Vauvojen ja pienten lasten itsenäistämisliike jyrää

Viskaan nopean vastauksen.. Minun mielestäni nämä erilaiset roikkukaudet eivät ole minulle - kuten ei myöskään isille päinvastaisen roikkukauden iskiessä päälle - syy harmitella omaa, tai sen toisen vanhemman suositummuutta. Ja mun mielestäni tämä aihe ei mitenkään liity (anteeksi vaan) tasa-arvokeskusteluihin, pehmovanhemmuuteen etc. Se on jotain lapselle luontaista ja luonnollista, minkä on luonto kehittänyt, jotta hän kehittyisi, kasvaisi ja voisi mahdollisimman hyvin (kts.evoluutio?).



Siihen isukki voi kohdallaan vaikuttaa - kuten tietysti äitikin ; ) (riippuen tietysti lapsen luonteesta) jonkun verran tai enemmänkin, että joutuuko itse vierastuksen tai eroahdistuksen tms. kohteeksi.. meinaan esittelemällä sitä omaa pärstävärkkiään mahdollisimman usein ja mahdollisimman positiivisella tavalla (ei siis sitä selkää tietokoneen, lehden, tai telkun ääressä vaan ihan omaa hymyilevää pärstävärkkiään muksulle). Ja jos ei vaikka pysty olemaan paljon läsnä, niin pyytää sitten sitä toista osapuolta mahdollisimman useimmiten vilauttelemaan kuvaa pärstästään.



Minua itseäni on moni väittänyt feministiksi, mutta tuommoisista aatteista viis tässä tilanteessa.. nainen on kuitenkin nainen ja mies mies.. ja erityisesti kun tulee kysymykseen lapsen alulle laittaminen, kasvualustana oleminen, synnytys ja imetys.. Jos tuon sorttiset seikat alistetaan (tai sitten ylistetään) erilaisille tasa-arvoaatepohjille, niin kyllä menee ihmiskunta takuulla peräedellä takaisin sinne puuhun ; ). Sitä ei passaa unohtaa. Nisäkäs on nisäkäs, ja apinan lähisukulainen (=ihminen) apinan lähisukulainen - siitä ei mihinkään päästä vaikka kuinka mimmottisen hienossa ja kehittyneessä yhteiskunnassa elettäis. Evoluutio on kuitenkin hidas ja ihmisen poikanen tarvitsee edelleen sen mitä tuhasia ja kymmeniä tuhansia vuosia sittenkin on tarvinnut.



- Tiina -

Jos jokin asia vanhemmuudessa on varmaa, niin se, että aina jostain tulee arvostelua. Vanhemmat miettikööt ja päättäkööt, mikä heidän lapselleen sopii. Meillä vierailuja rajoitti aika lailla vauvan levottomuus, mistä saimme kuulla, että pitäisi vain siedättää. Kaikella on aikansa. 2-vuotiaamme on ollut yhden kerran yökylässä, muuten ei ole ollut tarvetta. Mitään ei ole pakko tehdä, jos ei halua ;) Imetyksestä (13 kk) ei kumma kyllä tullut kauheasti sanomista tai sitten olen vain antanut mennä toisesta korvasta ulos.



Isän roolista sitten...Imetys on sellainen juttu, mihin isä ei ole pystynyt. Päävastuu vauvasta on ehkä ollut mulla, mutta tuntuu, että olen siihen itse syypää: olen ottanut vastuun silloinkin kun ei olisi tarvinnut. Aina isä on pärjännyt, jos on tullut yllättäviä tilanteita. Tytön takertumisvaiheet ovat olleet lyhyitä ja kohdistuneet enimmäkseen isään. Isä on ollut alusta lähtien hyvin mukana kuvioissa, ensin sairaalassa hoitamassa, sitten isyys- ja vanhempainvapailla.



Olimme vuorollamme töissä vauvavuonna (tällä hetkellä olemme molemmat töissä), ja on ollut itsestään selvää, että työpäivän jälkeen alkaa yhteinen työ kotona. Ts. lapsen hoitaminen voi olla yhtä arvokasta ja raskasta kuin ansiotyö eikä voi odottaa, että kotona oleva hoitaisi kaiken myös illat, yöt ja viikonloput. Väsyneenä ei ole kiva mennä töihin, muttei myöskään kiva hoitaa lasta. Tietysti näissä pitää joustaa tilanteen mukaan. Meillä näin, muilla toisin.

