Kultainen 60-luku: Uuden vuosi alkoi!
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!
Meillä sujui vuoden vaihde leppoisasti. Yksi pariskunta oli vieraina ja syötiin, katsottiin raketteja ikkunasta ja pelattiin korttia. MIelenkiinnolla seurasin vierestä muiden lievää juopumista kun itse tissuttelin pommacia. Maistoin vähän kuohuviiniä, ei ollut hyvää...Eilen olin kyllä aivan poikki kun tuli kuitenkin valvottua ja kuskasin vieraat kotiin pikkutunneilla.
Lievä paha olo jatkuu edelleen, pääasiassa iltaisin, mutta tänä aamuna myös heti aamiaisen jälkeen, onneksi meni ohi. Mies kysyi että onko mun rinnat jo kasvaneet, ja ehkä ne on vähän turvoksissa. Tarkka silmä... ;). Vaikka vanhat liivit menee ihan kivasti päälle, niin paidat alkaa vähän kiristämään rintojen kohdalta. Ja housut tuntuu vähän piukeammilta, joten kai tästä kohta pitää etsiä väljempiä malleja.
Eilen vähän myös nipisteli vatsasta, taitaa olla niitä kasvukipuja. Tänään taitaa olla rv 10+6 jos pysyttelen siinä klinikan lääkärin aikataulussa eli punktio päivän mukaan lasketussa. Nyt sitten vaan odotellaan kutsua seuraavaan ultraan.
Kommentit (21)
Jaahas, löytyihän täältä myös kultsien pino. Kirjottelin muistaakseni maanantaina Bonitan aloittamaan uudenvuodenpinoon, mutta se on kadonnut jonnekin. Ja nyt saattaa jäädä lyhyeksi tämäkin sessio, kun on tuossa yksi ns. apuri kiskomassa tietokoneen piuhoja irti. Äsken irtos hiiri... kohta varmaan virtajohto...
Kirjoittelin silloin viimeksi, että epäilin että mulla on jalassa laskimotulppa. Ne kivut on onneksi vähentyneet enkä mennyt sairaalaan maanantaina, vaikka siis lähete olis ollut. Ihan kokonaan ei oo tuntemus poistunut, mutta jos tulpasta olis kysymys niin ei kai se olo paranisi hoitamatta??
Sen sijaan pamahti poskiontelontulehdus päälle eilen aamulla. Mulla tällainen tauti on tosi harvinainen. Koskaan ennen ei oo ollut näin piinallista särkyä tähän tautiin liittyen. Välillä jo uskoin, että mulla onkin jokin megaluokan hammasongelma tai vähintään leukaluun syöpä... Tänä aamuna läksin sitten lääkäriin ja selvä diagnoosi tuli + 6 vuorokauden antibioottikuuri. Toivottavasti alkaa tepsiä nopeesti, koska ei noista panadoleista oo mitään apua. - - - Onko kukaan teistä muuten syönyt Clavurionia raskauden aikana? Mulla on joskus ollut musitaakseni Kefexin, ja nyt taas huolettaa että jos toi lääke ei oo Pertsalle hyväksi.
Ollaan me taas yksi sairaala. Mutta tällaista tää kai on niin kauan kun on joku alle 5-vuotias talossa... Eli vuonna 2011 helpottaa? ;-)
Terveempää uudenvuoden aloitusta kaikille kultaisille toivottaa
Jymy rv 23+4
minnekkäs on kaikki kultaiset kadonneet? Huhuu!
Jos nyt yrittäis uudelleen... Kirjoitin eilen jo pitkän viestin ja sitten tuli joku tahmatassu (1v1kk) ja räppäs tietsikasta virrat pois... Eli sama meno meillä kuin Jymylläkin :o) Toivottavasti Jymy pääset nyt pian kaikista vaivoista eroon, ihan tarpeeksi on jo pelkästään raskaudessa ilman mitään lisähuolia!
Meidän uusi vuosi kului rauhallisissa merkeissä. Mies ja vanhemmat lapset räjäyttelivät muutaman raketin (ja naapurit sitäkin enemmän ja juuri meidän taloa kohti!!!), me kateltiin niitä kuopuksen kanssa ikkunan läpi. Koirat oli ihan paniikissa ja kaksi lukitsinkin vaatehuoneeseen. Me ei jaksettu järjestellä mitään ihmeempää enkä viitsinyt kenellekään selitellä tätä juomattomuuttani, oli paljon helpompaa olla keskenämme kotona.
5v tyttäremme sairastui vatsatautiin uuden vuoden aattona ja nyt sitten toiveikkaana odotellaan, että olisko muka kaikki muut välttyneet siltä! kuopukselle jo varattiin kaappiin osmosalia varmuuden vuoksi jos oliskin saanut rajun taudin.
