onko " vauva-aika" ollut odotusetenne mukaista...
Aloin miettimän tässä sellaista, että suurin osa tutuistani on saanut tässä kahden vuoden sisällä esikoisen (hirveä vauvabuumi) ja alkaneet joko rakentamaan taloa tai ostaneet sellaisen (talobuumi :)). Olen kuitenkin lueskellut parisuhteen ongelmista, jotka tulevat usein esille juuri lapsen saamisen johdosta. Kaikki tuttavani vakuuttelevat kuinka ihanaa heillä on ja tuntuu, että monien parisuhdeongelmatkin olisivat jääneet taakse (tai näin he ainakin sanovat). Jos viitsitte, kertoisitteko omia kokemuksia siitä onko lapsen saaminen vastannut odotuksianne ja onko se " korjannut" myös parisuhteenne ongelmat. Itseäni on suuresti ihmetyttänyt tämä
" ristiriita" , kun usein puhutaan lapsiperheiden ongelmista ja sitten tuttavapiirini kuitenkin vannottaa ettei heillä ainakaan mitään ongelmia ole ollut. Tosin olen havainnut, että jos tuttavapiiristäni yksi tekee vaikka toisen lapsen alkavat myös muut tähän hommaan (tai yksi rakentaa taloa niin toisen täytyy rakentaa hieman isompi). Onko tämä jonkinlaista kadehtimista (ja odotettavissa olisi monia särkyneitä parisuhteita (kyyneliä ja katkeruutta)) vai onko se niin ihanaa?
Kommentit (10)
Kuopuksen vauva-aika on ollut aivan erilaista kun kuvittelin, ihanaa mutta erilaista. Esikoinen oli tosi kiltti tapaus, tämä kuopus on vaativampi. Viihtyy lähes ainoastaan sylissä ja muunkuin rinnan syöminen takkuaa, yhdessä vaiheessa heräili yössä 17 kertaa jne... Parisuhteessamme ei mitään suurempaa kriisiä ole ollut, kesällä nostetiin kissa pöydälle, kun tuntui, että riideltiin kokoajan, tosin siihen ei ollut vauvan syntymä syynä, vaan enemmänkin miehen työ ja opsiskelu stressi. Sen sijaan jouduin oman äitiyteni kanssa kriisiin.
Meillä taas takana kahden vuoden lapsettomuus, joten esikoistamme ei todellakaan tekaistu hetken mielijohteesta ja vielä vähemmän on kyse vahingosta. Valmistauduimme vauva-aikaan henkisesti pitkän aikaa ennen kuin pääsimme todellisuudessa vauva-arkea kokeilemaan. Mielikuvat ovat pitäneet paikkansa, vauvan kanssa on niin ihanaa kuin olimme ajatelleetkin. Raskaampaa sikäli, ettei viikkokausien yöheräilyn vaikutuksia voi etukäteen kuvitella vaikka miten yrittää, sen tietää vasta käytännössä miltä tuntuu. Eli joskus on pinna tiukilla ja tulee äksyiltyä ja pientä riidanpoikastakin syntyy. Mutta sehän on vain elämää ja kuuluu asiaan.
Meidän parisuhteemme ei muuttunut miksikään vauvan myötä. Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta ennen pojan syntymää, joten kahdenkeskisestä ajasta on ehditty nauttia tarpeeksi. Olemme myös noin kolmikymppisiä eli teiniaika on jo takana, olemme bileemme jo bilettäneet ja menot menneet. Mielestäni tämä on meidän onnemme avain - elämässämme oli tilaa ja aikaa uudelle ihmiselle.
