Mitkä olivat tunteenne kun näitte oman vauvan ensimmäisen kerran?

2 vauva: voi kun sulonen. miksei se hengitä? miks se on ihan sininen? ala huutaa, ala huutaa, ala huutaa..

ja sitä vaan toistelin koko ajan..vauva vietiin pois ennenkun kuulin huudon. onneksi selvisi hengissä.

onpa oudon näköisiä ja paljon kauniimpia ja sirokasvoisempia kuin olisin voinut kuvitella (olin mielestäni ruma vauva itse). Meille on aina syntyneet sairaalan kauneimmat vauvat, hih.



Päällimmäisenä kieltämättä on kyllä tunne siitä että, onneksi se on ohi!!!



Ja kuopuksen jälkeen lisäksi: " ei koskaan enää" .

jälkeen eka fiilis oli: " Mulla on nälkä" :D

Kun vauva vihdoin tuli ulos. Itkin sitä ihanuutta ja helpotusta varmasti vartin verran. Tuijottelin vauvaa lumottuna. Olin taivaissa. En tiedä olisiko näkeminen ollut niin ekstaasia jos raskaus olisi ollut helmompi. Tässä se odotus oli ollut niiin maksimissaan...toisen kohdalla en itkenyt mutta olin aivan haltiossani ja vain hymyilin ja tuijottelin vauvaa. Hoin jotain että ai ihanaa...

Enpä varmaan ollukkaan vastasyntyneitä vinopäitä nähny....

ja mietin, että poika tuli taas.

Moneen kertaan... :-) Ei sillä että sillä olis väliä ollut... Sitten mietin että mitähän tästä meidän elämästä tulee, vauva katseli minua vaativin ja vakavin ilmein. Kaunis hän mielestäni on ollut alusta saakka.

tunsin vain suurta huojennusta ja helpotusta kun vauva vihdoin oli pihalla. Muistan kuinka kummalliselta vauva näytti sätkiessään siinä verilammikossa jalkojeni välissä, vähän niinkuin sammakolta. Heti huomasin että se oli poika. Mutta kun vauva nostettiin vatsani päälle, ajattelin vain, että viekää se pois, en jaksa enää! En vain uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ei siis mitään kovin lämmintä tunnetta ihan heti, mutta kyllä nekin sieltä tulivat seuraavana päivänä.

Tokan synnytys oli helppo ja nopea, ensimmäinen ajatukseni oli, ja jonka sanoinkin ääneen, että " onpa se pieni!" Oli tosiaan puoli kiloa isoveljeään laihempi. Sitten aloinkin hihitellä vauva sylissäni, että puoli tuntia siitä kun ajettiin parkkihalliin ja tässä tämä vauva jo on! Sopertelin myös kiitosta vauvalleni tyyliin " kiitos kun olit niin pieni, kiitos kun et repinyt minua, kiitos kun synnyit niin helposti!" Ihanb kuin se nyt vauvan ansiota nyt olisi...

että vihdoin pihalla. Hän oli todella suloinen poika.



Toisen kohdalla tiesin, että tyttö oli tulossa. Odotin tietenkin jotain todella suloista, mutta hän oli syntyessään Osmo Soininvaaran näköinen... Sitä siinä sitten ihmettelin. :) Nykyään on jo suloinen oma itsensä. :)

kakkosen tapaaminen oli jo paljon rennompi ja sitä vaan ihmetteli.

Kun sain vauvan syliin, ajattelin, että kuinka se VOI olla niin suloinen heti saman tien, ei yhtään ryppyinen eikä mitään muutakaan kamalaa, mitä olin kuvitellut. Ja se oli suloisin vauva koko osastolla tietysti (mun mielestäni).



Oli hirveä nälkä, ja mua vaan ommeltiin, joten mielihyvin annoin vauvan pestäväksi ja puettavaksi yms. Se tuotiin sitten valmiina pakettina takaisin. Enkä osannut olla huolissani edes osastolle mennessä, vaikka vauva vietiin pois ja mulle vaan kerrottiin, että sen ruumiinlämpö ja verensokeri on liian alhaiset ja että sille annetaan sokerivettä lämpölampun alla (tai jotain sellaista). Olin vaan NIIN huojentunut ja VÄSYNYT ja ihmeissäni ja aivan pihalla...



