Olen ihan pulassa lapseni uhman ja " minä itte" -vaiheen kanssa.

Yritä pitää samat säännöt ja rajat huolimatta uhmasta. Joskus itse jopa provosoin varovasti lasta raivoamaan, kun huomasin että se helpotti. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä... aikanaan menee ohi. Nyt ei voi muuta kuin tukea lasta ja yrittää olla aikuinen. Ja kun ei jaksa, anna lapsi hetkeksi jollekin hoitoon tai isä vaihtovuoroon ja itse tauolle.

Tyttö on lääkekuurilla ja haluaa ottaa lääkkeen itse. Kun en anna, niin ei suostu ottamaan lääkettä ollenkaan. Jos saan lääkkeen ruiskulla suuhun asti, se lentää saman tien ulos. Miten esim tällaisessa tilanteessa pitäisi " oikeesti" toimia?

Vein lapsen autoon. Ajoin pätkän matkaa, pysähdyin p-paikalle ja läksytin tenavan, niin että varmaan kuului.

Siinä sitten istuimme sylityksin, kaksi naista parhaassa iässä miettien miten tässä näin kävi.



Tuo oli sen uhmaiän taitekohta. Sen jälkeen tinttumarallaata oli vain kotioloissa.



Siis pedagogisesti vääräoppinen lähetymistapa tuotti toivotun tuloksen.

osta Anna Wahlgrenin Lapsikirja, kattaa kaiken 0-15 vuoden väliltä, ja se kirjoittaa omasta kokemuksesta, sillä on paljon lapsia ja mies suhteet aika myrskyisiä, ja se on mielettömän hyvä kirja.

Vaikka tuo lääkkeen otto olisikin ns aikuisten puuhaa? ap

voi ja pitääkin antaa lapsen tehdä itse. katsoo vain että missä asioissa on vara antaa periksi ja antaa lapsen yrittää... kun lapsi on esim yrittänyt pitkään saada sukkahousuja jalkan siinä onnistumatta, antaa kyllä auttaa jossain vaiheessa. ja lopen sitten oppii ne itse laittamaankin.