Eli on ollut helpompaa kuin odotin. Tyttö on nukkunut yöt heti laitokselta kotiin päästyämme eikä ole ollut koliikkia yms. Se yllätti miten sitä voi ihan tavallisen esim. ripulin aikana olla vauvasta huolissaan ja miten häntä silloin tarkkailee ihan koko ajan. Ja jotenkin olin odottanut että vauvan hoito olisi jakautunut enemmän molemmille vanhemille. No kyllä isä auttaa jos pyydän, mutta kyllä se perushoito on jäänyt minun harteilleni. Tosin mies tekee 12h päiviä. Parisuhteelle olemme tietoisesti kaivaneet aikaa, koska olimme kuulleet etukäteen varoittavia esimerkkejä. Tietysti se ettei vauva ole valvottanut on helpottanut asiaa. Samoin lemmikkien (2koiraa ja kissa) ja vauvan yhteiselo on ollut helpompaa ja jouhevampaa kuin odotin. Ei mitään ongelmia ole vielä ollut. Ja se miten iso tunne tämä " äitiys" on yllätti en osannut odottaa näin voimakasta tunnetta. Tuo pieni ihminen on tullut aivan korvamaattomaksi osaksi elämääni, en voi kuvitella miten pahalta lapsensa menettäneistä tuntuu, ja kuinka siitä voisi selvitä selväjärkisenä. Mutta vauvan myötä olen oppinut kärsivällisemmäksi, ja hellemmäksi. Eli mahtavaa on ollut, ehkä juuri siksi kakkonen jo tulossa :)
-nefe, Jade 8,5kk, ja toukka rv.12+6
Suurin ikävä yllätys itselleni on ollut se että tähän reilun 6 kk ikään mennessä poikamme ei ole kertaakaan nukkunut edes läheskään kokonaisia yöunia. Tutuiltani mitä olin etukäteen kuullut niin kaikilla puolen vuoden ikään mennessä lapset olivat ainakin jonkun kerran nukkuneet läpi yön. Positiivisin yllätys oli että heti pojan kanssa kotiin päästyäni osasin heti automaattisesti hoitaa häntä " oikein" . Ihaninta mielestäni on ollut nyt, kun poika on vielä vauva mutta osaa kuitenkin jo vähän liikkua ja seurustelee kovasti.
on ollut paljon ihanampaa kuin odotin..poika nyt parin viikon päästä puol vuotta. Esikoisen 6v en osannut yhtä paljon nauttia vauva-ajasta- Hänellä oli koliikki ja itekkin olin niin " nuori" . Mutta nyt kun on " ikää" enemmän toinen vauva kyseessä niin osaa suhtautua ihan erillaisesti esim. vauva itkuun ym...Kyllä nyt nautin todella paljon. Esikoisenkin kanssa tietty nautin, mutta vasta koliikin jälkeen. Mitä parisuhteeseen tulee, niin oli lujilla esikoisen aikaan. Miehellä oli 3vuorotyö ja ite iha piipussa...mutta siitä selvittiin. Nyt miehellä on jonkinsortin masennus päällä..mutta ei kovasti vaikuta meidän suhteeseen. Nyt kyllä elämä aikas hyvällä mallilla. Vaikka välistä väsyneenä tuntuukin ettei ole:)
Siis olin TODELLA naiivi kuvitellessani, että kun saamme lapsen, elämä muuttuu jotenkin parempaan suuntaan. Minulla oli jotkin vaaleanpunaiset lasit silmillä koko raskauden ajan, koska niin suuresti on yllättänyt vauva-arjen rankkuus. Toisaalta tähän on syynä se, että meillä kesti monta vuotta, että tulin ylipäätään raskaaksi, joten jo tuo lapsettomuus sai uskomaan, ettei mikään voi enää olla huonosti sen jälkeen, kun saa oman lapsen. Ja paskan marjat :D
Meillä on jo alusta asti ollut jotain pientä, mikä on mennyt mönkään.. eli siis imetys ei mennyt niin kuin kuvittelin, ja minut on yllättänyt se, miten valvominen ja vauvan hoitaminen voikaan viedä voimia. Kun on vuoden nukkunut huonosti, ja kantaa itkevää vauvaa, on olo joskus aika voimaton ja itku on herkässä.. hermostuttaa ja ahdistaa kaikki toisinaan niin paljon, ettei jaksa muuta kuin märehtiä itsesäälissä sohvan pohjalla ja syödä suklaata ja lakritsia!
