Kyllästyminen syy eroon?
Kannattaako erota siitä syystä, kun on kyllästynyt toiseen? Takana on pitkä parisuhde ja lapset ovat lähes aikuisia.Viihdymme erinomaisesti toistemme seurassa ja arvomaailmamme on hyvin yhteneväinen. Parisuhde on meille molemmille ensimmäinen ja siitä syystä kokemuksia muista partnereista ei ole. Jonkinlaisen parisuhdekriisin seurauksena intohimokin on palannut suhteeseen. Seksielämä on vilkastunut ja tätä tahtia harjoittelemalla siitä tulisi vielä joskus erittäin tyydyttävää meille molemmille.
Nyt hieman yli neljäkymppisenä sitä silti miettii, että elämää on jäänyt elämättä. Olisiko siis hyvä tässä vaiheessa hyvä päättää hyvä parisuhde ja etsiä myöhemmin lähes yhtä hyvä tilalle? Ainakin se antaisi meille molemmille vielä mahdollisuuden rakastua. Riskinä tietysti on se, että kaikki uudet kumppanit, joihin oma markkina-arvo riittää ovat nykyistä huonompia. Mutta mistähän sen tietää, jos ei kokeile.
Kommentit (53)
[quote author="Mejame" time="27.02.2013 klo 14:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 14:37"]
Minä ihmettelen koko kysymykseasettelua. Kyllästyminen omaan elämään vai omaan puolisoon ? Jotenkin kuulostaa niinkuin aloittaja olisi kyllästynyt elämäänsä ja ajattelee, että uutta hehkua löytyy kun tulee uusi kumppani. Minusta kun on kyllästynyt , pitää miettiä mitä omassa elämässään pitä muuttaa. Onko se uusi työ, opiskelu, muutto , intohimoinen harrastus ? Niitä voi lähteä muuttamaan ihan vanhassa parisuhteessa eläen. Uutta hyvää parisuhdetta taas ei löydy sillä, että eroaa. Voi käydä niinkin, että jää yksin ja silti se elämä kyllästyttää.
Minä olen miettinyt (23v parisuhdetta takana) , että kun kuopuskin vähän vielä kasvaa , houkuttelen miehen paritanssikurssille ja alan opiskella joogaohjaajaksi. Miehen vaihto ei ole tullut mieleen , jos nyt joku uusi mahtava sielunkumppani ilmestyisi , varmaan harkitsisin sitäkin , mutta on aika lapsellista ajatella että se uusi suhde löytyisi ihan vaan kun eroaa.
Meillä uutta hehkua suhteeseen on tuonut jo 10v ajan yhteinen liikuntaharrastus. Käyn teatterissa ja leffoissa lähinnä ystävien kanssa, koska niihin mies ei lähde. Parempaa seksiä en usko löytäväni , seksi lähtee kuitenkin enemmän mielestä kuin siitä, mitä kroppa tarjoaa.
[/quote]
Ap täällä. Olen kyllästynyt omaan elämään ja niin varmasti on myös puolisoni. Niinhän meille kaikille varmasti joskus käy. Kysymys onkin siitä, miten kyllästymiseen pitäisi suhtautua. "Mitä omassa elämässä pitää muuttaa..." Yksi isoimmista muutoksista, mihin ihminen pystyy on tehtävissä parisuhderintamalla.
Aika monessa viestissä kommentoidaan sitä, että ei se vaihtamalla parane. Kysymys ei olekaan siitä, että pitäisi kumppani vaihtaa parempaan vaan johonkin toiseen. Uuden kumppanin kanssa voi kokea uutena ne asiat, jotka nykyisen kanssa ovat kaukaista menneisyyttä. Ainakin tilapäisesti tämä vaihe elämässä poistaa kyllästymistä. Tämä perustelu puhuu kumppanin vaihtamisen puolesta. Monissa viesteissä on myös käsitelty sitä, voiko katua eroa jälkeenpäin. Todella hyvää kumppanuutta on varmasti vaikeaa löytää, mikä vahvasti taas puhuu nykyisen parisuhteen jatkamisen puolesta. Joku kommentoi sitä, että ei tunne ketään, joka katuisi eroaan. Olen vakuuttunut siitä, että jos meille tulisi ero, meistä molemmat katuisivat sitä jälkeenpäin. Meidän tapauksessa ero todennäköisesti olisikin väline, joka pakottaisi etsimään ne onnellisuuden edellytykset omasta itsestä. Kuulostaa kyllä kovin suurelta hinnalta uhrata hyvä parisuhde tästä syystä.
