Oletko katunut jälkeenpäin kolmannen lapsen hankkimista?

ja ihan samat ajtukset pyörii päässä. Oman elämän suunnittelu tosiaan vaikeaa kun " kohtalo" voi kanssa tehdä kaikkia yllätyksiä vaikka kuinka suunnittelisi.

Välillä olen ihan varma että haluan kolmannen ja heti ja välillä sitten oma elämä tuntuu NYT niin helpolta etten ole varma haluanko muuttaa mitään ja pelkään katuvani jne.

Kolmas poika tulla tupsahti, ei tyttöä. Ihana pieni taapero vielä kerran ja kolme lasta kyllä jo kasvattavat toisiaankin (vanhempien lisäksi).

Voithan vaihtaa työpaikkaa jos nykyinen on liian raskas. Mutta jos olet raskaana niin siihenhän on 4 vuotta aikaa kun sinun täytyy se päättää. Niin pitkälle ei kannata oikeasti mitään päättää...

En ole katunut tai ajatellut, että kumpa olisikin tehty toisin.



Kolmas lapsi kuitenkin muuttaa arjen ja elämän aivan erilailla kuin se ensimmäinen tai toinen lapsi!! Oikeasti.



Meidän perheessä se toi mukanaan isoja muutoksia, jotta me molemmat vanhemmat jaksaisimme paremmin. Itse mm vaihdoin työpaikkaa vähän vähemmän haastavampaan ja muutimme lähemmäksi työpaikkojamme, perheen sisällä " jouduimme uudelleen organisoimaan" kokonaan arjen jne.. Parisuhdekin oli vaakalaudalla. Vain miehen vakaa ja aito rakkaus sekä ymmärtämisen halu ja ennen kaikkea yhdessä olemisen halu piti meidät yhdessä.. Mutta näitä juttujahan tulee ilman kolmansia lapsiakin, :)?





Nyt taas mennään suht tasaista arkea onnellisena eteenpäin ;)

Itse tulen olleeksi viisi vuotta pois työelämästä ja arvojärjestys on muuttunut, ensi perhe ja koti ja sitten työ!

vaikka 2 pienintä lyhyellä ikäerolla (1v6kk) Ei sitä omaa lastaan varmaan osaakkaan katua ...?

nuorin 3kk, enkä hetkeäkään ole katunut. Raskausaika oli raskasta, ja silloin mietin usein, kuinka jaksan vielä vauvan kanssa, mutta kaikki on mennyt hienosti. Nautin vauvasta paljon (ensimmäinen, jolla ei ole koliikkia...). Nyt vain mietitään, milloin on neljännen aika ;). Olen kyllä ollut joka välissä töissä.

verran on ainakin vielä tätä vaikeaa aikaa. Toivottavasti kestän joutumatta sairaalaan. Isommat sisarukset kyllä tästä tilanteesta joutuvat kärsimään. Väsynyt äiti tiuskii eikä jaksa viedä minnekään tai tehdä heidän kanssaan mitään. Ihan oon poikki.

t. kolmatta harkitseva

Rakastan tietysti kaikkia lapsiani ihan hirveästi ja teen parhaani,

että olisin heille hyvä äiti. Mutta suoraan sanottuna - liikaa lapsia

mulle. Tuntuu, että töissä jumituin johonkin mummy trackille, kun oli

äitiyslomia, hoitovapaita ja lasten sairaspäiviä. Tuntuu, etten ehdi mihinkään keskittyä. Töistä pitää lähteä kiireellä, kun on jonkun lapsen harrastuskuskaus. Ja mieskin osallistuu, ei ole siitä kiinni.



Tuntuu, että rahat on koko ajan lopussa. Jollakin rahat riittää hyvin, vaikka olisi miten paljon lapsia, mutta me tykätään harrastaa ja matkustella ja aina pitää ottaa kaksi hotellihuonetta ja viiden sisäänpääsyt, kahvilassa käynnit jne. maksaa paljon. Ja tykätään, että kaikilla on oma makuuhuone. Se yksi huone maksaa täällä pääkaupunkiseudulla yllättävän paljon.



Tää nyt on tällänen " avautumis" viesti, kun en ikinä kuuna päivänä

kenellekään kehtaisi tunnustaa näitä fiilareita oikeassa elämässä.

Ja tietysti meillä on paljon ihanaa elämässä ja kaikki lapset on ihan mahtavia tyyppejä. Siksi tuntuukin ihan hirveältä, että edes salaa

ajattelen tämmösiä.



Ja miksi sitten meillä on kolme lasta. No kun oli kova vauvakuume ja ne taaperot oli niin ihania, eikä mies eikä minä itsekään ehkä osattu ajatella elämää eteenpäin. Eikä ehkä oltu itsellemme ihan täysin selvitetty millaisesta elämäntyylistä tykätään. Jotenkin ehkä ajateltiin, että voitaisiin viettää lasten kanssa sellaista ihanaa suomenruotsalaista perhe-elämää, mutta eihän meidän rahkeet riitä siihen alkuunkaan.



