Lue keskustelun säännöt.
Tää tunne on ihan kauhee!!!! =( ov
25.01.2006 |
olen täällä nyt muutamana päivänä kirjotellut eroaikeistani...
Mulla on nyt niin kauhee olo että tuntuu että taju lähtee, ahdistaa ja oksettaa ja mitään ei saa syötyä ja koko ajan vaan toivon että kaikki palautuisi ennalleen.
Tiedän että mun pitäs nyt vaan odottaa ja kattoo vaikka vuosi mutta jos se on tällästä koko vuoden niin tulen hulluksi... tulen kyllä hulluksi jo varmaan kuukaudessa.
En tiedä mitä pitäs ajatella että unohtas koko asian ja että päivät menis mukavasti.
AHDISTAA!!!!
Kommentit (22)
Älä masennu & muserru, ethän?
Olen se, joka ýhdessä ketjussa ehdotti sinulle sitä vuoden harkinta-aikaa. En ole käynyt sitä ketjua viestini kirjoittamisen jälkeen lukemassa, en tiedä mitä minulle vastasit. Käyn kohta katsomassa, mutta oli ihan pakko heti kirjoittaa sinulle viesti tähän.
Vielä suuremmassa määrin olen sen vuoden harkinta-ajan kannalla, koska teillä on noin pieni vauva. Vauva-ikäisen (ja useamman pienen lapsen) vanhemmilla on suhteessaan poikkeustila. Mikään ei ole samalla tavalla kuin " normaalisti" . Elämä on kiireistä ja aikaa toisille on vähän, pinna kiristyy pikkuasoistakin.
Ilman muuta miehesi voi olla ärsyttävä ja saamaton aina ja suhteenne täysin vesittynyt, mutta noin pienten lasten vanhemmilla yleensä ärsytys (ja vihakin) on kymmenen kertaa hurjempaa kuin " normaali" aikoina.
Ja muista, että miehesi saamattomuus ja muu, mikä sinua ärsyttää, voi myös olla oireita väsymyksestä perhe-elämän kiemuroihin (kuten se uusi työ ja " harrastuksetkin" ) Miehesi saattaa olla aivan yhtä leipääntynyt kuin sinäkin, mutta ei halua jostain syystä sitä sinulle kertoa. Miehet ovat kummallisia.
Muistan erittäin hyvin, kun meillä kuopus oli 5kk. Olin aivan hirveä kaikin tavoin. Olin väsynyt, vihasin elämääni, miestäni(minunkaan miehessäni ei ole mitään isoa vikaa), lapsianikin. Kaikki tuntui tylsältä, hyödyttömältä ja kamalalta. Olin valmis heittämänn hanskat tiskiin monessakin asiassa.
Mutta nyt, kuopus on 2-vuotias. Näen itseni, mieheni ja lapseni aivan toisella lailla. Kun elämä on rauhallisempaa (lapset sairastavat vähemmän, eivätkä ole tississä/lahkeessa kiinni), yöunet kokonaisia, olen takaisin työelämässä, minulla on harrastus, olen kuin eri ihminen. Joskus jopa meillä on aikaa mieheni kanssa yhdessä, ja olemme rakastuneet uudestaan. Teilläkin voi olla vielä toivoa!
Jaksaisit sen vuoden, päivä kerrallaan? Jos et vuoden päästäkään tunne eri tavalla, erotkaa sitten?
Minkä ikäisiä teidän muut lapset ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutoksen on lähdettävä sinusta. Hanki säännöllinen meno ja pidä siitä kiinni, vaikka kerran viikossa.
Äläkä passaa miestä, osaa kai iso mies kahvia keittää, äitiyslomalla sinä olet, etkä miehenhoitolomalla.