Kokemuksia psykoosista ja siitä toipumisesta

Aika huono ennuste paranemiseen jos ei edes lääkkeitään osaa tablettina ottaa.

Injektiolääkitystä käytetään joissain lääkkeissä ihan muista syistä kuin sen vuoksi, ettei potilas ottaisi lääkkeitään.

terv. skitsofreenikon isä

Mielenkiintoisia tarinoita. Toivottavasti näistä on apua monille.

Voivatko nämä olla psykoosin tai skitsofrenian ennakko-oireita? Musta on jo puolen vuoden ajan tuntunut todella epätodelliselta. Tai siis ehkä lähinnä kaikki itseni ulkopuolinen tuntuu epätodelliselta. Olen myös jokseenkin vainoharhainen ja keskittymiskykyni ja jaksamiseni on selvästi heikentynyt. Käyn masennuksen takia terapiassa ja kun mainitsin näistä asioista terapeutilleni, hän lähinnä tuntui vähättelevän asiaa...

[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 22:17"]

Voivatko nämä olla psykoosin tai skitsofrenian ennakko-oireita? Musta on jo puolen vuoden ajan tuntunut todella epätodelliselta. Tai siis ehkä lähinnä kaikki itseni ulkopuolinen tuntuu epätodelliselta. Olen myös jokseenkin vainoharhainen ja keskittymiskykyni ja jaksamiseni on selvästi heikentynyt. Käyn masennuksen takia terapiassa ja kun mainitsin näistä asioista terapeutilleni, hän lähinnä tuntui vähättelevän asiaa...

[/quote]

Googleta depersonalisaatiohäiriö. Myös lääkkeet voivat aiheuttaa tuollaisia oireita. Niin kauan kuin huomaat itse jotain olevan vialla, voi saada nopeasti apua.

Joskus kannattaa myös vaihtaa lääkäriä, jos tuntuu ettei hän ole tilanteen tasalla.

Mietinn näitä lääkkeitä,onko ne kaikille oikea ratkaisu..

Mielestäni psykoterapia alkuvaiheessa tärkeä asia.Valitettavasti se ei toimi joka kunnassa,ei toimi Jyväskylässä. Tärkeintä lääkitys ja se on sitten menoa.

Ajattelin juuri aivan samaa. En varmaan osaisi edes tunnistaa psykoottisia oireita itsestäni saati lähimmäisistäni...

t. toinen 40v äiti

[quote author="Vierailija" time="20.08.2012 klo 11:07"]

Mutta onpa yleistä tälläinen psykoottisuus. Itse en ole kokenut lähipiirissä enkä tiedä edes sukulaisia, tuttavia tai työkavereita.

Voimia teille kaikille!

Olen jo 45v. kolmen äiti ja vakituisessa työelämässä.

[/quote]

onko aina oltava näkö-tai kuuloharhoja vai "riittääkö" esim. suht äkillisesti alkava, voimakas epätodellisuuden tunne, johon liittyy valtavaa ahdistusta ja pelkoa, esim. läheisten menettämisestä, maanjäristyksestä tms. ja joka kestää todella vyöryvän voimakkaana muutamia päiviä - jolloin ei pysty syömään, eikä juuri nukkumaan ja mitkään vakuuttelut eivät saa mieltä muuttumaan, vaan tuntuu niinkuin muut eivät vaan ymmärtäisi, miten vakavasta asiasta on kyse... - ja tälläinen tila jatkuu ehkä muutamia viikkoja - kunnes "vaara" on ohi - ja elämä palautuu takaisin normiuomiin...



...ja tälläisiä tiloja on ollut siis muutaman kerran - joista yksi johti puolison painostuksesta psykiatrin vatsaanotolle, muita hoitoja tai lääkitystä ei ole ollut koskaan.



Osaako joku kertoa, että onko kyseessä tuolloin psykoosi vai mikä?

Sairastuin akuuttiin psykoosiin 2009 keväällä monien tapahtumien summana. Kuuloharhani hävisivät heti ensimmäisen sairaala yön jälkeen (jolloin lääkitys aloitettiin) Olin sairaalahoidossa 3-4 viikkoa, jonka jälkeen avopuolella jatkuivat hoidot. Sairaslomalla jouduin olemaan parin kuukauden verran. Omalla kohdallani sieltä ollaan ammattiavun, lääkityksen, läheisten tuella ja stressitekijöiden vähentämisen jälkeen pikku hiljaa noustu. Tässä kului aikaa vajaa vuosi.



