Vauvojen ja pienten lasten itsenäistämisliike jyrää
Olen kolmekymmenvuotias vuoden ikäisen esikoispojan äiti. Poikani on alusta asti ollut herkkä; ihmisille, nukkumiselle, uusille asioille. Hän on tarkkailija, tuumivainen tutkailija ja sosiaalisesti toisinaan hidas lämpenemään. Olen huomannut, että hänelle sopivinta on hidas, rauhaisa asioihin totuttelu ja yhdessä ihmettely.
Minua on alkanut vaivata se, että ihmiset ihmettelevät sitä, miten olen JAKSANUT imettää näin pitkään (imetys loppui pikkuhiljaa ja tällä viikolla kokonaan, kun lapsi tuntui olevan siihen itse valmis), miten lapsemme ei VIELÄKÄÄN ole ollut yökylässä tai miksi lähden juhlista ajoissa häntä nukuttamaan yöunille...eikö hoitaja voisi tehdä sitä, poikahan on JO vuoden ikäinen!? Vastailen vain hymyillen, että " ei nyt vielä" ja " poika ei ole tottunut siihen" tms.
En ole vielä pystynyt kenellekään sanomaan, että mielestäni näin on parasta LAPSEN kannalta. Tiedän sitäpaitsi että edessä on levottomampi yö, kun hän on viettänyt juhlapäivän hoitajan kanssa ja suojelen näin myös itseäni ja seuraavaa päivää sillä olen huono kestämään väsymystä. En ole pystynyt sanomaan, että minusta imetys oli aivan mahtavaa ja hieman suren sen loppumista, sillä sen tuomaa läheisyyden tunnetta ja hiljaista rakkautta on mahdotonta pukea sanoiksi. En ole pystynyt sanomaan, että mielestäni näin pienen lapsen ei vielä tarvitse pärjätä yötä ilman äitiä tai isää, sillä hänen levottomuutensa yöllä kertoo sen, että hän jo päivällä kaipasi meitä vaikka olikin reipas.
MIKSI minun pitäisi selitellä tällaisia asioita? Olenko ainoa ihminen joka ajattelee näin? Riipunko pojassani, kun haluan antaa hänelle ikäkautensa vaatimaa turvallisuutta ja huomiota? Teenkö minä väärin? Mikä on tämä pikkulapsien itsenäistämisliike, joka valtaa kolmikymppiset vanhemmat? Pitäisikö minunkin liittyä siihen?
En tunne ketään, joka ajattelisi asioista samalla tavalla kuin itse ajattelen. Poikani viihtyy isänsä kanssa hyvin muutaman tunnin, samoin isovanhempiensa kanssa, mutta kun tulen takaisin, hän selvästi on loukkaantunut poissaolostani ja iloissaan sitten kun taas saa leikkiä kanssani. Huomaan tästä lapseni rajan, sen mihin hän jo on valmis ja mihin ei.
Haluaisin sanoa kaikille, että en halua lapseni joutuvan tilanteisiin, joihin hän ei itse vielä ole valmis mutta sanomalla näin saattaisin loukata ihmistä, jonka 3kk vauva on jo juhlien takia yökylässä. Mutta kukaan ei tiedä, miten paljon minua loukkaavat heidän kysymyksensä ja suorasukaiset kylmät mielipiteensä siitä miten lapsen kanssa tulee olla. Tämä vaivaa minua. Joskus vain olisi mukavaa että joku muukin kuin oma mies olisi samaa mieltä ja ymmärtäisi.
Kommentit (36)
Taidan sitten poiketa aika paljon teistä kaikista! Esikoisen sain kun olin juuri täyttänyt 24. Hän on nyt 1v3kk ja parin viikon päästä syntyy toinen, ikää minulla nyt siis 25. Lasten isä saman ikäinen. Esikoinen on erittäin sosiaalinen, viihtyy muiden ihmisten kanssa ja varsinkin siskojeni perheissä, joissa on muita lapsia. Siellä kyläillessämme hän ei tunnu edes huomaavan tai kaipaavan meitä, kun niin tykkää touhuta lasten kanssa.
