Vinkkejä 2,5-vuotiaan uhmaan kaivataan!
Meillä on nyt 2,5-vuotias tyttö, jolla on melkoinen uhma ja välillä tuntuu että omat keinot ja voimat meinaa loppua. Tyttö ei usko mitään mitä sanon, tuijottaa vaan tiukasti takaisin ja tekee juuri sen mitä kielsin. Meillä on kyllä rytmit kohdillaan ja selvät säännöt, mutta siltikin monesti olen sormi suussa. Olen ottanut sen käytännön, että jos kahdesta rauhallisesta pyynnöstä huolimatta ei totella, lempilelu lähtee hyllylle. Ja jäähyjäkin on kokeiltu, mutta ei ne oikein tehoa.
Oisko jollain muita vinkkejä? Otan mielelläni vastaan. Vai aikako se vaan auttaa?
Kommentit (7)
Meilläkin tehdään kaikkea kiellettyä ja joka asiaan vastataan ei. Mutta ikävintä ja turhauttavinta on mielestäni syöminen, nukkumaan meno ja pukeminen. Poika ei millään tulisi syömään, ei menisi nukkumaan eikä tule pukemaan. Esim. ulos lähtö kestää tuhottoman kauan. Joka kerta ei viitsisi pakolla pyydystää kiinni ja pukea huutavaa ja rimpuilevaa lasta (itseltä tämä ei edes ison mahan kanssa onnistu). Samoin pöytään on turha väkisin kantaa kun sitten syömisestä ei tule huutamiselta mitään.
Olisiko jollain vinkkejä näihin ongelmiin? Meillä ei esim. pukemisessa auta mitkään maanittelut siitä mitä kaikkea kivaa ja erikoista ulkona voisi olla tai että lahkeet on tunnelit tms.
Kiellettyjen asioiden tekemiseen ei meillä oikein auta kuin jatkuva kieltäminen ja vieminen pois paikalta, ja juuri tuo lelujen pois otto kieltämisen jälkeen. Ei kai se juuri auta kuin toistaa tätä miljoona kertaa. Tooosi hidasta oppimista.
2,5-vuotias haraa yleensä vastaan joka asiassa. Olen turhautunut ja pinna kireällä koko ajan. Säännöt ja rajat on olleet selvät ja me vanhemmat ollaan niistä samaa mieltä, mutta lapsi kokeilee niitä triljoona kertaa päivittäin. En uskalla ajatellakaan, millaista olisi, jos toinen vanhemmista pelaisi eri säännöillä tai vanhemmat vaihtelisivat toimintatapojaan.
Ymmärrän, että lapsellani on uhmaikä ja että se on tarpeellinen kehitysvaihe, mutta perhanasti se vaan ottaa voimille. Välillä mietin, että miten ihmeessä poden kovaa vauvakuumetta, kun ei meinaa jaksaminen aina riittää edes tämän yhden kullannupun kanssa.
Juuri pukeminen, riisuminen ja syöminen sekä nukkumaanmeno ovat meilläkin ne vaikeimmat paikat. Joka käänteessä saa olla tarkkana ja ns. vääntää kättä lapsen kanssa. Niin kuin te muutkin varmaan olette jo huomanneet, parhaiten selviää, kun pysyy itse mahdollisimman rauhallisena eikä liikaa kysele lapselta. Toki uhmaaja voi päättää, kumman hatun/tumput laittaa, koska sillä ei oikeasti ole väliä= kumpikin on yhtä hyvä. Mutta meillä ei ainakaan enää kysellä, että lähdetäänkö ulos, jos vanhemmat ovat päättäneet, että mennään, koska takuuvarmasti lapsi vastaa EI! ja sittenpä onkin kiva hikipäässä taistella raivoavan lapsen kanssa pukiessa.
Välillä kitapurjeet lepattavat ja sitten on tietysti tosi paha mieli itsellä, kun noin pienelle ärjyy. Huutaminen on kuitenkin inhimillistä ja osoittaa, että vaikka välillä suututaankin, niin sitten taas sovitaan ja selvitellään pian ja äiti rakastaa silti, vaikka välillä karjuukin. Yritän myös kertoa lapselle, miksi hermostuin. Kummasti tässä kasvaa itsekin koko ajan - ja kaipa tuo pinnakin vähitellen venyyyyyy, vaikkei aina siltä tunnukaan. Tokaisin pari päivää sitten miehelle, että jos olisin työhaastattelija, ottaisin töihin vain perheellisiä, koska niillä on taatusti keskimäärin paljon enemmän sietokykyä kuin lapsettomilla ;-)
Jaksamista meille kaikille. Johdonmukaisuutemme varmasti palkitaan ajan myötä. Missäs muualla rakkaimpamme harjoittelisivat pettymyksen sietoa kuin kotona vanhempien kanssa? Tämän huomasin selvästi nyt jouluna: Kun ollaan kylässä tai meillä on vieraita, on uhma pääosin tiessään, mutta heti, kun vieraat lähtevät, alkaa kiukuttelu. Ah niin ihana tämä äidin osa!
