Tippuminen alempaan sosiaaliluokkaan?

Vonkaaja- 

Kun on siirtynyt suomalaisen yhteiskunnan pohjalta (työttömyyttä, alkoholismia, matalaa koulutusta, mahdollisuuksien puutetta, huonoa esimerkkiä kaikkialla), akateemiseksi, jonkin tason menestyjäksi, tietää, että Suomi on vahva luokkayhteiskunta. Vain he, joilla asiat ovat olleet hyvin, luulevat toisin.

Ylimpänä luokkana ovat rikkaat, jotka ovat turvanneet asemansa tässä yhteiskunnassa poikkeuksellisen hyvin. Keskiluokka maksaa köyhien ja syrjäytyneiden rauhoittamisen.

Suomessa ei rikkaiden luokkaan helpolla nousta. Progressiivinen verotus ja alemmille luokille propagandalla julistettu tasa-arvo-harha varmistaa, että kulit alaluokissa pysyvät lestissään.

Progressiivinen verotus on suurimpia oikeudenmukaisuuksia maassamme, jotta luokkaerot pienenevät edes hieman.

 

 

Suomessa puhuminen yhteiskuntaluokista on lähinnä muutamien suojatyötä tarvinneiden yhteiskuntatieteilijöiden höpinää. Heitä ei kannata ottaa tosissaan. 

Suomessa on palkka- ja tuloeroja, mutta ei mitään selkeitä luokkaeroja, ei raja-aitoja eikä luokkanousun estäviä rakenteita. Toki Suomen varakkain ja Suomen köyhin promille elävät aivan erilaista elämää, mutta he ovat pitkän varallisuusspektrin eri päissä, harmaan eri sävyjä. 

Suomessa ei esimerkiksi ole slummeja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei myöskään mitään aidattuja rikkaiden ökyalueita, johon köyhiä ihan konkreettisesti kielletään menemästä.

Mistä saan tietää sosiaaliluokkani? Onko se veroilmoituksessa?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa puhuminen yhteiskuntaluokista on lähinnä muutamien suojatyötä tarvinneiden yhteiskuntatieteilijöiden höpinää. Heitä ei kannata ottaa tosissaan. 

Suomessa on palkka- ja tuloeroja, mutta ei mitään selkeitä luokkaeroja, ei raja-aitoja eikä luokkanousun estäviä rakenteita. Toki Suomen varakkain ja Suomen köyhin promille elävät aivan erilaista elämää, mutta he ovat pitkän varallisuusspektrin eri päissä, harmaan eri sävyjä. 

Suomessa ei esimerkiksi ole slummeja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei myöskään mitään aidattuja rikkaiden ökyalueita, johon köyhiä ihan konkreettisesti kielletään menemästä.

Ei aidat ole mikään merkki luokkayhteiskunnasta. Olet ihan kujalla. Ilmeisesti osa suomalaisista on niin kujalla, että kuvittelevat luokkayhteiskuntaan kuuluvan jotain fyysisiä esteitä. Abstraktioiden taju on ilmeisen heikkoa. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä saan tietää sosiaaliluokkani? Onko se veroilmoituksessa?

Mihin sinä tunnet kuuluvasi. Oletko omimmillasi duunareiden keskuudessa vai ylemmän keskiluokan illalliskutsuilla?

Itsellä on juuri tälläinen ruusuista ryysyihin tarina :D Molemmat vanhemmat lääkäreitä. Itse lukio drop out, joka myöhemmin työllistyi oppisopimuksella, josta sai amispaperit joilla amk ovet avautui. Nykyään perus rivari, kaksi lasta, hyvä työ, autot ja möksät. Vielä ollaan kaukana lapsuuden kodin yltäkylläisyydestä, mutta ylhäältä vapaapudotuksella pohjalle ja nyt aika keskikastia. 

