Mua on jäänyt vaivaamaan yksi juttu päivähoitokeskusteluista.

Lapsen valmiuksiin pärjätä päivä ilman vanhempia. Jos vain sopeutumista katsottaisiin, keskimäärin parhaiten sopeutuisivat mahdollisimman nuorina hoitoon viedyt lapset.

olevaa kaksivuotiasta, ja kummankin kanssa pitää (varsinkin maanataiaamuisin) taistella päiväkotiin menosta. Jäävät usein itkemään päiväkotiin. Kumpikin syö ja nukkuu siellä huonosti ja ovat iltapäivällä, kun tullaan hakemaan kotiin, huonotuulisia.

Kyllä sille edelleen on oma äiti tärkein, ja mieluiten lapsi olisi varmasti kotona. Mutta ei hoito vaikeaa ole, lapsi siis viihtyy siellä ihan hyvin ja jää yleensä iloisena vilkuttamaan minulle, tai sitten juoksee suoraan sisälle muiden lasten luo. Alku oli kyllä hankalaa, mutta niin kai se on melkein missä iässä tahansa.

alle kolmevuotiaan hoitoa ei suositella? Jos kerran kaikki hoitolapset on iloisia ja sosiaalisia ja reippaita jne. Ja olen tosissani sen kanssa, ettei täällä todellakaan kertoilla päivähoidossa olleista ongelmista, jos niitä nyt sitten edes on.

ovat sopeutuneet erittäin hyvin, ilman itkua ovat jääneet. Oma näkemykseni on se, että jos lapsi on luottavainen, nähnyt paljon ihmisiä ja erilaisia paikkoja, hän sopeutuu paremmin. Onhan se tietty luonnekysymyskin.

kuten vanhempi lapsi. Siksi vanhempien lasten sopeutuminen on usein vaikeampaa kuin pienten. Se ei tietenkään tarkoita, että lapset pitäisi kiikuttaa hoitoon mahdollisimman varhain.

Yleensä lapsi kapinoi päivähoitoa vastaan vähän aikaa, sitten hän sopeutuu, koska ymmärtää, että ei voi tilanteelle mitään.

Hyvinkin sopeutuva lapsi voi alkaa kapinoimaan myöhemmin.

Av ei edelleenkään edusta kaikkia Suomen äitejä ja lapsia, eikä valikoiva lukeminen ainakaan paranna mitään mutu-tutkimuksia.

Poika 1v. 5kk aloitti juuri päiväkodin ja joka aamu itkee lohduttomasti vaikka ollaan tutusteltu päiväkotiin ja sen lapsiin ja hoitajiin todella hyvin ajan kanssa. Tänään poika aloitti itkun jo kotiovella. Illat sitten kyllä menevät (vielä toistaiseksi) ihan hyvin.



Mua säälittää, mutta minkäs teet.



Se, että äiti kertoo kuinka hyvin lapsi pärjää tarhassa on varmaan aika defensiivistä, sillä osalle on liian raskasta myöntää, että kyllähän pieni lapsi mieluummin kotona äidin kanssa olisi kuin tarhassa.

Defenssistähän tuossa pakko olla kysymys! Kuka äiti voisi mennä jatkuvasti töihin myöntäen, että pikkuinen kärsii ? Pakko ajatella että kyllähän se sopeutuu... ja täditkin ihan kivoja...?

ei lasta paljon hetkauta, vaikka äiti jättääkin. On paljon terveempi reaktio lapselta itkeä äidin lähtiessä kuin olla kuin ei tuntuisi missään.

Hän nimittäin tietää, että vanhempi tulee poissaolon jälkeen taas takaisin.

Vierailija:

ei lasta paljon hetkauta, vaikka äiti jättääkin. On paljon terveempi reaktio lapselta itkeä äidin lähtiessä kuin olla kuin ei tuntuisi missään.

Minun neljävuotiaani ei haluaisi mennä hoitoon, mitä pidän ihan terveenä: miksi hoidossa pitäisikään viihtyä paremmin kuin kotona? Kysyin häneltä tänään, kumpi on mukavampaa: olla kotona äidin kanssa, joka EI leiki vai olla hoidossa leikkimässä toisten kanssa. Vastaus tuli nopeasti: olla kotona äidin kanssa. " Ai, vaikka kotona pitää leikkiä yksin," kysyin. " Niin," vastasi lapsi.



