Miksi niin monet raskaana olevat on TOSI vaivaisia?

En tarkoita siis välttämättä juuri tätä keskustelua lueskellessa noita lusmuilijoita vaan ihan yleisesti tätä vauvapalstan keskusteluja!

Viimeiseen päivään asti olen kyennyt olemaan töissä aina ja yhtään sairaslomapäivää en ole pitänyt raskauden takia ja raskauksia on takana 3 (jotain flunssia toki on ollut raskaanakin, mutta silloin poissaolo ei ole johtunut raskaudesta).



Ja olen hieman ylipainoinen, liikun vähän ja olen kohta nelikymppinen. Siitä huolimatta tosiaan raskaudet mennyt tosi hyvin.



Nyt odotan neljättä ja toivon tämän menevän yhtä hyvin.

raskausvaivat niin tarkalleen. En minä ainakaan kusitulehduksiani ala kenellekään selittelemään työpaikalla. Saati, että minulla on streptokokki alapäässä joka aiheutti suppareita viikosta 20 saakka. Muuten olen terve, normaalipainoinen ja liikuntaa harrastava. Sektioon jouduttiin erinäisistä syistä, mutta sielläkin lääkäri sanoi vatsalihasten olleen niin tiukat, että todella joutui tekemään töitä saadakseen irroitettua ne ja vauvan ulos. :) Muuten ulos päin olen näyttänyt terveeltä, loppuraskauden söinkin sitten estolääkettä virtsatieinfektioihin, jotka aiheuttivat selkäsärkyä, kuumeilua ja väsymystä. Minulla on myös raskas työ, fyysinen sellainen. Kaikki eivät ole niin kevyessä työssä.

lisään vielä, että en ole kerännyt painoa raskauksien aikana liikaa ja syön terveellisesti. Lapset olleet normaalipainoisia.

kuvitella, että olisin aivan rampa. 18 vuotiaana ei ollut tietoa selkäkivuista ym. Nyt jo ilman odotustakin selkä mäsänä ja iskiaskipu ajoittain aivan järkkyä.

Esikoisen aikaan liikuin tosi paljon, olin vielä opiskelija, ei ollut rahaa käyttää autoa liiemmin ja asuttiin muutaman kilometrin päässä yo:lta. Kävelin päivittäin varmaan 6-10 kilometriä ihan loppuviikoille asti. Mulla oli paljon supistelua ihan reippaasta kävelystä johtuen, mutta muuten olin loistokunnossa. Palautuminen oli myös nopeaa.



Toisen kohdalla liikunta oli lähinnä köpöttelyä esikoisen kanssa, ja keskiraskaudessa tuli sitten mystistä verenvuotoa, sairaalareissu ja muutaman päivän pakkomakuutus, se sai varomaan kaikkea vähänkin raskaampaa liikuntaa. Lopputulos: olin TOSI vaivainen.



Kummatkin raskaudet oli alle kolmekymppisenä, mutta erottava tekijä oli tuo raskauden aikainen liikunta (ja sen puute).

28-, 30- ja 38-vuotiaana. Päivääkään en ole ollut raskauden vuoksi töistä pois! En ole mikään himourheilija, vaan terve hyötyliikuntaa harrastava opettaja.



Jotkut kollegat ovat olleetn tosiaan saikulla heti tikkuun pissaamisen jälkeen. Nämä samat ihmiset ovat muutenkin töistä pois heti kun vähän masentaa, päätä särkee tms. Itse olen ollut töissä migreenipäivinäkin! En toki kaipaa mitään sädekehää pääni päälle, mutta joskus ärsyttää pikkuasioista saikkua ottavat.

Toisen tilannetta ei voi koskaan kokonaisuudessaan tietää, eikä ulkopuolinen tuomita. Ihmisillä on kuitenkin tapana monesti katsoa asioita vain omasta perspektiivistä. Voimia kaikille joille raskaus on vaikeaa ja onnea kaikille, joille ei ole

ja omien kokemusten perusteella. Esimerkiksi masennusta ei moni ymmärrä, ennen kuin vasta on kokenut sen itse. Sama näyttää pätevän esimerkiksi raskauspahoinvointiin. 

On siinä omaakin osuutta asiaan. Kannattaa pitää kunnosta huolta. Miten selitetään se, että joillekin jää raskaudesta ylipainoa ja toisille ei? 

