Miehen rasistiset mielipiteet järkyttävät...
Kyllä oon aina tiennyt että mieheni ei tykkää " ryssistä" eikä mamuista...eli maahanmuuttajista. Mutta aiemmin se on ollut enemmän sellaista yleistä ennakkoluuloa mitä nyt monella suomalaismiehellä on.
Eilen keskusteltiin aiheesta enemmän, kun oltiin katsottu natsi-Saksaan liittyvä elokuva (Wannseen konferenssista, jossa keskusteltiin lopullisen ratkaisun täytäntöönpanemisesta).
Mies ihannoi saksalaista järjestelmällisyyttä ja kurinalaisuutta sodankäynnissä, mutta ei ole koskaan ennen sanonut hyväksyvänsä natsien toimia. Miehen välispiikit leffan aikana olivat kamalaa kuunneltavaa. Kysyin elokuvan jälkeen, tuomitseeko mieheni natsien teot. Hän oli vaan hiljaa. Lopulta hän sanoi, että saksalaisilta jäi hommat kesken, tarkoittaen tällä lähinnä venäläisiä eikä juutalaisia.
Vasta eilen alkoi oikeasti selkiintyä, millaisen miehen kanssa oikein olen. Hän on hyvä minulle, mutta hänellä ei ole hyvä sydän. Tämä on lopulta suuri asia... en usko että pystyn kunnioittamaan miestäni tarpeeksi, ja tämähän on osa rakastamista.
En tiedä mitä tekisin. Mies huomasi kyllä reaktioni, mutta hän ei nyt osaa ajatella tätä muuna kuin yksittäisenä asiana. Mutta kertoohan tällaiset asiat aika paljon ihmisen maailmankuvasta ja asenteista.
En nyt tiedä mitä tähän pitäisi vastata, mitä tällä kysyn... tuntuu vaan pahalta, ja myös hölmöltä, että näinkö kauan tässä kesti tajuta. En kai mä tän takia lähteä voi, mutta tuntuu kauhealta että miehellä on tuon kaltainen ajatusmaailma.
Kommentit (52)
Mun ystävän mies on kans tommonen...tai rasisti. Kertoo juutalais-, neekeri- ja mustalaisvitsejä räkänaurulla höystettynä. Mä en vois kunnioittaa tippaakaan tollaista miestä.
En tarkoita että tarttis sääliä, tai tehdä kenestäkään ihmisestä marttyyriä. Asioita voi ajatella myös puolueettomasti. Kyllä varmasti sen ajan ilmapiiri on saanut monet tavallisetkin saksalaiset vihaamaan juutalaisia syystä, eli syystä sen ajan väitteiden ja propagandan perusteella. Mutta nykyään tiedetään jo faktat, asiasta on kulunut tarpeeksi aikaa jne...jos miehesi mielestä joukkomurha on ok tämän päivän lähtökohdistakin käsin, niin hyi hemmetti mikä ajatusmaailma.
että josko miehesi AP tarkoitti vain sitä, että Stalinhan tapatti vielä enemmän jengiä kuin Hitler? Eli mehän suomalaiset olimme Hitlerin kanssa samalla puolella silloin , ja olen kanssa sitä mieltä, että en tiedä kumpi oli pahempi, Stalin vain Hitler. Kumpikin teki pahojaan, enkä hyväksy kummankaan tekoja, mutten ymmärrä, miksi ain Hitler muistetaan pahantekijänä. Stalin tapatti useita miljoonia (jopa 15 -20 milj)
Henkilökohtaisesti mun olisi mahdotonta kuvitella pitkäaikaista suhdetta miehen kanssa, jonka perusarvot paljastuisivat noin rajulla tavalla omieni vastaisiksi.
Ei sellaisissa asioissa ole mitään tarvetta kompromissata.
miksi ihmeessä niin moni ajattelee rasistisista ajatuksista, että ne nyt on miesten juttuja? Ei varmasti ole!! Ei ainakaan minun mieheni ja muitten miesten, joita arvostan. Rasismi on suvaitsemattomien kusipäiden juttu.
Vierailija:
että josko miehesi AP tarkoitti vain sitä, että Stalinhan tapatti vielä enemmän jengiä kuin Hitler? Eli mehän suomalaiset olimme Hitlerin kanssa samalla puolella silloin , ja olen kanssa sitä mieltä, että en tiedä kumpi oli pahempi, Stalin vain Hitler. Kumpikin teki pahojaan, enkä hyväksy kummankaan tekoja, mutten ymmärrä, miksi ain Hitler muistetaan pahantekijänä. Stalin tapatti useita miljoonia (jopa 15 -20 milj)
Stalin lahtasi kaikkia " vihollisiaan" , Hitler pääasiassa juutalaisia ja muita, jotka luokitteli alempiarvoiseksi kansaksi/ihmisryhmäksi. Stalinin kohdalla ei ole kysymys rodullisista asioista. Juutalaisten tappaminen oli kyllä myös vihollisen tappamista, mutta heidät nähtiin rotunsa, ja siihen liittyvien piirteiden (stereotypioiden) takia vihollisina. Mieheni ei näe Hitleriä varsinaisena pahantekijänä, vaan taitavasti valtaa käyttäneenä hallitsijana, joka kuitenkin menetti kykynsä viimeisinä kuukausinaan muuttuen yhä suuruudenhullummaksi. Kyllä mä sen ymmärrän, että saksalaista tehokkuutta ja kunnianhimoa voi arvostaa, mutta en sitä, että joukkomurhia pidetään hyväksyttävänä osana sotaa, johtuu se sitten rotuasioista tai jostain muusta.
