Injektiohoito???
Auttakaapa nyt rakkaat sisaret! Olin tänään viidennessä inssissä ja pari kertaa yritetään vielä näin, ellei plussaa tule. Lääkäri kertoi seuraavana hoitona kokeiltavan injektiohoitoa, jos olemme siihen suostuvaisia. Yritin kysyä ko. hoidosta, kun koko asia on aivan uusi! En oikein saanut vastauksia, vaan asiaan palataan sitten myöhemmin, jos tarvis. Sain sellaisen yleisesitteen mukaan, jossa kerrotaan vähäisesti mirkoinjektiohoidosta. Onkohan kyseessä sama juttu? Avustanne kiitollisena odotan vastauksia!
Kommentit (4)
Injektiohoito tarkoittanee sitä että jos tähän asti inseminaatiot on tehty sinulle luonnolliseen kuukautiskiertoon, niin jatkossa niitä tehdään lääkkeelliseen kiertoon.
Minulla tehtiin aikoinaan kaksi inseminaatiota luonnolliseen kiertoon. Kolmanteen inseminaatioon otettiin mukaan irrotuspiikki, ja neljännestä inseminaatiosta lähtien follikkeleita kasvatettiin FSH-hormonipistoksilla.
Mikroinjektio (ICSI) on eri hoito. Se on koeputkihedelmöityshoidon (IVF) yksi variantti, jossa yksi siittiö viedään munasolun sisään.
Hyvät kuvaukset eri lapsettomuushoidoista on esimerkiksi webbisivulla
http://www.lapsettomuus.com/.
Ollaan julkisella puolella hoidoissa. Meillä tuli neljännestä inssistä plussa ja km. Kaksi eri lääkäri on ollut sitä meiltä, että vielä kannattaa jatkaa näin, koska mahdollisuukia kuulemma on. Itsekin vähän ihmettelin, että tehdäänkö näitä tosiaan näin monta..? Meillä on spermassa vasta-aineita, jotka saadaan pesulla hävitettyä. Muuten kaikki on ollut ok.
Kiitos vastuksesta! Olen käyttänyt kolmessa viimeisessä inssissä clomeja, joilla munasoluja on irronnut välillä vähän liiankin hyvin! Oliskohan se lääkäri tarkoittanut sitten vielä jotain hormoni-injektiota lisäksi? No, täytynee odotella ens kertaan tai soittaa... Kävin myös tuolla linkin sivuilla, kiitos! (Meillä lapsettomuuden syynä on siittiövasta-aineet, jotka on saatu hyvin pestyä spermasta pois. )
oletteko yksityisellä vai julkisella ,kun jo viiden inssi on ja lisääkin luvassa? Onko lapsia ennestään? Kiinnostaa vaan kun itselle 4 tehty ,eikä lisää luvattu ,vaikka ekasta tuli plussaa ja km.
Julkisella ollaan.