[/quote]
Nyt minäkään en enää ymmärrä ap:tä. Siis harkitset eroa ja olet samalla varma, että jos eroaisitte, kumpikin katuisitte?
Eipä taida tämä ketju enää olla seuraamisen arvoinen.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2013 klo 14:12"]
Nyt minäkään en enää ymmärrä ap:tä. Siis harkitset eroa ja olet samalla varma, että jos eroaisitte, kumpikin katuisitte?
Eipä taida tämä ketju enää olla seuraamisen arvoinen.
[/quote]
Niin, eron harkitseminen omassa tilanteessani saattaa kuulostaa oudolta, mutta mikäli ajatukseni kovin selkeät olisivat, tuskin tänne näitä kannattaisi kirjoitella. Aloitus liittyy siihen, että onko kyllästyminen toiseen riittävä peruste erolle, ei siihen onko päätös omalla kohdallani oikea vai väärä.
Aika moni varmasti on parisuhteensa aikana harkinnut eroa. Aika moni on myös varmasti harkinnassaan päätynyt siihen, että ero ei olekaan oikea ratkaisu ja päättänyt jatkaa yhdessä. Uskoisin, että niitäkin on, jotka erottuaan huomaavat jälkikäteen, että perusteet erolle olivatkin huonot, ei olisikaan kananttanut erota. Toisin sanoen he siis katuvat eroa.
Onko ero kaikissa tapauksissa väärä päätös, mikäli tietää katuvansa asiaa joskus myöhemmin? Mikäli et ymmärrä tähän kysymykseen liittyvää ajatusta niin olen pahoillani.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 09:56"]
Miten luulet ap, että se intohimo ja kiima ja ihana elämä tulee jonkun muun kanssa, ellet osaa sitä edes yhden kanssa. Ei sitä kukaan vieras mies tuo tullessaan. Elämän onnellisuus on pohjimmiltaan sinussa.
[/quote]
Jos joku osaisi tietää, että jokun muun kanssa eläisin onnellisemman loppuelämän, niin silloinhan kannattaisi vaihtaa - eikö niin? Todennäköisesti pitkällä tähtäimellä kumppania vaihtamalla tilanne ei kuitenkaan muutu parempaan suuntaan. Sitäkään tilannetta en halua, että hyvästä puolisosta luopuu vääristä syistä.
Itsestähän se on kiinni. Vanha klisee, mutta niin totta: pitäisi varmaan opetella rakastamaan itseään ensin.
Voi vitsi tätä aloitusta.
joo, eroa pois. Eron jälkeine parin vuoden kipu lyllä kasvattaa henkisesti. ja muista varaUtua, että ehkä elät lopunelämäsi yksin. Ehkä et, mutta todennäköisyys on aina olemassa.
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 11:19"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 11:08"]
No, erotilanteessa nainen itsekin ajattelee, että kyse on kyllästymisestä. Kun on eletty siinä suhteessa 10-20 vuotta, ei tajuta, että se toinen on rajoittanut itseä. Usein se menee niin, että vaimo itse tekee ne rajat pitääkseen puolison tyytyväisenä, eikä edes ajattele sitä niin, että puoliso on rajoittanut jotakin. Vasta eron jälkeen tajuaa, että omaa elämää on joutunut kohtuuttomasti rajoittamaan, että suhde säilyisi.
[/quote]
No pitääkö tässä tapauksessa vaihtaa kumppania, jotta voi alkaa elää? Eikö kohtuuttomat rajoitukset voisi poistaa ja jatkaa vanhassa parisuhteessa?
