Mä en tiedä kumpaa äänestän.
Tein vaalikone-testin ja tarja oli ennen niinistöä tuloksissa mut en tiedä.
Kommentit (31)
Hän ajattelee ennenkuin puhuu, vaikuttaa siksi kenties harvasanaiselta. Hän ei kuitenkaan ole milläänlailla ylimielinen kuten esim. älykkönä pidetty Tuomioja. Mielestäni hänen kommenteistaan näkyy toisten ihmisten kunnioitus, kohteliaisuus ja jopa lämmin huumori.
Eilisessä Uutisvuodossa kontrasti näkyi hyvin, kunTarja oli ylimielinen ja esiintyi toisia aliarvioivana päällepäsmärinä; hän harhautui useasti aiheesta, eikä edes ymmärtänyt Jari Tervon kuittauksia. Mutta jokainen arvioikoon itse. On tuossa kylmä ja kova asetelmassa varmasti myös mies-nainen erokin. Moni suomalainen mies saattaa vaikuttaa kylmältä ja kovalta, vaikkei sitä olisikaan, kun esim. vertaa etelämaalaisiin ulospäin suuntautuneisiin miehiin.
AP ja muut miettiväiset.. äänestäkää Sauli Niinistöä! Tarja Halonen ajattelee että kun hyvinvointi on kerran saavutettu, voi kuin levätä laakereillaan. Sauli on mies, joka uskaltaa vilkaista huomisen verhon toiselle puolellekin. Ajatelkaas nyt: pressan yksi tärkein tehtävä on edustaa Suomea kansainvälisissä suhteissa. Mitä edustavaa on karvaiseen villapaitaan ja samettihousuihin pukeutuvassa Tarjassa? Saulissa on sellaista särmää jota ei Suomen presidentillä ole ollut sitten C.G Mannerheimin. Äänestäjät - äänenne on tärkeä! Sijoittakaa se järkevästi tulevaisuuteen - ääni Saulille numerolle 3. Yhteiskunnan hyvinvointi ansaitaan yrittäjyydellä ja kovalla työnteolla.
ja kylmyydestä.
Kun lukee esim. noita Niinistön blogeja, saa hänestä tosi miellyttävän kuvan. Hänessä on muuten ainesta kirjailijaksi, niin hyvin hän kirjoittaa. Tämä huomio asian vierestä..
Mutta vaalipropagandaa täytyy olla puolin ja toisin, Niinistön kohtalo on leimautua kylmäksi ja kovaksi, syyttä kyllä. =(
Musta se Halonen on sellanen pelle että ihme ku on päässy pressaksi. Puheet aivan epäloogisia ja ei-johdonmukaisia. Ja sellanen sössöttäjä ja narisija, jota ei kymmentä sekuntia kauempaa jaksa kuunnella itsekään niin mitenköhän sitten muut jaksaisivat... ääni Saulille
Niinistön mielestä koti on lapselle paras paikka ja kotihoidosta pitäisi tehdä taloudellisesti mahdollinen vaihtoehto kaikille perheille.
SDP ja Tarja Halonen ajattelevat, että on hyvä kun lapsi laitetaan varhain päiväkotiin, jotta ehkäistäisiin äitien masennusta.
Ja Niinistö ei ole viemässä suomea Natoon vaan haluaa aiheesta kansan äänestyksen. Onhan vain hyvä että peikko nostetaan pöydälle ja selvitetään mikä se on. Ja asia onkin selkiintynyt paljon, kun Niinistö otti asian puheeksi. Avoin keskustelu on aina paikallaan. Ja Natoon ei työnnetä miehiä väkisin, se on vapaaehtoinen.
Niinistö olisi hyvä edustaja Suomelle. Hän osaa käyttäytyä, on lämmin ja huumorintajuinen mies. Mua on häirinnyt Tarja Halosessa sen esiintyminen; pyörittelee silmiään kun toinen puhuu, keskeyttää, on epävarman oloinen ja ylimielinen.
