Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia psykoosista ja siitä toipumisesta
07.03.2010 |
Mieheni sairastui yllättäen. Merkkejä tietysti oli, kun niitä näin jälkikäteen miettii, mutta yllätys ja hirvittävä shokki tämä oli. "Harhainen psykoosi" oli diagnoosi, millä hänet lähetettiin hoitoon. Hän on nyt sairaalassa hoidettavana (lääkitys, lepo) ja tavoitteena mahdollisimman nopea kotiutus ja avohoito. Hänen tilansa ei ole juuri muuttunut, vaikka on ollut nyt hoidossa jo monta päivää. Sekin turhauttaa nyt, mutta ymmärrän, että ihan hetkessä ei voi tapahtua mitään.
Välillä olen hyvinkin toiveikas, välillä iskee epätoivo. Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta. Jos ihminen on läpikäynyt psykoosin, voiko hän toipua täysin ennalleen? Onko jollekulle tai jonkun läheiselle käynyt näin? Jos (ainakaan) täydellistä toipumista ensipyskoosista ei ollut, mitä siitä seurasi? Tiedän toki lukemani perusteella, mikä kaikki on mahdollista, mutta ihmisten omien kokeumusten kuuleminen tuntuu nyt tärkeältä.
Kiitos!
Kommentit (95)
Psykoottinen masennus ei ole psykoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi,läheinen ystäväni sairastui psykoosiin noin3kk sitten.Se painajainen alkoi niin puun takaa,kuukausi vierähti suljetulla osastolla kovissa lääkkeissä.Nyt on kotiutus vaihe joka on kestänyt jo pari kuukautta,kova lääkitys pitää ahdistuskohtaukset kurissa.Se ihminen ei ole enään se sama ja luulen ettei enään tulekkaan
Olen kokenut psykoosin, johon johti silloinen stressaava elämän tilanne , heti sain tietysti lääkkeet. Itse psykoosi ei ollut lainkaan niin paha kuin mitä lääkkeiden sivuvaikutuksina tuli.
Lääkket kolminkertaistivat psykoosin oireet ja
aina kun oireita tuli, lääkettä lisättiin. Loppuvaiheessa söin ihan tajuttomia määriä ja olin ihan kanttuvei. Työelämä oli juuri alkanut ja töistä ei tullut mitään kun. nukuin koko päivän siellä.
Sitten mieheni pakotti lopettamaan lääkkeet, lääkärit vastustivat ja uhkasivat uudella psykoosilla, mutta lopetin ne silti, vähitellen.
Vierotusoireet olivat hirveää tuskaa. Öisin vapisin hiestä märkänä ja päässä meni kaikkia ihme kuvia.
Olin varma että en selviä ikinä enkä tule enää ikinä käymään töissä.
No, sitä kesti 2 kk, olin sairaslomalla ja pikkuhiljaa palasin töihin , tein lyhennettyä päivää. Työnantaja oli hyvin ymmärtäväinen.
Ilman miehen tukea en olisi selvinnyt. Psykoosin kärsinyt tarvitsee tuekseen toisen vahvan ihmisen, joka ei lähde mukaan harhoihin eikä puhalla lääkärien kanssa yhteen hiileen.
Nyt ilman lääkkeitä neljättä vuotta eikä uhattu psykoosi ole palannut.
Oletko lapsena tuntenut hyljätyksi tulemista ja onko sinua rajoitettu ajattelemaan omilla aivoillasi, onko äiti ja tai isä hallinnut sinua. Uskon että selviät. Vapauta kahlittu voimavarasi. Ala tekemään maalauksia, tai kirjoittamaan romaani siitä mikä tulee mieleesi tai jos musiikki kiinnostaa ala soittamaan ja kehitä omia luovia ajatuksia.
Nämä keinot voisivat tepsiä, joska silloin olet vapaa kahleista ja pääset toteuttamaan itseäsi.