Itse olen samanaikaisesti sekä noussut että pudonnut yhteiskuntaluokassani. Se kävi näin:

Synnyin maanviljelijä-yrittäjäperheeseen kultaisella 1980-luvulla. En syntynyt kultalusikka suussa, mutta hopean makuun tulin kyllä tottumaan. Joka sunnuntai syötiin nimittäin ruokasalissa, käyttäen hopeisia aterimia. Autokyytiä sain Mersun, Audin ja Jaguarin takapenkillä. Jokaisessa vaatteessani oli joku merkki, jota tuolloin pidettiin hienona. Matkailimme pitkin Eurooppaa ja USA:ta. 

Tämä ei tullut ilmaiseksi. Koko perhe teki kovasti töitä, itsekin opin työnteon jo nuoresta asti. Vanhempani eivät olleet käyneet kouluja, mutta onnistumiset yritysmaailmassa toivat rahaa.  

Sen sijaan vanhemmilleni oli itsestään selvyys, että minä ja sisarukseni kouluttautuisivat paremmin kuin he. Näin teimmekin. Kahden maisterintutkinnon jälkeen sain ihan mukavan ja hyvän vakituisen työpaikan omalta alaltani, on omistusasunto, kesämökki ja pari sijoitusasuntoa, mutta ihan selkeästi näistä huolimatta koin selvän aineellisesti mitattavissa olevan luokkalaskun. Sen näen joka kuukausi palkkakuitissani, ja siitä se heijastuu ostoskäyttäytymiseeni ja hankintoihini. En koe missään nimessä olevani köyhä, vaan ihan tukevasti (alempaa) keskiluokkaa, mutta ei esimerkiksi tulisi mieleenikään käyttää vaikkapa toista sataa tuhatta euroa uuden auton ostamiseen (meillä parhaimmassa tapauksessa isä osti kerralla 4 uutta autoa perheen käyttöön).

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole oikeasti niin rentouttavaa kuin elää wt elämää. Muistelen sitä lämmöllä.

No joo, kyllä tietyllä tavalla rentouttavaa. Ei ole mitään suorituspaineita matalapalkkaisessa työssä, kunhan hoitaa hommat ja ainakin näyttää siltä että on paikalla. Suurimman tyydytyksen töissä saa siitä, että onnistuu sluibailemaan töistä niin , ettei johto huomaa. 

Suunnitellaan korkeintaan seuraavaan  vapaaseen asti, tai viikonloppuun saakka asiat: mennäkkö mökille (dokaamaan) vai jäädäänkö kotiin (ottamaan). Tämä siis perusduunareiden elämä. Palkka tulee ja sillä pystyy laskut maksamaan ja saa sen kämpän, auton ja möksän. Onhan se stressivapaata.

Aste köyhempien elämässä on sen sijaan paljonkin painostavaa, ja hyvin vähän rentouttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole oikeasti niin rentouttavaa kuin elää wt elämää. Muistelen sitä lämmöllä.

No joo, kyllä tietyllä tavalla rentouttavaa. Ei ole mitään suorituspaineita matalapalkkaisessa työssä, kunhan hoitaa hommat ja ainakin näyttää siltä että on paikalla. Suurimman tyydytyksen töissä saa siitä, että onnistuu sluibailemaan töistä niin , ettei johto huomaa. 

Suunnitellaan korkeintaan seuraavaan  vapaaseen asti, tai viikonloppuun saakka asiat: mennäkkö mökille (dokaamaan) vai jäädäänkö kotiin (ottamaan). Tämä siis perusduunareiden elämä. Palkka tulee ja sillä pystyy laskut maksamaan ja saa sen kämpän, auton ja möksän. Onhan se stressivapaata.

Aste köyhempien elämässä on sen sijaan paljonkin painostavaa, ja hyvin vähän rentouttavaa. 

No enpä tiedä saako nykyisin duunari itselleen enää autoa, möksää ja asuntoa, hyvä jos yhtä noista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen samanaikaisesti sekä noussut että pudonnut yhteiskuntaluokassani. Se kävi näin:

Synnyin maanviljelijä-yrittäjäperheeseen kultaisella 1980-luvulla. En syntynyt kultalusikka suussa, mutta hopean makuun tulin kyllä tottumaan. Joka sunnuntai syötiin nimittäin ruokasalissa, käyttäen hopeisia aterimia. Autokyytiä sain Mersun, Audin ja Jaguarin takapenkillä. Jokaisessa vaatteessani oli joku merkki, jota tuolloin pidettiin hienona. Matkailimme pitkin Eurooppaa ja USA:ta. 