AP
ni rasismia voi vielä laittaa sen piikkiin. Mut jos miehesi kerran on älykäs yms, ni sit toi on vielä pahempi juttu. Älykkyys ja julmuus= ei hyvä.
uudelleen. Nuo asiat on sellaisia perustavia asioita, ja kertoo ihmisestä mielestäni jotain todella ikävää. Entäs kun teidän rakas poikanne tuo tummaihoisen miesystävänsä kylään..
Ymmärrän, ap. Minäkin alkaisin harkita suhteen jatkamista,jos mies paljastuisi rasistiksi. Se todella kertoo jotain ihmisen arvoista ja siitä, millaisena hän mailman näkee, ja millaisiksi hän aikoo lapsensa kasvattaa.
Siitä tietää, millaisen arvon hän antaa ihmisyydelle yleensä.
Haluatko selvitellä, kun lapsesi kiusaa luokkansa oppilaita heidän etnisen taustansa perusteella? Miten kerrotaan lapselle, joka ihailee isää, että isä ei ole vain väärässä, vaan myös julma ajatusmaailmaltaan?
En ikinä ryhtyisi kasvattaman lapsia yhteistyössä rasistin kanssa.
Vierailija:
Ymmärrän, ap. Minäkin alkaisin harkita suhteen jatkamista,jos mies paljastuisi rasistiksi. Se todella kertoo jotain ihmisen arvoista ja siitä, millaisena hän mailman näkee, ja millaisiksi hän aikoo lapsensa kasvattaa.
Siitä tietää, millaisen arvon hän antaa ihmisyydelle yleensä.Haluatko selvitellä, kun lapsesi kiusaa luokkansa oppilaita heidän etnisen taustansa perusteella? Miten kerrotaan lapselle, joka ihailee isää, että isä ei ole vain väärässä, vaan myös julma ajatusmaailmaltaan?
En ikinä ryhtyisi kasvattaman lapsia yhteistyössä rasistin kanssa.
Tuntuu silti jotenkin pahalta jättää mies tämän takia, vaikka se varmasti vaikuttaa ainakin alitajuisella tavalla omaan hyvinvointiini ja tulevaisuudessa mahdollisiin lapsiin.
Nyt kun hän tuolla olkkarissa paijaa koiraa, niin ei tunnu yhtään että hänellä voisi olla niinkin julmia mielipiteitä. Mies ei käsitä..minullahan pitäisi olla hyvä näin, kun mies kuitenkin arvostaa ja rakastaa lähimmäisiään, etenkin minua, näyttäen sen päivittäin. Joo.. mutta ei se vaan oikeasti riitä. En mä mitään maailmanparannusempatioita vaadi, mutta toivon vaan sitä, että voisi antaa elämälle ja toiselle ihmiselle hiukan enemmän arvoa, oli kyseessä sitten afrikkalainen, juutalainen, ylipainoinen hidas kassatäti tai näsäviisas pikkulapsi.
AP
no eiköhän asia oo selvä, eti ittelles parempi mies.
Jos ei kykene arvostamaan jotakin tiettyä ryhmää se tarkoittaa mielestäni sitä ettei arvosta ollenkaan ihmisyyttä.
tässä vuosien varrella asiakaspalveluammatissa olen ollut paljon tekemisissä ulkomaalaisten kanssa, venäläisten, afrikkalaisten, intialaisten jne. Heidän joukostaan on löytynyt muutama rehti ja rehellinen tyyppi, mutta valtaosa on valitettavasti tavalla tai toisella osoittanut olevansa keinottelija. Eniten ärsyttää se että siinä vaiheessa kun kusetusyritys/varkaus tms. paljastuu, ei enää osata kommunikoida millään kielellä vaikka hetki sitten oltaisiin tultu juttuun ok. " Mnijä en jymmärrä..." Tai sitten vain pyöritellään päätä ja levitellään käsiä. Uskon kuitenkin että suurimmassa osassa kulttuureja esim. varastaminen on tuomittavaa. Kun tänne päästään niin sitten väitetään, että " en löytänyt hintaa, luulin että saa ottaa..." Jep jep.
lastani leikkimästä pakolaislasten kanssa, koska olen niin paljon törmännyt siihen, että heikäläisissään on pahantekijöitä. En siis halua lapseni oleilevan heidän kanssaan ja joutuvan pahuuden teille. Tiedän toki, että suomalaisissa on myös pahantekijöitä, mutta suurempi todennäköisyys on pakolaispiireissä.