Olen sairastanut 2 psykoosia
Ensimmäisestä v.94 toivuin lyhyen sairaalajakson jälkeen ilman lääkitystä parissa vuodessa. Nyt toisesta mikä alkoi pari vuotta sitten en ole kunnolla toipunut. Harhat menivät ohi sairaala ja avohoidossa lääkityksen avulla n.puolessa vuodessa mutta ongelmana on ahdistus, masennus ja kyvyttömyys tuntea mielihyvää. Tuntuu myös niinkuin osa omaa itseä puuttuisi, se osa mikä tuntee ja kokee asioita. Minun on myös vaikea olla tekemisissä ihmisten kanssa ahdistukseni vuoksi ja toimintakyky on heikko. Parisuhteeni loppui myös puolisen vuotta sitten vointini ja tunteettomuuteni vuoksi. Tämä viimeisin psykoosi oli myös tosi raju ja psykoottiset harhat ym.oireet kestivät siis melko pitkään. Välillä on melko toivoton olo kun ei huomaa mitään edistystä voinnissaan. Lääkitys on nyt olemassa psykoosia estämään sekä masennukseen mutta en ole havainnut sillä olevan suurta vaikutusta. Diagnoosina tuli kaksisuuntainen mielialahäiriö/skitsoaffektiivinen häiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuinen poikani joutui suljetulle osastolle viime viikolla harhojen ja psykoottisuuden takia. Hän puhuu edelleenkin sekavia, välillä on onneksi parempia päiviä. Mietin vanhempana miten voisin häntä tukea kaikista parhaiten? Miten keskustelen hänen kanssaan, mitä sanon hänelle kun tämä kysyy onko tämä totta? Miten kannustan ja tuen?
Ihan hirveän pahaa tekee ja olen rättipoikki huolesta ja valvomisesta. Kaikki tuli aivan yks kaks puskista, psykoottinen poika oli todella pelottava, ei uhkaava, mutta niissä jutuissa ei ollut mitään järkeä.
Paraneehan hän tuosta?
Kyllä luultavasti paranee.
Oma tyttöystävä sairasti psykoosin jokin aika sitten. Sitä ei huomannut kukaan muu paitsi minä ja eräs hänen ystävänsä. Hoitoon ei koskaan päässyt, mutta parani, onneksi. Musta on hyvin sairasta, että edes omat vanhempansa eivät huomanneet sitä. Sen verran alkoi iso ratas heittää ettei sitä vaan pystynyt olemaan huomaamatta. Se ihminen oli täysin eri henkilö ja harhainen sekä täysin sairaudentunnoton. Mielialat vaihteli suurinpiirtein minuutin välein.
Luulen, että kahjot kaverit ja runsas alkoholin käyttö vaikutti vahvasti sairauden syntyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sairastuin psykoosiin (psykiatrin mukaan akuutti harhaluuloisuushäiriö) stressaavan elämäntilanteen seurauksena muutamia vuosia sitten. Oireet olivat lähinnä vainoamisharhaluuloja ja virheellisiä muistikuvia. Ne lähtivät kuukausien kuluessa kevyellä lääkityksellä. Psykoosia seurasi noin puolen vuoden masennus/ahdistuneisuuskausi, joka meni ohi itsekseen. Sittemmin lääkitys lopetettiin, oireet palasivat ja lääkitys aloitettiin uudelleen. Nykyisin olen lääkityksellä oireeton, tavallisessa työssä käyvä ihminen, eikä minusta huomaa, että olen sairastanut psykoosin. Elämäni on ihan mukavaa, ja pystyn tekemään samoja asioita kuin muutkin. Psykoosi on opettanut minulle kiinnostavia asioita ihmisen mielestä, muistista ja psykiatrisista sairauksista.
Mulla on ollut kaksi psykoosijaksoa. Kummatkin jaksot tulivat n. 1 vuoden opiskelun jälkeen, ehkä siis opiskelu on ollut liian stressaavaa minulle. Ensimäinen psykoosi tosi pelottava kokemuksena. Äänten kakofoniaa oli jopa yöllä nukkuessa. Kesti vuoden verran että lääkitys lopulta auttoi.