Tämä ei tullut ilmaiseksi. Koko perhe teki kovasti töitä, itsekin opin työnteon jo nuoresta asti. Vanhempani eivät olleet käyneet kouluja, mutta onnistumiset yritysmaailmassa toivat rahaa.  

Sen sijaan vanhemmilleni oli itsestään selvyys, että minä ja sisarukseni kouluttautuisivat paremmin kuin he. Näin teimmekin. Kahden maisterintutkinnon jälkeen sain ihan mukavan ja hyvän vakituisen työpaikan omalta alaltani, on omistusasunto, kesämökki

Vaikka vanhempasi olivat kovalla työllä ja osaamisella luoneet itselleen ja perheelleen hyvän elämän, silti nämä säälittävät yhteiskuntatieteilijät luokittelisivat heidät alempaan keskiluokkaan jos heillä ei ollut akateemisia loppututkintoja. Tämä kuvastaa kuinka kujalla yhteiskuntatieteijät ovat oikeasta elämästä. Saattaa johtua myös siitä, ettei kukaan vaan heitä luokittelisi keskiluokkaan kuuluviksi.

Omalla työllään vaurastunut yrittäjä edustaa useimmiten loppuun asti työväenluokkaa. Ei ole akateemisen koulutuksen mukanaan tuomaa laajaa tiedonkäsittelykykyä tai lapsuudenkodista juontuvaa sivistystä. Usein kouluttamattomuuden näkee myös ihan tavasta puhua ja kirjoittaa. Tietysti, jos yritys menestyy niin voi olla, että elämä tuo ylempiin yhteiskuntaluokkiin ulottuvia uusia verkostoja ja uusia harrastuksia, mutta usein työläistaustainen kokee noissa piireissä jonkinlaista vierauden tunnetta. Esimerkiksi pukuun pukeutuminen on epämiellyttävää "pönöttämistä" ja hillityt juomatavat "pidättelyä", eikä yhden samppanjalasillisen nostamisen idea välttämättä oikein koskaan avaudu, jos ei saman tien voi juoda reilusti. Toisaalta hienoissa piireissä seurustelua kyllä arvostetaan, siitä muistetaan kertoa muillekin ja tapoja myös opetellaan tietoisesti, ja niitä opetetaan lapsillekin. 

Kalliiden merkkituotteiden ja autojen ostelu on oikein tyypillistä duunariyrittäjän tai urheilusuorituksilla rikastuneen pullistelua. Hopeisilla aterimilla syöminen sunnuntaisin ruokasalissa vaikuttaa vähän epätoivoiselta hienostelulta.

Meillä syötiin joka päivä ruokasalissa, ja sinne sai tulla lasten kaveritkin syömään, jos olivat ruoka-aikaan meillä. Pöytähopeita tai perintökristalleja ei viitsi käyttää kovin usein, koska niitä ei voi pestä tiskikoneessa. Mutta joskus toki niillekin on paikkansa. 

Meillä syötiin joka päivä ruokasalissa, ja sinne sai tulla lasten kaveritkin syömään, jos olivat ruoka-aikaan meillä. Pöytähopeita tai perintökristalleja ei viitsi käyttää kovin usein, koska niitä ei voi pestä tiskikoneessa. Mutta joskus toki niillekin on paikkansa. -

Nyt et muistanut/jaksanut kertoa sitä sinun ja perheesi sosiaaliluokkaa ja taustaa: oliko tämä ruokasali jossain perintö sukukartanossa, vai wanhan eiran isossa huoneistossa? Toki sukunne on voinut omistaa molemmat jo muutaman sata vuotta. Koska perittyjä hopeisia ottimia ja kristallilaseja. Ilmeisesti akateemista koulutusta jo muutaman sukupolven takaa? Tässä nyt joutuu vaan arvailemaan, kun ei muuta kerrottu

No enpä tiedä saako nykyisin duunari itselleen enää autoa, möksää ja asuntoa, hyvä jos yhtä noista.

