Miten saada 5- vuotias lapsi tottelemaan?
Kysyisin, miten saatte lapsenne iltapesulle, aamupesulle ja eteiseen pukemaan ulos lähdettäessä ilman ainaista huutoa, uhkailua ja kiristystä. Poikani 5 v. on suurimman osan elämästään onnistunut saamaan minut ja mieheni raivohulluuden partaalle juoksemalla karkuun, menemällä tekemään "vielä yhden jutun" tms., kun kyse on näistä asioista. Nykyisin alkavat hermot olla niin kireällä, että mitään muuta ei jaksa kuin karjua tai raahata poika väkisin esim. iltapesulle. Ja silloin tulee kyllä otettua kovemmat otteet kuin olisi tarpeen. Kun nykyisin ei saa tukistaa eikä muutenkaan fyysisesti lasta kurittaa, huomaan käyttäväni henkistä väkivaltaa ja puhun, mitä sylki suuhun tuo. Puhun siis ilkeästi ja ala-arvoisesti lapselle, mikä on tietysti sekin väärin. Pyydän kyllä anteeksi jälkeenpäin, mutta en osaa enää hillitä raivoani. Ottaa niin aivoon, kun lapsi ei tottele vanhempiaan. Miksi vanhemman pitää olla "temppuvarasto" ja yksi pelle, jotta saa lapsen jotenkin suostuteltua tekemään haluamallaan tavalla? Jos pyytää lasta kauniisti iltapesulle, se ei tepsi lähes koskaan. Menee turhan usein uhkailuksi tyyliin, "jos et tule nyt iltapesulle, lähtee yksi lelu varastoon jäähylle". Seurauksena on tietysti kauhea huuto. On yritetty myös kaikenmaailman rastitaulukoita ja tarrapalkintoja, mutta ne tepsivät ehkä yhden illan tai päivän, minkä jälkeen juttu menettää hohdokkuutensa ja poika aloittaa taas juoksentelun, riehumisen ja karkailun. Selvennykseksi vielä, että meillä tavallisesti ilta- ja aamupesulla pestään hampaat, pyyhitään kasvot ja pestään kädet. Lisäksi rasvataan aamuin illoin kuiva atooppinen iho. Poika sai sähköhammasharjankin, mutta ei sekään enää parin illan jälkeen ollut tarpeeksi kiinnostava, vaan piti taas lähteä vanhempien sängylle pomppimaan kesken iltapesun. Onhan poika nyt peeveli vieköön ruotuun saatava!
Kommentit (13)
Älyttömän hyviä vinkkejä ja ohjeita on täällä tullut. Minä haluan aloittaa oman vinkkaamiseni muistuttamalla, että "kaikki lapset ovat omanlaisiaan" - se mikä tehoaa yhteen ei välttämättä tehoa toiseen, eli ei pidä ahdistua, vaikka joku yllämaininttu juttu ei toimisikaan teillä, joku toinen sitten kyllä.
Minä uskon vahvasti, että tietynlainen johdonmukaisuus (sama seuraus tottelemattomuudesta) on oikotie onneen. Minä vältän uhkailuja, sillä minusta sillä en ole saanut lasta tottelemaan, vaan lähinnä aikaan juupas-eipästelyn ja mahdollisesti "kaupankäynnin", tyyliin "mutta jos..." Myös jossain "supernanny"-ohjelmassa sanottiin, että lasta ei tarvitse muistuttaa rangaistuksesta, eikä uhkailla tulevalla rangaistuksella, vaan jos on (hänen ohjeidensa mukaan) kaksi kertaa pyydetty toimimaan halutulla tavalla, eikä niin ole tehty, seuraa rangaistus ilman selittelyjä, uhkailuja tai varoitteluja.
Minä käytän tuota ennakkovaroitusta lähes poikkeuksetta (5 minuutin päästä lopetellaan leikit ja lähdetään sisään...). Jos tässä vaiheessa lapsella on hyvä perustelu, miksi pitäisi saada leikkiä pidempään, niin voi esittää toiveensa ja ehkä annan 10 minuuttia aikaa. Ja muistuttelen ajan kulumisesta pitkin matkaa.