Toisessa psykoosissa oireet fyysisiä, kipua ja kehon jäykkyyttä. Olin niin kovissa kivuissa että jouduin sairaalaan. Rukoilin vanhempia ostamaan kesämökin jostain hornan kuusesta, koska pelotti olla kotona. Psykoosissa ollessa olen aina ollut lapsuuden kodissa, sillä niin turvaton oolotila. Koin varmaan burn out:n ja siitähän sanotaan, että jättää aivovaurion kaltaisia jälkiä aivoihin.
Jos joskus vielä koulunpenkille hakeutuisin niin etänä varmaan opiskelisin. Kyllähän tää sairautena kasvattaa ja opettaa, itsetuntemusta tulee väkisinkin. Sellainen henkisyys jää osaksi itseä. Nykyään jännittää perheen jäsenten vointi, nää kun on niin vahvasti perinnöllisiä sairauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos lääkärit "pumppaavat" samaan aikaan 7-9 eri lääkettä niin lopullinen diagnoosi on Hauta ! T : X
Tuo on muuten ihan tosiasia, kuinka paljon on oikeasti tutkittu lääkkeiden sivuvaikutuksia, ja kuinka moni potilas on kykenevä niitä itse huonossa jamassa edes kertomaan? Lääkäreiden ja hoitajien pitäisi itse kokeilla samalla annostuksella niitä lääkkeitä, mitä määräävät potilailleen, tietäisivät sivuvaikutuksista sitten omakohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Nuorten todellisuus hämärtyy D-vitamiinin puutteen takia!
Psykoosi, eli todellisuuden hämärtyminen, on hankala havaita rakkaassa ihmisessä. Erityisen vaikea sitä on hoitaa, jos kyseessä on teini-ikäinen lapsi.
Lääkäri Barbara Gracious ja hänen kollegansa havaitsivat äskettäisessä tutkimuksessa, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivien teinien psykoosiriski oli korkeampi kuin muiden. Tutkimukseen osallistuneista 104 teinistä 72 prosentilla oli D-vitamiinia vähemmän kuin 30 ng/ml (75 nmol/l) ja 34 prosentilla sitä oli vähemmän kuin 20 ng/ml (50 nmol/l).
D-vitamiinin määrän merkitys ei ollut vähäinen. Jos teinillä oli alhainen määrä D-vitamiinia kehossaan, hänen psykoosiriskinsä oli lähes nelinkertainen muihin verrattuna.
Toisessa, Ruotsin Karolinska-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin myös, että mielenterveyspotilaista teini-ikäisillä oli kaikista alhaisimmat D-vitamiinitasot. Murrosikäisillä tytöillä D-vitamiinia oli noin 20 ng/ml (45 nmol/l), kun murrosikäisillä pojilla sitä oli vain 10ng/ml (25 nmol/l).
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/05/24/study-vitamin-d-linked-to-ps…Tutkimusten mukaan seerumin paras D-vitamiinipitoisuus olisi se, minkä auringon valo saa maksimaalisesti aikaan iholla, mikä vastaa seerumin kalsidiolipitoisuutta yli 100 nmol/l. Tähän pitoisuuteen päästään n. 100µg päiväannoksella aikuisella, eli nykysuosituksia tulisi nostaa kymmenkertaisiksi.
USA:n Endokrinologiyhdistyksen S-D-25:lle antama viitearvo on 75–150 nmol/. Espanjassa laboratoriot antavat viitearvoiksi 75–250 nmol/l. Suomessa väestön keskiarvot ovat noin 43 nmol/l luokkaa, mikä on selvästi liian vähän, ja lisää sairastumisen ja kuoleman riskiä.
D-vitamiini on välttämätön kasvulle, terveelle luustolle, aivojen normaalille kehitykselle, hermosysteemille ja normaalille sukupuoliselle kehitykselle.