Hei,



Kaikille vaistovanhemuudesta ja lempeästä lastenhoidosta kiinnostuneille on nyt perustettu uusi posituslista (Lapsen tahdin lisäksi) Vaistovanhemmuus. Tervetuloa kaikki keskustelemaan :)



http://uk.groups.yahoo.com/group/vaistovanhemmat/



Terkuin Mari

mun pikkanen, kohta tulee 4 vuotta tayteen, on ollut tosi ulospain suuntaunu pienesta pitaen. İmetys loppu ennen kuin alkoikan koska mula ei maitoa koskaan tullut laheskaan riittavasti.Hoidossa on ollut muutaman kerran ihan sen takia etta ollaan miehen kanssa saatu nukuttua,poika kun on hyvin vaha uninen,aina on saanut nukkua sen verran kun on nukuttanut.Ei tulis mieleenkaan etta herattaisin kesken unien. Tarhan aloitti 2,5 vuotiaana koska poika yksin kertasesti oli niin,ja on edelleen todella sosiaalinen. Siella sai kolmena paivana viikossa temmeltaa ja loppu viikko oli siiten aitin ja baban. Nyt kun ollaan muutettu ulkomaille niin poika on ruvennut enemman nyhjaamaan mussa ja hyvalla omalla tunnolla sanon etta kylla mielta hivelee se etta aiti on rock. ;-)Taallakaan vierasa maassa ei sita yhtaan pelota tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin.Valilla ma yksinani sita itkeskelen etta minne mun vauvani katos. no, jos saadaan joskus toinen,yritysta takana jo 2,5 vuotta, niin ehka han on sıtten vasta kohta veljelleen ja saan olla pehmoaiti. Tsemppia teille kaikille pehmomammoille sinne pohjolaan ja muuallekin maailmaan.Olkaa ylpeita siita etta saatte olla pehmoja

Alusta asti vauvan pitäisi jostain syystä juoda korviketta, nukkua omassa sängyssä, viihtyä yksin lattialla ja olla muutenkin mahdollisimman vähän häiritsevä. Kaikkimulletänneheti, on tämän ajan tunnuslause. Itse olen noudattanut 1v8kk vaistovanhemmuutta ja imetän edelleen (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!) lapsentahtisesti ja aion jatkaa niin kauan kuin tyttöni haluaa. Ajattelen, että on montatapaa olla äiti ja jokainen toivottavasti löytää itselleen sen sopivimman. Minulle ei olla tultu sanomaan, että miksen laita lasta yökylään ja miksi imetän, olen saman ikäinen kuin aloituksen tehyt äiti. Toisaalta olen varma siitä mitä teen, ehkä sen takia minulle ei tarjoilla neuvoja joita en tahdo. Jos tarjoiltaisiin, niin sanoisin että kiitos tiedosta, ja jatkaisin ihan kuten itse parhaaksi katson. Olkaamme ylpeitä lapsistamme, arkuus on yhtä kaunis piirre kuin ulospäin suuntautuneisuus, ja oikein kohdeltuina kaikenlaiset persoonat vähitellen uskaltautuvat ulos kuorestaan.

Nyt tunnet ainakin yhden äidin joka ajattelee samoin kuin sinä!!

Aion ottaa sinusta mallia!

Itse olen luonteeltani liiaksi toisten miellyttämiseen taipuvainen. Siksi yritän aina etsiä mielipiteilleni ja tekemisilleni vastakaikua ympäristöstä ja kun en sitä löydä, tulen surulliseksi ja epävarmaksi omasta toiminnastani vaikka sisälläni tiedänkin tekeväni oikein. Onneksi voin puhua miehelleni, joka palauttaa minut taas maanpinnalle ja varmuuteen.



Vaistovanhemmuus on hieno asia. Itsekin olisin varmasti imettänyt vielä pidempään mutta halajan toista lasta, eikä kuukautiset ole vielä alkaneet vuoden jälkeen.



Kiitos varmuutta ja äitiyden voimaa uhkuvasta viestistäsi!

Minulla on 2 tyttöä; 2,5-vuotias ja pian 11-kuinen. Meillä tytöt ovat olleet vain vähän hoidossa; muutamia tunteja isovanhemmat ovat joskus olleet hoitamassa kun on ollut pakko käydä pankissa tai muissa paikoissa, joissa pienet pitkästyisivät tai sitten olemme käyneet miehen kanssa syömässä tms, mutta aina olemme olleet nukkumaanmenoaikana laittamassa lapset nukkumaan. Ekan kerran olin esikoisen luota yötä poissa silloin kun olin kakkosta synnyttämässä, mutta silloinkin mummi oli meillä kotona esikoista hoitamassa ja isä oli muut yöt kotona paitsi sen vauvan syntymäyön. Meillä ei yksinkertaisesti ole tarvetta jättää lapsia hoitoon ja tätä on kyllä siunailtu ja ihmetelty.