Sama pätee myös esim. iltapesuihin, joista muistutan aina etukäteen. kun pesun aika tulee, niin sitten yleensä jo mennäänkin ihan reippaasti pesulle. Mutta siis se varsinainen uusi vinkkini: lasken kolmeen.
Olen aina "tosissani" ollessani sanonut, että "lasken kolmeen" ja sitten lasken hitaasti yksi---kaksi--- yleensä jo ennen kahta ollaan paikalla ja lopetettu temppuilu. Mitäkö sitten tapahtuu, jos pääsen kolmeen? Välillä mietin, mitä ihmiset luulevat minun tytölle tekevän - antavan selkäsaunan? - kun toinen niin kiltisti tottelee. Mutta tosiasiassa, jos ehdin kolmeen, niin äiti näyttää vakavalta, tarttuu lasta kädestä ja tekee sanaakaan sanomatta väkisin asian, mikä se sitten olikaan (pöydältä alasnostaminen, hampaiden pesu tms.) Tapahtuman jälkeen poistun paikalta myös ilman selittelyjä tai höpöttelyjä. Jätän siis kiukuttelun täysin huomiotta. Ja nykyään tosiaan yleensä jo ennen kahta lopettaa toinen pelleilynsä ja hommat hoituvat.
Tämäkään konsti ei varmasti toimi ekana parina päivänä, mutta kun tarpeeksi monessa kohdassa seuraus on aina ollut sama - huomiotta jättäminen ja asian tekeminen "surullisen/pettyneen" näköisen äidin kanssa selittelemättä - niin lapsi saattaisi (ehkä?) lopettaa vastaanhankaamisensa? Tällä tavalla meillä on päästy eroon pöydälle kiipeämisestä, pakoon juoksemisesta, vaatteiden kanssa vetkuttelusta, iltapesun pakoilusta jne.
Onnea kokeilulle - mikä valitsemanne tapa sitten onkaan!
Pyydän siis lasta tekemään tarpeellisen asian pari kertaa ja jos ei ole tehnyt, niin sitten sanon merkitsevästi, että "tee-niin-ja-niin, lasken kolmeen"... Eli siis yritän ensin hyvällä :)
Onpa ollut todella mielenkiintoinen keskustelu ja meilläkin on käytössä tuo 1,2,3 tapa. Alussa jouduimme kylläkin näyttämään, että olemme tosissamme, kun laskemme kolmeen. Esimerkiksi kun olimme pihalla ja siellä tuli riitaa tai 4,9-vuotias poikamme jatkoi kiukuttelua ja riehumista. Keskeytimme leikin ja menimme sisällä juuri silloin kun oli mukavinta. Olihan se minullekin pieni kynnys lähteä sisälle auringon paistaessa ja mukavan ulkona olon lomassa. Toisaalta saimme käytännön näin nopeasti toimimaan.
Nyt meillä on suurempi pulma kotona asiat menee ihan hienosti kehumme poikaa, yritämme ottaa aikaa lapselle. Meillä on kolme lasta, joista kaksi on tyttöä 2,5 ja 7-vuotias. Eilen olimme tarhassa erillisessä keskustelussa kahden hoitajan kanssa. He kertoivat poikamme olevan aggressiivinen ja hänellä on lyhyt pinna, jos joku asia ei mene hänen päänsä mukaan. Toiset lapset pelkäävät häntä, muiden ryhmien hoitajat ovat valittaneet ja nyt vielä vanhemmatkin. Pojallamme on nyt ns. pahan pojan maine. Isommat pojat osaavat myös yllyttää häntä tekemään pahoja, hänhän tekee, kun haluaa kuulua joukkoon. Poikamme myös ilmoitti eilen ettei hän pidä muusta kuin Gabi-tätistä tarhasta (asumme Saksassa). Toisaalta hän on avulias ja tulee hyvin toimeen pienien kanssa. Meille ehdotettiin, että hakisimme ammattiapua pojan aggressiohin. Viime yön sitten mietin mitä tehdä, mutta tulin tulokseen, että meidän on vain tarkkailtava tilannetta ennenkuin hätiköimme asioissa. Hän myös keskittyy asioihin, kun ne ovat mielenkiintoisia, rakentaminen, kalastus, nikkarointi ja pallopelit. Askartelut pahvilla voi usein unohtaa ja tarhan ehdottamat palapelit. Tällä hetkellä en näe muuta mahdollisuutta kuin etsiä syitä mikä voisi johtaa näihin yliampuviin kohtauksiin.
maximi
Meillä temppuilu on usein ollut oire vakavasta taudista nimeltään halipula, huomionkaipuu. Totta, välillä menee hermot ja varapäreelle olisi käyttöä. Tehokkaimmaksi olen huomannut lapsen ottamisen syliin, hetken juttelu, yhdessä satu, pikkukakkonen sylikkäin tms. iltapalan, pesujen ja pisujen jälkeen vielä iltasatu pää tyynyssä ja silittelen lapsen (5 v) uneen.