Mutta tuo kotihoidon tukeminen on mulle se ratkaisevin asia. Tällä hetkellähän tilanne on ihan surkea, kun työttömyystuki on monin verroin suurempi kuin kotihoidon tuki.
Presidenttihän ei näistä asioista päätä, mutta koska presidentti on ennen kaikkea arvojohtaja ja mielipidevaikuttaja, hänen mielipiteillään on paljonkin väliä.
Tässä syitä miksi minä (huonosti toimeentuleva kotiäiti ja yrittäjän vaimo) äänestän Sauli Niinistöä.
Hyvä sinä kotihoidon puolestapuhuja. Sait yhden pään kääntymään. Huomenna meen raapustaan kolmosen paperiin!
Siis että kotihoidontuen päälle kunta maksaa lisää siitä että hoidat omat lapsesi kotona kolmivuotiaaksi. Kokoomusvaltaisissa kunnissa tämä kuntalisä onkin jo käytössä, esim. Pirkkalassa. Lisäksi Sauli kannattaa perhevapaista aiheutuvien kustannusten jakamista tasapuolisesti molemmille osapuolille, kun nykymallin mukaan naisen työnantaja maksaa kaiken, mikä puolestaan vaikeuttaa nuorten naisten työllistymistä.
Demarit eivät kannata kuntalisää, ja jos kannattavat niin ainoastaan päiväkotihoitoon.
Saulin asenne työntekoon on muutenkin aivan eri planeetalta kuin Tarja Halosen. Hänen mielstään kakku pitää leipoa ennen kuin sitä voi jakaa. Halonen taas haluaa pitää tuet priimakunnossa ja syleillä koko maailmaa MUTTA KUN SITÄ RAHAA EI MISTÄÄN KOHTA ENÄÄ SUOMEEN TULE. Ajatus on kiva, mutta kun ei ole mistä jakaa. Mua hirvittää millaisen perinnön jätämme lapsillemme, järkyttävät sosiaalimenot heillä niskassa maksettavana ja yritykset ja pääomat häipyy Suomesta kun ei ole varaa yrittää. Demarit ja ay-liike tehneet yrittämisen mahdottomaksi.
Tämä vastakkainasettelu jota sosialistit toitottaa on muutenkin ihan naurettava: työläiset vastaan työnantajat. Työnantajathan on useimmiten ihan vaan tavallisia pulliaisia, pienyrittäjiä jotka yrittää selkänahastaan saada elannon perheelleen ja siinä sivussa työllistää muutaman työntekijänkin ja tarjota heidänkin perheelleen elannon. Niinistö ymmärtää tämän, siksi työväen presidentti.
Eräs kirjoitti näin:
" Miten Sauli esim. on panostanut lapsiperheiden ja vanhusten asioihin? Hänhän oli valtiovarainministeri, joten hänellä siihen oli todelliset mahdollisuudet rahakirstun vartijana."
Elimme silloin huomattavalla tavalla eri aikaa. Olimme lamassa ja valtion kirstussa piti tehdä todella kipeitä päätöksiä. Sauli oli valtionvarainministerinä todella pahaan taloudelliseen aikaan. Kaikkialle ei rahaa voinut syytää. Budjetti oli tosi niukka.
Olen itsekin pahasti kahden vaiheilla...että äänestääkö tuttua ja turvallista Tarjaa vai äänestää sittenkin toisin?
Mullakin on aina ollut jostain syystä yllättävän negatiivinen fiba tuota Saulia kohtaan...johtuneeko sitten juuri tuosta kylmäkiskoisuudesta yms.
Eli lisää syitä miksi Sauli, eikä Tarja.
Vakuuttakaa mut!!!
Tarja olisi antanut mahdollisuuden lamasta henkiin jääneille laman uhreille saada oikeutta ja rahojaan takaisin. Koivisto tapatti konklaavillaan vähintään 15 000 pienyrittäjää ja tuhosi pohjan yli 300-500 000 elämältä, Tarja vei salauksellaan noiden ihmisten ja heidän omaistensa mahdollisuuden saada korvauksia ihmisoikeuksiensa polkemisesta.