Meilläkin esikoinen on samanmoinen kuin sinulla; herkkä ja tutkailija, mutta samalla noin pieneksi uskomattoman empaattinen ja sosiaalinen sillä tavalla, että osaa jakaa leluja ja odottaa vuoroa. Hän on aina suhtautunut vieraisiin varauksella ja tämä monen mielestä johtuu siitä, että kun äiti on aina lapsen kanssa kotona niin lapsi ei sosiaalistu. Turha sitä oli selittää, että lapseni luonne on vain tämmöinen herkkä ja sitäpaitsi emme me kotona istuneet vaan kävimme kerhoissa, kaupoissa, kylässä tutuilla jne. Nyt tämä toinen tyttöseni on luonteeltaan aivan erilainen kuin siskonsa; paljon rohkeampi ja nopeammin kotonaan uusissa tilanteissa, vaikka emme ole ihan niin paljon liikkuneet kodin ulkopuolella kuin esikoisen ollessa saman ikäinen. Että se siitä lapsen " karaisemisesta" ja " sopeuttamisesta" uusiin tilanteisiin ja ihmisiin -teoriasta.



Tuosta muiden ihmettelystä vielä sen verran, että minä olen saanut kuulla olevani ylihuolehtivainen lapsiini takertuja ja ottavani äitiyden liian vakavasti kun miellä on rytmit ja rutiinit kunnossa. On spekuloitu sillä, että meillä on varmaan parisuhde ihan huonossa jamassa kun emme pääse minnekkään kahdestaan. Mutta ei noille voi muuta kun nauraa. :0) Meillä parisuhde voi oikein hyvin; yhteistä aikaa on joka ilta kun lapset käyvät hyvän päivärytmin (siis meille sopivan, se siitä tekee hyvän) mukaan nukkumaan 20-20.30 ja pääsemme ulos syömään tai elokuviin tms kun isovanhemmat vahtivat tyttöjä (tekevät sitä kyllä mielellään, mutta mieluummin kokkaamme kotona jotain hyvää koko perheelle tai pyydämme isovanhempiakin syömään). Minä en kaipaa lomaa erossa lapsista. Minulle riittää omaksi ajaksi se, että päiväunien aikaan saan olla itsekseni ja illalla on myös omaa aikaa ja pääsen käymään kampaajalla, kaupungilla, uimassa jne ihan milloin haluan kun isä on tyttöjen kanssa. Ja mikä parasta, mieheni on ihan täysin samoilla linjoilla näissä asioissa kanssani ellei peräti haluttomampi jättämään lapsia hoitoon.



Tarkennettakoon vielä sen verran, että minä en sinäänsä ole lasten hoitoon jättämistä vastaan milläänlailla. Jokainen tekee ihan omat ratkaisunsa toivottavasti lastaan kuunnellen. Enkä koe, että tämäkään asia tekisi kenestäkään parempaa tai huonompaa vanhempaa. Toivoisin vaan, että toisten ratkaisuja kunnioitettaisiin.

Ikää minullakin jonkin verran yli 30v ja tosin jo kolmas lapsi pian 10kk. Nyt kun kaksi edellistä ovat jo 6v ja 4v kukaan ei jaksa kyseenalaistaa tekemisiäni. Aiemmin varsinkin ensimmäisten ollessa pieniä sain kuulla vastaavia kuin sinä. Varsinkin ne äidit jotka jättivät pienet muutaman kuukauden ikäiset lapset yökylään, jotta pääsivät itse juhlimaan ja jotka lopettivat imetyksen muutaman kuukauden jälkeen (ja aloittivat lisäruoat 3-4kk:lla) jne. kyseenalaistivat minun valintojani.



Meillä lapset on imetetty: eka 1v, toka 1v4kk ja kolmas vielä jatkuu tarkoituksena reilusti yli vuoden. Alle 1v en ole jättänyt kuin maksimissaan pariksi tunniksi miehelle ja itse asiassa miehelle sitten vasta kun söivät muutakin kun rintaa, eli reilu 7kk ikäisestä (kaikki täysimetetty reilu 6kk). Edes mummot eivät ole vauvana hoitaneet. Mummot ovat hoitaneet kotona sitten joitakin tunteja lähinnä 2-3v-> kun eivät käyttäneet vaippoja ja puhuivat (+ennen sitä esikoista hetken muuton vuoksi ja synnytyksen vuoksi reilu 1,5v:na, joka minusta oli liian aikaisin). Ekan kerran esikoinen oli yökylässä 5,5v:na ja kakkonen samalla kertaa 3,5v:na (ja huomasin että toinen saa kasvaa vielä hieman ennen seuraavaa yökyläilyä). Molemmat lapset ovat kotona hoidettuja, hoitoon en ole halunnut laittaa, tosin kerhossa ovat käyneet 3/4v:sta ja nyt esikoinen jo esikoulussa. Samalla systeemillä on tarkoitus myös tuo kolmas hoitaa.