Joo, oon hirveä ihminen ja häpeän kiittämättömyyttäni, enkä näitä juttuja päivittäin märehdi tai sure - tulipahan vaan pintaan, kun näin tuon kysymyksen. Niin kuin sanottu, elätään kuitenkin tosi onnellista perhe-elämää ja rakastetaan lapsiamme täydestä sydämestä. Mutta jos tietäisin itsestäni ja miehestäni sen mitä nyt tiedän ja voisin mennä ajassa taakse päin, niin meillä olisi vähemmän lapsia. Toisaalta who knows, ehkä jossain vaiheessa elämää taas tuntuu, että lapsia olisi voinut olla enemmänkin. Paras olisi tietysti olla tämmösiä edes miettimättä ja olla vaan tyytyväinen, niin kauan kuin ei mitään oikeaa katastrofia ole mietittävänä...

Ihan tuttuja ajatuksia kirjoituksessa vaikka äkkiseltään ei noita negatiivisia puolia tullut heti mieleen..



Ja tosiaan M E I L L E ei todellakaan tule lisää lapsia, kolmessa on aivan tarpeeksi, joskus jopa liikaakin.... =)



Mutta rakkaita ovat..

Vierailija:

Mutta jos tietäisin itsestäni ja miehestäni sen mitä nyt tiedän ja voisin mennä ajassa taakse päin, niin meillä olisi vähemmän lapsia.

Itse olen jo vanha eli kohta 40 v. Eikä ole apujoukkoja. Tämän lisäksi on lähipiirissä sairautta ja murheita sekä autettavia " kohteita" .

Vierailija:

Itse olen jo vanha eli kohta 40 v. Eikä ole apujoukkoja. Tämän lisäksi on lähipiirissä sairautta ja murheita sekä autettavia " kohteita" .

Löysin tämän nykyisen mieheni vasta kolmen kympin jälkeen.



Mites minä ne lapset olisin yksin tehnyt?

ettei lapsiraiska saa itse tietää olevansa vanhempian katuma tapaus.



ei voi sekä syödä että säästää.



Ja oletko tullut ajatelleeksi, että esim. ura ja koulutus ovat viime kädessä välineitä ihmisyksilöiden välisessä kilpailussa. Ja mistäs me nisäkkään kilpailemme? Ravinnosta, asemasta laumassa ja lisääntymismahdollisuuksista. Sinulla on koulutus tehtävänsä tehnyt, olet päässyt hyvään asemaan. Nauti siitä, nauti lapsista, pyöräytä vaikka pari lisää. Ne on kuitenkin loppupelissä arvokkaampia kuin joku työhistoria, jonka kollegat normaalisti muistaa pari vuotta eläkkeelle jääntisi jälkeen.



Ymmärrätkö, vasarallakin on talon teossa vain välineen arvo. Ei kukaan vasarassa asu.

Vanhin lapsista täyttää kohta 4v, eli voitte kuvitella mikä vilske... Mulla on vakaa uskomus että asiat kääntyy aina parhainpäin. Olen täysin ateisti, mutta tässä asiassa mulla on omituinen mielipide... Kolmas vauva on helppo kuin mikä ja monesti olen sanonut että en tiedä mitä elämä olisi, jos vauvalla olisi koliikkia tms. Ja miehen kanssa olemme naureskelleet että tämä tapaus varmistaa, ettei lapsiluku jää kolmeen! Tosin 4. aika ei ole vielä... Mullakin 3. kuumeilu alkoi hiljalleen ja muutaman kuukauden harkinnan jälkeen ryhdyimme toimeen (tulin raskaaksi HETI).

Onnea tulevaisuuteen ♥

Tämä oli hyvä keskustelukysymys. Meillä on 2 lasta ja todennäköisesti siihen jääkin. Joskus kyllä on mietitty kolmatta, ja ajateltu, että tuskin sitä koskaan katuisimme..



Kiva kun sinä nro 12 uskalsit kertoa negatiivistakin mietteistäsi. Eiväthän asiat koskaan ole niin mustavalkoisia. Ja ajattelin samaa, mitä itsekin totesit: joskus vielä ajattelet varmaan ihan toisin.



Ja kun täällä joku sanoi, ettei täällä saisi sanoa katovansa. Miksei saisi? Ei tietenkään saa koskaan sanoa sellaista lapsen kuullen. Mutta ei varmasti esim. tuo nro 12 niin teekään.



Mä oon muuten itse lapsuudenperheeni 4. lapsi. Kun olin jo aikuinen, äitini paljasti seuraavaa: Kun äitini kertoi isälleni olevansa raskaana, isäni oli ensiksi kironnut. He olivat juuri saaneet oman tilan, työtä oli kovasti ja niin edelleen. Koko lapsuuteni ja aikuisuuteni olen kokenut olevani rakastettu ja toivottu. Minusta se on aika hienoa. Ja nyt aikuisena hyvin ymmärtää tuon isäni ensi reaktionkin.



Joskus olen miettinyt, että mieluummin olisi saanut äitini jättää kertomatta. Kuitenkin tuo on saanut minut arvostamaan vanhempiani entistä enemmän.