Ylipäätään kun lasta kohtelee "isompana kuin hän onkaan" ;) viestit tuntuvat menevän paremmin perille. "Olethan jo melkein eskarissa ja sulle voi jo kertoa että... Ymmärräthän, olet jo niin iso..."
Meillä komentelu jne johtaa vain yltyvään vastarintaan. Noita miehiä pitää näköjään käsitellä jo alusta pitäen naisen konstein: "hivuttaa mattoa jalkojen alla" ja antaa heidän kuvitella keksineensä nerokkaan oivalluksen itse.
Aamu- ja iltarutiinit myös helpottavat elämää. Aina samaan aikaan samat hommat ja riittävän ajoissa. Lapsi tarvitsee paljon unta. Totta, rajoittaa iltakyläilyjä jne, mutta muksut ovat kuitenkin pieniä aika lyhyen aikaa.
Voi kun monet tuntemuksistasi kuulostavat tutuilta. Itse olen aika autoritäärinen kasvattaja ja minun on vaikea hillitä itseäni kun lapsi ei tottele.
Minunkin lapseni laittavat helposti kovan kovaa vastaan (mistähän lie perineet tuollaisen luonteenpiirteen?) kun minulla konstit loppuvat ja taannun vallanhimoiseksi määräilijäksi. Tilanteista tulee sellaisia "Tottele! En! Nyt tottelet! Enkä tottele! Nyt kyllä...!" -vääntöjä, että jälkeen päin hävettää. Yritän jatkuvasti käydä rajanvetoa itseni kanssa siitä, mikä on omaa vallankäytön tarvettani ja mikä oikeasti tarpeellista tottelemista.
Silloin tällöin otan esiin kirjan Curling-vanhemmat ja lapsityrannit, jonka luettuani tajuan taas kerran: emme tiedä kovinkaan paljon siitä, miksi lapsi tekee niin kuin tekee. Emme voi verrata lasten motiiveja omiimme - tai ainakin silloin teemme lapselle suurta vääryyttä. Lapset ovat impulsiivisia ja heidän kiinnostuksen kohteensa voi vaihdella äärimmäisen nopeasti. Erityisesti pojilla testosteroni saa aikaan kiljumista, huitomista ja mekastamista.
Lapsen kasvatus ei kai vaan kerta kaikkiaan mene niin, että kun kerran on jostakin sanottu, asian pitäisi olla selvä kunnes muutoksista ilmoitetaan. Oppiminen vaatii joskus tuhansia toistoja, eikä 5-vuotias ole vielä valmis säätelemään itseään täydellisesti - emmehän me aikuisetkaan ole.
Oikotietä onneen ei kai ole. Palkinnot ja muut kannattaa unohtaa jos niillä ei ole vaikutusta lapsen käytökseen. On kuitenkin huomattava, että projekti on noin 18 vuoden mittainen. Muutamassa illassa ei tuloksia voine odottaa.
Itse yritän pakottaa itseni rauhalliseksi ja koetan olla näyttämättä vihaiselta, koska se pahentaa tilannetta. Olen korostetun jämäkkä. Jos lapsi yrittää livahtaa jonnekin kesken pesujen, tartun kiinni hihasta ja sanon rauhallisesti että "nyt pestään hampaat ja sitten rasvataan". En anna periksi vaikka lapsi protestoi. Pidän kiinni vaikka tulisi huutoa. Siihenkin oppii ennen pitkää, että tämä on nyt näin eikä huuto auta eikä karkaaminen onnistu. Parempi vain viedä nämä pesut nyt läpi. rauhallisena hetkenä voi jutella, miten mukavaa nyt on kun pesut saatiin viedyksi läpi näin hienosti tänä iltana että ehditään lukea jopa ylimääräinen iltasatu.
