Milloin on aikuinen?

Yleensä se tapahtuu jopa reilusti yli 18-vuotiaana.. ;)

että tulin aikuiseksi, kun sain oman lapsen.





Tarkoitan jotain kummaa sysäystä tuolla henkisellä puolella. Vaikka kaipa se bile-eläjä tuolla jossain vielä majailee...

vaikka on 2 lasta ja ikää 27v..

Minulla on hetkiä, jolloin en tunne olevani aikuinen lainkaan.

Käytös, ajattelutapa, toiminta mm.

Olen kuitenkin jo 38-vuotias ja muutin pois kotoa 17-vuotiaana.

" Mä oon myös tullut siihen tulokseen, että aikuinen on, kun ymmärtää oman vastuunsa ja kantaa sen. (Tämä tarkoittaa myös vastuuta vähemmän kivoista asioista ja niiden kohtaamista)."



Lisäisin kyllä vielä ton omillaan toimeen tulemisen, niin rahallisesti (pääasiassa ainakin) kuin henkisestikin (en löytänyt oikeaa sanaa, tarkoitan kuitenkin että osaa itse päättää, ei tarvi äitiä/isää joka asiaan).

Nyt 22 vuotiaana 2lapsen äitinä, vaimona ja asuntolainan maksajana, en voisi liittää millään itseeni sanaa nuori..



Meitä on kyllä niin moneen veneeseen ettei tätä voi yleistää. Joku ei ole aikuinen vielä kolmekymppisenäkään...

kun huomaa että nykyään tehdään ihan paskaa musiikkia/leffoja yms

Mutta onhan tässä tullu vastuuta kannettua lapsista, taloudesta ja työstä että kyllä luokittelisin itseni siinä mielessä aikuiseksi.



Ja kyllä joku voi olla 18-vuotiaana aikuinen noilla määritelmillä koska moni 18-vuotias tekee töitä ja elättää itse itsensä. Ei kaikki elä isin ja äidin rahoituksella opiskelujen loppuun saakka.



paljon vaikuttaa myös kotikasvatus, että kuinka varhaisessa vaiheessa on joutunut ja oppinut vastuuta kantamaan.

Jos äiti passaa siihen asti että on 20-vuotias niin ei varmaankaan ole aikuinen vielä.

tai väärinpäin liukuportaissa juoksemisessa mitään hauskaa.

Vierailija:

tai väärinpäin liukuportaissa juoksemisessa mitään hauskaa.

vastuuntunnon ja " ajattelun kypsyyden" . Eli riippuen henkilöstä aikuistuminen tapahtuu siinä 16-50-vuotiaana ;)



Mun mielestä yleensä noin 22-24 vuotiaat ovat varmasti aikuisia, mutta en sitten osaa niin arvioida yksittäisiä 16-21-vuotiaita. Toiset kypsyvät aiemmin, joskus pakon edessä. Hajontaa on niin hirveästi.

= en halua tuntea itseäni vanhaksi. Se merkitsee mulle sitä, ettei ole enää halua elää. Tai ettei katso asioita eteenpäin, vain taaksepäin-

Mä olen lapsuusperheeni kuopus, ja jollakin tavalla se on tehnyt minusta ikuisen lapsen. Olen aika huoleton tyyppi. Olen 37 v., mutta jollain tavalla tunnen itseni yhä tytöksi. Se alkaa kyllä nyt hiukka murentua..



Yhdyn erääseen edelliseen puhujaan siinä, että omien lasten saaminen aikuisti aika tavalla. On vaan pakko olla se aikuinen!



Aiemmin aina ajattelin jotenkin kypsymättöminä sellaisia vanhoja ihmisiä, jotka eivät kunnolla tajua ja hyväksy ikäänsä. Minulle kolahti eräs lehtihaastattelu, jossa iäkäs haastateltu rouva - jonka nimeä on valitettavasti muista - sanoi useasti ihmettelevänsä, kenen vanhan ihmisen käsi tässä on; siis omaa kättä katsoessaan. Nyt tunnen ymmärtäväni häntä täysin. Eikä kyse ole kypsymättömyydestä.

Minä olen aikuinen ja aion tulla myös vanhaksi. Toivon, että olen sitten elänyt sellaisen elämän, että pystyn ilman katkeroitumista hyväksymään rappeutumiseni, mahdolliset sairaudet ja kivut. Sekä hyväksymään tulevan kuolemani.

kuplamuovin paukuttelussa, niin ei minusta taida koskaan tulla aikuista.



t: 38 v.

30v ei riitä-

pitkä (toimiva) parisuhde ja omia lapsia tarvitaan ennenkuin pääsee jyvälle.



Eikä siitä aikuisuudesta pidä silloinkaan omaksua kuin ne hyvät jutut.

Itse ottaisin esille vastuunkantamisen perheestä ja itsestä.



Kuplamuovit. pulkkamäet, hyvä musa, niistä on lupa edelleen nauttia.



Ja ilotulitteista. Jääkiekosta. Oluesta. Nopeista autoista. Ja muista Äijien leluista. Mönkkärit, prätkät. sikarit, viskit, moottorikelkat, vesiskootterit, mikroautot ja kaikki muut AIKUISTEN JUTUT.



Hiphei. Aikuisuus rules. Mutta ajallaan. Ei hoppuilla.



/J

Vierailija:

Minä olen aikuinen ja aion tulla myös vanhaksi. Toivon, että olen sitten elänyt sellaisen elämän, että pystyn ilman katkeroitumista hyväksymään rappeutumiseni, mahdolliset sairaudet ja kivut. Sekä hyväksymään tulevan kuolemani.

Mäkin aiemmin ajattelin, että sitten vanhana täytyy hyväksyä se, että tulee vaivoja ja että kohta kuolee. Mutta miksei vanha ihminenkin saisi olla heikko? Eiköhän kuolemakin ole niin raju juttu ja uusi kokemus, että se pelottaa minkäikäistä vaan. Tietysti siihen jollakin tavalla valmistautuu, kun ikää tulee. Mutta eikö se silti saa ihmistä pelottaa?