Kesällä hänen ollessaan 8,5kk jätimme hänet siskolleni hoitoon. Siskolla 4 omaa lasta. Poika oli viikonlopun siellä hoidossa, ja me olimme mökkeilemässä. Paikka oli tuttu, ihmiset tuttuja, lapsi nukkui tuolloin jo täydet yöt. Minua ei hetkeäkään mietityttänyt miten hän pärjää. Ja hienosti oli mennyt! Vuoden iässä uusimme oman lomamme, lapsi oli taas kaksi yötä siskollani hoidossa. En näe hänen saaneen mitään traumoja siitä, että oli yökylässä siskollani.
Siirsimme hänet omaan huoneeseen nukkumaan 10kk iässä. Siirsimme siksi, että hän alkoi heräillä meidän yöääniimme tosi herkästi. Omassa huoneessa nukkuminen sujuu hyvin. Jos hän herää, hänen ei todellakaan tarvitse itkeä yksin pimeässä vaan olemme saman tien katsomassa mikä hätänä (tai siis isä on, tämän mahan kanssa ei kovin ketteriä enää olla ;) )
Imetin esikoista 5kk ja yöimetys loppui 6kk iässä. Korvatulehdus aihetuti sen, että hän ei kahteen päivään suostunut juomaan mitään, ja lopulta sain hänet juomaan maitoa pullosta. Tissi ei sen jälkeen enää kelvannut! Siihen asti sai pullosta minun maitoa, jota olin pakkaseen lypsänyt, silloin kun minä halusin käydä kirjastossa, ystäviä tapaamassa (ei tarkoita bilettämistä, en juo enkä harrasta baareja) tai tehdä jotain muuta, keskimäärin 1-2x viikossa. Silloin siis isä oli lapsen kanssa.
Koitan tällä nyt vain sanoa sitä, että se lapsentahtisuus tarkoittaa niin kovin montaa asiaa! Koen aivan samoin kuin tekin, että meillä eletään lapsen ehdoilla ja tehdään asioita niin,että ne ovat lapsen parhaaksi. Mutta lapsentahtisuus ei aina todellakaan ole sama kuin pitkä pitkä imetys, hoitoon jättämättömyys, kestovaipat, luonnonmukaiset vaatteet yms. Meillä se on tätä, ja uskon vakaasti että lapseni on aivan yhtä onnellinen ja rakastettu ja kokee samaa turvallisuutta kuin teidänkin lapsenne, vaikka häntä hoidetaankin eri tavalla! En tosiaan arvostele teidän valintojanne, vaan koitan saada teitä ymmärtämään sitä miksi joku tekee asiat toisin kuin te. Meille sopii tämä, eikä tätä linjaa ole mitenkään etukäteen suunniteltu. Asiat ovat tulleet kohdalle ja me olemme selvittäneet ne omalla, meille ja meidän lapsellemme sopivalla tavalla!
Huomenna meille tulee MLL:n hoitaja pariksi tunniksi hoitamaan lastamme. Hän ei ole aiemmin ollut meillä hoitamassa, mutta vaikuttaa todella pätevältä. Ystäväni on häntä käyttänyt ja siksi tiedän hänet luotettavaksi. Menemme talopakettitoimittajan kanssa juttelemaan, eikä vilkasta, kaikesta kiinnostunutta poikaamme voi sinne ottaa mukaan, jos haluamme keskittyä talomme suunnittteluun. Muualle emme lastamme saaneet hoitoon. Tämän tyyppisiä tilanteita voi tulla, ja siksi harmittaa kun joku arvostelee ja sanoo että hän ei tekisin noin kuin te teette. Mitä me sitten huomisen kanssa tekisimme?
Muistakaa, että asiat eivät todellakaan aina ole niin miten ne itse miellämme, ja että myös toisenlainen tapa hoitaa lapsia on aivan yhtä hyvä kuin se oma!
Ymmärrän että tuntuu pahalle kun toiset " ihmettelevät" omia ratkaisujasi äitinä. Miksi ei saisi imettää pitkään? Miksi ei saisi itse nukuttaa lastaan? Jos niin kerran haluaa niin eipä siihen pitäisi olla puuttumista!
Meillä silti on tehty asiat (yökyläilyn suhteen) toisin ja nyt mietin tuomitaanko minun mallini toimia? Ei kai sentään?