Np-ultran jälkeen on nyt kerrottu muutamalle läheisellekin tästä uudesta tulokkaasta. Yllättävän positiivisia kommentteja on saatu, vaikka tuntuu, että yleensä ihmiset on sitä mieltä, että kaksi lasta on jokaiselle perheelle sopiva määrä.
Mulla on pahaolo onneksi jo vähän hellittänyt, enää ei tartte käydä useinkaan yökkäilemässä, mutta nyt pitää syödä koko ajan, ettei tulis ällöttävä olo... Vielä ei olekaan paino noussut, mutta kohta varmaan alkaa... Aina on tullut reilut 20kg lisää ennen synnytystä¿
Tinka rv 12+4
ja näin ensiodottajalle tuntuu kaikenlaiset uudet asiat niin jänniltä, että huvittaa oikein kun ei muuhun tahdo keskittymiskyky joinain päivinä riittääkään.
Otin selville äitiysjumpparyhmistä - eipä niitä kovin tiheässä täällä Itä-Uusimaalla ole! Käänsin sitten tiedusteluni Helsinkiin päin ja huomasin Kirppanat-jumppia - olisikohan kellään sattumalta kokemusta?
Ehkei sinne nyt ihan vielä kannata rientää (rv 10+0), mutta kevään mittaan joka tapauksessa.
Veljen vaimolta sain ihania odotusvaatteita lainaan laatikollisen, hyppelin lapsellisena ympäri kotia tyyny vatsan lisukkeena, kun pari mekkoa oli niin muikean näköisiä. Kivaa! Ja miestäkin nauratti vähän kaikkien työhuoliensa keskellä :)
se piti vielä mainita että uusivuosi meni mukavan rauhallisesti mutta koiralle se oli meilläkin jälleen yhtä tuskanhikeä.
Säälittää toista katsella, kun se kauhuilee ja yrittää painua lattian läpi vaikka musiikilla koetetaan naamioida meteliä.
Onneksi oltiin edes vähän syrjemmässä kylältä, kaverien luona " vastaanottajaisissa" . Siellä olikin sitten yhteensä kahdeksan koiraa, eli tutisijoita riitti muitakin. Se ei tunnu lohduttavan koiraa että muutkin eläimet pelkäävät. Mutta talo oli edes hieman metsemmässä kuin omamme.
Vuosi on alkanut rauhallisesti, kaikki tuntuvat olevan lomilla joten työrauha kotona on ollut ihana.
Vuodenvaihde meni kotosalla ihan omalla porukalla. Ostin pullollisen alkoholitonta kuohuviiniä (se saksalainen), se olikin todella hyvää kaikkien alkoholittomien punaviinikokeiluiden jälkeen. Tissuttelin siis illan sohvan nurkassa ja söin söin ja söin. Oli muka lupa siihen kun paino ei joulunkaan ansiosta ollut noussut grammaakaan. Näköjään se ei olekaan alkoholi joka aiheuttaa silmäpussit seuraavalle aamulle ...uudenvuodenpäivään heräsin järkyttävissä silmäpusseissa ja päänsäryssä. :)
Naapurit eivät kunnioittaneet koirien uuttavuotta millään tavalla vaan kymmeneltä alkoi rivitalon portaiden edessä kauhea rakettien pauke. Siihen liittyivät myös oma mies poikansa kanssa. Nuorin koiristani on varsinainen arkajalka mutta jostain käsittämättömästä syystä raketit ovat sille vain hännänheilutuksen arvoinen asia. Tutkimaton on koirien korvien väli! Meillä siis porukka kuorsasi keskellä olohuoneen lattiaa kauheassa paukkeessa. Jouluna leikattu koiratyttömme näytti oikein sievältä pingviinikuvioisessa yöpaidassaan. :) Tänään saamme tikit pois ja ensi viikolla pääsemme toivottavasti siirtymään jo normaalielämään. Mieskin ehkä pääsee takaisin sänkyynsä vauvahuoneen lattialta ja koirapieni saa häädön isännän tyynyltä. :)
Luin kauhuissani muita kirjoituksia tältä palstalta. Viime viikolla ovat lapsensa saaneet yksi helmikuinen ja yksi huhtikuinen odottaja! Molemmat vauvat voivat hyvin. Tarkoittaako tämä sitä, että kun laskettu aikani on 24.2, minun pitäisi oikeasti alkaa varautua siihen, että vauva voi putkahtaa maailmaan milloin tahansa! Tähän mennessä on vain naurattanut se, että äitiysloman pitäisi lakaa 20.1; töitä on puolimetrinen pino pöydällä ja kalenteri täynnä kaikenlaisia menoja maaliskuulle asti. Jotenkin sitä on vain pitänyt selviönä, että tuolla lasketulla ajalla saan nyytin syliini vasta maaliskuun puolella. Milloin teidän vauvanne ovat syntyneet? Odottelen ensimmäistäni, siksi kai odottelen vähän yliaikaisuutta. Toisaalta, voisikohan olla, että kiinnitykset pettävät aikaisemmin tällä iällä (-vm64)? :) Hui, henkinen valmistautuminen täytyy kai aloittaa.