Meillä kaveripiirissä taas on aivan toisin päin eli siis kaikilla on tullut jotain kriisiä vauvan syntymän jälkeen. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että elämä olisi ruusuista tai ettei mitään ongelmia koskaan olisi. Todella suoraan ollaan aina puhuttu asioista, ja samoja ongelmia kaikki käydään läpi niin lasten hoidossa kuin parisuhteessakin. Seksi ei kiinnosta kun on niin väsynyt, hormonit on sekaisin ja se oma rakas mieskin tuntuu ärsyttävän viimeiseen asti :D Eikä se vauvakaan aina niin ihana ole! (tämäkin on ollut ihan järkyttävää huomata, että oma lapsi voisi olla joskus rasittava!)
Mie olenkin pähkäillyt niin, että jos joku tulee mulle sanomaan, ettei lasten kanssa olisi rankkaa ja että miehen kanssa menee tosi hyvin, niin se ihminen puhuu muuten potaskaa :) Mitä varmemmin ihminen kertoo, että kaikki on tosi hyvin, niin sitä varmemmin pinnan alla muhii kriisi. Kenelläkään ei voi olla koko ajan asiat hyvin, tai ettei lapsen saaminen muuttaisi parisuhdetta. Mie en vaan semmoiseen usko. Ja näin se on sitten huomattu, että kun itse alkaa puhumaan ongelmista, moni muukin kertoo kokevansa ihan samaa.
Tähän loppuun vielä se, että vaikka tämä kaikki onkin tosi rankkaa ollut, eikä masennuskaan ole kaukana, niin ihanan lapsen olemme mieheni kanssa saaneet. Rakastan tuota pientä tyttöä enemmän kuin mitään koko elämässäni, ja pois en antais, vaikka joskus semmoinenkin ajatus tulee mieleen :D
niin hyvässä kuin pahassa. Yllättävää on ollut että itse en ole ollut niin väsynyt eli siinä mielessä on mennyt helpommin kun olen kuvitellut.
Esikoisen vauva-aika oli todella rankkaa. En ollut OLLENKAAN osannut varautua että vauva itkee NIIN paljon ja että joudun olemaan niin täysin kiinni vauvassa. Omat tunteet, kielteiset ja myönteiset, olivat shokki. Tuntui että kaikki romahtaa - paitsi parisuhde. Mielestäni miehen olisi pitänyt osallistua enemmän vauvanhoitoon. Meillä ei kuitenkaan koskaan käynyt edes mielessä että erottaisi eikä silleen ollut mitään kriisiä, vähän vaan hiljasta parisuhteessa. Kakkosen tultua parisuhde ei mitenkään muuttunut, kolmosen tultua on muuttunut aina vaan parempaan. Ollaan kyllä aina oltu onnellisia mutta nyt tuntuu että voidaan puhua kaikesta ja halutaan ymmärtää toisiamme vaikkei samaa mieltä oltaisikaan. Olemme onnellisia arjessa!
meillä ehkä se on aina auttanut että molemmat ollaan sellaisa että ei pysytä pitämään sisällä mitään, vaan jos joku asia vaivaa niin se puhutaan heti, olis se sitten syvällisempää tai tyyliin " mua ärsyttää kun jätät kaapin ovet auki" . Ja tottakai miehessäni on mielestäni huonoja ominaisuuksia ja takuulla hänen mielestään minussa mutta noin kokonaisuudessa hän on aivan loistava ihminen ja hän tuntuu ajattelevan minusta samoin. Kyllä mä rakastan miestäni yhtä paljon kun lapsia, mutta eri tavalla. Mieheni on myös ihan lapsesta asti halunnut omia lapsia joten hänele tämä perhe-elämä on jotenkin verissä, eri tavalla ehkä kun minulle oli.
Kysyin juuri edellisiltana mieheltäni, että ollaanko me jotenkin epänormaaleja, kun tämä vauva-arki ei ole vielä tuonut mitään negatiivista mukanaan?...