Olin lapsen kanssa kotona, kunnes hän täytti sen maagiset kolme vuotta. En silti pidä tätä minään ratkaisevana juttuna, vaan uskon, että lapsesta voi tulla ihan tasapainoinen hoitipa häntä päivisin äiti tai hoitotäti. Tiedän kyllä tutkimustulokset: optimaalisintahan olisi se, että lapsi on kotona 3-vuotiaaksi jne. Mutta jotenkin koen kaikki tuollaiset " näin lapsuus on täydellinen" -jutut ahdistavina. Kai siinä elämässä muutakin on kuin se lapsi. Onhan kai tärkeää sekin, että lapsen vanhemmat voivat hyvin? Vai onko? Joskus tuntuu, että äidiksi tuleminen tarkoittaa totaalista itsensä hylkäämistä. Sitä äitiys ei vielä esim 70-luvulla ollut, ja siksi kai niitä lapsia uskallettiinkin rohkeasti silloin vielä hankkia.

Minun lapseni ovat aloittaneet päivähoidossa tosi pieninä. Molemmat ovat sopeutuneet hienosti. Varmaan juuri siksi, että ovat olleet niin pieniä. Esikoisen en muista itkeneen yhtään kertaa hoitoon jäädessään, kakkosen pari kertaa. Ovat kyllä aina lähteet kotiinkin mielellään ja ihan hyväntuulisina :). Kai he silti kotonakin olisivat äidin kanssa viihtyneet. Itse olen vaan valinnut toisin enkä koe siitä olleen lapsilleni mitään haittaakaan.

Mulla oli poika hoidossa 9kk -2v2kk välin, ja ei se oikein koskaan mitään herkkua lapselle ollut. Ei se sopeutunut alussa, oli vaan kipeä koko ajan, ja hoidon jälkeen ihan tolkuttoman väsynyt. Nyt ollaan oltu vuosi kotona, kun syntyi toinen lapsi, ja toinen vuosi vielä ollaan. LApsi reilu 3-v eikä todellakaan kaipaa hoitoon...



M;ä kyllä kerron ton oman kokemukseni esikoisen hoitoon viemisestä aina kun täällä kysytään pienen lapsen hoitoon laittamisesta, koska niihin tulee kans järjestäen vastaukseksi vain niitä mahtavasti meni, lapsi oli onnensa kukkuloilla päästessään päiväkotiin jne jne. vastauksia.

Nää nyt on niitä kysymyksiä, että minkä ikäisestä lapsesta puhutaan. Kun siinä on iso ero, onko lapsi 10kk, 1v., 2v. vai mitä.



Lapselle, joka ei kunnolla osaa puhua ja joka ei ymmärrä vielä futuuria, on hirvittävä pettymys, etten sanoisi petos, että eräänä päivänä äiskä vie hänet hoitoon ja jättää sinne. Eihän lapsi ole voinut siihen mitenkään varautua.



Lapsi käy läpi oman suruvaiheensa, itkee ja kaipaa äitiään, saattaa pelätä, ettei äiti tulekaan. Surua kestää oman aikansa, sitten se ehkä hellittää.



Jos lapsi on liian pieni, ei hän kykene säilyttämään koko päivää mielikuvaansa äidistä. Tämä tekee hallaa kiintymyssuhteelle.



Kolmevuotiaalle voi jo vaikka puolta vuotta ennen tarhaan menoa alkaa kertoa, että lapsi tulee menemään päiväkotiin ja valmistaa lasta siihen. Sen ikäinen lapsi pystyy jo etukäteen prosessoimaan asiaa ja ymmärtää edes vähän aikaperspektiiviä. Hän kykenee sanalliseen käsittelyyn.

itkeä äidin perään. Jokin siinä ihan oikeasti mättää, jos alle 3-vuotias vain huikkaa " heippa!" päiväkodin portilla.

Ihan tosissanneko väitätte, että lapsi " unohtaa" äitinsä puolen päivän aikana :)?!

Vierailija:

M;ä kyllä kerron ton oman kokemukseni esikoisen hoitoon viemisestä aina kun täällä kysytään pienen lapsen hoitoon laittamisesta, koska niihin tulee kans järjestäen vastaukseksi vain niitä mahtavasti meni, lapsi oli onnensa kukkuloilla päästessään päiväkotiin jne jne. vastauksia.

Tosi vaikea miettiä mitä tehdä töihinpaluun kanssa, kun toisaalta on nämä psykologien ja tutkijoiden suositukset ja sitten tämä palsta, josta tulee täysin päinvastaista " infoa" .