Sanokaa mitä sanotte, mutta mun mies on poliisi, ja tietää kyllä tasan tarkkaan, miten asiat täällä Helsingissä on. Itse olen taas opettaja, ja olen toden totta nähnyt minkälaista heidän elämänsä on (opettaessani ). Joka asiassa syytetään suomalaista yhteiskuntaa ja rasisteja.
EN HYVÄKSY väkivaltaa enkä murhaa. En hyväksy huutelua enkä ryöstelyä. EN HYVÄKSY noita edes pakolaisten tekeminä. Ja kyllä, yleistän kyllä aikalailla, mutta en ota riskejä. Esim melkein aina kun näen mustalaisen , he ovat " pahoilla " teillä, eli näen heitä varkaissa yms. SIKSI en halua olla heidän (en pakolaisten --eli erityisesti muslimien , enkä mustalaisten kanssa missään tekemississä. lapseni opetan vaikka juoksemaan karkuun, jos en muuta keksi.
Miehelläsi on terveet mielipiteet.
Mieheni ei kuitenkaan ole mikään taukki ja tietämätön, että voisi laittaa sen piikkiin. Päinvastoin, hän on hyvin älykäs ja oivaltava ihminen...sen takia tämä tuntuukin ehkä pahemmalta.
AP
Vierailija:
Miehelläsi on terveet mielipiteet.
ja jos hyväksyt, ni minkälaisin perustein?
ruusunpunaiset lasit on nyt riisuttu, mitä näkyy? onko teillä jo lapsia? jos ei ole, nyt pillerit esiin ja pian vai haluatko siirtää tuon ajatusmallin myös heille?
onneksi olet omilla aivoillasi ajatteleva nainen ja kyseenalaistat miehesi näkemykset.
Suunniteltiin aiemmin, että kesän tienoolla... mutta tosiaan nämä keskustelut saivat omatkin ajatukseni aivan sekaisin. En tiedä mitä tehdä. Kyllä kuitenkin häntä rakastan, mutta tulevaisuudessa...säilyykö se rakkaus kun ei pysty arvostamaan ja kunnioittamaan toista tarpeeksi?
Mies perusteli näitä asioita sillä, että ne liittyvät sodankäyntiin, ja sodan yhteydessä tapahtuu aina kauheita asioita. Rintamalla tapahtuneet asiat ovat kuitenkin mielestäni hiukan eri asia kuin massiivinen, järjestelmällisesti suunniteltu joukkomurha.
Mies myöskin sanoi, että luonnossa on aina ollut niin, että vahvimmat selviävät. Onhan siinä jotain perää ihmisiäkin ajatellen, mutta ei tuolla ajattelutavalla voi oikeuttaa verilöylyjä ja muita ihmisen tekemiä raakuuksia.
AP
" Ymmärsin että miehes sanoi että jäi saksalaisilta homma kesken, venäjäähän ne oli valloittamassa,
eikö vaan? Mitä miehesi sitten mielestäsi tarkoitti?"
...mutta hänen mielestään juutalaisten joukkosurmalla on myös ollut perusteensa, ainakin sen ajan käsitysten mukaan. Joo, mutta nyt on kulunut 60 vuotta aikaa, emmekä elä natsi-ideologian keskellä. Kyllä monet keskitysleireillä töissä olleet SS-miehet katuvat tekojaan, tosin löytyy myös niitä jotka ovat edelleen ylpeitä teoistaan. No nyt meni sivuraiteille...
Kysyin siis tarkennusta tähän " homma kesken" -asiaan, ja päästiin siitä sitten myös juutalaisvainoihin. Mies ei kertaakaan sanonut mitään moittivaa tai tuomitsevaa sanaa asiasta. " Jos juutalaisia on vainottu pari vuosituhatta, ni kyllä sillä vainolla joku todellinen peruste on." Joopajoo, natsien vaino ei liittynyt niinkään siihen, että juutalaiset eivät pidä Jeesusta messiaana (millä juutalaisten alemmutta on aiemmin perusteltu), vaan rotukysymykseen, siihen että tietty kansa on alempiarvoinen " rotunsa" takia.
Joku kysyi kauanko olemme olleet yhdessä. Vähän yli vuoden, mutta näemmä näitä " uusia" asioita paljastuu yhä paljon. Tiedän, että jotkut eivät ymmärrä, miksi tämän takia pitää ottaa hernettä nenään, mutta mun mielestä tämä on aika iso asia...kertoo ihmisen elämänarvoista, suhtautumisesta toisiin ihmisiin, empatiasta... Todennäköisesti en kuitenkaan tämän takia laita pillejä pussiin, mutta pelko siitä, että tilanne joskus ajautuu siihen, kasvaa kyllä...ja se on huono asia, pelko tulevasta. Voi hemmetti että aina tulee valintoja eteen, vaikeita sellaisia.
AP