Vilkas lapsi tarvitsee tiukasti läsnäolevan aikuisen näihin hetkiin, ei voi olettaa että hän tulisi aina vapaaehtoisesti tai että hän pysyisi keskittyneesti puuhassa ilman ohjausta. Uhkailullakaan ei ole meidän lapsiin tehoa, joten on vain haettava lapsi ja kannettava pesulle JA seistävä vieressä ja autettava koko ajan. Pidettävä vaikka kiinni jos ei muu auta. Ei se ole mukavaa aikuiselle, jonka mieli tekisi päästä jo urheluruudun pariin, mutta kasvatusta ei kai voikaan väittää erityisen hauskaksi puuhaksi.
Pienimmäisemme on aina huutanut herkästi, ja aluksi huomasin antavani vaivihkaa joissakin asioissa periksi jotta huudolta vältyttäisiin. Sittemmin olen tsempannut ja ajatellut että mahtuuhan maailmaan huutoa. Sillä ei ainakaan meillä saa enää mitään aikaan. Ja kas, nykyään meillä on paljon hiljaisempaa. Ikäkin tietysti tekee tehtävänsä.
Aikuisena ja vanhempana on niin hitsin vaikea olla johdonmukainen, vaikka tiedostaisi tämän kaiken. Joskus väsyttää ja ottaa aivoon, ja minkäs sille sitten voi. Huonoja hetkiä voi onneksi yrittää paikata. Kiinni pitäminen ja jopa lapsen huudattaminen on aina parempi vaihtoehto kuin henkinen väkivalta: ivallinen kohtelu, haukkuminen, vähättely, moittiminen tottelemattomaksi. Sille pitää panna stoppi.
Eilen illalla otin lapset pötköttämään lattialle ympärilleni ja kutittelin heitä vuorotellen, silittelin jalkapohjia ja lauleskelin jotakin. Voi sitä kikatuksen määrää - oma sydän ihan suli lapsen vapautunutta naurua kuunnellessa. Sen jälkeen mentiin pesulle ja kaikki meni kuin tanssi. Arnican ehdottama halipula kuulostaa tämän jälkeen aika luontevalta selitykseltä monelle kiukuttelulle.
Meillä nimittäin ei 5-vuotias poika tee mitään ilman, että samasta asiasta sanotaan vähintään 7 kertaa ja viimeksi sitten huudetaan tai uhataan jonkinlaisella rangaistuksella (kiristys ja lahjonta ei ole koskaan tepsinyt :)). Hyvällä poika ei tee mitään. Ymmärrän että lapset yleensäkin on kovia vetkuttelemaan kun pitää tehdä jotain mistä ei niin välitä ym., mutta tuntuu että tämä on myös joku sellainen ikävaihe, että kaikesta pitää vängätä ja jankata ja jokavälissä pitää vetkutella ja hannata vastaan. Luulen että tää on jonkinlaista uhmaa tai rajojen etsimistä myös. Ei enää sellaista kaksvuotiaan raivariuhmaa, mutta jonkinlaista tähän ikään kuuluvaa. Sitä en sitten tiedä, miten vämä asiat hoitasi huutamatta. Meillä nuo tilanteet pahenee aina jos poikaa vaivaa joku eli on kipeä(tai tulossa kipeäksi tai toipumassa siitä) tai väsynyt tms., mutta aikalailla samanlaista on kyllä ihan normaalistikin. Meillä ei myöskään mikään edellämainituista rauhallisemmista "komennustavoista" onnistu. Eikä myöskään mikään leikiksi laittaminen tai pelleily. Leikiksi laittaminen tehosi nuorempana ja joskus harvoin nytkin, mutta ei kovin usein.
Toistaiseksi olemme vain yrittäneet vähentää huutamista niin, että esitetään ne uhkaukset ennenkuin aletaan huutaan, eli niillä ehkä sitten päästään eteenpäin ilman huutamista :). Sitten vaan toivotaan, että se tästä rauhoittuu kun ikää kertyy..
että meillä ei huonoina päivinä tepsi mikään kauempaa huudettu käsky, vaan pitää mennä ihan "iholle". Siis jos huudan keittiöstä että "siivotkaa ne lelut" niin mitään ei tapahdu. Pitää mennä ihan viereen ja sanoa: "No niin, nyt on aika korjata lelut, ruvetaanpa toimeen", ja sitten pistää sekä lapset että itsensä töihin. Sama juttu iltapesujen, pukemisten yms. kanssa. Eikä saa antaa periksi ennen kuin homma on hoidettu.