Poika on nyt 1,7kk ja on ollut yökylässä ekan kerran 2kk ikäisenä ja sen jälkeen vajaa 20 kertaa. Hän on aina ollut rohkea ja sosiaalinen. Paappalaan hän haluaisi joka päivä :) Aina hän hyvin mielin jää ja vain hätäisesti suukottaa ja vilkuttaa hyvästiksi. Sitten kiireellä tätinsä (13v) tai paapan kanssa puuhaamaan. Kun haemme poikaa yökylästä hän ei haluaisi vielä kotiin. Silti ilahtuu kun näkee minut tai isänsä.
En näe että poikani olisi kärsinyt näistä vierailuista/saanut traumoja.
Hiironen,
en usko että kukaan sinun valintojasi olikaan tässä tuomitsemassa :)
Tähän ketjuun juuri eksyneenä totean, että 99,9% nettipalstojen ketjuista on nimenomaan tällaisia, paitsi että roolit ovat juuri päinvastaiset. Silloin hiirosen tapaisia ihmisiä on suurin osa kirjoittajista, ja joukkoon eksyy yksi " pehmeä" äiti joka tuo oman näkökantansa esille. Hyvin usein ihmiset käyvät puolustuskannalle, sillä tottakai se oma äitiys on se asia, mistä tietää parhaiten.
Minä kuulun kai tuohon pehmeään kastiin, sillä kumpikaan lapseni ei ole ollut yökylässä vielä kertaakaan - esikoinen täyttää toukokuussa 4, ja kuopus on nyt 1,5v. Kantoliinat ja kestovaipat ovat arkeamme (sekä työtäni), ja imettäisin vieläkin ellen olisi erään työrupeaman takia loukannut kuopustani niin verisesti, että kieltäytyi sen jälkeen tissistä kokonaan (jouduin olemaan 2vkoa poissa kotoa 8-16)... ;)
Äitiys on todella henkilökohtainen asia, ja pakostikin surettaa, että usein joutuu siihen tilanteeseen, että kokee tulevansa arvostelluksi tai vähätellyksi valintojensa takia.
Itse olen ehkä jotenkin karaistunut, sillä luotan yhä enemmän itseeni äitinä, enkä koe enää tarvetta puolustella ääneen kenellekään, miksi meillä lapset pidetään sylissä eikä jumppamatolla lattialla, ja miksi emme halua jättää lapsia yöksi hoitoon.
Lainaan yhtä hienoa lausetta: " If I have to explain, you wouldn' t understand" :)
Kiva lukea näinkin päin ajattelevien äitien viestejä. Itsellämme on kaksi lasta, viisi ja kaksi vuotiaat, ja eivät ole olleet yöhoidossa koskaan ja illalla on aina äiti tai isä nukuttamassa. Lapsemme ovat edelleen kotihoidossa jne. Ja kuitenkin pärjäävät hyvin toisten lasten kanssa, ovat sosiaalisesti normaalisti (neuvolan mukaan) kehttyneitä, samoin fyysisesti ja psyykkisesti ikäistensä tasolla. Siis ihan tavallisia ja normaaleja leikki-ikäisiä.
Mutta voitte vaan arvata kuinka monta kertaa meille on ihmetelty, etten ole vieläKÄÄN palannut töihin, ja emmekö vie lapsia yökylään , emmekö lähde lomalle ilman lapsia jne.
Mutta meidän mielestä on parempi näin. Voimme tehdä monia asioita koko perhe yhdessä, lasten ehdoilla,joista myös me vanhemmat nautimme.
Ihan hyvä, että kerroit oman tarinasi. Asia mielestäni on kuitenkin ihan sama kuin kaikilla muillakin ketjuun kirjottaneilla. Teet asioita lasta kuunnellen, vaikkakin erilailla kuin joku toinen kirjoittaja.
En usko kenenkään tähän ketjuun kirjottaneen arvostelevan niitä äitejä, jotka toimivat toisin kuin he. Itse ainakin nimenomaisesti kannatan vanhempien oma vastuuta ja lapsentahtisuutta. Jokaisessa perheessä se merkitsee niin eri asiaa.
Se mitä itse en kannata ja mikä minua suuresti ärsyttää on nimenomaisesti ihmiset, jotka kokevat oikeudekseen puuttua perheen tapaan lapsiaan kasvattaa ja kommentoida sitä avoimesti. Niin kauan kuin lasta kasvattaa asiallisesti ja turvallisesti ei pitäisi kuulua kenellekään, milloin lapsen imetys loppuu, milloin lapsi viedään hoitoon tai yökylään tmv. asiat.
Eiköhän anneta vaan kaikkien kukkien kukkia!
