Lue keskustelun säännöt.
Äitini väite: Lapsille ei tule uhmaa, jos he saavat tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan
15.01.2006 |
Mitä ajattelette?
Äitini siis väittää, että lapset joiden kanssa touhutaan, tehdään arkisia asioita yhdessä (leivotaan, siivotaan ym.) ihan pienestä alkaen, jäävät uhmaiästä " paitsi" kokonaan. Hänestä uhma on huomion hakemista, jolta vältytään toimimalla em. tavoin. Satunnaista kiukuttelua toki on (" mä haluun karkkia!!" ), mutta se menee parissa kerrassa ohi kun napakasti pysyy päätöksessään (" tänään EI ole karkkipäivä" ).
Hänen mukaansa minulla ja sisaruksillani ei ole koskaan ollut mitään uhmaa. Itse en osaa sanoa, koska omaa uhmaikääni en muista, enkä sisarustenikaan (meillä on niin pienet ikäerot).
Sama juttu pätee murrosikään, sillä erotuksella, että murkun kanssa tulee neuvotella asioista enemmän.
Ja tosiaan. Kenelläkään meistä ei ollut kovin voimakasta murrosikää.
Nyt olen itse äiti. Poikani on 1v 9kk. Ei juurikaan uhmaa. Pohdin kuitenkin äitini väitettä... Ei kai se noin voi mennä? Kysehän on oltava luonteenpiirteistäkin? Temperamentti ym.
Tosin meistä sisaruksista jokainen on kovin erilainen. Minä hiukan hissukkainen lukutoukka, pikkusisko räiskyvä ja tulinen luonne, pikkuveli taas itsepäinen minä-selviän-ihan-itse -tyyppi.
Mitä te ajattelette asiasta?
Kommentit (44)
Aihe kiinnostaa ja olisi mielekkäämpää keskustella asiasta äitini kanssa kun minulla olisi edes jotakin faktaa (kun ei kokemusta ole).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini mukaan minulla ei ollut uhmaikää, mutta murrosikäni olikin sitten todella voimakas ja taistelin tosissani vanhempiani vastaan.
Luultavasti johtui siitä että pienenä en uskaltanut laittaa vanhemmilleni vstaan, koska meitä kuritettiin fyysisesti pienestä pitäen.
Oma lapseni on aika uhmakas, mutta on tosi jääräpäinen ja vilkas luonteeltaan muutenkin.
Ja huomiota kyllä on saanut kun esikoinen on.
Murrosiän tehtävä sama mutta esiintyy paljon voimakkaampana. Mitä läheisempiä murkku ja vanhempi ovat, sitä voimakkaampaa on murrosikä. Eli tarvii enempi kiukutella/kapinoida että pääsee irti vanhemmasta
Uhma liittyy lapsen kehitykseen ja äidistä irrottautumiseen. Lapsi löytää omat mielipiteensä ja huomaa, että voi vaikuttaa asioihin. Näin hän rakentaa omaa persoonaansa erillisenä yksilönä muusta maailmasta. Uhmaaminen eli tahtominen ei ole tuhmaa tai merkki jostakin vanhempien välinpitämättömyydestä tsm. Siihen vaikuttaa lapsen persoona ja temperamentti, jotka ovat osittain synnynnäisiä ominaisuuksia.
Toisaalta selkeät rajat ja hyvä vuorovaikutus vanhempien kanssa saattavat vähentää lapsen turhautumista ja tarvetta kokeilla asioita. Vanhempi ei voi eikä saakaan poistaa lapsen normaaliin kehitykseen kuuluvaa vaihetta. Vanhemman pitää kyetä ottamaan vastaan lapsen kiukku ja olemaan aikuinen ja lohduttaja.
Ja jos murkkuikäkin jää käymättä läpi,käydään se aikuisiässä läpi.
Meillä asuu elävä esimerkki;anoppi kehui kuinka kaikki jäi käymättä läpi....ja nyt meillä asuu " inhottava Kakara" joka kokeilee rajojaan jatkuvasti :((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tehty yhdessä arkiaskareita. Uhma on silti ja kovakin.
En ole lainkaan äitisi kanssa samaa mieltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, että murkkuna oli vaikea kapinoida mistään. Ei siksi, etteikö olisi saanut, vaan siksi että äidillä oli hyvät perustelut kaikelle.
Joskus kinusin kotiintuloaikojen pidentämistä, ei onnistunut. Syynä oli turvallisuustekijät, aamun ylösnousu jne. Mitä vanhemmaksi toki tulin, sitä myöhempään sain olla ulkona. Tehtiin selväksi, että jos minuun voi luottaa niin vapaudet kasvavat.
Sain pukeutua, meikata, värjätä tukkaa... Olin ajoittain aika hurjankin näköinen. Pikkuhutsun näköinen suorastaan. Äitini kertoi mielipiteensä, mutta käski minun tehdä kuten parhaaksi näin.