Hyvää loppuviikkoa teille kaikille!
Belinda_x 32+5
Belinda, ennenaikaiset ja varsinkin keskossynnytykset on harvinaisia. On ihan turhaa huolestua etukäteen, koska yleensä kaikki menee hyvin - ja usein paahdetaan yli 40 raskausviikon. Mutta se kannattaa pitää mielessä, että turha on myöskään suunnitella mitään kovin tarkkaan etukäteen, koska luonto järjestää omat yllätyksensä - ja niiden edessä on ihminen aika pieni. Koska kyselit kokemuksia, laitan tähän tarinan omasta esikoisraskaudestani.
Olin 33v. kun esikoisen laskettu aika oli maaliskuussa. Tiukka työtahti menossa kahden vuoden projektissa, puoliväli vasta tiedossa. Mulla oli kaikenlaista hankalaa olotilaa alavatsalla pitkin raskautta, ja kävin pari kertaa kyselemässä asiasta yksityis-gynellä, joka teki perustutkimukset, otti bakteerinäytteet, ultrasi jne. ja aina kaikki oli kunnossa. Lähdettiin sitten uuttavuottakin viettämään mökille suurin piirtein tiettömien taipaleitten taakse, ei mukavuuksia jne. mutta ihana tähtitaivas ja pakkaskeli. Siellä koitin miehen ja koirien kanssa kävellä jäällä yhden saaren ympäri, mutta sen verran oli hankala olo, että käännyin puolimatkassa takaisin.
Päästiin reissulta kotiinkin, enkä tehnyt edes mitään vauvavalmisteluja, kun äitiyslomakaan ei ollut alkanut - eikä alkaisikaan kuin helmikuun alussa. Hankalat olot jatkuivat, ja eräänä päivänä kävin sitten sairaalan päivystyksessä, jossa ultrattiin ja muutenkin tutkittiin ja määrättiin 2vrk sairaslomaa käskyllä lepäile vähän. Lepäilin vähän ja palasin töihin, jolloin meni vesi. Viikkoja silloin 34+0.
Synnytys sitten käynnistyi ja saimme terveen pojan vähän yli puolenyön, eli viikoiksi tuli sitten nipin napin 34+2. Ja elettiin vielä tammikuuta. Kaikki meni aivan loistavasti, lapsukainen oli iso keskonen (2390g), ja vaikka alku oli hankalaa kaikenlaisten lievien keskosongelmien kanssa, poika vahvistui ja on nykyään melkein kuusivuotias terävä, nopea ja huumorintajuinen miehenalku.
Olimme molemmat aivan ällikällä lyötyjä koko tapahtumasarjasta. Olimme odottaneet maalisvauvaa mutta hän syntyikin tammikuussa! Meillä ei ollut edes vauvansänkyä tai vaunuja vielä, koska olin ajatellut että sitten äitiyslomalla ehtii hyvin laitella kaikkea ja valmistautua tulevaan. Mutta enpä ehtinyt jännittää tai suunnitella synnytystä tippaakaan - mistään toiveista ja niiden kirjaamisesta puhumattakaan, kun olin ajatellut käydä noitakin asioita pohtimaan vasta myöhemmin. Sairaalan tutustumiskierrokselle ei myöskään ehditty ollenkaan, mutta tutuksihan tuo tuli käytännön kautta!
Kaikki järjestyi kuitenkin sitten omalla painollaan. Meillä oli vielä todella paljon onnea mukana että saimme hyvävoimaisen ja hyvänkokoisen lapsen viikkoihin nähden. Monella tällaista yllätystä seuraa sitten suru ja huoli oman pienokaisen jaksamisesta. Täytyy myöntää että minullakin oli suuri huoli vauvan syömisestä ja kasvusta, mutta nopeasti meillä päästiin ihan normaaliin vauhtiin niissäkin.
Muuta en oikein osaa sanoa, kuin että ei kannata turhaan itseään piiskata ja vaatia jonkinlaista täydellistä raskaus-synnytys-vauvanhoitosuoritusta, vaan luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella - ja omat mahdolliset tavoitteet ja suunnitelmat ovat kuitenkin pientä luonnon oman suunnitelman - tai voimien - rinnalla.