Tarkennus viestiini. Mainitsin käyttävämme kestovaippoja ja luonnon materiaaleja lapseni vaatteissa siksi koska mielestäni se kuuluu myös yhtenä osana " pehmeään" lapsen hoitoon. Ei ylimääräisiä kemikaaleja yms lapsen iholla. Eli en tarkoittanut sillä sitä että vain ne jotka käyttävät kestoja tai luomuvaatteita toimisivat lapsen tahtisesti. Ne ovat kaksi eri asiaa. Olen pahoillani jos pahoitin mielesi!
Pehmoäiti kirjoittaa että lapsi viihtyy muutaman tunnin isän kanssa, mutta loukkaantuu äidille tästä isälle jättämisestä. Isä on vanhempi siinä missä äitikin ja kun ei ole enää fyysistä välttämättömyyttä äidin olla enemmän lapsen kanssa kuin isän, niin eikö olisi lapsen ja vanhempienkin etu, että isä ja lapsi saa viettää aikaa runsaasti yhdessä ja myös kahdestaan? Ei isälle jättäminen ole mielestäni hoitoon jättämistä vaan perheen normaalia elämää.
ranckle:
Pehmoäiti kirjoittaa että lapsi viihtyy muutaman tunnin isän kanssa, mutta loukkaantuu äidille tästä isälle jättämisestä. Isä on vanhempi siinä missä äitikin ja kun ei ole enää fyysistä välttämättömyyttä äidin olla enemmän lapsen kanssa kuin isän, niin eikö olisi lapsen ja vanhempienkin etu, että isä ja lapsi saa viettää aikaa runsaasti yhdessä ja myös kahdestaan? Ei isälle jättäminen ole mielestäni hoitoon jättämistä vaan perheen normaalia elämää.
Tästä olen samaa mieltä! Jos huomaa sanovansa että iskä jäi lapsenvahdiksi niin suhteen tasa-arvossa on mielestäni vikaa. Lapsen isä on ihan yhtä tärkeässä asemassa ja kummankin vanhemman tulisi pystyä toimimaan lapsen kanssa päivittäisissä rutiineissa (pesut, ruokailu, nukutus, lohdutus). Tietysti toiselta jotkut asiat saattaa onnistua paremmin. Ja kummallakin vanhemmalla tuleekin olla " omat jutut" lapsen kanssa (esim. äidin kanssa luetaan, iskän kanssa rakennetaan legoja. Ja imetys on äidin ja lapsen yhteinen hetki)
Tässä nyt kumminkin mun mielipide.
En tiedä kuinka kieliposkessa porukka näitä juttuja kirjoittaa ja lueskelee, mutta meillä on käytetty ainakin niin isistä kuin äidistä " lapsenvahtina" -termiä : ) ja vaikka olemme ehkä kumpikin tietoisesti koittaneet välttää (erityisesti minä) tuota käyttämästä. Ja huumorillahan se pääsee nykypäivinä tosi useinkin ulos.. ja sitten puhutaan kanssa " vuoronvaihdoista" ; ). Eli kun täällä joku esim. iskästä tuon sorttisen lauseen täällä lukee, niin saattaa se totuus olla aivan jotain muuta.. kuten se, että esim. meillä isä on kaikenmoiset kylvetykset, suihkut, lääkitykset, hyvin pitkään hampaiden pesutkin ja muut hoitanut kutakuinkin aina.. muusta puhumattakaan! Tänään jouduin pakosta käärimään tyttären leikattuun pikkukäteen siteen (oli irronnut), kun iskä oli työssä ja arvatkaas, minkä sorttista tohelointia se oli, kun en ole edes muksun muita vammoja hoidellut - puhumattakaan tästä (kääks).
Meillä on iskä ihan itse paikkansa valinnut. Tietysti tissinä ei ole voinut olla, tissille on tosin lapsen näppärästi pyöräyttänyt niin vastasyntyneenä, kuin vajaa kolmevuotiaanakin. Alussa tuo meidän isi itse vähän hakeutui " nurkkaan" joissakin hommissa, vaikka kuinka hommia oikein TYRKYTIN ja ennen kaikkea ihan lapsen kanssa oleskelua (muistutin, että tasa-arvoisia ollaan ja lapsi tarvitsee kumpaakin yhtä paljon), mutta onneksi lapsen kasvaessa on huomannut mitä on menettänyt ja kakkosta odottaessamme nyt onkin jo kädet ojossa valmiina hoitamaan ja viihdyttämään tulevaa lasta ; ).