Olen kokenut olevani aika erilainen kuin moni muu äiti näissä valinnoissani. Valinnat on meillä tehty lähinnä lapsia ja heidän kehitystään ajatellen. Minäkään en ymmärrä miksi lapsi pitäisi itsenäistää liian aikaisin ja miksi lapsi ei saisi olla riippuvainen ja ujo pienenä ja kasvaa kaikessa rauhassa ympäröivään maailmaan vähitellen sopeutuen. Tätä ei kuitenkaan auta toitottaa vastaukseksi niille äideille jotka ihmettelevät tyyliäni, koska he kokisivat sen loukkauksena omalle tavalleen, mutta toisaalta ihmettelyllään he tavallaan ovat loukanneet minua- tosin en ole siitä niin välittänyt ihan alkuajan jälkeen. Muistan kyllä juuri esikoisen ollessa vuoden näiden kasvatustyylien yhteentörmäysten olleen suurimpia. Sitten ajan myötä yksi sun toinen sopeutui toisten erilaisiin tyyleihin ja arvostelut jäivät vähemmälle.



Lisäksi meillä asiaa on helpottanut se kun lapset ovat kasvaneet. Lapsista on kasvanut normaaleja lapsia ja kukaan ei enää ihmettele tekemisiäni. Itse asiassa näistä äidin kanssa roikkuneista ja alkuun ujoista on kasvanut kyllä reippaita (inho sana) ja sosiaalisia lapsia, joiden kanssa ei ole yleensä ollut ongelmia. Lisäksi olen löytänyt joitakin samoin ajattelevia äitejä tässä vuosien saatossa, tosin taitavat olla vähemmistöä.

lainkaan! Päinvastoin minulle on syntynyt se käsitys, että nykyään lähes kaikki äidit ovat vuosikausia lastensa kanssa kotona, imettävät pitkään, eivät vie hoitoon jne. Itse olen varmaan keskitien kulkija monissa näissä asioissa.

ja kyllä minua surettaa usein surettaa pienten vauvojen ja lasten puolesta kun pitäisi osata ja jaksaa olla niin paljon ja niin yksin, itsekseen. On väärin tarvita läheisyyttä, tuntea yksinäisyyttä, pelkoa... On väärin olla pieni ja tarvitseva, oikein olla " iso ja itsenäinen" .



Meillä on tytöt 2,5 v ja 4,5 kk ja kumpikaan ei ole ollut yökylässä eikä vieraan hoidossa. Mummi on ollut joskus hoitamassa ja oli myös paikalla, kun synnytin ja olin muutaman yön poissa. Esikoinen on reipas ja rohkea myös sosiaalisissa kontakteissaan, mutta kaipaa vielä selvästi vanhempien läheisyyttä ja turvaa mm. yöllä. Mummi kelpaa jo hyvin päiväunille nukuttamaan, kerran nukkui mummin vieressä kyläillessämme, mutta silloin tuli kyllä jo ikävä. Lapsi saa kyläillä ja olla hoidossa sitä mukaa kuin on valmis.



Lasta karaisemalla ei saada aikaan itsenäisiä lapsia. Päin vastoin, näyttää sille että lapset, jotka saavat paljon turvaa ja läheisyyttä kasvavat vahvemmiksi ja itsenäisemmiksi ja heillä on vahvempi itsetunto. Aika paradoksaalista, vai mitä!



Tässä vähän asiasta yhdelt' ä näkökannalta, ks. kohta " What are the long term effects on my baby of sharing a bed?"



http://www.nd.edu/~jmckenn1/lab/faq.html#effects



Kaikissa muissa asioissa olemme korvattavissa, mutta lapsillemme korvaamattomia. Haluan että omani kasvavat arvokkaiksi ihmisiksi sellaisina kuin ovat, kaikki heidän tunteensa ovat arvokkaita ja ansaitsevat huomioonottamisen. Kun heidän perustarpeitaan ja tunteitaan ei tukahduteta jo varhain, heidän on helpompi myöhemmin tuntua ja hyväksyä itsensä.

ikävä tuli ku nukkui yön mummin vieressä, ei päiväunilla. Anteeksi muutkin kirjoitusvirheet, tässä sormet sammaltaa kun kiiretta niin pukkaa...

Hyvä aihe keskustella. Meillä on 1v3kk ikäinen poika, joka ei ole myöskään ollut todellakaan yöhoidossa kertaakaan. Lokakuussa ja heinäkuussakin lähti häistä mummun kanssa nukkumaan kun me jäätiin hetkeksi vielä juhlimaan (toisissa häissä olin kaasona). Mutta mentiin siis samaan paikkaan mieheni kanssa yöksi, joten oltiin aamusta heti käytettävissä.



Välillä, myönnän, tekis mieli käydä jossain miehen kanssa, koska isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä eikä meillä näinollen ole koskaan yhteistä aikaa, ei hoitajaa lapselle. Mutta sittenkään en yön yli pystyisi lähtemään. Enkä näe tässä mitään outoa. Onnekseni kukaan ei olekaan minua tullut tästä arvostelemaan. Minulle on ihan selvää, että poikamme on vielä niin pieni, ettei millään pystyisi käsittämään, miksi isä ja äiti ovatkin jossain muualla.