Alkoholia sai kokeilla kotona, joten muualla ei oikeastaan ollut tarvetta.
Tupakkaakin sain kokeilla, se oli ällöttävää. En tupakoi nykyäänkään, vaikka äitini polttaa.
Meillä on läheiset välit äitiini. Myös meidän sisarusten kesken on läheiset välit. Tietyllä tapaa äiti on kaverikin, mutta aina ensisijaisesti Äiti.
Tietyllä tapaa toivoisin pystyväni samaan oman lapseni kohdalla, vaikka tämä uhmakysymys kiistattaakin :)
Tämä selostus siis tuohon irrottautumis/kiintymis kommenttiin.
ap
Miehille osuu elämän aikana 3 kovaa/todellista uhmaikää. Ensimmäinen 3-5v. (viitteellinen) seuraava 14-17v. ja kolmas 60-65v. En muista tutkijan nimeä. Vuosia sitten oli Hesarissa juttu,jos joku muistaa...
T.4:n pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Miehille osuu elämän aikana 3 kovaa/todellista uhmaikää. Ensimmäinen 3-5v. (viitteellinen) seuraava 14-17v. ja kolmas 60-65v. En muista tutkijan nimeä. Vuosia sitten oli Hesarissa juttu,jos joku muistaa...T.4:n pojan äiti
meillä menossa tuo eka ja nyt helpottaa, kun oon kuvitellu ties mitä :)
1 pojan ja 3 tytön äiti
Vierailija:
Muistan, että murkkuna oli vaikea kapinoida mistään. Ei siksi, etteikö olisi saanut, vaan siksi että äidillä oli hyvät perustelut kaikelle.
Joskus kinusin kotiintuloaikojen pidentämistä, ei onnistunut. Syynä oli turvallisuustekijät, aamun ylösnousu jne. Mitä vanhemmaksi toki tulin, sitä myöhempään sain olla ulkona. Tehtiin selväksi, että jos minuun voi luottaa niin vapaudet kasvavat.
Sain pukeutua, meikata, värjätä tukkaa... Olin ajoittain aika hurjankin näköinen. Pikkuhutsun näköinen suorastaan. Äitini kertoi mielipiteensä, mutta käski minun tehdä kuten parhaaksi näin.
Alkoholia sai kokeilla kotona, joten muualla ei oikeastaan ollut tarvetta.
Tupakkaakin sain kokeilla, se oli ällöttävää. En tupakoi nykyäänkään, vaikka äitini polttaa.Meillä on läheiset välit äitiini. Myös meidän sisarusten kesken on läheiset välit. Tietyllä tapaa äiti on kaverikin, mutta aina ensisijaisesti Äiti.
Tietyllä tapaa toivoisin pystyväni samaan oman lapseni kohdalla, vaikka tämä uhmakysymys kiistattaakin :)
Tämä selostus siis tuohon irrottautumis/kiintymis kommenttiin.
ap
Meidän äidilläkin oli erittäin hyvät perustelut aina kaikille rajoittamisille. Se ei silti vähentänyt missään muodossa kapinaani. Olin hirveä murkkuiässä!
Minäkin sain kotona maistaa alkoholia ja tupakkaa, mutta tämähän ei minulle käynyt. Ei ollut sama asia ottaa kotona, kuin kavereiden kanssa kartsalla.
Ja mielestäni se, että vanhemmat antaa maistaa alkoholia ja tupakkaa kotona ei välttämättä ole niin hyvä asia. Mielestäni silloin vanhemmat tavallaan hyväksyvät sen, että alaikäinenkin voi silloin tällöin tissutella. Laki kuitenkin sanoo muuta ja sitähän kaikkien vanhempien tulisi lastensa kohdalla korostaa. Sekin on kurjaa, kun toiset lapset saa juoda kotonaan milloin nyt sattuu huvittamaan ja antavat myös usein mahdolliisuuden toistenkin lapsille, jotka ei kotootansa tuota lupaa saisi.
Ja mitä tuohon uhmaan tulee, niin meidänkin äiti sanoi, ettei meillä ole ollut pienenä uhmaa. Minä pohdin sitä niin, että onkohan meiltä poistettu " lupa" tähän normaaliin kehitysvaiheeseen ja kitketty epätoivottu käytös jo pienenä pois. Nykyään asioista tiedetään enemmän ja epätoivottu käytös on sallitumpaa, oman minuuden löytämisen takia... En tiedä, mutta näin minä sen pitkälti ajattelisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rajat ovat olleet aika leveällä ja toisaalta äitisi on pitänyt sinut hyvin otteessaan viitisimällä perustella asioita. Lapsen kanssa olemoinen on kuitenkin vähän eri asia, kuin löysät rajat.