Ja kun se lapsi yöllä nukkuessaan mönkii 240cm:n levyisen sänkykokonaisuutemme toiseen laitaan nukkuakseen isin kainalossa, on meidän isillä sydän haljeta rakkaudesta. - Hän kun ymmärtää sen, että minussa useinkin viehättää vain se tissi - eli vaikka lapsi olisi vihainenkin minulle niin tulee vain tissin vuoksi.. mutta hänen kainaloon, kun mönkii onkin " tosi" kyseessä!
Muuten tästä " pehmoilusta" .. ehkä itse karrikoisin, tämän lapsen huomioinnin maksimoinniksi. Sitä se meillä ainakin on. Eli miksi nukuttaa paikassa x vaikka siinä olisi ihan tyytyväinen, jos siinä viekussa on parempi.. ja miksi antaa hyvän huomenen toivotukseksi yksi pusu, kun muksun voi hukuttaa suukkoihin ja haleihin ja kertoa lisäksi kuinka paljon häntä rakastaa : ) etc. meillä tämä suhtautuminen tosin pätee kyllä ylipäänsä perheessä ihmisten kesken, miksi isukinkin kanssa suhteemme onkin ehkä näin hyvällä tolalla vielä vuosien jälkeen.. Eli jos homma on ok, ihminen (pieni tai iso) tyytyväinen, niin miksi tyytyä siihen eikä laittaa vieläkin paremmaksi?!
- Tiina -
Eli tuosta iskän asemasta pehmoperheessä.. Oma äitini on kohta jaksanut jäkättää ja ihmetellä, kolme vuotta että miksen osaa (siis hänen mielestään en osaa jotain, jos en sitä lapsen kanssa tee) tehdä sitä, tätä ja tuota lapseni kanssa ja miksi en tee niin, ja näin. Alitajuntaanikin on jo jämähtänyt seuraava lause: " KYllä äidin pitää osata.." jonka varmasti muistan - kiitos äitini - vielä vanhainkodissakin, jos/kun kaikki muu on jo unohtunut ; ).
Tässä siis tunnustukseni.. onkohan tällaisia " turhia" äitejä muissa perheissä - olivat sitten pehmoja tai ei?! (Meillä siis jalat tiukasti 2000-luvulla huolimatta pehmoilusta.. ja niistä kangasvaipoista sekä kantoliinoistakin : )).
- Tiina -
Hei,
Olipa hellyttävää luettavaa tuo Teenan kirjoitus isän viereen kömpivästä lapsesta. Minäkin haluaisin nukkua perhepedissä, mutta meillä kaikki nukkuvat paremmin kun lapsi on omassaan. Vieressä jos on niin ei osaa yöllä herätessään nukahtaa uudelleen, vaan alkaa leikkimään ja kiipeilemään jos on perhepedissä.
Isän roolista sen verran, että miten te muut suhtaudutte siihen, kun ainakin meillä lapsi haluaa enemmän minun syliin ja on minun perääni enemmän, ja vaikka kuinka pitäisi olla tasa-arvoisia, niin miksi silti musta välillä tuntuu, että lapsi kokee hylkäämiseksi, jos jätän isälle? Kuulostaako ihan hullulle?
ihan ensiksi sanoisin etta omat valintani ovat olleet aika samanlaisia kuin ap:n eli imetin esikoistani (nyt 2,5v) yhteensa 2 vuotta, ja ensimmaista kertaa olimme yota erossa ennen joulua kun jouduin sairaalaan pikkukakkosen odotuksessa ilmenneiden komplikaatioiden takia, mustakaan ei ole ollut tarpeen olla erossa enemman lapsestani kuin on ollut pakko; toisaalta aloitin kuitenkin tyot kun tytto oli 7kk (asumme ulkomailla ja taalla erilainen tilanne kuin suomessa venhempainvapaan suhteen), han oli kuitenkin isovanhemman kotihoidossa 1,5 v saakka ja siitamoisin tarhassa. olen saanut paljonkin kuulla omista valinnoistani, koska maassa jossa asumme imetys (siis ollenkaan, saati 2-vuotiaaksi) on viela jokseenkin harvinaista ja lapset menevat yleensa seimeen 4 kk vanhoina.