Kahden seuraavan raskauden kohdalla olen jännittänyt toistuuko sama tapahtumasarja, mutta hyville viikoille on päästy (38+) - ja tällä kertaa tuntuu että osaan jo rentoutua ja olla murehtimatta mitään ennalta. Mutta ikinä enää en lähde keskiraskaudessa uudenvuodenviettoon mökille!
Terveisin Jymy
Täältä minunkin puolestani!
Meillä vuodenvaihde sujui rauhallisissa merkeissä,olimme nii laískoja, että emme sopineet mitään vierailuja tai muista kissanristiäisiä vaan viettelimme iltaa ihan kotosalla,raketteja tosin kyllä syyllistyimme paukuttamaan,lasten aikoihin toisn,kun myös minä halusin ne nähdä.Entisenä illanvirkkuna ole siirtynyt tuohon illantorkku osastoon ja puoliyötä en nykyään useinkaan valveilla näe,vaikka ennen en oikeastaan koskaan alaknut suunnitella edes nukkumaan menoa ennen sitä.
Belinda,huomasin että olet samaa" vuosimallia" kuin minä ja odottelen myös ensimmäistäni.mielenkiinnolla kuulisin miten ekaraskautesi tässä iässä on sujunut?tiedän että raskaudenkulku on yksilöllistä,mutta itse olen kuullut jo useaan kertaan olevani iäkäs ensisynnyttäjä ja tietysti noita riskejä hiukan pelkää.
Itselleni on tehty istukka tutkimus,ja siellä kaiken todettiin olevan ok.
Olen ollut myös ylättynyt siitä miten omalla kohdallani alkuraskaus on ollut kivuliasta;alavatsakipuja,selkäkipuja,suonenvetoa,24h phvointia vkot 6-13 ym..lähipiirissäni on runsaasti lapsia,mutta en muista että kukaan olisi valittellut, että raskauden alku olisi ollut näin kivulias,tosin varovasiten kyselyjen seurauksena on selvinnyt, että samoja tuntemuksia ollut kyll ä muillakin, mutta niistä ei vain ole haluttu ääneen puhua...
t.Tuah rv 15+1
meitä onkin sitten ensimmäistään odottavia näköjään Juulia66, belinda_x , Tuah ja minä. Paljon tosiaan ajatuksia pyörii päässä, ja ihan samaa sanon kuin Juulia, välillä tuntuu että ei oikein muuta osaa ajatellakaan kuin sitä että on raskaana. Ja sitten taas huolestuu kaikennäköisistä asioista. Omasta mielestäni minulla on ollut aika heikot oireet, etomista ja hieman huonoa oloa, mutta ei koskaan oksentanut. Nyt on taas nipistänyt parina päivänä mahasta ja eilen oli taas illalla rinnat kipeät pitkästä aikaa. Niin että on oikein kiitollinen kun tulee edes jotain " vaivoja" . Ja tietenkin se että pää on sekaisin ja pehmeä mutta se ei ihan välttämättä johdu hormoneista... ;)
Alennusmyynteihinkin pitäisi tässä jossain välissä ehtiä, ainakin yhdet löysemmät siistit housut ja pari paitaa pitäisi ostaa. Oletteko ensimmäistä odottavat muuten jo uskaltautuneet hankkimaan jotain vauvalle? Itse ajattelin että odotan kuitenkin ainakin np-ultraan ennen kuin yhtään mitään uskallan hankkia.
Kiva kuulla että belindan koirakin on toipunut hyvin. Meillä ei koira myöskään ole moksiskaan raketeista kun ollaan kotona. Vein sen ulos yöllä yhden aikaan ja silloin oli enää lähinnä hajanaisia paukahduksia kauempaa, eikä herra niihin reagoinut kun tuntui olevan taas kuono kiinni maassa omassa hajumaailmassaan.
:) Jymy, kiitos kertomuksestasi. Tosin se laittoi miettimään asiaa vielä enemmän... asiat kuitenkin menevät eteenpäin omalla painollaan eikä niihin voi juurikaan vaikuttaa, siispä luottavaisin mielin eteenpäin, ihan hyvässä vaiheessahan tässä jo ollaan. :) Tosin, olen menossa viikoksi maalle nauttimaan yksinolosta tammikuun puolivälissä ...onkohan se sittenkään hyvä ajatus...