Vauva piristyi seuraavana päivänä ja kuoriutui villasukistaan ja -pipostaan :-) Se riepu kun oli aika pieni, vähän alle 3 kg, niin sen oli ilmeisesti vaan ollut nälkä (en mäkään ollut ennen synnytystä syönyt varmaan 20 tuntiin mitään).

synnyttäminen on kamalinta hommaa mitä tiedän! Sitten rupes naurattaan: ei kukaan pieni tyttö voi olla noin paljon isänsä näköinen!!! =)

Nyt tunnen jo rakkautta, lapsi 1v

Siinä se sitten oli. Päällimmäisenä oli " onneksi se on ohi!" . Olin onnellinen, kun sain vain seurata sivusta, kun isä kylvetti vauvaa. Olin vain onnellinen, kun minulta ei siinä vaiheessa vaadittu enää mitään.



Tietty ihmetys muuttui yhä positiivisemmaksi, kun asia alkoi mennä pääkoppaan. Oiskohan ollut toinen yö, kun ihastelin vain vauvaa, enkä malttanut mennä nukkumaan. Lisäksi otin rullallisen pimeässä otettuja valokuvia, jotka kaikki tietenkin epäonnistuivat!



Toisen kohdalla oli ihan eri tilanne. Eri tavalla oli osannut jo valmistautua, ja sieltähän se äidin pikkuinen jo tulikin...



Itku tuli molemmilla kerroilla.

lapsi oli eloton ja ensimmäisenä mieleen tuli " miksei se itke" ja jo vietiin vauva pois.. vaan hyvin meni kaikki=)

Heti kun se synty niin katsoin kun kätilö otti sen syliin et onko se tyttö vai poika ja tyttöhän se oli niin kuin olin kuvitellutkin.. :)



Mut muuten oli ihan neutraali olo vaikka mies itki vieressä " nyt meill' on vauva..."



mä sanoin vaan että " no niinpä näyttää olevan.." :)



Ei vaan tuntunu miltään.



Mut jo seuraavana päivänä kun aloin soittelee tutuille, ensin tietty äidille, et " tyttö syntyi eilen" niin hyvä et sain puhuttua itkun läpi.. :`)

Enkelini oli kaunis kuin taivaanlahja. Aiwan mieletön pakahtumisen tunne! Siinä se on prinsessani, enkeli, kaunis kaunottareni... En ikinä voi unohtaa sitä hetkeä kuin näin minun tyttöni. Kaunis ja ihana. Raskautta en jaksaisi, mutta sen hetken kun ensi kertaa lapseni näin, sen haluaisin kokea yhä uudelleen!

Apua! Vauvakuume tulee pian jos jatkan!

Uskomaton fiilis, ihan kun poika olisi aina ollut siinä ja minun. Ei lainkaan vieras, täydellinen ensikontakti, myös " katse" . Kätilö hieman pyyhkäs lasta pyyhkeellä ja voih kuin ihana prinssi; " ihmisen värinen" , oikean muótoinen, silmät AUKI, ei lainkaan turvoksissa, katse kuin " äiti mennää jo kotiin, mä olen valmis" . SE ON MINUN!



Tunteet on säilyneet samana ensihetkestä lähtien kaikki nämä neljä vuotta, onneks on paljon viä edessä:)

toinen: apua! Miks se on tollanen sininen mollamaija-räsynukke eikä ala hengittää! MIkä sil on? mis se ei ala jo hengittää? Herranjumala, käykö uneni nyt toteen ja synnytin kuolleen vauvan? (olin nähnyt odotuksen loppupuolella unen jossa synnytin kuolleen vauvan) HUH! Vauva saatiin virkoamaan! (nostetaan mun mahanpäälle) Herranjumala se muuttuu taas siniseksi. APUA! Sillä ei oo kaikki nyt hyvin! tehkää nyt herranjumala jotain, soittakaa nyt äkkiä joku tänne, meidän vauva kuolee! Pelon sekaista itkua ja suunnatonta huolta...Vauva vietiin teholle. Kaikki päättyi hyvin!



Kolmonen: " Ihanaa, se syntyi ,ei sattunut niin paljon kuin edellisillä kerroilla, Sinäpä tulit vaihdilla lentäen(syöksysynnytys) Äidin ja isin oma kulta. Onpa se kaunis, musta valuu verta,kaikki on hyvin, meidän kolmas ihana tyttö! Tiesin että tyttö tulee!"

että toihan on jo ulkona ja mä olen vielä elossa

toisena tuli varmaan mieleen, että kumpaahan sukupuolta on ja onko vauvalla kaikki hyvin.

Viikko varmaan meni epäuskoisena ja ihmettelevänä, kunnes vaihtu peloksi, että miten saan tyttäreni pidettyä turvassa julmalta maailmalta...



Koin aika ahdistavana sen suuren rakkauden mikä tuli pikkuhiljaa, vois sanoa että rakastan liikaa...