musta kuitenkin keskeista koko hommassa on ollut etta on aivan samantekevaa mita muut sanovat/tekevat/ihmettelevat, seka hyvassa etta pahassa. eli taa on ollut mulle oikea tapa olla aiti enka lahde sita puolustelemaan ihmettelijoille, saati sitten muuttamaan tapojani; toisaalta en myoskaan jaksa paivitella heidan valintojaan (heille tai muille), nayttaa silta etta ihan tavallisia, terveita ja iloisia lapsia voi tulla myos imettamattomista lapsista jotka on laitettu tarhaan 4kk iassa. talla haluaisin vain sanoa etta tee rohkeasti niin kuin itse haluat/mika tuntuu hyvalta teidan perheellenne, alaka jaa turhaan miettimaan toisten kommentteja. tama lapsenhoito on sellainen asia etta lahes kaikki kokevat olevansa siina jonkinlaisia ekspertteja eli mielipiteita riittaa, mutta niiden pitaa vain antaa menna toisesta korvasta ulos.
Aivan pakko todeta, että kuin omaa kirjoitustani olisin lukenut ..ihan allekirjoitukseen asti ;)
Kyllä meillä tuntuu että vauva tarvitsee enemmän äitiä ja vauvalle isä ei ole tasavertainen äidin kanssa. Myös taaperoilla on äitiin takertumisvaiheita ym. Meillä molemmat vanhemmat voi toimia päivittäisissä rutiineissa kuten nukutus, erona on vain äidin tissille nukuttaminen vauvan ollessa tyytyväinen, jos isä sitten nukuttaisi olisi suurella todennäköisyydellä tuloksena vauvan hysteerinen huuto ja nyyhkytykseen nukahtaminen (eipä kyllä ole tehnyt mieli kokeilla). Kyllä kai se vauva oppisi tälläkin tavoin, mutta ei ole meidän tyyli. Eli meillä ei ole lapselle isä yhtä tärkeässä asemassa kuin äiti, tämä oli yksi ensimmäisiä oppimiani läksyjä äitiydessä. Eikö muilla ole tälläisiä tuntemuksia ollut?
Kyllähän nämä asiat voisi tehdä toisinkin. Ruokkia pullosta, jolloin isäkin pääsisi osallistumaan enemmän ja jakaa hoitovuorot tasaisemmin, jolloin isä ei kävisi töissä niin paljon, eikä nukkuisi öitä jne. Meillä vauva ja lapset pienenä ovat kiintyneitä enemmän äitiin ja kokevat äidin ensisijaiseksi huolehtijaksi, koska äiti lasten kanssa on kaikki arkipäivät ja ruokkii ja nukuttaa imettämällä. Siitä huolimatta isä saa omat hetkensä lasten kanssa, mutta lasten näkökulmasta isä ei ole äiti.
Eli näin meillä. Ja tiedoksi olen feministi, joka kannattaa tasa-arvoa. Uskaltaako muut tunnustaa samaa? Ja meillä mies on pyörittänyt useamman vuoden päiviä ja hoitanut lapsia taapero/leikki-iässä, kun olen käynyt töissä (tosin lisäksi mies kävi illat töissä, kun minä hoidin lapsia). Mies myös tekee ruokaa ja siivoaa jne. Isommilla lapsilla ei samanlaista riippuvuussuhdetta äitiin ole, mutta vauvan ja pienen taaperon kanssa ensimmäinen kiinteä suhde meillä on muodostettu äidin kanssa (symbioosi josta vauva kasvettuaan eriytyy omaksi yksilökseen). Ja myöhemminkin olen huomannut että me toimimme miehen kanssa erilailla lasten kanssa ja meillä toinen ei voi korvata toista!