Imetys meillä loppui reilun 4kk kamppailun jälkeen ihan omaan mahdottomuuteensa. Pullo vei voiton mutta tässä ei ollut siis kyse siitä, että minä olisin sen lopettanut omaa etua ajatellen.



Toisinaan mietin näitä asioita, siis sitäkin, että poikaamme ei kovin moni ole edes hoitanut. Isovanhempiensa hoivissa on ollut muutamia tunteja, eipä oikeastaan muut ole hoitaneet. Käy mielessä joskus ajatus, että olenko liian arka jättämään lastani hoitoon? Tämä varmasti johtuu osaltaan juuri siitä, että nykyään vanhempien oletetaan jatkavan " normaalia" elämää (=kuin lasta ei olisikaan) lapsen syntymän jälkeenkin. Ja toisekseen kai nähdään asia siten, että on lapselle hyväksi, että tottuu muihinkin hoitajiin.



Olen ollut todella arka tässä äitiyden alkutaipaleella ja ehkä siksikin kokenut pientä painetta ja jopa välillä miettinyt, onko se hyväksi, että lapseni on lähestulkoon kokonaan äitinsä hoidettavana (ja isänsä tietty). Toivon, että hiljalleen saisin varmuutta tähän hommaan ja uskaltaisin vahvemmin uskoa omiin kykyihin äitinä. Poikamme on todella hitaasti lämpenevää sorttia vielä, eli vierastaa paljon ja pitään. Senkään takian en halua jättää lastani hoitoon, ellei ole ihan pakko, vieraalle ihmiselle. Miksi aiheuttaa suurta hätää toiselle, joka ei ymmärrä asioista vielä?



Todella sekavaa selostusta, kun paljon on ajatuksia ja samantapaisiakin siis kun ap:llä mutta ajatukset harhailee nyt, kun olen töissä.



Annetaan lapsen olla lapsi!

Tulin katsomaan, josko olisi tullut mielipiteitä viestiini ja tuli hyvä mieli kun on samanhenkisiä ihmisiä tässä bittiavaruudessa ja oikeassa elämässä.



Ehkäpä saatan taas avata suuni jossain uudessa paikassa ja tunnustella, jospa löytäisin lisää samanhenkisyyttä, vaikka totta onkin, että nyky-yhteiskunnassa jyllää kuitenkin vähän toisenlainen arvomaailma.



Yritän myös muistaa sen, että kaikki tekevät omalla tavallaan, enkä haluakaan tuomita ketään (ainakaan ääneen). Joskus se on kuitenkin vaikeaa kun ajattelee itse niin voimakkaasti tekevänsä lapsen parhaaksi pysymällä hänen rinnallaan niin paljon kuin mahdollista nyt kun hän on pieni ja tietenkin vielä myöhemminkin - niin paljon kuin hän itse sitä tarvitsee.



Peruspsykologiakin tietää että turvallisesti ja rauhassa vanhempiinsa kiintyneistä lapsista tulee sisäisesti vahvoja yksilöitä, jotka vievät tätä yhteiskuntaa eteenpäin hyvällä itsetunnolla omien kykyjensä mukaisesti - ei toisia hyvksikäyttäen tai kyynärpäillä tyrkkien. Tekisipä mieleni oikein toitottaa tätä sanomaa eteenpäin!!!! Jospa nyt toistaiseksi tämä riittää...heh.

Minä, viime vuoden loppupuolella 30v täyttänyt, äiti kahdelle ja samoin tuumailen. Meillä on 2 lasta joista esikoinen 4v3kk ja eipä ole hänkään ollut vielä yökylässä, ei halua jäädä yöksi kun siitä ollut pari x puhetta emmekä ole kokeneet että pitäisikään. Jää sitten kun kokee asian hyväksi ja ajankohdan oikeaksi, parempi mieli niin toimien kaikilla osapuolilla. Kuopuskin jo pitkälti yli 2v ja samat sävelet vaikkakin hän on hieman " ronskimpi" ja rohkeampi luonteeltaan. Esikoinen on juuri sellainen proffa luonne, saattaa tuijotella syödessäänkin jonnekin kaukaisuuteen hyvän tovin ja kun havahtuu niin alkaa kyselemään vaikkapa alkuräjähdyksestä tai tulivuorista;)

Toinen asia mitä vastaan niskuroin on tämä nykymaailman virikekyllästämisen meininki, jo kutakuinkin 1v ikäisestä udellaan ja tuputetaan harrastuksia toisensa perään, ma sitä ke tuota ja la jotain muuta, ei kiitos. Minä koen ja uskon että alle kouluikäiselle riittää aika pitkälti virikkeeksi tämä normaali elämänmeno+kerhoilut yms.

Sama juttu mitä tulee videopeleihin, tv/dvd ym nauhojen tuijotukseen, meillä aika nafti linja niissä ja esim tietokonepelejä ei vielä pelailla laisinkaan.