Tämä on oikeasti tärkeä asia mitä vähätellään (D-vitamiini) , B12, myös erilaiset allergiat, voivat aiheuttaa mitä kummallsempia oireita. Joskus psykoosin aiheuttajana voi olla ikävä perhetilannekkin, jossa nuoren kasvua ei tueta oikealla tavalla, tai hallitaan nuorta, tai yleisesti ihmistä kohdellaan pitkään väärin. Tsemiä kaikille silti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voivatko nämä olla psykoosin tai skitsofrenian ennakko-oireita? Musta on jo puolen vuoden ajan tuntunut todella epätodelliselta. Tai siis ehkä lähinnä kaikki itseni ulkopuolinen tuntuu epätodelliselta. Olen myös jokseenkin vainoharhainen ja keskittymiskykyni ja jaksamiseni on selvästi heikentynyt. Käyn masennuksen takia terapiassa ja kun mainitsin näistä asioista terapeutilleni, hän lähinnä tuntui vähättelevän asiaa...
Onko sinulla jokin lääkitys? Ja mikä? Voisiko lääkitys tehdä nuo oireet? Monilla lääkkeillä on kuvaamasi kaltaisia sivuvaikutuksia. Ja tärkeä kysymys, kuinka paljon kulutat aikaa miettien omaa vointia? Ahdistus voi näkyä noilla oirein, ette näe, näkökenttä supistuu johtuen siis jännityksestä/virittenyisyydestä=> keho reagoi näin. Tuli myös mieleeni, miten hengität? Ethän hengitä pinnallisesti? Hyperventiloi? Mutta lääkitys voi myös tehdä kyseiset oireet sinulle. Muista harrastaa liikuntaa, se kohottaa mielialaa.
Sairastuin syksyllä rajuun psykoosiin, joka kesti pari kuukautta ja johti useampaan itsemurhayritykseen. Niistä viimeinen meni niin pitkälle että jouduin hengityskoneeseen ja lääkkein aikaansaatuun koomaan kolmeksi viikoksi. Olen kuntoutusklinikalla ja saan psykoosiin Risperdalia sekä rauhoittavaksi lääkkeeksi Seroquelia. Ääniä ei ole koomasta heräämisen jälkeen ollut, nyt on mennyt seitsemisen viikkoa näin. Toivon ja rukoilen, että kokemus jää ainoaksi, ja että paranen täysin. Haluaisin elää normaalia rauhallista elämää ja tehdä kevyttä työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni psykoosi alkoi pikkuhiljaa. Ensin koin että vierelläni oli joku ja niin etiäppäin. Aluksi kaikki oli positiivista ja olinkin kovin iloinen. Harhat johtivat lopulta siihen että oireet olivat todella negatiivisia. Mm tunsin kuin jokin iso mato olisi ollut ihoni alla ja sisuskaluni oli täynnä demoneita joita syljeskelin ulos. Kuulin myös puhetta pääni sisällä mutta ne luokittelin demoneiden ääniksi joten en välittänyt niistä tuon taivaallista.
Lopulta tajusin olevani sairas ja olin niin pelosta suunniltani että pyysin miestäni soittamaan psykiatriselle. Psykoosin laukaisi pelkoni kun luulin että eräs henkilö oli minulle vihainen. Oikeassa elämässä hän on henkisesti sairas ja pelkäsin että hän tulee satuttamaan perhettämme kun saa siihen mahdollisuuden.
Olin reilun kk päivät hoidossa. Ensin lääkehoito ei auttanut yhtään mutta olin huojentunut kun suljetulla osastolla koin olevani turvassa. Oireet vähenivät mutta kuulin ääniä. Lopulta kolmas lääke toimi ja äänet vaikenivat parissa päivässä.
Ensin tuli ahdistus, syvä häpeä ja masennus. Sairauteni luokiteltiin skitsofreniaksi väärinkäsitysten vuoksi.