Nyt käyn edelleen psykoterapiassa, tavoitteena lääkityksen lopettaminen lääkärin kanssa yhteistuumin ja töissä ihan normaalisti :) "entiselleni" en ole palannut vaan mielestäni olen kasvanut hurjan paljon matkan aikana. Joskus sitä tarvitsee kokea se kauhein ennenkuin pääsee liikkumaan eteenpäin. Eipä kukaan vastaantulija/tuttu osaisi minusta sanoa, että olenko sairastanut jonkin mielenterveydellisen häiriön tai, että syön mielialalääkkeitä :)Tämä siis minun pieni tarinani.



Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi.

psykiatrisessa hoitolaitoksessa (ei psykoosissa tms) niin sinne tuotiin nuori poika, teini-ikäinen, joka kärsi ilmeisesti juurikin harhaisesta psykoosista. Istuimme ryhmätilassa niin hän saattoi olla ihan normaalisti ja kummastellen kysellä muilta miten haavat ovat ilmestyneet hänen käsiinsä (ei ollut haavoja).

Lisäksi saattoi tulla huoneeseeni, jossa ei lukkoa, istumaan pitkäksikin aikaa ihan hiljaa tai puhumaan kummallisuuksia. Niin kävi muutamia ekrtoja, sekä yöllä, että päivällä.



Olisi kiva tietää mitä tuolle pojalle nykyään kuuluu..

Olin suljetulla 1,5kk. Lääkitys ei sopinut minulle, sitä jouduttiin vaihtamaan parikin kertaa kunnes sopiva löytyi. Tämän takia paraneminen hidastui, kuulemma. Sairaslomalla olin 4 kk.



Nyt psykoosiin sairastumisesta on 7kk, olen ollut työelämässä ihan normaalisti jo mukana parisen kuukautta. Olo on suht normaali mutta tarvitsen nukahtamislääkettä. Lisäksi minulla on hoitava lääke psykoosin ehkäisyyn ainakin vuoden ajan.



Koen sairastumisen muuttaneen elämänarvojani. Ymmärsin mikä on tärkeintä, ja se ei todellakaan ole työnteko. Hieman työnarkomaanin vikaa minussa on silti yhä..



Tsemppiä sinulle, ole miehesi tukena. Voitte vielä yhdessä nauraa tälle koko tilanteelle. Tai niin ainakin meidän perheessä nauretaan minun ex-harhoilleni..;) ;)

hän voi oikein hyvin niin kauan kun syö lääkkeitä. Joskus on yrittänyt vähentää lääkitystä, harhat palaavat. Tuskin voi koskaan lopettaa lääkitystä.Ekasta psykoosista on n.15vuotta.

sairastin 25v. psykoosin. Joo, niitä oireita etukäteen olisi joku voinut tajutakin, mutta elin yksin, jotenenpä itse huomannut. Mun pahin vaihe eli täysi epätodellisuudessa oleminen ja pahin äänten kuulemisvaihe kesti vain vuorokauden ja sitä ennen oli tietty muutama viikko ikävää aikaa. Sen jälkeen hakeuduin itse hoitoon, mutta päädyin heti avohoitoon, koska olin taas järjissäni, tosin äärimmäisen heikkona. Ymmärsin kuitenkin tilani.



Mulla oli puoli vuotta tosi kamalaa, yritin opiskella silti. Jonkinlainen ahdistus ja tuska vaivasivat, mutta yksin siitä silti selvisin. Oli tukena kiva psykiatri yths:llä. Sitten ahdistus vaan väistyi reilun puolen vuoden kuluttua. Yritin itekin kovasti pitää kiinni elämästä, vaikka ajatellin, että jaksaako elää, kun ei tiedä, kuinka kauan tämä tuska jatkuu. Mutta selvisin. Kerran meinasi uusia äänet päässä, mutta koska tiesin mistä kyse, en mennyt siihen mukaan ja selvisin taas. Suvussa ni on mielisairautta ja tiedän, että usein sairas kieltää sairauden. Ite en niin tehnyt.



Opiskelin vielä jonkin vuoden ja sitten menin töihin maaseudulle ja se olikin ihan parasta. Nyt mulla on perhe ja kaikki ok. Kolme lasta. Joskus raskausaikana jonkinlaista masennusta silloin, kun on yököttänyt, jos on yököttänyt. Muuten ihan reipasta äitiyttä.



Eri juttu jos sairastuu skitsofreniaan, se voi toistua useammin.



Toivottavasti hän selviää. Mahdollista se on ja täysin ennalleen voi toipua. Mun pahin vaihe oli lyhyt, mutta raju niin, että onneksi olen elossa. Olisin voinut kuolla ja sitä olisi vaan luultu itsemurhaksi.

söin aikaan lääkettä, mutta en nyt enää pitkään aikaan.

