Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, että olen totaalisen yksin, eikä kukaan välitä minusta oikeasti
12.02.2015 |
Vain äiti ja isä välittää.
En ole kenellekään se ykköskaveri vaan sellainen varakaveri, jota pyydetään jos ensimmäisille vaihtoehdoille ei sovi. Minuun ollaan yhteydessä silloin, kun apuani tarvitaan, silloin kun minusta on hyötyä. Mutta kun itse pyydän heitä kanssani jonnekin, niin eipä käy, on muuta nyt... Ja jos minua pyydetään johonkin, kyseessä on ryyppääminen. Kelpaan vain ollessani kännissä.
Tämä on oikeasti todella musertavaa. Ei minulla ole sellaista aitoa ystävää, joka todella välittää. Joka kuuntelisi omasta tahdostaan, eikä siksi, että on pakko. Olen niin yksin tässä maailmassa.
Kommentit (55)
No, minulla ei oo edes vanhemmat tukena.Oon huostaanotettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama tilanne kuin Ap:llä, eikä näy valoa tunnelin päässä. Olen kyllä oikein hyvä terapeutti tai tietopankki kun tarvitaan apua ja neuvoja mutta muuten...
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:28"]
No, minulla ei oo edes vanhemmat tukena.Oon huostaanotettu.
[/quote]
Jos yhtään lohduttaa, vanhempani eivät juuri tue (lähinnä vain haukkuvat), eivätkä näytä välittämistään, mutta tiedän kuitenkin että välittävät, mikä lämmittää sydäntä.
Voi harmi :( toivottavasti joku päivä saat sydänystävän. Annathan itsestäsi keskusteluissa paljon? Tiedän ihmisiä, joilla ei ole läheisiä ystäviä, koska he eivät ikinä puhu henkilökohtaisista asioistaan, toiveista, haaveista, eivätkä osaa kuunnella muidenkaan vakavia ja syvällisiä henkilökohtaisia asioita. Joillekin ei vain tee mieli avautua.
Vois olla suoraan itseni kirjoittama sama juttu. Paitsi en kännää, joten ei enää edes sitä kautta kukaan pidä yhteyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että saisit vierellesi ihanan, tärkeän ja aidon ystävän. Kyllä olet varmasti sellaisen ansainnut<3 Jaksamista odotteluun, kyllä se jostain tulla tupsahtaa vielä.
minullakin välillä tuollainen tunne. olen kuitenkin myös, kuten sinä, siitä onnekas, että minulla on äiti ja isä jotka todella välittää.
mutta eipä kaverit ole kenellekään aikuiselle ihmiselle oikein se maailman tärkein juttu. meinaan, ei yhden kaverin takia muuteta toiselle paikkakunnalle tai mitään tuollaista. tämän tajuaminen helpottaa. pitää olla itselleen se tärkein ja arvostaa itseään. usein muutkin arvostaa sitten enemmän. mutta vain itse voi tehdä itsensä onnelliseksi.
parisuhde tuo sitten ehkä sen elämänkumppanuuden, mutta ei toinen ihminen siltikään voi olla ihmiselle kaikki kaikessa, vaan itsensä arvostamiselle elämä perustuu.
toki on sitten tärkeää, että löytää se ihmiset, joiden kanssa voi jakaa asioita. joiden kanssa puhua elämän pienistä harmeista. tätä tarkoitusta varten voi löytää ihmisiä ihan arjesta, esim. työkaverit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älä alistu tuollaiseen ansaitset parempaa!
itse olin tyhmä ja annoin toisten pitää itseäni kynnysmattona. vasta nelikymppisenä ymmärsin, ettei mun tarvitse alistua sellaiseen koska en ole sellaista ansainnut ja löin stopin touhulle. siinä sitä oli ihmisillä ihmettelemistä, osa jäi elämääni siitä huolimatta ja osa häipyi mikä ehkä parempikin niin.
Minulla ei ole myöskään ketään joka välittäisi oikeasti, kavereita ei ole ollenkaan minkäänlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:30"]
Ihan sama tilanne kuin Ap:llä, eikä näy valoa tunnelin päässä. Olen kyllä oikein hyvä terapeutti tai tietopankki kun tarvitaan apua ja neuvoja mutta muuten...
[/quote]
Oi, ''ihanaa'' että joku muukin! Mikähän meissä on vialla? En nimittäin oikeasti tiedä. Voiko olla, ettei mikään? Onko vika muissa? Mistä kiikastaa?
Koen olevani ihan hyvä ystävä. Minä kuuntelen, teen kaikkeni jos toinen tarvitsee apua tai neuvoja, en sano rumasti ja vältän riitelyä. Välitän aidosti. Miksi en riitä?
Haluaisin kommentoida, mutta en tiedä mitä sanoisin... Olet huomannut ainakin tärkeän asian. Mä elin 4-kymppiseksi ja olen nyt törmännyt samaan. Vuosia olen kituutellut tuntematta ystävyyttä, mutta halunnut kuvitella sitä olevan. Vasta nyt alan tajuta, että joo ei... Ei sitä oikein tahdo olla. Mulla on kyse itseni löytämisestä. Jos löytää itsensä, on ainakin yksi hyvä ystävä, minä itse. Oikeastaan vasta sitten kai voi olla hyviä aitoja muitakin ystäviä.