[/quote]
Tämä liittyy tuntemiini ihmisiin, jotka ovat eronneet ja ovat onnellisia omasta ratkaisustaan ja kokevat, että heidän elämänsä on muuttunut paremmaksi kuin mitä se vanhassa parisuhteessa oli. Sen mukaan, mitä heidän tilanteistaan tiedän, kukaan ei päätynyt eroonsa hetken mielijohteesta, vaan he kyllä yrittivät ensin parantaa parisuhdetta.
Mitä järkeä olisi jälkikäteen velloa ja miettiä "olisiko sittenkin voinut..." kun kerran nykyinen ratkaisu on ollut hyvä ja he ovat onnellisia?
Meillä jokaisella on yksi elämä. Me jokainen myös itse teemme siihen kuuluvat valinnat ja elämme niiden kanssa. Nämä minun esimerkkini olivat vain vastaus niille, jotka joka ketjussa tarjoavat neuvojaan ja syyllistävät, kun joku miettii eroa. Jollekin ero varmasti onkin väärä ratkaisu, on vaikka itseensä tyytymätön ja mielessään laittaa sen parisuhteen syyksi. Mutta hyvin monelle ero on uusi alku. Kun näissä ketjuissa aina kerrotaan "säälittävistä ja yksinäisistä 50-60 -vuotiaista naisista, jotka eivät enää saa miestä", niin minä tosiaan tunnen useamman tuon ikäisen eronneen naisen, jotka elävät onnellista elämää, joku miehen kanssa ja joku ilman miestä. Kyllä minäkin mieluummin yksin eläisin kuin onnettomassa suhteessa.
Entäs kun mies hankkii vakituisen työpaikan toiselta paikkakunnalta, vastoin perheen pyyntöä, ja käy vain viikonloppuna kotona? Seksi ei suju ja muukin vuorovaikutus ontuu pahasti. Silti haluaa jatkaa pitkää suhdetta ja 'välittää'.
Mitä tekisitte?
Aivan. Näinhän sitä luulisi kun kuuntelee näiden eronneiden ja karanneiden keski-ikäisten naisten juttuja. Juuri tänään kuuntelin eräiden kaverusten juttelua eräässä tapahtumassa. Kumpikin hehkutti, kuinka oli ihanaa kun erottiin. Toinen nauttii täysillä yksinelosta ja siitä kun saa vihdoin lenkkeillä rauhassa ja harrastaa ja ei oo ukkoa passattavana yms. Toinen taas hehkutti, kuinka ihana on uusi mies ja mentiin naimisiinkin ja aikuiset lapsetkin on niin onnellisia ja hän on niin onnellinen ja olipa ihanaa kun erosi.
Ja kun kummankin tunnen läheisesti, tiedän, että tämä sinkkunainen on kokeillut useita miehiä ja mikään ei ole onnistunut ja nytkin yrittää keinolla millä tahansa löytää miestä ja on yksinäinen ja on alkanut juopotellakin kotona.
Tämän toisen uusi ja kiihkeä avioliitto on ihan perseestä. Turpiin tulee ja auervaara on vienyt rahat.
Mutta kumpikaan ei voi julkisesti tunnustaa, että tuli tehtyä typeryyksiä kun tuli lähdettyä tuulentupien perään. Kummankaan ex-mies ei taatusti ota heitä takaisin, sen tiedän.
Totta helvetissä nämä eronneet ja karanneet hehkuttaa uutta elämää, kun ei kehtaa myöntää,että pieleen meni ja komeasti
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 10:10"]
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 09:56"]
Olen elämäni aikana nähnyt melko paljon näitä kyllästymiseroja ja elämää sen jälkeen. Ne tarinat on ainakin tehneet selväksi, että pidän kiinni omasta suhteestani ja miehen kanssa yhdessä teemme töitä sen eteen, että meillä on hyvä olla yhdessä.
Miten luulet ap, että se intohimo ja kiima ja ihana elämä tulee jonkun muun kanssa, ellet osaa sitä edes yhden kanssa. Ei sitä kukaan vieras mies tuo tullessaan. Elämän onnellisuus on pohjimmiltaan sinussa.
olen nähnyt niin monta eronnutta naista, jotka ovat lähteneet sen ihanan rakkauden perään, joka kesti..pari kuukautta-vuoden. Sitten uusi rakkaus äkkiä perään kun tulee paniikki, että viuhka ei käykään enää niin hyvin. Saatetaan mennä jopa pikaisesti naimisiin ja sitten valitetaan ja kärvistellään ja erotaan.