Uhman tarkoituksena on itsenäistyä ja irrottautua vanhemmistaan. Irrottautuminen on väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin.
Siksi kiinnostaakin, eli on sinulla, ap, vielä henkinen napanuora kiinni äidissäsi - jos sinulla ei ollut uhmaa murrosiässäkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä kotona sai huomiota ja lasten kanssa touhuttiin tarpeeksi, silti olin todella uhmakas ja vanhemmat kovilla kanssani.
Samoin siskoni tyttö 3v on saanut huomiota ja osallistua kodin askareisiin yms...nyt kuitenkin uhmaikä päällä.
Kyllä se uhma kuuluu joka lapsen kehitykseen, se vain on toisilla lievempää kun toisilla.
joka saa vieläkin hirvittäviä raivareita, jos ei jotain saa.
Olin pitkään kotona, leikin, neuvottelin, sovittelin, keskustelin... Pojalle ei vain mene päähän, että hän ei ole maailman napa ja että kaikkea ei voi saada.
Kysynkin, paljonko on paljon? Pitääkö leikkiä ikuisesti, että välttää uhmakohtaukset? Meillä ainoa keino välttää uhma on se, etä tekee lapsen tahdon mukaan. Eli annanko minä periksi, jotta rauha säilyisi?
Esim. eilen poika ei halunnut ulos. Olisiko pitänyt pysyä neljän seinän sisällä vain sen takia, että olisi ollut yksi huuto vähemmän?
Luetutapa äidilläsi vaikkapa Liisa Keltinkangas-Järvisen kirja Temperamentti (2004), niin ymmärtää sen jälkeen vähän paremmin sitä, miten lapset todellakaan eivät ole kaikki samanlaisia syntyjään, vaan heillä on erilaiset persoonat pienestä pitäen.
Voi sitä paitsi olla kyse siitäkin, missä määrin kukin äiti ITSE tulkitsee kiukuttelun uhmaksi tai ei. Yksi ystäväni väittää, ettei hänen lapsillaan ole uhmaa, mutta näin sivusta katsoen ne kiukuttelut kyllä minusta täyttävät selvät uhman tunnusmerkit.
Kyse ei ole huomionhausta, vaan rajojen koettelusta ja siitä, että parivuotias ei oikein itsekään aina tiedä, mitä haluaa ja kiukusta iso osa on tuollaista epämääräistä halua toimia itsenäisesti. Kun ei kuitenkaan itsekään tiedä, mitä tahtoo, niin huutoahan siitä seuraa.
Minusta hyvä arkielämän todiste (jos ei lastenpsykiatrian tutkimuksiin halua umpiluupäisyyttään uskoa) uhman todellisuudesta on se, miten samalla kasvatuksella lapset reagoivat eri lailla uhmaiässä. Meillä esikoisella oli kova uhma, kuopuksella ei juurikaan (vaikka juuri se esikoinen sai huomiota aikoinaan enemmän, koska oli siihen aikaan ainoa lapsi). Parhaalla ystävättärellä on tasan päinvastoin: esikoinen tasainen viilipytty ja nuorin uhmakas tahtoneiti. Jos äitisi teoria pitäisi paikkaansa, lapset olisivat samanlaisia luonteeltaan ja uhmansa suhteen.
Olen myös äitisi kanssa eri mieltä. Uhmaikä on merkki itsenäistymisestä ja lapsen omasta tahdosta. Se, kuinka " raju" uhmaikä on vaihtelee jokaisella lapsella.
mutta jotain täytyy olla pielessä, jos lapset eivät ole koskaan hakeneet rajojaan uhmaamalla vanhempiaan. Sitähän se uhma juuri on: etsitään omaa itseään ja niitä rajoja, jotka pitävät elämän oikeilla poluilla ja " kasassa" .
Vierailija:
Miehille osuu elämän aikana 3 kovaa/todellista uhmaikää. Ensimmäinen 3-5v. (viitteellinen) seuraava 14-17v. ja kolmas 60-65v. En muista tutkijan nimeä. Vuosia sitten oli Hesarissa juttu,jos joku muistaa...T.4:n pojan äiti
Ekasta uhmaiästä olen samaa mieltä, toiseen ei olla vielä tultu, isäni taitaa olla viimeisessä ;)
Mites tytöillä menee?
Jospa joku muistaisi kuka on tutkinut ja mistä tulokset voisi lukea!
t. kolmen pojan ja yhden tytön äiti
Uhma tai miksi sitä nyt nimitetäänkään, on merkki siitä, että lapsi alkaa itse tahtoa asioita, jotka ovat muita kuin vanhemmat tahtovat. Tajuaa erillisyytensä ja tuntee pienuutensa ja tarvitsevuutensa. Ei osaa käsitellä näitä asioita ja siitä johtuu uhma.