Toivottavasti viestiketjun aloittajan mies on toipunut hyvin.



Itse sairastuin kesällä ei-elimelliseen määrittelemättömään psykoosiin. Psykoottiset oireet hävisivät täysin risperdal-lääkityksellä (3mg päivässä) kuukauden sairaalajaksolla. Kotiuduttuani alkoi ahdistusoireet ja masennuslääke (sertralin) aloitettiin syyskuussa. Nyt on neuroleptilääkevaihto edessä prolaktiiniarvojen kohoamisen ja kuukautisten poisjäämisen vuoksi.



Haluaisin kuulla lisää positiivisia selviytymistarinoita teiltä, jotka olette selvinneet, tai joiden läheiset ovat selvinneet psykoosista ja toipuneet normaaliin elämään. Olo tuntuu kovin ilottomalta ja kaikki onnellisuuden tunteet ovat poissa. Olen palannut töihin (2,5 kuukauden sairasloma), mutta en jaksa tehdä juuri mitään voimattomuuden vuoksi. Haluaisin uskoa tulevaisuuteen, mutta se on niin kovin vaikeaa. Käsittääkseni toipuminen on kuitenkin mahdollista. Ainakin minulle on sanottu, että ennusteeni on hyvä ja lääkitykseni lopetetaan parin vuoden sisällä.



Kerro siis tarinasi. Olisin siitä kiitollinen!



Esimerkiksi olisin kiinnostunut tietämään, tuntuiko olo normaalilta lääkityksen lopettamisen jälkeen ja onko psykoosit pysyneet poissa?

oli psykoottinen masennus ja nyt 7 vuoden jälkeen olen enää masentunut. Ehkä 7 vuoden päästä olen terve.

Tokenin oikealla lääkityksellä, ja psykoterapialla ja elämäni meni uusiksi monelta osin. Sen jälkeen olen vähentänyt lääkitystä pikkuhiljaa, ja psykoottisuudet jäi heti lääkityksellä pois alkuunsa, muu masennus meni menojaan elämäntilanteen muuttuessa. Eli kyse on vaan siitä, että jotenkin (lääkehoidon alaisena, itse tai/ja psykoterapian avulla) pystyy tunnistamaan ne tekijät jotka ovat aiheuttaneet tuon tilan ja jotka voisivat johtaa siihen uudestaan, ja sitten eliminoida ne asiat elämästään. Tuo prosessi voi tosin viedä vuosia.

Minulla meni pari vuotta ekoista harhoista "parantumiseen". Tavallaan se myös pysäytti lopullisesti minut jatkamasta entistä elämääni.

jos lääkärit "pumppaavat" samaan aikaan 7-9 eri lääkettä niin lopullinen diagnoosi on Hauta ! T : X

vuoden sairaslomalla, jonka aikana tullut kolme psykoosikohtausta, mutta nyt tällähetkellä injektio risperdal lääkitykselä jonkun aikaa ja terapiassa käyn samalla.... itsellä ensmmäinen kohtaus tuli hyvin voimakkaasti stressaavan elämäntilanteen tuloksena ja jolloin en saanut nukutta ollenkaan, ja hoitona oli raskaan henkisen kuormituksen poistaminen (eli lepoa, lenkillä käyntiä ja puuhaa joka ei stressaa ) + lääkitys... Nyt menee kivasti, harrastan aktiivisesti kaikkea ja hengaan kavereiden kanssa ja lapsen kanssa , ja myöhemmin takoitus jatkaa opintoja tai mennä töihin , kunhan tuo lapsi menee hoitoon...nuo lääkitykset ovat siis aivojen suojana määrätyn ajan etteivät kohtaukset uusiutuisi ja pitää toimintakykyä yllä...niinkuin diabetes potilaalla insuliinilääkitys jne...itsellä ei haittaa mitenkään mitään,tosi iloinen ja nauravainen ja energinen olen,asenteesta kiinni varmaan ;)

Aika huono ennuste paranemiseen jos ei edes lääkkeitään osaa tablettina ottaa.

On aikoinaan joutunut psykoosiin, noin 10vuotta sitten. Eli silloin sinkkuna, eikä edellisen suhteenkaan aikana pystynyt olemaan ilman lääkitystä.



Nyt kävimme yhdessä häntä hoitavan psykiatrin luona ja kokeilemme elämää ilman lääkitystä, eli hitaasti vähentelemme annostuksia ja katsomme miten käy