Tuollaisia kuuskymppisiä eronneita ja yksinäisiä naisia on paljon, jotka lähtivät kriisissään etsimään sisäistä lastaan ja hakemaan kapakoista ja muualta sitä menetettyä nuoruutta ja kiimaa. Kiimaa varmaan saivat kun antoivat jokaisen kynnelle kykenevän pamputtaa. Mutta nyt ollaan katkeria kuuskymppisiä ja ainoa puheenaihe on se, että kuinka ex-mies on sika, kun ottikin uuden vaimon ja ei jäänyt odottamaan sitä, että heillä kriisi meni ohi.
Se mieletön katkeruus kun jätetty mies löysi uuden ja heillä ei ole enää elämässä muuta kuin ne toiset vanhat sinkkunaiset ja lapsenlapsiin takertuminen ja iltaisin kotona yksinäiset seinät. Töissä ovat tosi rasittavia työkavereita katkeruuksineen.
[/quote]
Minulla taas on ihan erilaisia kokemuksia tuttavapiirissä, eronneita viisi-kuusikymppisiä vireitä naisia. Osa elelee yksikseen ja nauttii siitä että ei tarvitse paapoa miestä tai miettiä, kun mies ei tykkää, että naisella on oma harrastus. Sitten on pari sellaista, jotka ovat uudessa suhteessa, mutta eivät ole muuttaneet yhteen eivätkä aiokaan muuttaa, vaan ovat ihan haltioissaan siitä, että kotona on oma tila ja suhdekin pysyy intohimoisena, kun kummallakin on oma asunto ja vuorotellen vieraillaan toisen luona. Yksi on perinteisesti mennyt uusiin naimisiin ja hänkin on tyytyväinen siihen, että otti ratkaisevan askeleen pois vanhan luota. Kaikille näille naisille on yhteistä se, että he tuntevat voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä enemmän kuin ennen. Vanhoissa liitoissaan heidän mielestään he joutuivat tekemään kohtuuttomia kompromisseja, luopumaan liikaa omista toiveistaan parisuhteen hyväksi. Yksi heistä sanoi minulle kerran, että vanhassa avioliitossa hän vain oli olemassa, nyt hän myös elää.
[/quote]
Ei viisikymppisen naisen kuulu enää mitään seksiä harrastaa.
Minäkään en usko että vaihtamalla paranee, jos ei todellista syytä ole erota (alkoholismi, väkivalta, pettäminen) Se arki tulee kaikkiin suhteisiin ennemmin tai myöhemmin, jos itse ei muutu todella paljon, ja itseään voi muuttaa puolisoa vaihtamattakin, ja kannustaa myös puolisoa etsimään elämään uutta sisältöä. Meillä on vakaa parisuhde, ja vaikka viimevuosina ei ole ollut samanlaista kuin ensimmäiset 8 vuotta, meillä on usko siihen että tämä on vain yksi elämänvaihe, ja "rakastumis" vaiheita voi tulla vielä myöhemminkin pikkulapsivaiheen jälkeen. Meillä on seksiä nykyään liian harvoin, mutta laatu on hyvää. Esim. yhtäaikainen orgasmi on nykyään todennäköisempää kuin ennen. Kun on joutunut olemaan vähän puutteessa on seksikin intohimoisempaa.
Minusta tuntuisi kauhealta alkaa etsiä uutta miestä tässä iässä, ja lapset jaloissa pyörimässä, en usko että se olisi sen kaiken arvoista.
AP linjoilla.
Tässä viestiketjussa on monessa viestissä on viitattu siihen, että huonossa parisuhteessa ei kannata jatkaa. Meillä parisuhde ei ole huono. Ehkä se oli sitä ennen johtuen lähinnä puutteellisesta kommunikaatiosta. Nyt kommunikaatiokin pelaa hyvin ja parisuhteen asioista voimme nykyisin puhua.