Se että ns aktiviteetteja on, on varmasti hyväksikin mutta että joka toiselle päivälle ympätään kaikenlaista ja pohditaan 2v lapsesta että saako hän tarpeeksi virikkeitä ja aktiviteetteja kun käy " vain 4x vkossa eri riennoissa" , se on minusta hieman huolestuttavaa ja turhaa.



Sama juttu tuon imetyksen kanssa, moni suorastaan ääneen ihmettelee ja näillä palstoilla varsinkin jos imetettävä on sen 1v täyttänyt, eikös kaikkein ihanteellisinta olisi kuitenkin se että lapsi vierottautusi sitten kun itse kokee sen hyväksi?! aina se ei ole mahdollista eikä siitä sen enempää mutta että niin toimivaa tuomitaan ja ihmetellään, en ihan ymmärrä.

Meillä esikoinen oli 1v3kk kun vierottautui (olin rv30) ja kuopus oli 1v8kk saman tempun tehdessään.

Minusta pääsee hyvin pitkälle sillä että kuuntelee sisintään ja sitä mitä se oma sydän ja mieli sanoo, siksipä en voisi kuin ehkä tässä vaiheessa aikaisintaan lähteä esimerkiksi muutaman pvän lomamatkalle ilman lapsiani vaikka tosin luulen että se ei onnistuisi koska tietäisin miten ikävöisin heitä ja he meitä.

Mutta kaikki aikanaan ja aika aikaa kutakin, pääasia että itsestä/perheenjäsenistä tuntuu ratkaisut hyvälle ja oikealle:o)

Olen miettinyt näitä samoja asioita. Olen myös 30 vuotias esikoispojan 1 v 4 kk äiti. Kannatan mielestäni pehmeitä arvoja ja " lapsentahtisuutta" mielestäni myös maalaisjärki on ihan hyvä asia lasten kanssa.



Tämän vuoden aikana olen kokenut ihan samaa kuin aikaisemmat kirjoittajat: hienovaraisia ihmettelyjä miksi imetin 1 vuotiaaksi vaikka lapsella oli allergioita ja itse jouduin pitämään deittiä, oma isäni hämmästeli ettenkö tosiaan meinaa mennä töihin heti kun vanhempainloma loppui ja nuo ihmettelyt kun juhlista halusin kesällä aikaisin kotiin.......jne tuttua on.



Toisaalta mm. täällä palstalla on mielestäni tosi paljon " lapsentahtisesti ajatteluvia" ,joilla ei tarvetta " jättää hoitoon" imettävät pitkään jne. Kun itseään peilaa näihin, huomaan jotenkin miettiväni että " hui onko se nyt ollut pahaksi lapselle kun oli kerran yötä isovanhempien kanssa ja nyt satunaisesti on ollut jopa kokonaisen päivän tutun hoitajan kanssa kun olen aloitellut tunnustelua työelämään satunnasilla työkeikoilla. voi kurjuus kun se iki-ihana tisiittely piti lopulta lopettaa lähes kerralla parissa viikossa,kun lapsi ei alkanut ottaa " erikoiskorviketta" .



Ehkä se kuuluu vaan tähän äitiyteen,että helposti mietimme omaa toimitatapaa ja vertaamme muihin. ja helposti arvostelua tulee. sitä toivosi tietysti niin kovin että voisi turvata rakkaimmalle parhaan mahdollisen alun elämään,sen perusturvan juu ja me valistuneet äidit nykypäivänä tiedämme että se on tärkeä ja ratkaiseva se 3 ekaa ikävuotta : )!!!



Kyllä se minullekin on tällä hetkellä kaikkein tärkein asia maailmassa,tämä poika!!! samalla yritän luovia muiden roolien kanssa,elämässä kun on teittyjä realiteettejä. meidän perheessä tarvitaan jonkin verran mm. minun työpanosta. Toisaalta meillä mies tykkää hoitaa poikaa,ja oikein toivoo että lähden joskus kotoa,jotta saavat olla kaksin enkä ole koko aikaa " säätämässä" . Myös isovanhempien kanssa poika on ollut paljon....



Kai se on niin että lapset on erilaisia ja " sensitiivinen" vanhempi tietää mikä on sopivasti ja kuinka paljon omalle lapselle. mielestäni ei voi asettaa selviä rajoja " milloin voi jättää hoitoon yöksi " se on silloin kun äidistä tuntuu sopivalta, äidistä ei tunnu pahalta jättää lasta,äiti " tietää" että lapsi pärjää,koska hoitaja on tarpeeksi tuttu lapselle ja on hyvä hoitaja ja ainahan eka kertaa voi olla hälytysvalmiudessa tulla kotiin jos on tarpeen vaikka kesken elokuvaillan jne.....



Tällä hetkellä myönnän että kaipaan myös omaa aikaa,niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, jonkin verran. ja on kiva lähteä hetkeksi kotoa kun tiedän että poika pärjää hyvin isän kanssa.