Vierailija kirjoitti:

Toisen tilannetta ei voi koskaan kokonaisuudessaan tietää, eikä ulkopuolinen tuomita. Ihmisillä on kuitenkin tapana monesti katsoa asioita vain omasta perspektiivistä. Voimia kaikille joille raskaus on vaikeaa ja onnea kaikille, joille ei ole

Vanha ketju, mutta näin on.

Itse kärsin pahoinvoinnista aina rv4 synnärille saakka. Vähän kuin 9kk kestävä krapula, niin ei ihan hirveästi ollut ylimääräistä jaksamista, ja sairaslomapäiviäkin tuli.

Loppuvaiheessa etenkin oksentaminen alkoi olla raskasta, kun vatsassa oli jo syntymävalmiin painoinen vauva lapsivesineen. 

Mutta en ole urakkaa enää toistamassa, niin eipä tule saikkupäiviä raskaudesta enää minulle. Riitti ihan tuona aikana se mantra "raskaus ei ole sairaus". Juuh....

Kyllä joissain oireissa, mutta joissain taas ei :)

Ei raskaana ollessa pitäisi tehdä kyykkyhyppyjä pomon vaan sen lapsen mukaan. Aivan sadistista ylipäätään, että raskauden aikana joutuu tekemään työtä. Perusarvot täysin ala-arvoiset suomessa. Ei lapsia suomeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen tilannetta ei voi koskaan kokonaisuudessaan tietää, eikä ulkopuolinen tuomita. Ihmisillä on kuitenkin tapana monesti katsoa asioita vain omasta perspektiivistä. Voimia kaikille joille raskaus on vaikeaa ja onnea kaikille, joille ei ole

Vanha ketju, mutta näin on.

Itse kärsin pahoinvoinnista aina rv4 synnärille saakka. Vähän kuin 9kk kestävä krapula, niin ei ihan hirveästi ollut ylimääräistä jaksamista, ja sairaslomapäiviäkin tuli.

Loppuvaiheessa etenkin oksentaminen alkoi olla raskasta, kun vatsassa oli jo syntymävalmiin painoinen vauva lapsivesineen. 

Mutta en ole urakkaa enää toistamassa, niin eipä tule saikkupäiviä raskaudesta enää minulle. Riitti ihan tuona aikana se mantra "raskaus ei ole sairaus". Juuh....

Lääketiede ei osaa "hoitaa" raskautta. Raskaana olevan pitäisi syödä ja juoda lähes koko ajan, sillä aineenvaihdunta kiihtyy niin paljon. Jos ei tätä tee niin elää koko raskauden ajan myrkytystilassa joka päättyy pahimmillaan naisen silpomiseen ja vauvan hänestä poistamiseen ennenaikaisesti, mkä on tietysti äärimmäinen väkivallanteko molempia kohtaan. 

En tiedä. Itse olin ekan lapsen syntyessä 36v, seuraavan 39v ja viimeisen 41v. Sitten piuhat poikki, koska kolme on mielestäni sopiva määrä.

En ollut missään raskaudessa vaivainen ja raskauskilot lähtivät heti kun raskaus oli ohitse. Ksi jotkut vaan vanhenee aikaisemmin. Tässä odottelen ensimmäisiä esivaihdevuosioireita. Vielä ei ole kierto lähtenyt lyhenemään. Ikää 47v.

Vierailija kirjoitti:

Että kuka tahansa, joka saa jonkun "syyn" jäädä saikulle, jää. Siis kun on vain niin väsynyt ja stressaantunut, on helpompi valittaa että kun selkää särkee ja kolottaa, kun olen raskaana, ei tartte sanoa, että on henkisesti loppu työpaikkaansa.



En tiedä onko näin, mutta ihan toisenlaisena näkökulmana tähän keskusteluun.

Raskausajan stressi on haitallista vauvalle, vaikuttaa geenisäätelyyn koko loppuelämän ja voi metylaatioiden kautta periytyä vielä raskaana olevan äidin lapsenlapsillekin.

Turha siis syyllistää, jos äiti hankkiutuu matalalla kynnyksellä saikulle stressaavasta työstä. Ne pari hassua kuukautta töissä ei nyt vaan kerta kaikkiaan ole sen vahingon arvoisia, mitä se stressi aiheuttaa.

