Olenko mä jotenkin hysteerinen siisteyden suhteen?
Meillä on vajaan vuoden ikäinen poika, joka levittelee tavaroita sinne tänne ympäri kämpää. Minä järjestelen leluja monta kertaa päivässä tai siis laitan niitä takaisin paikalleen. Välillä annan pojalle vain esimerkiksi viisi lelua, joilla hän leikkii (tai katselee vähän aikaa ja menee tutkimaan laatikoita) ja loput on paikoillaan.
Pitäisikö lapsen antaa levitellä leluja ympäriinsä ja kerätä vasta sitten illalla pois? Mietin tällaista, koska ystävälläni on melkein saman ikäinen lapsi ja heillä on kodin lattiat aina täynnä leluja.
Kommentit (5)
Mielestäni kaikkien lelujen paikka ei ole pitkin lattioita, eihän meillä aikuisillakaan tavarat ole ympäriinsä :)
keräämme lelut ennen kuin lähdemme ulos ja jos ollaanoltu koko aamupäivä jostain syystä sisälle keräämme lelut ennen päikkäreitä ja illalla sitten viimeksi. En rajoita lelujen määrää.
On aamulla paljon kivempaa herätä siistiin kotiin
Pojallamme on paljon leluja, mutta pidän aina osan leluista poissa, ettei tule hirveästi sotkua. (Mutta siis leluja on kuitenkin yli tarpeiden käytössä). Lelut ovat kuin uusia, kun niitä kierrättää aika ajoin. Haluan myös, että tavarat ovat paikoillaan ennen ulkoiluja/päivä- ja yöunia. Liekö syynä tamä tarkka systeemi, nimittäin poika on jo alle 2-vuotiaana ollut reipas " siivooja" , aina huolehtii tavarat paikoilleen ilman turhia tappeluita. (Nyt 3,5v).
kuin max. pari kertaa päivässä ja viimeistään illalla, jolloin 1,5 v. lapsemme auttaa minua siinä. Musta tuo on hyvä, että antaa vain muutaman lelun kerralla. Taidanpa itse kokeilla sitä!
Luulenpa että kunhan olet siivonnut noita leluja vaikkapa vuoden päivät ei ne enää jaksa häiritä. Meillä ainakin sotketaan päivät ja illalla kerään lelut pois JOS jaksan.