- Reeta
meillàkin 2,5v poika uhmaiàssà ja samat ongemat kun edellisillà.
Aina vastaus EI tuli kysymykseen ulosmeno, syòminen, nukkumaanmeno jne. Yritàmme vàlttàà huutamista tai jààhylle laittoa ja keksià muita keinoja... oletteko huomanneet ettà jos te sanotte EI niin lapsi tekee juuri pàinvastoin. Esim. kun làhdemme ulos ja poika sanoo ettà ei halua mennà ulos niin alamme pukea itseàmme ja sanomme ettà lapsi jàà kotiin ja sanomme ettà menemme hakemaan ulos tàmàn kaverin... kyllà silloin haluaa laittaa vaatteet pààlle. Tai kun syòmme emme heti anna ruokaa pojalle , alamme syòdà itse ja sanomme ettà esim. lihaa ei ole pojalle... niin juuri silloin haluaa lihaa...
meillà mielikuvitus ja nàmà konstit ovat auttaneet vàhàn.
En vain suostu hyväksymään uhkailuja tyyliin " äiti lähtee nyt, jää sinä vaan" . Pienen lapsen uhkailu jättämisellä on kyllä melko raukkamaista. Lisäksi, että harvoin tuo edes käytännössä toimii, koska eihän lasta koskaan jätetä.
En myöskään ymmärrä logiikkaa, jossa kielletään haluttu asia, tarkoituksena päästä päämäärään. " Et saa syödä lihaa" (mitä halutaan lapsen tekevän)=> lapsi syö uhmassaan. Kasvatuksen täytyy olla mielestäni johdonmukaista. Lapsihan luulee edellämainitussa tapauksessa saaneensa periksi kun kuitenkin saa lihaa => uhma pahenee.
Meidän neljän uhmiksen kanssa paras konsti on ollut aika :) Tiedän ei lohduta. Toiseksi paras konsti on ollut rauhallisuus ja päättäväisyys. Kun lapsi sanoo, ettei tule pöytään, minä sanon rauhallisesti mutta painokkaasti, että nyt on ruoka-aika ja pöytään tullaan ainakin istumaan. Lapsi aistii herkästi " pelon" vanhemman olemuksesta ja tajuaa oman valtansa. Vielä kun äiti/isä menettää kontrollin, huutaa, kiristää, lahjoo, lapsi on voittaja. Eipä ole kovin helppoa aina tuo rauhallisuuden säilyttäminen. Mutta ajan kanssa tuottaa hedelmää.
tavalla miten sanon lapselleni ettà làhden ei ole uhkailua ei ole koskaan sanonut ettà àiti làhtee, jààt kotiin vaan tyyliin jos et ole halukas menemààn ulos mitàs sanot jos àiti menee ulos ystàvàsi esim. Miikan kanssa kauppaan.
eikà myòskààn ruokaillessa olla sanottu noin vakavasti vaan kaikki tulee humoristisesti eikà tiuskien.
Lapsen nukkumaan saa hyvän makuisella hammastahnalla jota ennen vaikka yksi vaahtokarkki.Pukeutumisen saa sillä lailla että uhkailee hieman että soittaa joulupukille.
Onnistuisiko? Eli kielto tarkoittaa kieltoa ja on ehdoton. Jos esim. kiellät katsomasta televisiota ja tyttö yrittää laittaa sen päälle, niin ota kaukosäädin tai vahdi ettei tyttö saa laitettua televisiota päälle. Eiköhän aikuinen onnistu aika helpolla estämään vielä tuon ikäisen tekemiset, tosin siitä voi tulla lapselta aika raivo, mutta ei se mitenkään vakavaa ole, kyseessähän on lähinnä tapa purkaa pettymystä ja siitä ettei saanutkaan tahtoaan läpi. Siinä kasvun myötä kyllä lapsi kehittyy ja jokaisen pikkuasian kohdalta pettymys ei ole enää maailman isoin asia (tai ainakin iän myötä tuota pettymyksen kestämistä ja sen purkamista opetellaan).
Sitten jos kyseessä on asia mitä ei voi estää kuten puheet (kiroilu, toisten haukkuminen ym.) niin voisit käyttää jäähyä. Jäähy voisi toimia myös muissa kielletyissä asioissa. Ja mitä tulee siihen että joku väittää ettei jäähy auta, niin aina tuskin yksi tai kaksikaan jäähyä samasta asiasta riittää. Ja jäähyissä on hyvä myös tarkistaa että lapsi ymmärtää miksi joutui jäähylle.