Minka ikaisena lapsesi alkoi kertomaan omista tunteistaan/tuntemuksistaan? Siis mika hanta kiukuttaa tai surettaa, naurattaa ja ihastuttaa?
Kommentit (5)
Välillä sit tulee halaamaan ja sanoo: lakattaa äitiä.
2-vuodesta eteenpäin ilmaisee sanoin yllättymystä, pelkoa, odotusta, turhautumista, ujostusta, rakkautta, inhoa, pitkästystä jne jne.
Eli lisääntyvissä määrin 2-vuotiaasta lähtien:)
Kertoili mitä haluaa: mennä ulos, olla sisällä, juotavaa jne.
Hieman pienempänä hän kertoi ensi kerran unestaan ja on sen jälkeen joka aamu raportoinut, mitä unia näki (on nyt 2 v 2 kk). Hän sanoo myös selkeästi, jos " saa ajatuksen" ja kertoo myös, mikä ajatus oli (usein jotain syömiseen tai pissaamiseen liittyvää tms. arkipäiväistä). Hän myös kommentoi minun kiukkuista oloani: " äiti on vihainen, anteeksi äiti..." vaikkei ole itse tehnyt mitään.
Sanoisin, että alle 2 vuotiaana alkoi pienistä asioista ja on nyt ihan jokapäivästä tunteiden kuvaamista (minä olen iloinen, minä olen iloisella päällä, minä nautin hyppelystä jne). Lapsemme oppi puhumaan harvinaisen aikaisin ja luemme hänelle valtavasti, joten on ehkä vähän edellä tunteidenkin ilmaisussa.
vanhemman tehtävä on ohjata tälläkin alueella: oma esimerkki ja sanoittaa aluksi lapsen tunteita.