Tuah, hyvin on mennyt viikosta 15 eteenpäin. Alkuraskauteni oli täynnä jos jonkinlaista kipua alavatsassa mutta laitoin ne sen piikkiin että olen aina kärsinyt kovista menkkakivuista ja ajattelin, että alavatsatuntemukset ovat vain kohdallani voimakkaita. Olen käynyt kaksi kertaa päivystyksessä kovien alavatsakipujen takia. Ensimmäinen kipuilu oli viikolla 10, toinen viikolla 14. Molemmilla kerroilla purin tyynyn kulmaa sängyn pohjalla noin viikon. Tarkistukseen menin suunnilleen kolmantena kipupäivänä ja molemmilla kerroilla vauvalla oli kaikki hyvin, vastauksena naistenklinikka vain kohautti olkapäitään ja totesi " sinulla tämä nyt vain on tällaista" . Kipu ei ollut ollenkaan mahdotonta kestää kun tiesi että paikat ovat kiinni ja vauva kunnossa.
10+4 kävin istukkabiopsiassa. Ultrassa näkyi napatyrä joka saattoi olla viittaus kromosomihäiriöön, pienempään napatyrään tai vain siihen, että vatsapeitteet eivät olleet vielä näin aikaisessa vaiheessa sulkeutuneet. Meidän kohdallamme onneksi kyse oli viimeisestä vaihtoehdosta, aikaisesta ultrausajankohdasta. Kromosomit olivat kunnossa ja tarkastusultrassa viikolla 14 kaikki oli kunnossa. Olen kuitenkin ängennyt kaikkiin mahdollisiin kokeisiin varmuuden vuoksi: veriseula, niskapoimu-ultra, rakenneultra, sokerirasituskoe, vauvan sydänkäyrät ja kaksi päivystysultraa ovat kaikki näyttäneet kaiken olevan hyvin. :)
Pahoinvointi loppui myös viikon 16 tienoilla, samoin voimattomuus ja järjetön hengästyminen lenkkipoluilla.
Siitä eteenpäin kaikki onkin mennyt hyvin ja neuvolassa minut on pistetty " helppo raskaus" -mappiin. Hemoglobiini putosi alle sataan ja verenpaine on ollut tasaisen alhainen (90/60) mutta minkäänlaisia väsymyksiä tai huimauksia ei ole ollut. Mieskään ei ota enää kuuleviin korviinsa ajoittaisia väsymyksen valituksia vaan saan tallata koirien normaalit lenkit ilman minkäänlaista myötätuntoa. Ainoa vaiva mikä tällä hetkellä on, on vauvan ylivilkas liikehdintä, mikä sekin taitaa olla merkki siitä että kaikki on hyvin. Välillä tuntuu, että koneen ääressä istuminen on yhtä tuskaa kun pikkuinen monottaa keuhkoihin niin että henki salpautuu, aamusta iltaan.
Olipa siinä omaa napaa. Tiivistettynä siis: oikein hyvin on mennyt viikon 15 jälkeen ja yritän olla luottavainen siihen että kaikki on hyvin :)
Olen käynyt monet kerrat kaupassa ostamassa paitoja joilla " pärjään loppuun asti" . Kaikki ovat jääneet yksi kerrallaan lyhyeksi. Eilen kävin ostamassa äitiyspuolelta topin johon on etukappaleeseen jätetty vatsalle reilusti tilaa ja pituutta on riittävästi. Se peittää vatsan ja voin taas käyttää lyhyitäkin paitoja kun napa on sentään piilossa. Jotenkin kaipaan edelleen tiukkoja paitoja, en ole tottunut kovin väljissä liikkumaan. Kun on pituutta 160 cm, muumilook on taattu kun pukee miehen T-paidan päälle.
...ah niin, koputan puuta. Selästäni on leikattu välilevynpullistuma -97. Kroonisena selkäkipuilijana olen hämmästyneenä todennut, että olen selvinnyt raskaudesta tähän asti ilman minkäänlaisia selkäkipuja. Myös migreenit ja päänsäryt ovat unohtuneet jonnekin!
Tämä päivä on kyllä mennyt ihan harakoille, työpäivä siis. Pitäisiköhän keskittyä vielä pari tuntia töihin!
Belinda_x
Belinda: minäkin luin nuo helmi- ja huhtivauvan nyt jo saaneiden tarinat ja olin kanssa ihmeissäni. Jotenkin minun mielikuvissani huhtivauvan syntyminen ei ole mahdollista vielä... Siis toki se onkin hirmu aikaisin, mutta silti. Eli oma la touko-kesäkuun vaihteessa ei siis olekaan miljoonan vuoden päästä! Minun arviooni miljoonasta vuodesta kyllä vaikuttaa se, että synnytin esikoiseni rv 42 eli kuten sinäkin, en ikänä uskoisi olevani synnyttämässä ennen la:ta. Mutta mistä sen tietää? Nämä vm 68 paikat on kanssa kolme vuotta vanhemmat kuin viimeksi :)
Ja sitten kysymys uudelleensynnyttäjille: Tuolla oli yksi pino siitä, milloin kohtu on " sormelle auki" uudelleensynnyttäjillä, monilla oli jotain rv 33 tms. Olenko voinut ymmärtää ekassa lääkärintarkastuksessa väärin (siis se n rv 14) että mulla oli sormelle auki jo silloin? Jäi vielä mieleen että lääkäri sanoi sen olevan ihan normaalia? Tai sitten muistini on vaihtoehtoisesti " auki" ...