Aika sekavaa sepustusta minua kovasti mietytyttäneestä aiheesta.



Eli AP:lle,tee niin miltä sinusta itsestäsi tuntuu parhaalta,se on oikein ja parhaaksi sinulle ja lapsellesi,maailmaa ehtii kyllä valloittaa isompanakin.

Ilmoittaudun joukkoon. Itse olen samaa ikäluokkaa, mutta meidän " vauveli" tosin kohta 3v. Edelleen saa tississä roikkua, nukkua isin ja äitin kainalossa (ja nukkuakin jopa se äitin tissi suussa - hui kauhistus!), muutenkin nyhjätä ja olla aivan niin " pieni" kuin huvittaa. Yökylässä ei tosiaan ole ollut eikä tule olemaankaan ellei nyt sitten kenties, kun tuo masussa pyörähtelevä seuraavan " lellittävän" synnytyksen ajan ; ). Edelleen koitan ensimmäisestä vinkaisusta kirmasta paikalle, jos lapsella on joku hätä.. etc.



Ja kyllä sitä on ihmeteltykin. Enemmistö tuntuu tosin kyllästyneen tässä kolmen menneen vuoden aikana, mutta kyllä jotkut vieläkin ihmettelevät. Onneksi vähemmän muut mammat - tai ainakaan suoraan päin naamaa. Omien vanhempieni ja appivanhempieni ikäluokasta ne varsinaiset ihmettelijät löytyvät sekä tietysti lukuisat terveydenhuollon ja sosiaalipuolen työntekijät! - Tosin kyllä noissakin sitä ääripäätä suunnasta toiseen löytyy..



Itse olen ihmetellyt ja ihmettelen tätä " masusta aikuiseksi" - buumia. Sillä miksi muuksikaan sitä voi nimittää, kun jo vastasyntyneiden pitäisi nukkua itsenäisesti ja jopa eri huoneissakin (ellei peräti eri kerroksessa) kuin vanhempansa?!



Mutta tästä voisi jatkaa ikuisuuden. Muiden onneksi aikani on rajallinen.. ; )



- Tiina -

Hei,



Toivottavasti ap olet saanut tästä (kivasta) ketjusta hengenvahvistusta, ja uskallat olla omaa mieltäsi.

Itse en pysty kuvittelemaan vielä esim töihin menoa, lapsi reilu vuoden ikäinen. Mutta muut saavat mennä ja kyllä ymmärrän erittäin hyvin että monelle taloudellisesti täysin mahdotonta jäädä kotiin. Itse kuitenkin valitsen mielummin pienemmät tulot kuin työnteon.



Haluaisin imettää pitkään, mutta koska pikkukakkonen olisi tervetullut, on pikkuhiljaa lopeteltava imetystä, jotta ne kuukautiset alkaisivat. Olisi kyllä kiva antaa " vaavin" vielä imeä päiväsaikaankin, kun se niin selkeästi rauhoittaa.



Me olemme jättäneet poikaa hoitoon isovanhemmille muutamaksi tunniksi kerrallaan, mutta silloinkin mielestämme huomaa eron, poika on selkeästi rauhattomampi. Mutta toisaalta ei ole koskaan jäänyt itkemään vaan leikkinyt innoissaan koko ajan.

Lisäksi useimmat äidit, jotka ovat vieneet lapsensa n. 1,5-vuotiaana hoitoon, ovat olleet ihmeissään kun päiväkodissa käyminen on sujunut niin helposti. Ja huomaan meidänkin pojasta, että virikkeitä ehkä kaipaisi, tai ei, ehkä ennemminkin että kaipaa muiden lasten seuraa.



On 1-v kuitenkin niin vauva vielä, että enempää kuin muutamaksi tunniksi en vielä haluaisi viedä hoitoon. Poika on lisäksi tässä iässä paljon enemmän sylitakiainen kuin ihan vauvaiässä.



Meitä samoin ajattelevia siis on. Anteeksi erittäin sekava kirjoitukseni.

Itse olen 37 -vuotias 1v 9kk ikäisen esikoistytön äiti. Olen törmännyt varsin usein varsinkin eräiden sukulaisten osalta samaan asiaan. Itse imetin tyttöä 1v 2kk ja se oli joillekin aivan liikaa. Tyttömme oli ensi kerran yökylässä rakkaiden isovanhempien luona joulun alla 1v 7kk vanhana ja siihen asti tytön pelkkä vanhempien kanssa oleminen oli joillekin ainaisen huomauttelun asia. Emme ole pitäneet unikoulua, vaikka nukkumaanmenoa onkin lempeästi harjoiteltu. Myös unikoulun pitämättä jättämisestä on joillain ollut vankka mielipide. Tätä listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka.



