2.5v nukkumaan menosta ja uhmasta
meillä 2.5 vuotias poika jolla on kova uhma,ja nyt nukkumaan menosta on tullut todella vaikeaa ei ole väliä on kyse ilta unille menosta taikka päikkäreistä sama asia.
poika itkee,huutaa ei halua nukkua, heittää sängystä kaikki pois tyynyt peitot unikaverit.
nukuttaminen kestää tunteja vaikka on selvästi väsynyt
muutenkin tuntuu olevan uhma ei syö ja haluaa että leikitään hänen tavallaan jos näin ei tapahdu alkaa raivota
olisiko neuvoja miten selvitä tämä vaihe? kokomukset/mielipiteet ovat tervetulleita
poika on muutenkin ollut vaativa lapsi ensin koliikki,unikoulu sairastellut aikas paljon
Kommentit (4)
tuntuu että poikamme " vedättää" meitä ihan koko ajan ja vaatii että koko ajan me aikuiset olemme ainoastaan häntä varten. mitään omia juttuja ei saa tehdyksi " rauhassa" .
meillä onneksi vielä nukahtaa (iltaisin) nopeasti kun on riekkunut ilman päiväunia koko päivän.
minä kokeilisin lyhentää päiväunia ehkä. ja sitten se ettei anna periksi vaikka kuinka toinen uhmaa tahdollaan. mutta raskastahan se on.
iltasatuhetki on aika toimiva- poikamme on tyytyväinen kun äiti viellää 15-20 minuuttia hänen kanssan ja luemme satua ja laulamme, sen jälkeen yleensä tyytyväisenä nukahtaa..
Selkeät iltarutiinit (ja myös päivärutiinit, etenkin ulkoilu tärkeää). Tuntia ennen nukkumaan menoa hiljennetään telkkarin melua ja katselua, juoksemista, vähennetään valoja, rauhoitutaan esim. sylissä kirjoja lueskellen tms. rauhoittavaa, iltapalat, ja kylpy on tosi hyvä rauhoittaja. Iltarutiinien jälkeen peittely sänkyyn ja hyvän yön toivotukset.
Sitten tietty alkaa se vaikea osuus. ELi ei pysytä sänkyssä ja vaaditaan milloin mitäkin jne. Silloin kaikean A ja O on että itse ei menetä malttiaan. Omasta kokemuksesta, siinä vaiheessa kun huutaa pää punaisena että nyt pää tyynyyn ja nukutaan, niin peli on menetetty! Eli rauhallisesti, koko ajan puhutaan hyvin hiljaisella äänellä, vaikka pitäisi rajoittaa.
Itse olen tehnyt niin että kun iltarutiinit on ohi, niin sitten voi kerran saada vettä ja kerran käydä vessassa ja yhden asian kertoa. Sen jälkeen vastauksena on että sitten aamulla, nyt nukutaan. Mitään muuta puhetta ei enää sen jälkeen, juuri korkeintaan tuo että nyt on yö, nukutaan. Jos tulee pois sängystä hellin ottein kannetaan takaisin, ilman puhetta (ja tehokkain ilman katsekontaktia) ja peitellään hellästi. Vaikka sata kertaa peräkkäin (vaikeaa kun se pitäisi tehdä rauhallisessa mielentilassa!) Jos ei yhtään pysy sängyssä, niin pidetään sylissä hetki, ja sitten yritetään uudelleen, mutta EI aleta keskustemaan tai maanittelemaan tai uhkailemaan tai houkuttelemaan että nyt pitäisi nukkua jne. koska se vaan pitkittää tilannetta. Jos oikein johdonmukaisesti jaksaa tätä tehdä pari viikkoa, niin sitten pitäisi nukkumisen sujua ainakin hieman paremmin. Aikakin auttaa, kun uhmis pääsee pahimman myllerryksen yli.
On aina helpottavaa kuulla, etta muilla on samanlaista. Olen itse juuri nukuttanut 2,5-vuotiasta kaksi tuntia paikkareille, ja olen niiiiin kypsa koko nukutushommaan. Olen ainoa, joka siihen kelpaa, joten kaksi kertaa paivassa minun on vaan yritettava kestaa.
Tytto ei ole osannut koskaan nukahtaa itsekseen, vaan haluaa aina lukemista ja silittelya ennen kuin paasee uneen. Mikas siina, mutta kun se kestaa niin mielettoman kauan. Todella harvoin iltaisin voidaan miehen kanssa viettaa edes hetki yhteista aikaa, koska olen aina puhki nukuttamisurakan jalkeen.
Kaikki tavalliset konstit on kaytossa: paivarytmit on kohdallaan, ulkoillaan, leikitaan yhdessa, kylvetaan ja kaikki iltarutiinit tehdaan samalla tavalla - silti alle tunnissa on turha kuvitella, etta tytto nukahtaa. (vaikka olisi selkeasti vasynyt, mutta ei ylivasynyt)Useimmiten jaksan ihan suhteellisen hyvin sita, mutta tanaan huusin paa punaisena, etta nyt paa tyynyyn, nyt nukutaan! Tytto olis halunnut viela juotavaa, viela syotavaa (juuri syonyt hyvan lounaan), viela kirjan lukemista, ja kun en antanut, itkua ja raivoamista noin puoli tuntia. Ja vaikka kuinka yritan olla rauhallinen, niin joskus vaan en jaksa. Sitten poden valtavan huonoa omaatuntoa siita, etta huusin, vaikka toinen on viela pieni. Voi itku!
On vaan niin vaikea tajuta, miksi nukkumaanmeno on meilla niin vaikeaa. Olen aikoinani lukenut vauvan ja lapsen unesta ja nukuttamisesta monenlaisia kirjoja, mutta ei vaan niin mikaan toiminut meilla. Huudattaa ei olla koskaan haluttu.
No, ainakin voi lohduttautua ensinnakin silla, etta moent lapset ovat samanlaisia. Toiseksi, varmaan jossain vaiheessa tama homma loppuu.
en osaa auttaa mutta voin lohduttaa ettet ole yksin...