Huonoina hetkinä siis ainakaan meidän lapset ei karrikoidusti sanoen toimi kauko-ohjaimella vaan ihan mekaanisesti. Tämä kyllä liittyy osittain myös siihen läsnäoloon ja huomion saamiseen, mistä aiemmin oli puhetta.
Joo ei meilläkään tietenkään sivusta komentaminen tai neuvominen mene koskaan perille. Kädestä pitäen pitää kaikki tehdä. Ongelma meillä on siinä, että sekään ei onnistu yleensä, kun poika lähtee lähes aina karkuun ja keksii josjonkinlaisia temppuja. Ja 20 kiloista 5-vuotiasta on vähän vaikea saada väkisin tekemään mitään, jos ei itse halua. Puhumalla se pitäs saada aikaseks.
5v on jo niin iso kaveri, että halutessaan osaa jo pyörittää ja pompottaa vanhempiaan miten sattuu, jos vanhemmat eivät ota pomon asemaa kotona. Eli te vanhemmat päätätte milloin, missä ja miten puetaan, pestään, syödään jne. Ennen toiminnan vaihtamista (5min) ennakkotiedotus, kohta leikit loppuu ja sitten ajan umpeuduttua pesulle, pukemaan, syömään tai mitä nyt pitikään tehdä. Halusi lapsi sitä tai ei. Siinä vaiheessa lapsen kerjäämiset "vielä yksi asia" kuuluvat kuuroille korville eli niitä ei oteta huomioon / anneta toteuttaa. Sehän on juuri sitä vitkuttelua ja vanhempien pomputtamista. Tarvittaessa kannatte ja pidätte kiinni kunnes pesut ja rasvaukset on tehty ja sitten kiitos päälle, jos meni edes jotenkin kohtuullisesti (=homma tuli tehtyä).
Tuon ikäiset ovat tosi nopeita pukioita niin haluetessaan. Katsooko lapsi aamulla tv:tä? Sopikaa, että saa katsoa jos pukee ensin reippaasti. Jos sitten vitkuttelee ja ei kerkiä katsoa, niin ei mahda mitään. Ehkä seuraavana päivänä kerkiää. Natina on tietysti kova, mutta kyllä aikuinen sen kestää. Tarhaanlähtö vitkuttelut loppui meillä, kun poika meni sinne yöpuku päällä yhden kerran. Vitkuttelua oli jatkunut pitkään ja lopulta palo pinna ja toteutin tarhan vinkin. Pojalla oli ½ tuntia aikaa pukea, mitään ei tapahtunut, joten päivävaatteet kassiin ja toppahaalari yöpuvun päälle. Sylissä sain pukea ja kovasti poika pani vastaan, naapuritkin sai herätyksen, mutta oli se sen arvoista. Nyt ei tarvitse kuin huumori silmäkulmassa kertoa, että tarhaan, kauppaan, puistoon saa edelleen mennä yöpuku päällä, niin johan on ulkovaatteet päällä.
Jos teillä ei palkitseminen auta niin miten sitten johdonmukainen rangaistus. Teette kirjallisen sopimuksen yleisemmistä konfilti kohdista: jos vitkutellaan tässä, ei tätä toimintaa. Lelujen poisotto on tainnut menettää merkityksensä. Tuollaiset minieskarit rakastavat sääntöjä ja järjestelmällistä toimintaa, vaikka itse vasta harjoittelevat niiden mukaan toimimista. Meillä hyviä rangaistuksia ei-toivotusta käytöksestä on (arestipallin lisäksi) tietokone, tv ja / tai video ajan rajottaminen tai poistaminen siltä päivältä / parilta päivältä (isomma taisi maksimi olla viikko ns elektronivapautta, tehosi) tai iltasadun lukematta jättäminen (toimii hyvin iltavitkutteluun).