Et varmaankaan tunne yhtään tehdasduunaria , vaan miellät duunarit joksikin pätkätyöläiseksi pikaruokalassa ja varaston työntekijöksi?

Käypä katsomassa jossain tehdaspaikkakunnalla, miten siellä menee. Ollaan jotain toista tai kolmatta sukupolvea jossain rautaruukilla tai paperitehtaassa töissä. Koulutukseen ei ole mennyt aikaa, eikä ole tarvinnut tuhansien lainaa ottaa. Vakipaikkaan heti 18-20 vee, ja palkka kohdalleen sekä vuorotyössä lisät päälle. 

Mökki on ollut jo isoisällä ja joko se peritään tai tontille rakennetaan itse lisää. Paikkakunnalla saa omakotitalon palkallaan hyvin tehtyä. Perusauto on joka jampalla, lisänä kaikki muut mahdolliset moottorilla kulkevat.

Tämä meni vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta halusin tämän kyllä mainita.

En itse koe tarvetta nostaa omaa sosiaaliluokkaani. Ehkä se johtuu siitä että mieleni suojelee minua siltä faktalta että se ei tulisi koskaan onnistumaan.

Todella hyvä aloitus, olen itse miettinyt usein sitä, että näiden luokkapudokkaiden tarinat voisivat olla tosi kiinnostavia, mutta heistä harvoin puhutaan toisin kuin ylöspäin luokkaretkeilijöistä.

Omassa lähipiirissäni on nainen, joka parikymmentä vuotta sitten asui puolisonsa ja lastensa kanssa eduskuntatalon vieressä 150 neliön arvoasunnossa. Molemmat olivat isoissa tunnetuissa yrityksissä töissä - se erotus tosin, että puoliso oli yliopistosta valmistunut, mutta tämä nainen ei ollut käynyt varmaan mitään koulua loppuun, vaan oli edennyt urallaan ns. juoksutytöstä päällikkötehtäviin. Kävin heillä pari kertaa kylässä ja muistan miettineeni hulppeita töölöläismaisemia katsellessani vuosikertaviinilasi kädessäni, että harvoin näin hienojen ihmisten kanssa sitä tulee seurusteltua...

Sitten tuli ensin avioero ja sen jälkeen yt-neuvottelut työpaikalla. Hulppea työsuhdeasunto lähti alta. Nainen sai kultaisen kädenpudistuksen, mutta eiväthän ne ikuisuuksia riittäneet, eikä nainen varmaan osannut oikein säästää. Uusia töitä ei tahtonut löytyä. Teki jotakin hanttihommia puhelinvaihteessa kai välillä.

Jossakin vaiheessa elämä oli oikeasti tosi huonossa jamassa. Hän oli käytännössä asunnoton, bunkkasi aikuisen tyttärensä kaksion sohvalla. Sen jälkeen muutti asumaan maalle, sai käytännössä ilmaiseksi jonkun sukulaisen perikunnan vanhan talon keskeltä peltoa, ja rupesi opiskelemaan lähihoitajaksi.

Siellä hän nyt asuu: Vanhassa talossa maaseudulla, polkee pyörällä töihin kymmenen kilometrin matkan vaikka missä tuulessa ja tuiskussa, ja tykkää työstään kehitysvammaisten nuorten parissa. 

Olen monta kertaa miettinyt, että aikamoinen elämänmuutos. 

Vierailija kirjoitti:

No enpä tiedä saako nykyisin duunari itselleen enää autoa, möksää ja asuntoa, hyvä jos yhtä noista.

 

Et varmaankaan tunne yhtään tehdasduunaria , vaan miellät duunarit joksikin pätkätyöläiseksi pikaruokalassa ja varaston työntekijöksi?

Käypä katsomassa jossain tehdaspaikkakunnalla, miten siellä menee. Ollaan jotain toista tai kolmatta sukupolvea jossain rautaruukilla tai paperitehtaassa töissä. Koulutukseen ei ole mennyt aikaa, eikä ole tarvinnut tuhansien lainaa ottaa. Vakipaikkaan heti 18-20 vee, ja palkka kohdalleen sekä vuorotyössä lisät päälle. 