Uusi vuosi meni rauhallisesti täälläkin. Minä olen meidän perheessä se rakettien ostaja, joten niitä oli ihan reipas pussillinen. (Mies saa silti aina hoitaa sen sytytyspuolen.) Onneksi myös meidän 2 v on ihan innoissaan raketeista ja niin oli myös meidän ystävien 1 ja 3 vuotiaat. Piparkakkutalo syötiin yhdessä, vielä olisi vähän tähteiksi...
äitimiia rv 18 + 4
Voi että, työ alkoi taas tänään ja kyllä ha-tut-taa. Omilla muksuilla alkaa koulu tässä kunnassa vasta ensi maanantaina, ja olis kyllä toi naapurikunta saanut ottaa siitä mallia, mutta kun ei! Mulla on pohjaton työmotivaation puute, kaikki kotihommat ja potkuhousujen kaavojen tutkailu olis huomattavasti kiinnostavampia!!!
Mua on satunnaisesti taas yököttänyt viimeksikuluneen viikon aikana. Ei mitään jatkuvaa, mutta aina välillä kuvottaa. Ei kiva, en yhtään halua sitä vaivaa enää takas, vastahan tässä on neljä viikkoa menty kuivilla!
Millai te muuta jaksatte töissä? Mun tekis mieli ampua toi koko koulu maatakiertävälle radalle.
t. Bonita 24+4
Koitin päivittää tota meidän listausta ajan tasalle, jotain sieltä puuttuu, mutta korjatkaa. Vielä riittää energiaa tohon, kun saa olla kotona, ihanaa. Mulla alko virallinen äippäloma vika päivä viime vuotta, kun alotin sen vähän aikasemmin, että saa paremman äp-rahan. Oisin kyllä ollut saitsulla muuten loppuajan, kun ei pysty tekeen töitä niin ei pysty.
Kyllä ihmettelen Belindan jaksamista, vaikka kait paperihommia(niin käsitin?) on helpompi tehdä kun ruumiillista työtä, varsinkin kun töihin oli ensin ajettava 250 km yhteen suuntaan. Mutta silti, koita Belinda ottaa vähän iisimmin. Jaksat sitten vauvelin kanssa paremmin.
Oon tässä ruvennut pesemään haalimiani 50-60 cm vauvanvaatteita ja lakanoita, että sais valmiiksi sairaalakassin ja petipaikan vauvalle, jos lähtö tulisikin yllättäen aikaisemmin, kuten muutkin, huomasin myös helmi- ja huhtikuisten vauvojen jo tulleen. Tietäispä vaan mihin ne vaatteet laitan pesun jälkeen, kun ei niille ole vielä paikkaa. Ekat kuivuneet viikkasin vaan pahvilaatikkoon odottamaan. Löytyyhän ne hätätilanteessa sieltäkin.
Toivottavasti koiranne on jo toipunut uudestavuodesta. Silloin kun meillä oli koiria, yksi niistä pelkäsi myös paukkuja hirveesti ja oli pimeessä vessassa jemmassa niin kauan kun paukuttelua kuului ja vielä muutaman tunnin ihan varmuuden vuoksi.
niisku 33+0
Kiitos Jymylle ja Belindalle kertomuksista, muiden kokemuksia on aina kiva lukea, varsinkin näin aloittelijana.
Juuri kun pääsin eilen ' valittamasta' kun on niin vähän oireita, niin eikös tuo eilen sitten oikein kunnolla vihlaissut mahasta kun oltiin koiran kanssa pitkällä kävelylenkillä. Ja muutamia pienempiä vihlaisuja sitten tuli vielä perään. Jospa ne olisivat vain niitä kohdun kasvukipuja kun pikkuinen siellä tekee tilaa itselleen.
Ainakin jotain tapahtuu, tietääpähän ainakin sen.
Ei kai tässä mielenrauhaa saa ennen kuin on tuon np-ultran saanut, vai saaneeko ollenkaan ennen kuin koko paketti on toimitettu...
Olo vähän parempi. Ehkä kuuri alkaa tepsiä. Sain imuroitua alakerran, joka olikin törkeänä koirankarvoja, kuusenkimallusta, uudenvuodenpopcornia yms. epämääräistä. Hyvä minä! :)
Kiva kun moni on palannut linjoille. Mietiskelinkin jo, onko Bonita joutunut jo ikeen ääreen...