Lääkettä vaihdettiin ja olo parani. Meni yli vuosi kun ahdistus hellitti. Kahdessa vuodessa masennus väistyi ja aloin saamaan takaisin itsetuntoani. Kolmantena vuotena oikaisin väärinkäsityksiä, sain diaknoosiksi yksittäisen psykoosin ja lääkitystä pienennettiin kunnes lopulta lopetettiin kokonaan.
Lääkkeen myötä tullut henkinen turtuneisuus katosi. Nyt olen taas oma itseni.
Suosittelen fosfolipidihoitoa. Aivot ovat rasvaa ja tarvitsevat fosfolipidejä. Hoitoa saa luontaishoitoloista, joissa on lääkäri takana. Lisäksi suosittelen tuhdin annoksen vitamiineja ja muita ravintolisiä. Funktionaalinen lääkäri on hyvä apu tässä. Tietysti joku Antioksidanttiklinikka, mutta sinne ei saa tarpeeksi nopeasti aikoja.
Näkö-, kuulo-, vainoharhat lähtevät kolmella kerralla fosfolipidihoidolla. Uni rauhoittuu, paranee ja nukahtaminen helpttuu. Sen huomaa heti ensimmäisen käynnin jälkeen. Hoitokerta maksaa 150-200 euron välillä. Kannattaa kokeilla vaikka yhdellä kerralla ensin.
Itse hoitelin läheiseni psykoosin, joka kesti sellaiset reilut toista kuukautta. Vähän vaikea sanoa, sillä psykoosi ei näy päällepäin kovin helposti. Henkilön pitää avata suunsa. Toisekseen läheiseni oli todella aggressiivinen ja herkästi räjähtävä. En osannut pelätä silloin, nyt ehkä enemmän. En tajunnut, kun tilanne oli päällä, että kyse on psykoosista. Olin luullut, että psykoosi on päivä tai pari ja ihminen käpertyy johonkin nurkkaan.
Hyvä, ravintorikas ja rasvainen ruoka, ravintolisät ja fosfolipidit (saa kyllä purkistakin, mutta suonensisäisenä teho on nopeampaa). Olen sitä mieltä, että lopputulos oli parempi ja tilanne tuli nopeammin paremmaksi kuin jos olisi ollut ensin viikkoja suljetulla osastolla lääkityksellä ja levossa. Koiran olemassa ololla li varmaan myös merkitystä. Piti mennä lenkille, eikä voinut vain maata sängyssä. Minä en oikein tuohon lepoon usko. Lääkitään vaan passiiviseksi sänkyyn.
Väärä diagnoosi ja väärä lääkitys on psykouttavaa.
Psykoosin jälkeen, joka nyt ei välttämättä maailmaa kaada, joudut vielä vähintään vuosiksi psykologien syyniin jotain tuohon malliin:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4164937/
Siinä sitten kotiin asennetaan piiloon valvonta ja seurataan kaduilla, varsinkin jos yksin asut.
Ehkä parempi kuin aivotuhot lääkkeistä, mutta eipä taida mielenterveyttä edistää tuokaan.
No jos mies on kuten exäni, niin sä joudut pitää omat tunteet sisälläsi koska mies ei niitä kykene käsittelemään eikä se asia tuu ikinä luultavasti muuttuu. Äärimmäisen raskasta elämää. Vaikka ongelma parisuhteessa olisi seksissä, et voi puhua siitä sillä muuten mies ahdistuu ja saa harhoja! Siinä sitte lohdutat äijää kuin lasta. Koettu on monta vuotta
Alue: Aihe vapaa
olen ollut 2kk psykossissa sairaalassa, zyprexa 10mg ja abilify inhjektio 400mg, thyroxin, en tajua maailmasta mitään, olen 30v.nainen, dissosiaatio, terapian saan vasta kun parempi vointi, vaikka terapautti sanoi, että sinne voi tulla aina. miten nopeasti paranen? en uskalla laittaa vaatteita päälle. AUTTAKAAA!missä mä olen?