Oikeastaan ainoa ongelma tällä hetkellä on tuo kyllästyminen. Kumpikaan meistä tuskin odottaa löytävänsä parempaa kumppania. Loppuelämän kannalta varmaan paras ratkaisu olisi erota muutamaksi vuodeksi, kokeilla muitakin ja myöhemmin palata yhteen nykyisen kanssa. Koska nyt jo tuntuu siltä, että ero kaduttaisi myöhemmin, ei erokaan tunnu oikealta ratkaisulta.
Tuntuu tyhmältä kirjoittaa, että haluaisin vaihtaa toiseen tietoisena siitä, että päätös on väärä!
Minusta kyllästyminen ei ole hyvä syy erolle. Itse totesit, että teillä on hyvä yhdessä, miksi rikkoa hyvää vain tavoitellakseen parempaa jota ei ehkä edes ole? Ja uskon, ettei olekaan. Olen samoja asioita miettinyt, yksin ja yhdessä miehen kanssa ja totesimme, ettei se vaihtamalla parane, menee huonommaksi vain.
On hyviä ja huonoja aikoja, minusta kuitenkin pitkä ja hyvä (ehkä myös joskus tylsäkin!) avioliitto on tavoittelemisen arvoinen asia. Nykyään monet ihmiset eroavat heppoisin perustein.
Olin viikonloppuna yhden lapsen synttäreillä, joissa melkein kaikki olivat ns. Vanhoja pareja, joilla oli yli 20 vuotta yhteistä taivalta takana. Aika pystyynkuollutta väkeä ja säälitti jokaisen pariskunnan toinen jäsen. Osa oli pitänyt itsensä kunnossa ja näytti hyviltä ja toinen olikin päästänyt itsensä repsahtamaan aivan täydellisesti. Mitään mielenkiintoa pariskuntien väleillä ei tuntunut olevan. Itse olen seurustellut miesystäväni kanssa nyt pari vuotta ja kipinät senkun sinkoilee. Mieluummin olen eronnut, kuin kuivahtanut mielenkiinnottomaan suhteeseen. Uskon, että vanhaankin liittoon voi puhaltaa vipinää, mutta en haluaisi ikinä olla niin huonossa suhteessa kuin osa pareista oli. Toissa kesänä saman seurueen miehet olivat olleet risteilyllä ja kuulemma mistään muusta oltu puhuttu, kuin että pääsis panemaan jotain ihanaa intohimoista naista, joka tuntuisi hyvältä, kun oma liitto on niin kuivahtanut. Osa olikin kuulemma päässyt pukille ja hehkui koko loppu reissun. Osa ei ollut päässyt ja oli todella kyllästyneitä elämäänsä ja parisuhteeseensa.
Ihanaa olla lähes 50 ja kokea nuoruuden huuma vielä kerran.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 02:14"]
Ihanaa olla lähes 50 ja kokea nuoruuden huuma vielä kerran.
[/quote]
Eli suosittelet siis luopumaan pitkästä suhteesta?
Entä jos suhde ei ole mielenkiinnoton vaan kohtuullisen hyvä?
MÄ en suostuisi olemaan kohtuullisen hyvässä suhteessa kuolemaani saakka, kun tiedän, että intohimoakin on tarjolla ja rakkautta. Mutta ehkä olisin eri mieltä jos en olisi jo eronnut.
Mistä sen tietää onko intohimoa ja rakkautta yhtään sen enempää tarjolla muissakaan suhteissa?
Sehän se tässä elämän perusongelma onkin. Pitäisikö tyytyä hyvään vai haluta jotain parempaa - mitä ei välttämättä ole olemassakaan?
Itse olen sitä mieltä, että kannataa tyytyä siihen mitä on, mikäli suhteessa ei ole merkittäviä ongelmia. Onhan se periaatteessa kyllä aika tylsää. En halua silti asiasta ajatella siten, että jäisin paitsi jostakin.
[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 03:31"]
Mistä sen tietää onko intohimoa ja rakkautta yhtään sen enempää tarjolla muissakaan suhteissa?