Kun mun viime viestistä tuli niin pitkä, niin en tietty tullut kirjoittaneeksi sitä, mitä oli tarkoitus: ei se oo aina ikä mikä tekee vaivoja tai mutkia raskauksiin- kun joku taisi epäillä sellaista (?). Mulla on hankalin ollut ensimmäinen, ja sen jälkeen joka kerran helpompaa vaikka tässä jo neljääkymppiä koputellaan. Ja vaavitkin on pysyneet sisätiloissa joka kerran pidemmälle asti, mikä on hienoa.
Se on ainakin selvä, että jos itsellä on vahva tunne, että jotakin outoa on meneillään, niin kannattaa mennä tarkistuttamaan tilanne, niin kuin Belinda kertoi tehneensäkin. Yleensä tietääkseni keskossynnytykset johtuu jostakin (ennalta) havaittavasta syystä, esim. raskausmyrkytyksestä, ja synntyys joudutaan käynnistämään (tai sitten sektioon). Sellainen yllätys, mikä meille tapahtui, on tosi harvinaista, eikä sellaista kannata käydä ainakaan pelkäämään. Sen on mulle moni lääkäri jo vakuuttanut, että meidän esikoisen syntymähetkeen en oo voinut itse vaikuttaa millään tavalla (eli aiheuttaa sitä ennenaikaisuutta). Ja niin kuin on elämä todistanut, edes saman ihmisen eri raskauksien ei tarvitse noudattaa samaa kaavaa.
Siitä matkailusta raskauden loppuvaiheissa: jos odottaisin esikoista tai jos meillä olis kaikki vauvat olleet täysiaikaisia, niin varmaan uskaltaisin reissuta kauemmas sairaalan taikapiiristä. Kannattaa vaan muistaa jaloitella tiuhaan ajomatkojen aikana ja olla urheilematta minkään halkovuoren pilkkojana tai kantamatta saunavesiä yksin jne. jne. - - Ja ei varmaan oo yhtään typerää ottaa etukäteen selvää, missä on lähin synnytyssairaala, jos nyt sitten sattuis niin, että h-hetki osuu matkan ajalle.
No nyt mä oon varmaan huolestuttanut kaikki esikoista odottavat... :( Antakaa anteeksi, ja uskokaa etten oo tosiaan mikään asiantuntija muussa kuin korkeintaan omissa menneissä raskauksissani- - - ja niissäkin vain omasta mielestäni! ;-)
Hyvää vointia ja toipumista paukkuaroille koirille... Otan osaa edesmenneen sellaisen emäntänä.
terv. Jymy rv 23+6
Taitaa kultaisilla olla vapaapäivinään muutakin tekemistä kuin roikkua koneella;)
Itse oon kohta saanut vauvan 50-60 senttiset vaatteet pestyä ja kuivateltua. Vielä kun saisi tyhjennettyä ton yhden huoneen vauvaa varten, johon sais hoitopöydän ja muut krääsät, niin sais ne pestyt vaatteetkin pahvilaatikosta paikoilleen. Ja makkariin pitäis tehdä vielä tila vauvan ensisängylle, pinnasänky menee suosiolla vauvan omaan huoneeseen.
Mutta eiköhän tässä vielä kerkeä, vaikka supisteleekin välillä heti kun lähtee liikkeelle, mutta pääasia että levossa ei vielä supistuksia oo.
Täällä oli ainakin tänään tosi ihana auringonpaiste ja ois tehnyt mieli lähteä hiihtämään, kun joku jossain kehui, että hiihtäessä ei edes huomaa olevansa raskaana, ja aina ne hanget houkuttelee auringonpaistaessa. Ehkäpä huomenna...
niisku 33+3
Pyhistä on selvitty, minä se lähinnä makailin sängyssä ja voin huonosti. Edellisillä kerroilla pahaa oloa jatkui rv 16 asti enkä odota nytkään vähemmällä pääseväni. Sen sijaan esikoisen loppuraskaus menikin sitten loistavasti, oli virtaa kuin pienessä kylässä ihan loppuun asti ja vauva syntyi rv 39+6.
Odottelen np-ultraa/istukkabiopsiaa, joille on varattu aika 19.1. Palasin hoitovapaalta töihin 5.1. eli yksi päivä töitä ja kolme päivää aikaa toipua siitä. :) Ei vaines, olosuhteisiin nähden jaksoin yllättävän hyvin. Saa sitten nähdä miten ensi viikko menee... Kerroin heti alkajaisiksi pomolle ja kollegalle tilanteeni ja sain luvan pysäköidä autoni firman autopaikalle kellariin niin kauan kuin on tarvis (en pysty yökkäämättä ajattelemaankaan bussikyytiä). Hyvä - muuten oliskin palkka melkein uponnu Tampereen keskustan parkkimittareihin.
