Suutuin miehelleni ja tulin takaisin töihin!
Täällä sitä nyt sitten istutaan työpaikalla perjantai-illan kunniaksi suu mutrussa tietokoneella. Harvoin suutahdan näin perusteellisesti, mutta kun muutenkin on ollut tiukka ja rankka päivä, alkoi äijä vielä kotona viisastelemaan. Häivyin ennen miehen odottamaa vierasta, jolle olin kiltisti paistanut lettuja. Jäi sanomatta heipat lapsille, se on ainoa asia mikä harmittaa. PUUUHHHHH!!!
Kommentit (20)
Sinä et tiedä meidän perhe-elämästä yhtään mitään, joten haukut sikseen.
Ap.
äläkä roiku av:lla. Sitäpaitsi itsehän sitä perhe-elämääsi levittelet haukuttavaksi
voi sua!
kuulostaa jutulta, jonka voisin itsekin tehdä. tosi ei ole työpaikkaa minne mennä mököttämään, mielelläni menisin.
mitäs meinasit puuhailla?
olet lapsellinen. Paljonkos on ikää? 15?
Kunhan kulutan aikaa ja annan pahimpien höyryjen laskeutua. Menen sitten myöhemmin illalla häntä koipien välissä kotiin. En ole pitkävihainen enkä helposti suuttuva, mutta tänään jouduin hoitamaan erään hyvin ikävän asian pois alta ja mieli oli muutenkin sen takia maassa. Mies sitten rupeaa viisastelemaan ja vaientamaan mielipiteitäni. Miehellä on ärsyttävä tapa karjua minulle " Nyt hiljaa. Nyt hiljaa. Nyt hiljaa." , jos olen hänen kanssaan asioista jyrkästi eri mieltä.
Ja sinulle 4: Jätä avaamatta ja kommentoimatta ne avaukset, jotka ärsyttävät.
ukot ei tajua ollenkaan miten ÄÄÄäärsyttävää se niiden " älykäs ja aikuismainen" päänauonta voi olla.
keräile nyt vähän itsees ja mee sitten ihan tyynesti kotiin. äläkä passaa enää tänään ketään.
Sitten tulin häntä koipien välissä takaisin miehen viereen nukkumaan. Siihen nukahdin kuin vauva. ;)
Sellaista se välillä on, sopiminen on onneksi aika ihanaa ja mies tuntuu taas kummasti niin mukavalta.
jouduin itsekin pyytelemään äsken anteeksi koko perheeltä kun päästelin höyryjä turhaan heille :)
5
jätä kirjoittamatta aloituksia, jos et kestä kommentteja t.4
Vierailija:
jätä kirjoittamatta aloituksia, jos et kestä kommentteja t.4
kuin että olisi syttynyt " sota" ... en ihmettele sua yhtään... itsekin toisinaan " räjähtävä rouva" ... kyllä se siitä ;)
Nyt oli vieraskin tulossa, niin olisihan se nähnyt naamasta, että jotakin kränää on ollut. Minun mies on muuten ihan hyvä tyyppi, mutta se on tullut isäänsä tässä vaientamisominaisuudessaan. Anoppi on ihan miehensä nujertama, mutta minun kohdalla tämä perinteen jatkaminen ei tule onnistumaan.
Ap.
Vierailija:
kuin että olisi syttynyt " sota" ... en ihmettele sua yhtään... itsekin toisinaan " räjähtävä rouva" ... kyllä se siitä ;)
Vierailija:
NYT HILJAA!!!!!
hus pois paskaukko! helpottaako muuten yhtään?
Mielestäni oli ihan hyvä juttu, koska tein samalla töitä ja toisaalta pystyin rauhoittumaan. Silloin ei ollut tietsikkaa kotona, joten oli kivaa leikkiä koneella.
Nyt on tietsikka kotonakin ja tulen vain toiseen huoneeseen, mutta toisaalta joskus kaipaan niitä aikoja, kun lähdin töihin rauhoittumaan.
sitä vartenhan nämä keskustelupalstat on, että avauksia luetaan ja niitä kommentoidaan. Valitettavasti kaikki ihmiset ei ole aina samaa mieltä sun kanssas ja onnex et voi valikoida niitä, jotka kommentoi. Ikää muuten on valitettavasti aika paljon
Minä en ole vastannut yhteenkään sinun viestiisi sen jälkeen, kun kirjoitin sanan PISTE. Sitä paitsi käytän lopussa allekirjoitusta ap., jos jotakin haluan viestittää. Joku muu täällä nyt väittelee kanssasi.
Ap.
Haluatko antaa lapsille sellaisen mallin, että ongelmien tullen häivytään mitään sanomatta?