[/quote]
Minusta on huono peruste erolle, että "jos vaikka jossakin olisi parempi suhde." Yhtä huono peruste on jäädä suhteeseen siksi, että "uusi suhde ei kuitenkaan olisi parempi".
Minä olen eroamassa siksi, että nykyinen suhde ei anna meille kummallekaan enää mitään, se ennemminkin syö meitä. Tulevaisuudessa on tai ei ole uutta suhdetta, aika näyttää, mutta se ei millään tavalla vaikuta siihen, että olen päättänyt erota.
No yleensä se naisille käy niin, että kun erotaan ja luullaan että sitten löydetään se intohimo ja rakkaus takaisin. Todellisuudessa käy niin,että ollaan loppuelämä yksin. Harvaa miestä enää kiinnostaa 30+ nainen jos tarjolla on nuorempiakin. Jos haluatte riskin ottaa niin sitten erotkaa.
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 14:37"]
Minä ihmettelen koko kysymykseasettelua. Kyllästyminen omaan elämään vai omaan puolisoon ? Jotenkin kuulostaa niinkuin aloittaja olisi kyllästynyt elämäänsä ja ajattelee, että uutta hehkua löytyy kun tulee uusi kumppani. Minusta kun on kyllästynyt , pitää miettiä mitä omassa elämässään pitä muuttaa. Onko se uusi työ, opiskelu, muutto , intohimoinen harrastus ? Niitä voi lähteä muuttamaan ihan vanhassa parisuhteessa eläen. Uutta hyvää parisuhdetta taas ei löydy sillä, että eroaa. Voi käydä niinkin, että jää yksin ja silti se elämä kyllästyttää.
Minä olen miettinyt (23v parisuhdetta takana) , että kun kuopuskin vähän vielä kasvaa , houkuttelen miehen paritanssikurssille ja alan opiskella joogaohjaajaksi. Miehen vaihto ei ole tullut mieleen , jos nyt joku uusi mahtava sielunkumppani ilmestyisi , varmaan harkitsisin sitäkin , mutta on aika lapsellista ajatella että se uusi suhde löytyisi ihan vaan kun eroaa.
Meillä uutta hehkua suhteeseen on tuonut jo 10v ajan yhteinen liikuntaharrastus. Käyn teatterissa ja leffoissa lähinnä ystävien kanssa, koska niihin mies ei lähde. Parempaa seksiä en usko löytäväni , seksi lähtee kuitenkin enemmän mielestä kuin siitä, mitä kroppa tarjoaa.
[/quote]
Ap täällä. Olen kyllästynyt omaan elämään ja niin varmasti on myös puolisoni. Niinhän meille kaikille varmasti joskus käy. Kysymys onkin siitä, miten kyllästymiseen pitäisi suhtautua. "Mitä omassa elämässä pitää muuttaa..." Yksi isoimmista muutoksista, mihin ihminen pystyy on tehtävissä parisuhderintamalla.
Aika monessa viestissä kommentoidaan sitä, että ei se vaihtamalla parane. Kysymys ei olekaan siitä, että pitäisi kumppani vaihtaa parempaan vaan johonkin toiseen. Uuden kumppanin kanssa voi kokea uutena ne asiat, jotka nykyisen kanssa ovat kaukaista menneisyyttä. Ainakin tilapäisesti tämä vaihe elämässä poistaa kyllästymistä. Tämä perustelu puhuu kumppanin vaihtamisen puolesta. Monissa viesteissä on myös käsitelty sitä, voiko katua eroa jälkeenpäin. Todella hyvää kumppanuutta on varmasti vaikeaa löytää, mikä vahvasti taas puhuu nykyisen parisuhteen jatkamisen puolesta. Joku kommentoi sitä, että ei tunne ketään, joka katuisi eroaan. Olen vakuuttunut siitä, että jos meille tulisi ero, meistä molemmat katuisivat sitä jälkeenpäin. Meidän tapauksessa ero todennäköisesti olisikin väline, joka pakottaisi etsimään ne onnellisuuden edellytykset omasta itsestä. Kuulostaa kyllä kovin suurelta hinnalta uhrata hyvä parisuhde tästä syystä.