Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on oikeassa, mies vai minä?
09.01.2006 |
Mulla on koko ajan tunne, suorastaan paniikki, että kohta pitäis alkaa lasta pykäämään. Että paniikki iskee, pakko pakko pakko pian. Minä olen 28, mutta en tosiaankaan tahdo olla vanha äiti. Ystäväpiiristäni monet ovat jo perheellisiä, ja minulle tämä vauvantekopaniikki iski toden teolla heti valmistumisen jälkeen.
Poikaystävän kanssa yhdessä 1,5 vuotta. Suhde ok, mutta en uskaltautuisi vielä naimisiin. Olen huomannut, että tämä lapsentekopaniikki on vaikuttanut suhdettamme rapistavasti siten, että kun koko ajan mietin vain isoja kysymyksiä (lapsia, isompi asunto, vakituinen työ..) niin ettei oikein ole enää hauskaakaan yhdessä. Pelko persiissä vain koko ajan.
Mies sanoo, että odotellaan, ole ihan rauhassa. mutta en enää nauti yhteisestä ajasta, kun koko ajan syynään miestä sillä silmällä että no oletko sinä nyt sopiva isä ja miltä tuntuu vauvakuume ja koska mennään naimisiin ja onko kaikki täydellistä. paniikki on kiihtynyt koko ajan ja nyt olen jo aivan raivona miehelleni.. joka on mitä kultaisin ja rauhallisin ja yrittää sanoa, että ihan rauhassa.. ei vielä ole kiirettä.
Kommentit (20)
Tapahtuuhan niitä vahinkojakin, ja äideistä tulee silti ihan hyviä äitejä. Olen vakuuttunut siitä, että kunhan plussa tulee, minusta tulee hyvä äiti :) Mutta tämä päätöksenteko (milloin on sopiva aika) on todellakin rankkaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta malta nyt vielä hetki. jos miehesi kerran tietää ajatuksistasi, anna hänelle aikaa ajatella asiaa. miehiä kun ei kannata hoputtaa.
henkisesti et ole valmis, joten aikalisä.
ollaan miehen kanssa oltu kyllä jo 8v yhessä. Yritä oikeesti ajatella jotain muuta tiedän että se on vaikeeta, mutta se ajattelu muuttuu erilaiseksi. Mäkin pyörittelen tota lapsenhankinta asiaa joka päivä mielessäni....
Ei muuta kun siemeniä kylvämään. ;)
Mies kuulostaa vastuuntuntoiselta ja fiksulta, joten pidä kiinni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos miettii asioita niinkuin sinä tällähetkellä..ei kandee lasta ajatellakaan..
Saadaan taas yksi yh lisää tähän maahan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt lapsi päälle 1,5-vuotias ja oma asunto ostettu ja ehkä parin vuoden päästä naimisiin:-)
että en soveltuisi äidiksi?
Minä olen aina miettinyt asioita vähän liikaakin, joka kantilta, kaikista mahdollisista perspektiiveistä. Tämä on vain yksi esimerkki tästä pohdinnasta.
Joo, mulla ainakin TODELLA biologinen kello tikittää.. paniikin lailla. Oon kuin diktaattorissa Chaplin siellä kellonrattaissa roikkumassa. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se sanoo, että ootellaan siksi, koska mä oon näin epävarma..
ap
Ihan varmasti susta tulee hyvä äiti (paras ainakin lapsellesi) ja miehestäsi hyvä isä.
Puhukaa hommat ääneen selviksi (älkää vaan ajatelko ja miettikö yksinänne) niin sopiva hetki tulee.
1,5 vuotta on lyhyt aika, mutta jos tuntuu hyvältä ja oikealta niin siitä vaan! Ei se teidän ero-todennäköisyys sillä kasva jos lapsen saatte aiemmin kuin 5 vuoden jälkeen jos suhde muutenkin toimii ja se, että se suhde toimii on tärkeintä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sanoessanne " suhde toimii" ? Minä olen juuri tätä miettinyt ja vatvonut ja kelannut, että toimiikohan tämä suhde nyt tarpeeksi hyvin vai ei.. ap
sitten tarvinnut tehdä päätöstä vauvan yrittämisestä ja se oli helpotus. Olin itsekin kyllä siinä iässä, että vauvakuume alkoi iskeä, mutten uskaltanut edes miettiä vauvan saamista. Ja maailman paras hetki oli se kun huomasin olevani raskaana, vaikka se olikin yllätys. Toista lasta sitten uskallettiin yrittää. Onhan se iso elämänmuutos ja tottakai se jännittää, mutta jo se, että osaa miettiä ja harkita asiaa, on jo kypsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin huomaan jatkuvasti toivovani, että olisin raskaana " vahingossa" .. mutta aina sitä miettii ja vatvoo että onko meillä kaikki niin täydellisen hyvin miehen kanssa, että voitais lasta aatella. Ja vellon niissä ajatuksissa, että entäs jos jossain on joku parempi.. koskaan en oo mistään asiasta muutenkaan ollut aivan varma. Tää epävarmuus on mulle varsin ominaista.. ap
Kummatkin rakastamme toisiamme. Pystymme juttelemaan asioista ja olemaan rehellisiä toisillemme, sekä luottamaan ja olemaan uskollisia. Seksielämä on moitteetonta. Olemme avoimia ja voimme puhua intiimeistäkin asioista ja kertoa toisille omat mieltymyksemme niin makuukammarinpuolella kuin muuallakin. Teemme kotityöt yhteistuumin. Jaamme myös ilot ja surut. Meillä on myös yhteiset rahat. Voimme päästää pierun toisen seurassa jos siltä tuntuu, mutta kuitenkin kunnioitamme toista pieruista huolimatta, emmekä piereskele esim ruokaillessa. Meillä on suht sama maailmankatsomus ja samat kasvatusmetodit. Olemme toisillemme niin rakastavaisia kuin ystäviä ja viihdymme mainiosti yhdessä, mutta kummallakin on sijaa myös omille ystäville ja kumpikin antaa toiselle yksityisyyttä ja omaa aikaa.
joskus miehet on vähä " hitaita" syttymään lapsiajatukselle ja pitää toki vähän vihjata asiasta aktiivisesti paljon...Miksi epäröit avioitua miehen kanssa jos kuitenki lasta olet ajatellut hänen kanssaan?
ja jos haluaa olla yhdessä, lapsia vain tekemään! Et sinä lapsien tekemistä kadu, mutta sitä voit katua, jos ne jää tekemättä.
Ja jos miehesi ei tunnu sopivalta isältä, älä roiku siinä enää, teinisuhteita ei kannata harrastaa enää 3-kymppisenä.
Lapsi on valtavan paljon isompi sitoutuminen kuin alttarilla käynti.
muistaa ettei niitä lapsia välttämättä tulekaan vaikka haluaisi (itse kuulun niihin onnekkaisiin joilla heti tärppää..mut tuttavapiirissä on sellasiakin joissa yritetty jo vuositolkulla)..niin ja mulla ikää nyt 27 v (ikäloppu en sentää, tosin lapsiakin on jo)..
ja koskaan ei olla kaduttu..
Erolapsia on nääs jo ihan tarpeeksi täällä Suomessa(kin). Ehkä miehesi epäröinti on just että hän miettii tätä asiaa...