Mökki on ollut jo isoisällä ja joko se peritään tai tontille rakennetaan itse lisää. Paikkakunnalla saa omakotitalon palkallaan hyvin tehtyä. Perusauto on joka jampalla, lisänä kaikki muut mahdolliset moottorilla kulkevat.

Tämä meni vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta halusin tämän kyllä mainita.

 

No tuossakin on kyse suhteista ja perinnöstä. Jos ajatellaan kaupungissa asuvaa kaupassa töissä olevaa duunaria, niin eipä oikeasti ole varaa kuin siihen asuntoon

Ei pyri kaikki nostamaan mitään sosiaaliluokkaansa ja esim minä olen tottunut oloihini. Myös elämän katsomukseni on ettei raha ole tärkeintä vaikka välttämättömyys onkin. Rahaa on siunaantunut tarpeikseni muttei liikaa. Olen kehittänyt itseäni muilla tavoin kuin rahan hankintaan. Hyväntekeväisyys on lähellä sydäntä ja pyrinkin auttamaan heikoimmassa asemassa olevia kykyjeni mukaan.

Monet punnitsee sosiaaliluokan koulutuksen ja varallisuuden mukaan. Mielestäni se on myös sivistystasoa ja sillä perusteella olisin ihan hyvässä asemassa yhteiskunnassa. En harjoita rikollisuutta tai verojen kiertämistä tai mitään muutakaan valtiolle haitallista toimintaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen akateeminen pätkätyöläinen ja elän säästeliäästi, jopa köyhästi, paitsi tulojeni, myös luonnonvarojen vuoksi. Kun minua vertaa esim. tuttavaani, joka on saanut erittäin hyväpalkkaisen duunin peruskoulupohjalla, mutta jonka elämänsisältö ainakin juttujen perusteella on se raha ja sen tuhlaaminen, niin kumpi meistä edustaa ns. parempaa sosiaaliluokkaa? Suomessa yhä harvemmin koulutustaso korreloi ihan suoraan tulojen kanssa...

Jumalaa ei ole (toivottavasti, sillä se on hullu sadisti)

Lapsia ei ole

Elän kuin huvittaa

Kaikki loppuu ..aikakin.

Olen pitkäaikaistyötön, lähtöisin ylemmän keskiluokan lapsuudenkodista. Käytiin lentämässä, purjehtimassa, moottoripyöläilemässä viikoittain, muutaman kerran vuodessa pitkällä ulkomaanlomalla. Sain lapsena materiaalisesti kaiken mitä halusin. Kotona oli konservatiivinen vanhan koulun kuri ja meininki. Ruokarukoukset, joka päivä minuutilleen samat ruoka-ajat, lautanen täytyi aina syödä tyhjäksi, kumpikaan vanhempi ei polttanut eikä käyttänyt ollenkaan alkoholia. Yhdeksältä piti olla aina kotona ja viimeistään kymmeneltä petiin, viimeistään seitsemältä aina ylös eikä mitään pullikointia.

Kun käyt jossain sossujen haastattelussa, niin perusoletus on aina että olen juopon väkivaltaisen yksinhuoltajan lapsi Kontulasta. Täytyyhän sun epäonnistumisellas jokin selitys olla..

Olen ollut kympin tyttö ja myös luokan häirikkö. Olen asunut kylmässä ja kurjassa homekämpässä ja myös miljonäärimiehen omistamassa luksusmerenranta-asunnossa. Olen asunut keskustassa ja olen asunut lähiössä. Olen tehnyt väikkärin lähes valmiiksi ja olen käynyt ammattikoulun. Olen asunut rauhallisesti, mutta myös turvakoti on tullut tutuksi. Olen ollut töissä sekä tehtaissa, siivoushommissa jne. hanttihommissa että asiantuntijana yliopistolla, arvostetuissa tutkimuslaitoksissa jne. Olen ollut pitkäaikaistyötön, tt-tuella, opiskelijana jne.

Ap, mikähän mahtaa olla sosiaaliluokkani?