Mitä nuoruutesi kotipaikkakunnalla tapahtui, mikä puhutti koko " kylää" ?
Kommentit (223)
kylän nuorilta pojilta, josko saisi katsella heitä. Hän kai sai jonkinlaista joukkohivutusta, mutta siihen aikaan noista asioista ei ilmoitettu viranomaisille.
Muita kaikkien tiedossa olevia asioita oli esim. tietyt väkivaltaiset miehet, jotka hakkasivat perheessään kaikki äidistä lapsiin. Näistäkään ei ilmoitettu minnekään.
puhutti yläasteikäisten tyttöjen saatananpalvontajutut. Paikallislehteä myöten niistä kirjoitettiin.
Ja kun nuoret miehet (pojat) ampuivat kyläkauppiaan kaljanhakureissun päätteeksi.
Sairaalloisen mustasukkainen ja mielenvikainen isä sekä äiti ja kehitysvammainen lapsi. Isä pakotti äidin ja lapsen viettämään lähes kaiken aikansa peräkammarissa, erityisesti vieraiden aikana heidän piti pysyä pois näkyvistä.
Lopulta äidin mitta täyttyi, hän meni lapsen kanssa varastoon, nosti lapsen hirteen ja itsensä samoin.
=(
" Naapurinpoika" tappoi miehen ihan tosta noin vaan, elinkautinen tuomio. Valtion leivissä työskennellyt ihminen kavalsi rahaa kassasta ihan simona kunnes jäi kiinni. Neljä nuorukaista hirttäytyi puolen vuoden sisällä. Tunnollisena perheenisänä tunnettu mies jätti suurperheensä julkkiksen takia.
Mutta totisen totta. Jätkälauma murtautui ruumishuoneelle ja raiskasi ruumiita.
Tähän pätee se kamala, mutta totinen fraasi: ei kahta ilman kolmatta. Asiasta poiketen, onko kukaan hoitoalalla työskentelevä ihminen huomannut saman jutun? Etenkin laitoksissa tapahtuu näin: kun yksi ihminen kuolee, kuolee hänen jälkeensä heti perään monta muutakin. Ja kevät ja syksy on sitä aikaa...Merkillistä.
Itse työskentelen vanhainkodissa ja yleensä kuolemat tulevat 3:n " ryppäissä" . Sitten saattaa olla pidempi tauko, että kukaan ei kuole.
Ja kuolemat tosiaan usein tulevat keväällä ja syksyllä ja lähes pääsääntöisesti aamuyöllä!
mutta terveyskeskuksen johtava lääkäri jäi kiinni vuosia jatkuneesta rahojen kavalluksesta. Tämä oli hänelle ja hänen perheelleen todella suuri häpeä, kyse oli isoista summista.
Muistan erään pyromaanin 80-luvulla joka heitti ihmisten taloihin palopommeja. Monet talot kylällä paloivat poruiksi saman päivän aikana.
kaks tyttöä olisivatkohan olleet 11-12-vuotiaita päättivät tappaa toisen tytön äidin kun äiti ei ollut antanut lupaa johon läväriin tai johonki muuhun vastaavaan. Äiti oli ollut nukkumassa kun tytöt olivat tulleet hänen huoneeseen ja alkaneet lyödä häntä fileerausveitsillä. Äiti pääsi kuitenki karkuun. Onneksi....
7-luokkalainen tappoi itsensä ampumalla vaatehuoneeseen.
kotitalousopettajan tytär murhattiin raasti matkalla uimarannalta.
Psyko mies iski 17 vee nuuorta naista päähään ja raikasi hänet.
Iski nin paljon kivellä nmaamaan , etttä naama tytöllä oli muuusiina.
Tyttö löydettiin vasta seuravana päivän, Mies oli yrittänyt piilotta ruumiin heittämällä havuja ja muuta roskaa päälle.
Mies pidätetiin kotoaan, (asui vanhempiensa luona, ) hän katsoi pornofilmiaä ja runkkasi käteen.
Aina kun kun bussilla mentiin ohi sen talon, jaikki huusi murhaajan talo.
Pahinta kaikesta on se, että itse 12 veenä rannalla tämä murhaaja edellisenä iltana yritti meitä nuoria tyttöjä. Mies oli humalassa ja onneksi tajuttiin juosta karkuun. Ja seuraavana iltapäivänä hän tappoi raasti meidän ja ,minun kotitalousopettajan rytären kuoliaaksi.
kuukausikaupalla murhajaa etsittiin ja lopuksi löytyi tämä pervo ,murhaaja.
Elettiin pelossa koko paikkakunta monta kuukautta.
Vierailija:
toisen appiukon kanssa ryyppäämässä eräänä juhannuksena. Tuli riita ja appea kalautettiin päähän. Veljekset luulivat että appi kuoli ja hautasivat hänet suohon. Appi löytyi myöhemmin kaivurin kaivaessa suota . Kävi ilmi että pojat olivat haudanneet appiukon elävältä suohon. Kuolinsyy oli tukehtuminen. Semmoista.
Onhan täällä muitakin kotoisin K:sta.
bi-seksuaali nainen kuristi naispartnerinsa ja jätti ruumiin rannalle. istui vankilassa jonkun vuoden, tuli takaisin. seukkaa miesten ja naisten kanssa ja saattaa istua naapuripöydässä kaljalla.. en kyllä murhaajan kanssa uskaltais nukkua.
Vanhus Ryöstö/murha joka selvisi 13-vuoden jälkeen!
Kahelit veljekset jotka ei saanut muuta kuin pahaa aikaiseksi, tällä hetkellä istuu onneksi linnassa!!!
Vaatekaapista löytynyt ruumis joka ollut siellä kuukauden, edelleen selvittämättä :(
Onhan näitä juttuja pieneen kylään mahtunut...
Vierailija:
kaks tyttöä olisivatkohan olleet 11-12-vuotiaita päättivät tappaa toisen tytön äidin kun äiti ei ollut antanut lupaa johon läväriin tai johonki muuhun vastaavaan. Äiti oli ollut nukkumassa kun tytöt olivat tulleet hänen huoneeseen ja alkaneet lyödä häntä fileerausveitsillä. Äiti pääsi kuitenki karkuun. Onneksi....7-luokkalainen tappoi itsensä ampumalla vaatehuoneeseen.
ajaa sieltä ohi. Ikinä en ois uskaltanut mennä sieltä hiekkakuopan läpi minnekään. Just semmonen " ankea" alue, näyttääkin oikeen murhaajan paratiisilta. Vieläkin karmii.
istunut kassakaappikeikka, joka on huvittavuutensa ansiosta päässyt Poliisi-kertoo kirjaan ja Rikostarinoita Suomesta -sarjaan.
Mutta ainakin toinen oli äitinsä ainoa lapsi.
ala-asteikäinen jäi isänsä ajaman rekan alle koulun pihalla iltapäiväkerhoaikaan.