Itsekäs tsunami-käyttäytyminen vie Niinistöltä paljon ääniä
Tiedän monta, jotka äänestäisi Niinistöä, muttamuttamutta..vuosi on niin lyhyt aika, ettei siinä ehdi unohtamaan, miten itsekkäästi toisia auttamatta herra saapui koti-Suomeen, voi voi!
Kommentit (31)
Äiti oli tilintarkastaja ja isä taitaa olla johtajana eräässä linkkarifirmassa. Heillä oli muuten lapset myös mukana ja ovat nuorempia kuin Niinistön lapset.
Ja sille Niinistö(je)n paikalle siihen koneeseen olisi varmaan ollut myös oikeasti loukkaantuneita tulossa.
Eli kaikki suomalaiset haluttiin pois maasta mahdollisimman nopeasti. Ei siinä auttanut paljon sanoa, että jään tänne auttamaan. Syy miksi loukkaantumattomia lensi paljon jo ensimmäisinä päivinä on se, että vakavammin loukkaantuneita ei yksinkertaisesti saatu heti lentokoneisiin vaan piti odottaa, että heidät saadaan siirrettyä sairaaloista koneisiin ja osaa oli turha edes tavalliseen koneeseen laittaa, vaan piti odottaa ambulanssilentoa!
Joten tottakai ensin pääsivät sitten vähemmin loukkaantuneet. Lisäksi monet Phuketin ja Krabin alueella olleet suomalaiset luovuttivat paikkojaan koneissa Khao Lakista tulleille (kuten Niinistö), sillä lähes kaikki Khao Lakista pelastuneet menettivät matkatavaransa ja hotellinsa, kun taas esim. Phuketissa olleilla lähes kaikilla säilyivät matkatavarat, joten heillä oli helpompi jäädä vielä odottamaan lentoa.
TV:ssä esitelty perhe oli tosiaan lomalla Phuketissa ja perheen isähän sanoi, että tsunami ei heidän perheeseensä vaikuttanut, koska koko perhe selvisi hengissä ja olivat siis Phuketissa, jossa aalto iski vain ranta-alueille ja tämä perhe selvisi varpaitakaan kastumatta. Sen sijaan Niinistö joutui aaltojen keskellä taistelemaan hengestään. Eipä siellä muutkaan aaltojen keskellä joutuneet jääneet auttamaan... Ja mitä Niinistö olisi edes voinut tehdä? Shokissa ollut ihminen, joka joutui aluksi vielä etsimään toista poikaansa ja pojan tyttöystävää. Ei Niinistöllä ole lääkärin koulutusta tai muuta mikä olisi juuri tuolla auttanut. Nimenomaan kaikki sinne tulleet avustajat halusivat tavalliset matkailijat nopeasti kotiin, koska useimmista ei paikan päällä ollut mitään hyötyä, päinvastoin.
Oikeasti kuka ihme miettii tällaisia presidenttiehdokasta valitessaan? Ihminen, joka ei oikeasti tiedä mitään politiikasta tai ei välitä siitä, ja siis keskittyy tällaisiin muka ehdokkaan luonteesta kertoviin (mitä väliä sillä nyt on?) epäolennaisuuksiin, kun ei muutakaan ymmärrä?
Sauli tuli sentään sieltä pahiten kärsineeltä alueelta ilman mitään matkatavaroita.
Niinistöhän oli täysin riippuvainen muiden avusta menetettyään kaikki tavaransa ja hotellinsa, puhelimensa ja rahansa. Miten hän olisi edes rahatta ja tavaroitta jäänyt auttamaan muita? Se pariskunta joka jäi auttamaan ei menettänyt rajojaan eikä hotellihuonettaan. Heillä oli paikka jossa auttaa muita. Lapset majoitettiin hotellihuoneeseen jne.
Niinistö myös loukkasi jalkansa pudottautuessaan pylväästä jossa roikkui tsunamin ajan. Hän olisi ollut ilman majapaikkaa ja rahaa vain tiellä, mistä hän olisi saanut esim. ruokaa tai yösijan edes itselleen ja pojilleen?
Helppo se on täällä jälkiviisaana jossitella ja moittia toisia ihmisiä. Itse ette olleet paikan päällä, joten lopettakaa ap. ja ap:n kaltaiset tyhjäpäät se mussutus!
Sitä paitsi Niinistö moitti televisiossa varsin kovin sanoin Suomen viranomaisia, jopa entisiä työkavereitaan hitaudesta tämän katastrofin hoitamisessa.
Hän ei ollut siellä sen paremmassa asemassa kuin kukaan muukaan tsunamin uhri: puhelin ei toiminut, hotelli oli mennyt, tavarat oli menneet, huoli omaisista, huoli omasta itsestä. Ei Suomen presidentin tehtäviin kuulu hengenpelastus ...
Minusta Niinistö oli tsunamin jälkeen AITO esiintymisessään julkisuudessa. Aito ihminen, hätääntynyt, harmissaan, toisaalta kertoi myös tuntemuksistaan, huolestaan.
Annan Saulille 10+ ja jos ylipäänsä syötävää miestä nyt äänestettäisiin, niin Sauli saisi ääneni. Oikeassa elämässä minun pressakanta on vielä ihan auki - on vielä enemmän kuin yksi joka on korkeushyppykissa mukana ;)
Jos henkikulta olisi uhattuna ja puhelintolpassa roikkuisin muutaman
tunnin ja lisäksi rahaa ja passia ei ole, niin eihän ole mitään järkeä
jäädä sinne.
Shokissahan mies oli varmasti lisäksi. Hiukan armoa Niinistöllekin,
onhan tuo kova kokemus.
Mistä tiedät, vaikka tsunamikokemus myös toisi Niinistölle paljon ääniä?
varsinkaan perinteisellä matkustajakoneella Suomeen. Terveet, ilman majapaikkaa olevat oli ihan perusteltua kuljettaa Suomeen mahdollisimman pian. Kulkutautejako sinne olisi pitänyt jäädä odottelemaan? Ja Phuket ja Khao Lak kärsivät aivan eri tason vauriot tsunamissa.
Eihän se oo mikään lääkäri tms. Ammattilaisten apua ne ihmiset sielä tarvitsivat eikä järkyttyneen katastrofista selviytyneen ei-ammattilaisen.