Niinhän sitä puhutaan, että vauva-arki on raskasta. Uskon, että se tuntuu raskaalta sitten jälkikäteen ajateltuna, kun on taas tottunut nukkumaan yöt ja menemään vapaammin. Mutta meillä tämä vauva-arki on sujunut kyllä hienosti. Onhan tässä päiviä, kun katsoo itkevää vauvaansa silmiin ja ihmettelee, että mitä se NYT tahtoo sanoa? Meillä tätä esikoista tehtiin reilut puoli vuotta, ja sitä ennen olimme olleet yhdessä yli viisi vuotta, josta reilun vuoden naimisissakin. Joten lapsi oli toivottu ja haluttu, ja olimme siihen niin valmiita, kuin valmiita voidaan olla.
Meillä parisuhde on kyllä kaiken perusta. Lapsi on tuonut siihen syvyyttä ja oman lisänsä, mutta kyllä me olemme se perusyksikkö mieheni kanssa. En haluakaan sellaista, että minä + vauva vastaan isukki -asetelmaa... Mies käy töissä ja hoitaa kaupassakäynnit, minä hoidan kotia sen verran mitä pystyn. Lopussa auttelee. Meillä on myös talonrakennus kesken; onneksi on tarkoituksellisestikin ollut ns. pitkä projekti, joten siitä ei ole stressiä tarvinnut ottaa.
Meillä ei kyllä mies tuntenut itseään mitenkään kummallisen ulkopuoliseksi odotusaikana, että olisi tarvinnut alkaa pelätä, että se hyppii vieraissa... Tosi ikävää lukea muunlaisia kohtaloita täältä - tuntuu olevan aika yleistä. Toki pieni vauva asettaa omat ehtonsa päivän rytmeihin, eikä seksille esim. ole niin vaan aikaa. Mutta voihan sitä harrastaa vähän nopeamminkin, ja siitä saa paljon energiaa!
Olen siis nauttinut kotona olosta todella paljon. Kaipasin tällaista irtiottoa työelämästä. Vauvakin on ollut aika helppo, ei koliikkia eikä muutenkaan ole ollut kipeä (vielä). Niin kivalta kun tämä nyt tuntuukin, uskon, että mielelläni myös palaan töihin. Kunnes sitä kakkosta aletaan puuhata... :)
Niin, vauva-arki on varmasti rankempaa, kun on useampia lapsia. Näin olen ajatellut... Toisaalta, haluan lapset nyt, kun olen vielä sentään näinkin nuori.
Näätä77 & poitsukka 7vkoa 4pvää
Mulla ei kyllä oo kerrottavana vauva-ajasta pelkkää hyvää.. Meidän vauva on nyt 7 kuukautta ja siitä ajasta ehkä kolmasosa on ollut kohtalaisen hyvää, loppu järkyttävää.
Mieheni isä kuoli, kun meidän vauva oli kahden viikon ikäinen ja sen jälkeen on ollut enemmän ja vähemmän vaikeaa. Mies ei ole pystynyt auttamaan kotona ja lapsen hoidossa juuri ollenkaan ja syksyllä väsyin aika pahasti hänen menemiseensä ym. Ennen joulua paljastui, että miehellä oli vipinää toisen naisen kanssa ja minä pakkasin tavarat. Meillä on ehkä ollut ongelmana aina se, että ollaan liian vähän puhuttu ja nyt kun on ollut vaikeaa, se on kostautunut pahasti. Nyt ollaan päätetty vielä yrittää kuitenkin yhdessä, katsotaan mitä tuleman pitää.
Odotan toista lasta ja raskauden aiheuttama väsymys on varmaan kaiken muun lisäksi vienyt veronsa " vauvaonnesta" . Olen kuitenkin tosi kiitollinen tästä lapsesta ja tulevastakin ja vauva on antanut todella paljon! Toivottavasti meidän parisuhdekkin alkaa voida paremmin. Yritetään nyt hakea apua muualtakin, ettei tarvi yksin painia vaikeiden juttujen kanssa. Harmittaa, kun niin monia päiviä tuntuu tavallaan menneen hukkaan sen takia, kun on joutunut murehtimaan miestä ja hänen sekä meidän ongelmia. Jospa jatkossa olisi parempaa kerrottavaa.. =)