Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitääkö paikkaansa? rintojen aristuksesta kysyisin

19.01.2006 |

Elikkäs olen kuullut, että rintojen aristus saattaa hävitä jossain vaiheessa raskautta? Pitääkö paikkaansa? No, missä vaiheessa tälläinen sitten voipi tapahtua? Ja onko rintojen aristuksen häviäminen keskenmenon merkki esim. ennen rv10?



Tämä kysymys siksi, eli mulla on siis kaksi keskenmenoa takana (toinen tuulimuna, toinen ihan alkuraskauden km) ja nyt siis rv8+0. Kävimme ultrassa 6+6 ja syke löytyi ja vastasi viikkoja ja kaikki oli hyvin. OIreita on ollut rintojen pinkeys ja aristus samoin nännien. Pahoinvointia oli, mutta enää lauantaina jälkeen ei ole ollut niin voimakasta mutta toisinaan heikotusta edelleen. Tänään rinnat ei sitten ole tuntunutkaan niin aroille ja pinkeille kun aikaisemmin (mutta on siis sitä edelleen joissakin määrin) Niin heti sitten rupesi pelottamaan. Ja muutenkin olen ollut kovin pelokas ja sitä koko ajan tarkkailee itseään. Maha on ihan turvoksissa, ja iltaa kohden vaan pahenee. Pientä kipuilua alavatsassa aina välillä mutta Väestöliitosta sanoivat sen johtuvan kohdun kasvusta. Sitä keskenmenoa pelkää niin kovin vaikkei ole ollutkaan mitään vuotoja eikä voimakkaita kipujakaan eikä mitään sellaista.



No mut ei tässä muuta, olis ihana jos jollain olisi jotain kokemusta tai samanlaisia tuntemuksia...



Tiiukka 8+0

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
19.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mulla ei edes rinnat ole olleet mitenkään järkyttävän arat koko aikaa. Välillä on enemmän, välillä on päiviä, kun eivät tunnu miltään..Eikä mulla muutenkaan muut kuin nännit arista. Muutenkin kaikki raskausoireet ainakin mulla (ja monilla muilla, kun olen lukenut)tulee ja menee miten sattuu..Huoli siis pois ja nauttimaan raskaudesta!

Vierailija
2/5 |
19.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos vastauksesta, mielellään vielä jos muilla on kerrottavaa niin kuuntelen mielelläni=) Sitä on vaan niin hermoheikko näin alussa. Kovasti tekisi mieli mennä ultraan melkein nyt heti uudestaankin.. On tää ihmismieli kummallinen..



Tiiukka

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
19.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosiaan jossain vaiheessa voi oireet kadota kokonaan. Itselläni katosivat joskus 10 rv paikoilla. Rinnat eivät ole aristanut tämän jälkeen kuin pari kertaa. Empä usko että sinulla on suurempaa hätää!

Sitä paitsi sen jälkeen kun sydänäänet on kuultu on enää minimaalinen riski keskenmenoon. Ymmärrän kyllä levottomuutesi,koska menetin myös tässä raskaudessa yhden pienistäni,( toinen vain ei jaksanut kehittyä sikiöksi asti)mutta tämä toinen voi hyvin ja potkii iloisesti tästä huolimatta. Itsekin pelkään pikkuseni puolesta,mutta pitää vaan jaksaa juuri sen pienen takia.Ei kun tsemppiä



Lilli81 rv21

Vierailija
4/5 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan siksi on jotenkin sellanen " hermoilija" kun aina kuulee puhuttavan, kuinka kamalaa alkuraskaus on ja mulla taas se ei ole ollut yhtään kamala, ainoo vaan et pelko on tehnyt siitä kamalan. ja sitä tosiaan kun tarkkailee vaan itseään kokoajan niin... ja vaikka rinnat aristaa vieläkin vähän mutta ne ei tunnu yhtään niin pinkeiltä, kuuluuko sen pinkeydenkin vähän " laimentua" ? Anteeksi kun kyselen kovin mutta kaikki kun on vielä niin uutta ja ei edes tiedä miltä kuuluu tuntua tai mitä sen pitäisi olla tms.



Tiiukka 8+1

Vierailija
5/5 |
20.01.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla rinnat oli alkuraskaudessa ihan törkeen kipeet. Joskus seitsemännen viikon tienoilla kipu hävis vähäksi aikaa ja olin jo ihan varma, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Kävin alkuraskauden ultrassa ja kaikki oli kuin olikin kunnossa. Rinnat kipeytyivät vähäksi aikaa uudelleen, mutta ehkä 9-10 viikon paikkeilla kipu hävisi eikä ole sen koommin takaisin tullut. Juuri muita oireita mulla ei sitten koskaan ollutkaan.



Nyt kyllä on oireita =). Vauva potkii masussa hurjasti ja välillä piinaa äitiä oikein kunnolla hyppimällä virtsarakon päällä...



Soile ja papu 23+4