Sanokaa nyt miten sen miehen saa tekeen niitä kotitöitä????????

koska sillä tavalla pääsevät koko hommasta: voi heittäytyä pikkulapseksi " siivoo sitte ite" , tai sitten vaimokulta vain ottaa imurin kädestä, annas kun minä... Toimisiko sellainen, että joku osa-alue on kokonaan miehen vastuulla, esim. kaupassakäynti? Näin meillä, ja tuntee kunnia-asiakseen hoitaa sen mahdollisimman hyvin. Muuten ei sitten kyllä koske mihinkään. Meillä ei siivoamatta jättäminen auta, sillä hänen mielestään meillä on aina riittävän siistiä, vaikka koti olisi kuin kaatopaikka. Ja kun muistelen hänen poikamieskämppäänsä, josta piti voimakeinoin irrottaa limaiset ja homehtuneet asiat tiskipöydästä... VOI APUA!!! muuten kyllä hyvä mies ja hoitaa lasta, mutta on kauhea sottapytty.

Vierailija:

Minä en halua kiittää enkä kannustaa miestäni koska eipä hänkään koskaan sano kiitos kun tiskaan siivoon pesen pyykit yms...

http://www.kerrolisaa.com/cgi-bin/kl6.pl?a=20&b=3945

Tuntuu,että mikään ei ole riittävästi.Vaikka olisin koko päivän touhunnut kodin ja lasten hyväksi.Itse ei tee yleensä mitään.Pitää onneksi edes vauvaa välillä sylissä.

Meillä kolme lasta ja mies sanoo sen tekevän suurimman osan kotitöistä joka on kotona.En kyllä ymmärrä,että nykyajan miehet ovat edelleenkin tässä asiassa samanlaisia kuin viime vuosituhannen alkupuolella.Mikäköhän sitten on perusteluna,kun menen töihin?

Olen kyllä samaa mieltä tuossa,että eivät miehetkään kiitttele kotitöistä ja pitäisihän sen olla niin etteivät miehet mitään apulaisia ole,vaan tasavertaisia ikäänkuin yhtiökumppaneita perheessä.

Aikamme tehtiin tuolla tyylillä, nyt tehdään vuorotellen. Eka systeemi kävi joskus mun hermoille, kun tiskit makasivat päiväkausia altaassa ja vessa oli kuin tunkio (miehen käsitys riittävästä siisteydestä eroaa naisen vastaavasta aika lailla...), mutta sanoin aina miehelle nätisti, että oiskohan aika tehdä jotain asialle. Huomautan myös, jos homma on tehty vasemmalla kädellä. Mutta mies on selvästi oppinut tässä muutaman vuoden aikana, eikä mun nykyään tarvitse juurikaan mainita tekemättömistä töistä.



" Koulutuksen" onnistuminen on ollut kiinni kahdesta seikasta: mies on ollut alunperinkin sellainen, jolle menee järkipuhe perille. Lisäksi tein jo alusta selväksi, että en hyväksy miehen vajoamista lapsen asemaan meillä. Enkä mä ole hänen äitinsä!

Kun koti on vähän sinne päin, ei mies kiinnitä mihinkään huomiota ja jättää lelut illalla kasaamatta. Mutta jos tiskipöytä tai tuvan lattia on ainoa sotkuinen kohta talossa, niin sotkuille sokeakin mies tajuaa, että tää paikka ei nyt pärjää muulle kodille ja hoitaa sen illalla kuntoon. Eli mies on sitä tarkempi mitä tarkempi itse olen. Ja sitten toisin päin, jos näkee heti, että minä en ole päivän mittaan yrittänyt tosissani, niin ei silloin hänkään.



Ja sitten tietty vielä kohtuus kaikessa: Jos on ruoka laittamatta, kun tulee kotiin, niin turha luulla, että laittaa sekä ruuan että siivoaa keittiön.

...meillä on vain erilainen käsitys siitä, milloin mitäkin pitää tehdä. Miehen mielestä esim. vessanpönttö pitää pestä noin kerran kuussa, itse hinkutan sitä pari kertaa viikossa. Arvaahan siinä kuka ne kotityöt sitten tekee :(

Asumme avioliitossa, velkaisessa omakotitalossa, minä olen kotona 6 kk lapsen kanssa ja mies kulkee töissä. Olen joustanut hänen kotitöiden suhteen, kun hänellä on töitä miten sattuu, usein 8-21. Hän maksaa yhteisesti omistamaamme taloa ja autoa ja käy ruokakaupassa.



Mutta hän hoitaa lasta yleensä tunnin päivässä, imuroi viikonloppuisin ja osaa täyttää ja tyhjentää tiskikoneen, pykkikoneen, tyhjätä roskikset ym. sanomatta. Vauvan kakkapyllyn pesu käy häneltäkin, samoin syöttäminen. Yleensä hän tekee noitakin kun näkee, että itse olen tietsikalla, kuten nyt, tuossa näkyy vauvan kanssa matolla peuhaavan, opettaa ryömimään...



On minulla ihana mies kaikenkaikkiaan. Ei kulje kapakoissa (ei varmasti jaksakaan, on töitä tosi paljon, tosin tienaakin hyvin), tosin kerran mietimme sosiaalista elämäämme ja taitaa molemmilla olla kolme vuotta viimeisestä kapakka-illasta, me riitämme toisillemme mainiosti. Kaverit, no hänen työkavereita ja heidän puolisoitaan tapaamme joskus, mutta kyllä molemmat olemme sitoutuneet aika lailla tähän perheeseen. Ei kaduta, toista tässä kesällä suunnittelemme laittavamme alulle...