Kyllä mä iloitsen siitäkin, jos joku haluaa mua nähdä vaikka olisinkin vain varakaveri, olen kai sen verran itsekäs itsekin, että otan siitäkin ne rusinat vain pullasta jos siltä tuntuu. Enkä mieti, miksen ole tuolle toiselle enempää... Mutta toisaalta ehkei hänkään vain ole minulle, kuka tietää.
Juuri nyt koitan etsiä itseäni ja katsoa, onko minulla vielä jotain annettavaa tälle maailmalle. Itsen kautta kaikki mitä annan, tulee annettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin vielä lisätä, että minulla oli oikea sydänystävä, mutta hän on kuollut. Ei ole enää. Sekin musertaa kun tietää, millaista se oikea ystävyys on.
Ap
Vinkkejä, mitä kannattaa tehdä? Tuntuisi pahalta sanoutua täysin irti kavereistani, sillä välitän heistä. Sitten olisin ihan kirjaimellisesti yksin. Ei ketään, kenelle kertoa iloista ja suruista. Mutta samalla tieto siitä, että he eivät oikeasti välitä, on aika karu. Olen ihan sekaisin. :(
Ajattelin että jos ottaisin etäisyyttä ja viettäisin ainakin hetken hiljaiseloa... Näkisi, kaipaileeko kukaan. Keskittyisin täysin tekemään omia juttujani, Facebook ja muut yhteydenpitokeinot vähemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan tuhlaa liikaa voimiasi heihin, jos tunnet ettei ystävyyssuhde ole tasavertainen. Tutustu uusiin ihmisiin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:36"]
Voisin vielä lisätä, että minulla oli oikea sydänystävä, mutta hän on kuollut. Ei ole enää. Sekin musertaa kun tietää, millaista se oikea ystävyys on.
Ap
[/quote]
sittenhän sinulla on kuitenkin hyviä muistoja, ja selvästi sinussa on jotain sellaista, minkä takia sydänystäväsi oli ystäväsi. varmasti joku muu näkee vielä saman hyvän sinussa.
Löydät kyllä vielä sydänystävän. Älä hakemalla hae, tunnistat oikean kun törmäät, tunnistat juuri siitä välittämisestä.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:35"]
Haluaisin kommentoida, mutta en tiedä mitä sanoisin... Olet huomannut ainakin tärkeän asian. Mä elin 4-kymppiseksi ja olen nyt törmännyt samaan. Vuosia olen kituutellut tuntematta ystävyyttä, mutta halunnut kuvitella sitä olevan. Vasta nyt alan tajuta, että joo ei... Ei sitä oikein tahdo olla. Mulla on kyse itseni löytämisestä. Jos löytää itsensä, on ainakin yksi hyvä ystävä, minä itse. Oikeastaan vasta sitten kai voi olla hyviä aitoja muitakin ystäviä.
Kyllä mä iloitsen siitäkin, jos joku haluaa mua nähdä vaikka olisinkin vain varakaveri, olen kai sen verran itsekäs itsekin, että otan siitäkin ne rusinat vain pullasta jos siltä tuntuu. Enkä mieti, miksen ole tuolle toiselle enempää... Mutta toisaalta ehkei hänkään vain ole minulle, kuka tietää.
Juuri nyt koitan etsiä itseäni ja katsoa, onko minulla vielä jotain annettavaa tälle maailmalle. Itsen kautta kaikki mitä annan, tulee annettavaksi.
[/quote]
Todella hieno ajatus tuo ''jos löytää itsensä, on ainakin yksi hyvä ystävä''. Kiitos siitä.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:53"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:36"]
Voisin vielä lisätä, että minulla oli oikea sydänystävä, mutta hän on kuollut. Ei ole enää. Sekin musertaa kun tietää, millaista se oikea ystävyys on.
Ap
[/quote]
sittenhän sinulla on kuitenkin hyviä muistoja, ja selvästi sinussa on jotain sellaista, minkä takia sydänystäväsi oli ystäväsi. varmasti joku muu näkee vielä saman hyvän sinussa.
[/quote]
Kaunis ajatus. Eri asia sitten onnistaako niin, että saa kokea sydänystävyyden vielä uudestaan.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:53"]
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 00:36"]
Voisin vielä lisätä, että minulla oli oikea sydänystävä, mutta hän on kuollut. Ei ole enää. Sekin musertaa kun tietää, millaista se oikea ystävyys on.
Ap
[/quote]
sittenhän sinulla on kuitenkin hyviä muistoja, ja selvästi sinussa on jotain sellaista, minkä takia sydänystäväsi oli ystäväsi. varmasti joku muu näkee vielä saman hyvän sinussa.
[/quote]
Kaunis ajatus. Eri asia sitten onnistaako niin, että saa kokea sydänystävyyden vielä uudestaan.
[/quote]
Se on paljon mahdollisempaa kuin jos sellaista ei ole koskaan ollut. Uskoisin ainakin näin. Mulla ei ole ollut ja silti uskon, että se on mahdollista. Ehkä jaksan olla utelias asian suhteen, vaikka hitaasti ne etenevätkin. Kun sitä en siis oo kokenut, sydänystävyyttä, vielä. Kyllä uskon, että sä löydät, mutta anna sille tapahtumalle aikaa.
Olisi mukavaa, jos kommentoisitte jotain.