Voimia teille, lasten kasvatus on n.18 vuotinen projekti!
meme-66 kera pojat 5v + 15v
Eli en (lähes) koskaan käske poikia (5 v ja 2 v) tekemään just nyt ja tällä hetkellä mitään ilman että varoitan asiasta 10/5/2 minuuttia ennen. Eli tyyliin "10 minuutin päästä on hammaspesu!" ...leikki jatkuu... "5 minuutin päästä on hammaspesu!" ...leikki jatkuu... "Kahden minuutin päästä on hammaspesu, lelut laatikkoon!" ...ja kas, 80% kerroista tämä auttaa ja päästään hammaspesulle ilman lisävitkutuksia.
Tätä samaa sovellan monessa asiassa, "5 minuutin päästä puetaan ja lähdetään ulos, 10 minuutin päästä lähdetään sisälle syömään..." Näin lapsi ehtii totutella ajatukseen. Ja sitten tosiaan sellainen "iholle meno" eli sen kahden kolmen ennakkovaroituksen jälkeen monasti vielä ihan haen lapsen kädestä pitäen sinne hammaspesulle tms. Vallankin esikoiseen tämä ennakkovaroittelu auttaa, kuopukseen ei vielä ihan niin hyvin.
Tosi hyviä neuvoja kyllä on tullut. Jos ette ole niitä kokeillu, niin kannattaa kokeilla. Omasta puolestani voin kertoa, että meillä ei ole auttanut kamalasti tuo kädestäpitäen tekeminen, ei ennakkovaroitukset eikä mikään jämäkkänä olo. Lopuksi on aina pitänyt huutaa. Ainoa tosiaan mikä on tepsinyt on uhkaus esim. siitä että jos ei usko, ei saa pelata tietokoneella koko päivänä (mikä muuten on tosi kova uhka vaikka ei muutenkaan yleenä pelaile joka päivä :)). Mua vaan harmittaa kun aina pitää uhkailla. Onhan sekin aika tylsää..
Unohtui kysyä, onko teillä kaikilla yksi vai useampi lapsi? Mietin vain että kun lapsia on useampi on taas vähän vielä vaikeampi saada asiat hoitumaan reippaasti, kun ei aina ole aikaa tehdä kaikkea kädestäpitäen yhden kanssa. Meillä kyllä varmasti johtuu ihan siitäkin tuo tottelemattomuus, että 5-vuotias on esikoinen ja minun pitää enemmän keskittyä 1,5-vuotiaan kuopuksen pukemiseen ym ja vanhemman pitäisi tehdä paljon asioita ihan itsekseen.
Ja kuten edellä jo mietittiin niin ylipäätään se toinen vielä asioista sitäkään vähää ymmärtämätön pienempi jonka hommat pitäisi myös hoitaa ja jonka on kohtuutonta joka päivä ja etenkin ilta kuunnella samaa huutoa..?
Oonkin ajatellut pitäisikö vaan kaikki uhkailut ja rastilistat unohtaa kun ei niistä oikeasti mitään hyötyä ole... Siis toki uhkaamani rangaistuksen saa mutta kun ei siitäkään ole apua vaikka kuinka olisi tytölle merkityksellinen asia kyseessä (ja samallahan kärsin myös minä koska tod näk kyseessä on jotain minkä kanssa tyttö viihtyisi hyvin esim lempilelu tai ohjelma) ja vaikka kuinka johdonmukaisesti syy-seuraus suhdetta toteuttaisin. Jotenkin tuntuu että silloin kun tilanne on päällä ei lapsi vain yksikertaisesti pysty lopettamaan toimintaa vaikka kuinka sen tietääkin mitä tottelemattomuudesta seuraa - ja sittenhän kiukku on vielä suurempi kun rangaistus tulee.
Paras konsti varmaankin olisi ja onkin tuo kädestä kiinni ja vaikka väkisin. MUTTA kun siitä syntyy kamala huuto jota vauvamme pelkää ja kovin johdonmukaisesti ei silloin voi kiinni pidellä kun on ihan pakko pienempää välillälohduttaa. Ja vielä kun useimmiten hoitelen näitä iltoja yksin niin oon kyllä aika pulassa siinä vaiheessa kun molemmat jo itkee. Eli oisko tämän vielä huomioon ottaen hyviä vinkkejä? :) Tai tietoa koska helpottaa??? :)