Kyllä piristi Juulian äitiysvaatemuotinäytöksestä syntynyt mielikuva. :) Harmi kun mulla ei oikein oo keltä sais lainaan, varsinkaan housuja kun olen tällainen alamittainen. Mut onhan mulla parit housut ennestään olemassa. Käytänkin niitä jo nyt, sillä pienikin kiristys lisää pahaa oloa.
hankalin 10+2
ENpäs ole kovin aktiivisesti viime aikoina kirjoitellutkaan. Meillä on poitsulla ollut sellaista pientä flunssanpoikasta jo pidemmän aikaa ja on ollut ajoittain vähän känkkä joten koneella ei ole tullut istuskeltua. Nyt nukahti tohon sänkyyn päikkäreille ja mieskin on laskettelemassa joten hetken ehtii keskittyä tähän " virtuaalimaailmaankin" .
Meille ei mitään erityistä kuulu. Keskiviikkona olis pitkästä aikaa neuvola, edellisestä käynnistä tulee silloin tasan viisi viikkoa. Ihan kiva taas käydä vaikka jo valmiiks hirvittää kun tiedän, että joulun ajan syömiset näkyvät tasan varmasti puntarissa. No onneks mitään mahdotonta painon nousua ei ole tullut, mutta jonkin verran kuitenkin. Meidän velmu on mahdoton liikkuja ja varsinkin heti kun käy pitkälleen niin jo alkaa jumpat tuntua. Toisaalta hyvä niin koska edellisessä raskaudessa istukka oli edessä ja liikkeet oli tosi vaimeita koko raskauden ajan. Nyt tietty sit ajoittain hirvittää kun onkin sellainen rauhallisempi päivä ja liikkeitä ei niin usein tunnu. Heti on sellanen tunne, että nyt ei ole kaikki kunnossa.
Mulla on alkanut taas reidet puutua oikein kunnolla kun on vähänkin pidempään jalkeilla. Kauppareissut on jo jotenkin ikäviä kun tuntuu, että reidet olis täynnä tikkuja. Niihin koskeminenkin tuntuu erityisen pahalta. Muita vaivoja ei onneks ole ollut, mutta onhan tuo puutuminenkin ihan tarpeeks epämiellyttävää. Töissä olen jaksanut olla ihan hyvin (niitä työpäiviä on onneks niin vähän) ja toivottavasti jaksan ollakin eihan loppun saakka. Ei mulla ole enää kun maksimissaan 17-18 työpäivää joten eiköhän ne jaksa.
Viime päivinä olen sekoittanut päätäni kun olen pähkäillyt, että millaiset tuplarattaat ostaisin. Kun ikäeroa tulee olemaan se 1v6kk niin voisin kuvitella, että jonkinlaiset kahden lapset menopelit meillä tarvitaan. On muutamia malleja joista tykkäisin, mutta hinnat on aika kovia ja vielä on kaikki auki ja mietinnässä. Täytyy ensi viikolla mennä ihan livenä katselemaan josko mieleiset löytyisi.
Nyt täytyy mennä kun poitsu meinaa heräillä jo vaikka ei kauaa edes ole nukkunutkaan. Jos ottaisin viereen niin eiköhän tuo vielä nukahda.
Vaahtis 24+4
Mahtuuko vielä mukaan? Esikoista odottelen maaliskuussa syntyväksi. Tuossa tempaisin sunnuntain kunniaksi ja sain vihdoin pestyä äitiyspakkauksen vauvanvaatteet. Silitys kyllä vielä siirtyy... Kovasti odottelen äitiyslomaa, saa uppoutua näihin hommiin ihan kokonaan.
Terkkuja
Aadiliina
pieleen: siis uusi vuosi alkoi! piti olla... sama pää kesät talvet...
Yksinkös minä täällä turisen, onko kaikki vielä joululomilla?
No eipäs tässä ihmeempiä kuin juhlistetaan tämän hetkisten laskujen mukaan alkanutta uutta viikkoa eli rv 11!
Eilen oli tullut naikkarilta kutsu np-ultraan ja rakennultraan. Kumpikaan aika ei nyt sitten sovi joten pitää soitella ja yrittää vaihtaa. np- ultra olisi kolmen viikon päästä ja ehdin jo hyväksyä yhden workshopin kalenteriini samaan aikaan ja sitä en voi oikein perua. Varsinkin kun uusi esimies kutsui ko. tiimin kokoon enkä tietenkään voi vielä halua kertoa raskaudesta. Joten pitää vain yrittää saada ultra-aika muutettua.
Muuten tässä porskutellaan päivä kerrallaan ja haaveillaan jo talvilomasta (vielä kaksi kuukautta *huokaus*).