Rianna80:
ranckle:
Pehmoäiti kirjoittaa että lapsi viihtyy muutaman tunnin isän kanssa, mutta loukkaantuu äidille tästä isälle jättämisestä. Isä on vanhempi siinä missä äitikin ja kun ei ole enää fyysistä välttämättömyyttä äidin olla enemmän lapsen kanssa kuin isän, niin eikö olisi lapsen ja vanhempienkin etu, että isä ja lapsi saa viettää aikaa runsaasti yhdessä ja myös kahdestaan? Ei isälle jättäminen ole mielestäni hoitoon jättämistä vaan perheen normaalia elämää.Tästä olen samaa mieltä! Jos huomaa sanovansa että iskä jäi lapsenvahdiksi niin suhteen tasa-arvossa on mielestäni vikaa. Lapsen isä on ihan yhtä tärkeässä asemassa ja kummankin vanhemman tulisi pystyä toimimaan lapsen kanssa päivittäisissä rutiineissa (pesut, ruokailu, nukutus, lohdutus). Tietysti toiselta jotkut asiat saattaa onnistua paremmin. Ja kummallakin vanhemmalla tuleekin olla " omat jutut" lapsen kanssa (esim. äidin kanssa luetaan, iskän kanssa rakennetaan legoja. Ja imetys on äidin ja lapsen yhteinen hetki)
Tässä nyt kumminkin mun mielipide.
Lapset ja äidithän ovat erilaisia. Mulla on toi sama kokemus kuin sullakin, että tunnen ihmisiä, jotka mielellään jättävät lapsiaan yökylään ja kokevat sen olevan lapsilleen parhaaksi ja sitten tunnen myös niitä, joiden lapset eivät ole isompinakaan olleet yhtään yökylässä eivätkä äidit ole jättämässäkään lapsiaan yökylään. Mun mielestä ketkään näistä eivät ole hoitamassa lapsiaan huonosti tai lapsi kärsimässä. Eikä se, että äiti tahtoo olla lastaan hoitamassa, varsinkaan 1-vuotiaana, tarkoita sitä, että äiti olisi liikaa kiinni lapsessaan tai etteivät he, jotka jättävät lapsiaan usein hoitoon olisi hyvässä suhteessa lapsiinsa. Lapsihan voi kasvaa hyvin niin monella tavalla! Miksi ihmiset haluavat ihmetellä sitä, että tahdot laittaa lapsesi nukkumaan itse? Itsellä myöskin se tunne, etten tahdo kovin väsyneenäkään hoitaa lasta seuraavana päivänä, joten en yleensä siitäkään syystä valvo mutta juuri samoin myös itse koen, että vaikkei lapsi välttämättä tarvitse aina äitiään nukuttamaan, niin jos hän on siihen tottunut, niin hänen on vaikeampi nukahtaa yhtäkkiä vieraan hoidossa. Riippuen totta kai lapsesta. Mutta ainakin meillä on ollut niin ja tyttö nyt jo 2,6 v. Vasta nyt nukahtaminen ilman äitiä alkaa helpottua ja harkitsen tämän havaittuani vieläkin enemmän lapsen vähitellen itsenäisempää olemista äidistä, sillä hän menee pian päivähoitoonkin. En silti usko, että olen juuri laittamassa, vieläkään, lasta juuri usein yökylään, sillä omien muistojeni mukaan en lapsena mielelläni nukkunut vieraan hoidossa alle kouluikäisenä.
Musta on selvää, että äitien pitää päästä välillä hengähtämään mutta kuinka sen voi sanoa jollekulle, minkä verran kukakin sitä taukoa tarvitsee tai mikä on varmasti hyväksi kaikkien lapsille?
Muakin on ihmetelty, miksen ole jättänyt lasta yökylään tai enemmän hoitoon ja on todella vaikea ollut sanoa, ettei se mun mielestä ole erityisen tärkeä ja hyvä asia oman tyttöni kohdalla, kun pelkää loukkaavansa toista. Enkä usko, että se, että lapsi haluaa olla paljon sylissä ja äidin nukuttama, kertoisi siitä, ettei hänellä ole hyvä turvallisuudentunne, kuten joku sitten keksi sanoa aiheesta. Mutta ilmeisesti tarkoitamme eri asioita suoralla puheella ja toisten mielestä on ihan o.k sanoa noin eikä se ole loukkaus. Itse ajattelen enemmän, että se voi loukata.
Ai niin se piti vielä sanoa, että meidän poika on hyvin rohkea eikä vierasta ketään, eikä ole ollut hoidossa kuin isovanhemmilla. En usko ollenkaan siihen, että pitäisi totuttaa olemaan hoidossa, jotta ei tulisi araksi.
Luulen, että lapsen temperamentti on se, joka ennen kaikkea määrää millainen lapsi on. Ja luulenpa että voi olla niinkin että mitä vähemmän on erossa vanhemmistaan, sitä rohkeammaksi tulee, tiedä häntä.