 Jumppaohjaajan työ on ehkä ollut sillä lailla kivaa ja leppoisaa, että sitä on voinut jatkaa helpommin. Ehkä siinä voi myös helpommin valita oman asentonsa, istahtaako hetkeksi ja nouseeko jaloittelemaan. Tai sitten juuri noilla työkavereilla on käynyt tuuri. Tai siihen aikaan ei ehkä saanut saikkua, vaikka olisi tarvinnut, mene ja tiedä.

Toimistotyö voi näyttää kevyeltä, mutta siinä ei voi valita, onko paikallaan, ja jos lähtee jaloittelemaan, se on heti tauko työstä. Työ voi olla hyvinkin pakkotahtista ja stressaavaa. 

Itse painoin alle 50 kiloa raskaaksi tullessani ja silti olin raskauksien aikana pitkillä saikuilla. En tunne tästä mitään huonoa omista, tuossa kohtaa lapsen hyvinvointi on ensisijaista. Kuopuslapsen syntymän jälkeen työuraa oli vielä jäljellä noin 35 vuotta. Lapset ovat jo yliopistossa ja heistä on tulossa oikein päteviä yhteiskunnan tukipilareita omalla vuorollaan.

Sain tänään viikon sairauslomaa, koska olen viikolla 28 ja valtavan uupunut. Pakko pitää pieni breikki töistä, että saisin uni- ja ruokarytmin kuntoon. Minulla diagnosoitiin juuri raskausdiabetes ja anemia, vaikka olen aina syönyt terveellisesti. Vauvan potkut, vessassa ramppaaminen ja levottomat jalat valvottavat yöt, ja olen nukkunut töissä puolet päivästä. Ei siinä ole mitään mieltä. Yritän jatkaa loput kaksi kuukautta pääasiassa etätöitä tehden. 

Se on kyllä ollut erikoista, että raskaus vei mennessään krooniset selkäkivut.

Itse olin tosi vaivainen, vaikka olin aktiivinen liikkuja. Juoksin ja kävin kuntosalilla raskauden puoliväliin. Sitten alkoi supistukset ja olin pakotettuna vuodelepoon loppuajan. Tietenkin sen myötä tuli myös muita vaivoja. Lisäksi minulla oli ihan järkyttävä pahoinvointi viikolle 13 saakka, joten luonnollisesti en silloinkaan voinut liikkua niin paljon kuin ennen, vaikka olinkin niin aktiivinen kuin mahdollista. Arvon ap voi nyt kertoa miten olisin näihin voinut vaikuttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Sain tänään viikon sairauslomaa, koska olen viikolla 28 ja valtavan uupunut. Pakko pitää pieni breikki töistä, että saisin uni- ja ruokarytmin kuntoon. Minulla diagnosoitiin juuri raskausdiabetes ja anemia, vaikka olen aina syönyt terveellisesti. Vauvan potkut, vessassa ramppaaminen ja levottomat jalat valvottavat yöt, ja olen nukkunut töissä puolet päivästä. Ei siinä ole mitään mieltä. Yritän jatkaa loput kaksi kuukautta pääasiassa etätöitä tehden. 

Se on kyllä ollut erikoista, että raskaus vei mennessään krooniset selkäkivut.

Tuohon lääketieteen rautahommeliin liitty jotakin todella outoa. Heidän mielestään jopa alkuperäiskansoilla, joilla on suht täydellinen terveys, on anemiaa. Heidän mielestään lähes jokainen raskaus johtaa anemiaan ja vauvallakin on sitten anemia. Diabeteksen diagnosoinnissa tapahtuu paljon misdiagnooseja äidin puutteellisen nesteteasapainon vuoksi. Mieti siis tarkasti, oletko oikeasti niin sairas, mitä he väittävät sinun olevan.

No siis tuo anemiadiagnoosi voi olla meidän yhteiskunnassa ihan tarpeen, kun äiti tarvitsee jonkun hyväksyttävän syyn voidakseen ottaa rauhallisemmin. Jossain alkuperäiskansoilla ehkä ymmärretään ilmankin, että väsyneen pitää levätä. Tämä koskee myös sitä tilannetta, missä meillä oletetaan äidin ilman muuta hoitavan siinä sivussa myös taaperoikäiset vanhemmat lapsensa sekä kaikki perheen kotityöt. Siihen saa varmasti enemmän apua alkuperäiskansojen elämäntyylissä.