Olemme mieheni kanssa pitäneet oman päämme asioissa. Me tunnemme lapsemme kaikkein parhaiten ja teemme ratkaisut aina tytön etu ensisijaisesti mielessä. Kyllä sitä on tähän ikään mennessä saanut matkustaa, juhlia ja muuten toteuttaa itseään, joten meillä ei ole tarvetta nyt kiirehtiä asioita. Olen pyrkinyt vastaamaan ihmettelijöille, kyselijöille ja joskus jopa piruilijoille ystävällisesti (vaikka välillä olen vähän lipsunut varsinkin viimeisen lajin osalta... ;). Lähtökohtana on kuitenkin se fakta, että tapa jolla kasvatamme tyttöämme ei muille kuulu.



Koen myös vahvasti, että ratkaisumme on ollut oikea. Tyttömme on ollut syksystä asti hoidossa ja hoitosuhde on jo nyt muodostunut todella hyväksi. Tyttö on iloinen, seurallinen ja aktiivinen sekä ihana hellittelijä. Haluan, että tilanne pysyykin sellaisena myös vastaisuudessa. En todellakaan halua missään vaiheessa pakottaa kenenkään painostuksesta tyttöämme tekemään sellaista, johon hän ei ole vielä valmis.



Mielestäni lapsen kuunteleminen on sitä tärkeämpää mitä hiljaisempi ja arempi lapsi on.

Olen kohta 26 v yhden 1,5 vuotiaan lapsen äiti ja toinen on meillä ollut toiveissa viime heinäkuusta asti. Olen aina kannattanut pehmeitä menetelmiä lapsen hoidossa.



Täysimetin tyttöä 6kk jonka jälkeen osittaista imetystä jatkui vuoden ikään asti kunnes tyttö itse lopetti rinnan syönnin. Se oli todella haikeaa kun en enää voinut imettää... Korviketta en halunnut koskaan antaa. Ymmärrän toki jos joillain imetys takkuaa ja haluaa/joutuu antamaan korviketta vauvalleen. Olen kuitenkin ehdoton imetyksen kannattaja ja toivon voivani imettää myös seuraavaa lasta jos meille vielä lapsia lisää suodaan.



Tyttö oli hyvin tyytyväinen vauva ja epäilen tämän osittain johtuvan siitä että pidin häntä todella paljon sylissä ja kantoliinassa. Otan aina myös syliin jos hän haluaa. Olen huomannut että mitä enemmän vanhemmat antavat lapselleen läheisyyttä päivän aikana tai hoidosta tultua sitä rauhallisemmin lapsi käy nukkumaan ja nukkuu yön.



Tyttö on ollut mummon ja ukin luona lyhyitä hetkiä hoidossa ennen vuoden ikää ja ekan kerran oli yö kylässä heillä kun vietimme hääyötä. En todellakaan ymmärrä esim sitä että pieni vauva laitetaan nukkumaan yksin omaan huoneeseen. Meillä tyttö nukkuu omassa pinnasängyssään joka on kiinni meidän parisängyssä ja jos tyttö kaipaa yöllä läheisyyttä niin otan hänet silloin väliimme nukkumaan. Näin on meillä nukuttu siitä asti kun tyttö kotiin tuotiin.



Käytämme kestovaippoja päivisin ja pyrin vaatettamaan lapseni luonnon kuiduista valmistettuihin vaatteisiin jotka ovat iholla miellyttäviä. En myöskään pue lastani pieneksi aikuiseksi jota myös jotkut näyttävät harrastavan....



Sekin ihmetyttää kun jotkut vanhemmat vaativat lapsiltaan tosi paljon asioita! Pitää esim. heti alkaa lausumaan sanat prikulleen oikein ja sitä jankataan lapsen päähän. Siinä voi pian käydä niin ettei lapsi enää paljon viitsikään yrittää uusia sanoja jos aina annetaan ymmärtää että taas meni huonosti. Sanotaan aina että kyllä tämän ikäisen pitää jo tehdä ja osata niin ja niin paljon asioita eikä yhtään anneta lapselle aikaa. Tottakai jotain voi vaatiakin mutta sopivasti ja lapsen ikätasoon sopeuttaen. Lapsille myös ostetaan kaikenlaisia härveleitä leluiksi että viihtyisivät itsekseen paremmin.



Monilta tuntuu olevan hukassa juuri se vaistovanhemmuus josta joku jo mainitsikin. Pitäisi uskaltaa enemmän luottaa itseensä ja vaistoihinsa lapsen hoidossa. Minusta tuntuu että tämä johtuu osittain joka puolelta tulvivista kovista arvoista nykypäivänä. Neuvoloistakin annetaan ihme ohjeita välillä ja kehoitetaan antamaan korviketta ja kiinteitä heti jos vauvan painon vähänkin tasaantuu jne. (vauvan painon nousun tasaantuminenhan on aivan normaalia jossakin vaiheessa) Siellä joutuu joskus painokkaastikin sanomaan oman mielipiteensä johonkin asiaan.