälkeen häippäisi häntä koipien välissä takaisin kotiin elätiksi.
Olet kyllä aivan taatusti teologi, ikuinene maailmanparantaja, mutta uskomattoman itsekeskeinen myös.
ap vastaa kasille.
Olen vaan niin perfektionisti että en uskalla jättää vieraita lapsia leikkimään yksin siivotakseni ja laittaaksen ruokaa.