HALONEN Tarja sanoo Näin:
Halonen pyrkii presidentiksi jo ensi kierroksella
03.01.2006 20:21
Presidenttiehdokas Tarja Halonen uskoo korkeaan äänestysprosenttiin. Hän on luonnollisesti tyytyväinen myös siihen, että gallup-luvut ovat hänen kohdallaan olleet kohtuullisen myönteisiä.
Vaalikampanjalla on Oulussa esiintyneen Halosen mielestä merkityksensä. Sen tarkoituksena on nostattaa tunnelmaa ja saada ihmisiä liikkeelle.
Vaalien tarkoitus on Halosen mukaan saada enemmistö äänistä ja tulla valituksi presidentiksi. Tässä mielessä ensimmäisen kierroksen voittoon on täysin laillinen mahdollisuus pyrkiä.
Halosen kampanjatoimiston vetoomus, että vaalit pyrittäisiin ratkaisemaan jo ensimmäisellä kierroksella on herättänyt närää muissa puolueissa. Näin säästettäisiin valtion varoja kampanjatoimiston mukaan seitsemän miljoonaa euroa.
Halosen mielestä olisi aika ajattelematonta jättää käyttämättä sitä mahdollisuutta, että ratkaisu saataisiin jo ensimmäisellä kierroksella.
- Vaalit poikkeavat näin urheilukisoista, joissa on välierät ja sitten mennään finaaliin, hän vertasi.
- Minusta ei ole mitään syytä hiljentää vauhtia nyt, kun näyttää hyvältä, Halonen sanoi.
(STT)
Kommentit (7)
pääsee se kuitenkin läpi, eivätkä äänestä ollenkaan
jottei tuo Kommarisosialisti taas kipua presidentiksi.
jos meinaa noilla kommenteilla saada ihmiset uurnalle, niin on ihme. Halosen ajatuksenhan voi tulkita niin, että mitään äänestystä ei tarvittaisikaan ja että muita äänestämällä, ne äänet menisi hukkaan. En olisi uskonut että istuvana presidenttinä alentuu näin alas.
että NAISET kilvan äänestäisi häntä.
HAH sanon minä.
Kyllä nyt ollaan niin naisiinpäin kieli pitkällä, mutt 6-vuotta on elintasostellut vaan linnassaan.
Kunhan kusettaa Taas kansaa linssiin ja kosiskelee ja mielistelee.
äänensä heti Joko Matti Vanhaselle tai Sauli Niinistölle.
muita ehdokkaita äänestämällä äänet menee sanalla sanoen hukkaan.
...siis mikäli EI halua Tarja Halosta jatkoon tai ekalla läpi.